Olen tiukkisäiti, kun koko ajan ojennan 4-vuotiasta. Lapsi

joo, pelkään tosiaan mennä kauppaan näiden kanssa keskenään, enkä sitä ole usein tehnytkään. Ensi viikolla isä tulee kauppaan mukaan, en enää lähde keskenään näiden kanssa, koska huomasin, että en pärjää.

tänään menin kolmen lapsen kanssa kauppaan. En ole tällä viikolla vielä ostoksilla käynyt, joten ostoslistani oli todella pitkä. Halusin isot kärryt. nuorimmainen halusi autokärryt ja isoin häntä työntämään. Keskimmäinen halusi omat kärryt (5v) En antanut 5v:n enää omia kärryjä ottaa, koska mielestäni yhdelle perheelle kolme kärryä on liikaa. Ja tiedän, että tämä 5v olisi kerännyt kärryihinsä ties mitä. Riitahan siitä tuli. Lapsi itki ja raivosi kärrynsä kanssa ja sanoin muutamaan kertaan,että jos hän ei laita kärryään pois, lähdemme koko kaupasta kotiin ja tulemme sitten kun hän on valmis tottelemaan. Hän EI antanut periksi, enkä minäkään. Lähdimme kaupasta pois (herätimme ehkä hivenen katseita) Ja tulimme kotiin. Ensi viikolla yritämme uudelleen. huomenna on karkkipäivä, mutta karkkia ei ole, koska kaupassa ei tällä viikolla käyty. Ensi viikolla kun menemme kauppaan, uskon, että ostosten teko sujuu. Kertokaa rehellinen mielipiteenne, kiitos!

Pieni saa kärryt, iso saa kärryt, äiti saa kärryt ja kas vain, äidin inhoaman 5v ei kärryjä saa. Sitten äiti polkee jalkaa ja uhkailee ja lähtee kotiin ostamatta herkkuja.

Huomenna on karkkipäivä ja äiti muistaa moneen kertaan sanoa isolle ja pienelle, että koska inhottava keskimmäinen oli kurja ja paha kaupassa, ette tekään saa karkkia.

Arvaapa, kuka lapsistasi sylkee arkkuusi?

ei yhtä voi jättää ulko puolelle

Sitten taas toisaalta pari kuukautta aiemmin yrittivät väittää, että en pidä lapselle sanomiani rangaistuksia. Teen siis ihan miten vaan, niin teen väärin.

mutta toisaalta et koskaan pidä sanaasi.

tosi kivalta kun on näin. Mutta lapsia on erilaisilla temperamenteilla varustettuja, toiset ovat helpompia kasvattaa, toiset ovat herkempiä toimimaan "oikein" ja käsitys oikeasta ja väärästä kehittyy helpommin. Toiset lapset ovat herkempiä kiitokselle ja palkinnolle kuin toiset. Kaikki lapset on mahdollista kasvattaa hyvin mutta jotkut lapset ovat helpompia kasvatettavia kuin toiset.

eli mietitkö koskaan, miksi lapsesi ei ole ihmisiksi? Meillä ei ojenneta lapsia oikeastaan koskaan, ja silti heillä on kauniit käytöstavat, ottavat muut huomioon, siivoavat jälkensä jne. Ja halaavat minua ja kertovat rakastavansa sen sijaan, että eivät tykkäisi. Heidän kanssaan voi käydä kaupassa, kirjastossa jne. tarvitsematta koskaan kieltää tai käskeä, sillä he tietävät miten olla. Ihan ojentamatta. Tai ehkä siksi, että meillä lapset ymmärtävät normaalia puhetta.

tosi kivalta kun on näin. Mutta lapsia on erilaisilla temperamenteilla varustettuja, toiset ovat helpompia kasvattaa, toiset ovat herkempiä toimimaan "oikein" ja käsitys oikeasta ja väärästä kehittyy helpommin. Toiset lapset ovat herkempiä kiitokselle ja palkinnolle kuin toiset. Kaikki lapset on mahdollista kasvattaa hyvin mutta jotkut lapset ovat helpompia kasvatettavia kuin toiset.

eli mietitkö koskaan, miksi lapsesi ei ole ihmisiksi? Meillä ei ojenneta lapsia oikeastaan koskaan, ja silti heillä on kauniit käytöstavat, ottavat muut huomioon, siivoavat jälkensä jne. Ja halaavat minua ja kertovat rakastavansa sen sijaan, että eivät tykkäisi. Heidän kanssaan voi käydä kaupassa, kirjastossa jne. tarvitsematta koskaan kieltää tai käskeä, sillä he tietävät miten olla. Ihan ojentamatta. Tai ehkä siksi, että meillä lapset ymmärtävät normaalia puhetta.

Hokemalla temperamenttia unohtaa sen, että hyvin kohdeltu lapsi ei koe tarvetta olla vaikea. Mutta on niin helppoa väittää, että vika on lapsessa, ei kasvattajassa.

ehkä enemmän itseäni suurempien lapsipsykologian ammattilaisten näkökulmia kuin "laiskojen vanhempien mantraa" niinkuin kuvasit. Mutta siinä olet oikeassa, että tällaisten ajatusten taakse voi väärällä tavalla piiloutua omalta vastuultaan. Itse en kyllä usko mihinkään synnynnäiseen pahuuteen mihin ehkä viittasit tuolla "lapsella, jossa on vikaa". Puhuin temperamenttieroista, eikä se, että omat lapset ovat temperamentiltaan helpompia kasvatettavia anna mielestäni oikeutta mitenkään asettua muiden vanhempien yläpuolelle.

tosi kivalta kun on näin. Mutta lapsia on erilaisilla temperamenteilla varustettuja, toiset ovat helpompia kasvattaa, toiset ovat herkempiä toimimaan "oikein" ja käsitys oikeasta ja väärästä kehittyy helpommin. Toiset lapset ovat herkempiä kiitokselle ja palkinnolle kuin toiset. Kaikki lapset on mahdollista kasvattaa hyvin mutta jotkut lapset ovat helpompia kasvatettavia kuin toiset.

eli mietitkö koskaan, miksi lapsesi ei ole ihmisiksi? Meillä ei ojenneta lapsia oikeastaan koskaan, ja silti heillä on kauniit käytöstavat, ottavat muut huomioon, siivoavat jälkensä jne. Ja halaavat minua ja kertovat rakastavansa sen sijaan, että eivät tykkäisi. Heidän kanssaan voi käydä kaupassa, kirjastossa jne. tarvitsematta koskaan kieltää tai käskeä, sillä he tietävät miten olla. Ihan ojentamatta. Tai ehkä siksi, että meillä lapset ymmärtävät normaalia puhetta.

Hokemalla temperamenttia unohtaa sen, että hyvin kohdeltu lapsi ei koe tarvetta olla vaikea. Mutta on niin helppoa väittää, että vika on lapsessa, ei kasvattajassa.

ehkä enemmän itseäni suurempien lapsipsykologian ammattilaisten näkökulmia kuin "laiskojen vanhempien mantraa" niinkuin kuvasit. Mutta siinä olet oikeassa, että tällaisten ajatusten taakse voi väärällä tavalla piiloutua omalta vastuultaan. Itse en kyllä usko mihinkään synnynnäiseen pahuuteen mihin ehkä viittasit tuolla "lapsella, jossa on vikaa". Puhuin temperamenttieroista, eikä se, että omat lapset ovat temperamentiltaan helpompia kasvatettavia anna mielestäni oikeutta mitenkään asettua muiden vanhempien yläpuolelle.

tosi kivalta kun on näin. Mutta lapsia on erilaisilla temperamenteilla varustettuja, toiset ovat helpompia kasvattaa, toiset ovat herkempiä toimimaan "oikein" ja käsitys oikeasta ja väärästä kehittyy helpommin. Toiset lapset ovat herkempiä kiitokselle ja palkinnolle kuin toiset. Kaikki lapset on mahdollista kasvattaa hyvin mutta jotkut lapset ovat helpompia kasvatettavia kuin toiset.

eli mietitkö koskaan, miksi lapsesi ei ole ihmisiksi? Meillä ei ojenneta lapsia oikeastaan koskaan, ja silti heillä on kauniit käytöstavat, ottavat muut huomioon, siivoavat jälkensä jne. Ja halaavat minua ja kertovat rakastavansa sen sijaan, että eivät tykkäisi. Heidän kanssaan voi käydä kaupassa, kirjastossa jne. tarvitsematta koskaan kieltää tai käskeä, sillä he tietävät miten olla. Ihan ojentamatta. Tai ehkä siksi, että meillä lapset ymmärtävät normaalia puhetta.

Hokemalla temperamenttia unohtaa sen, että hyvin kohdeltu lapsi ei koe tarvetta olla vaikea. Mutta on niin helppoa väittää, että vika on lapsessa, ei kasvattajassa.

hankalaa temperamenttia, on vain laiskoja vanhempia. Niin että vetoamalla lapsen erityisyyteen ei valitettavasti voi paeta vastuutaan kasvattajana. Osa meistä viitsii, osa ei. Ja jos se viitsiminen asettaa minut muiden yläpuolelle niin olen siellä mielelläni, onhan minulla lapset, joita ei koskaan tarvitse hävetä.

Minä en ottaisi kaikkia lapsia kerralla mukaan kauppaan. Meillä on neljä.

Meillä tosiaan kiellettyjä ovat sellaiset asiat, jotka ovat vaarallisia/haitallisia ja niistä ei ikinä jousteta: esim. autotielle ei juosta, muita ei vahingoiteta tai haukuta tyhmiksi jne. Jo näistäkin tulee ihan hirvesti kiellettävää, jossain vaiheessa tuntui, että hoen lapsille koko ajan vain EI.



Silloin EI menettää merkityksensä, kaikki kiva alkaa olla kiellettyä.



Onko laajemmassa mittakaavassa ihan hirveää, jos kotona nyt on aina sotkua? Entä jos hyppii sängyllä? Onko katastrofi, jos lapset ottavat pihan hiekoitussäiliöstä vähän sepeliä ja heittävät hiekkaa pihalle?? (Meillä jotkut kyyläävät naapurit vahtivat ikkunassa mutta so what. Tulisivat mieluummin vaikka pihalle lasten seuraksi sitten opastamaan sen sijaan että kirjoittelevat jotain lappuja ilmoitustaululle.)

Lapset on lapsia, kaikki on varmaan itsekin pienenä tehneet jotain, joka ei ehkä olisi ollut kiitoksen arvoista.



Jos on lasten kanssa joskus jotain erimielisyyttä, ja toinen sanoo ettei enää tykkää äidistä, hyväksyn senhetkisen kiukunpuuskan. Mutta viimeistään nukkumaan mennessä sovitaan ja varmistan aina, ettei jää pahaa mieltä mistään.



Niinhän sitä sanotaan, että temperamentiltaan kiltti lapsi kasvattaa käytännössä itse itsensä. Tällaisten lasten vanhemmille on tosi kova paikka, jos toinen lapsi ei toimikaan samalla tavalla, sillä he ovat jo ensimmäisen perusteella tuudittautuneet siihen käsitykseen, että ovat erityisen ansioituneita kasvattajina.



Kyllä minäkin ihmettelin ennen lapsia sukulaisen vilkkaasta lapsesta, kun eivät saaneet kuriin. Nyt kun miettii, hekään eivät ehkä halunneet olla koko ajan kieltämässä kaiken maailman asioista, joilla ei kokonaisuuden kannalta ole paljoakaan väliä..

ettei tykkää susta, niin kyllä hakoteillä ollaan.

Meilläkin lapsi kokeilee nyt sitä että "olet tyhmä" "olet kakka". Ja kyllä minä sen kestän. Olen ihan satavarma että monella lapsella tämä vaihe tulee tietyssä kehitysvaiheessa, että uskaltaa asettua vanhempia vastaan ja kokeilee sen ääneen sanomista. Vähän köyhäksi jäisi jos vahvasti temperamenttinen lapsi olisi niin alistettu, että ajatteli vain "nyt pursun vihasta, mutta äidille ei saa sanoa rumasti. Olen siis hiljaa."

Ihan totta, kivat kauluspaidat ja pinnalliset käytöstavat kuuluvat aikuisille.

ettei tykkää susta, niin kyllä hakoteillä ollaan.

ja vielä kerran höpö!

ja tämä leikki-ikäinen tyttö ja on aina ollut niin paljon ovelampi ja "tuulisempi" kuin veljensä. Ja toki käyttäytyy kauniisti, yleensä aina, kun ollaan ihmisten ilmoilla. Kotona sitten koettelee rajojaan enemmän ja siellä se ojentaminen tapahtuu. On herkkä muutenkin hermostumaan, jos joku leikki ei suju toiveiden mukaan.



Ja kyllä minä ajattelen, että tuo, ettei tykkää minusta, kuuluu kehitykseen. Ei tykkää isästäänkään, vaikka viettävät huomattavasti vähemmän aikaa yhdessä. Tämä "ei-tykkääminen" menee hetkessä ohi. MInä aina sanon, että minä tykkään sinusta tosi paljon ja olen äitisi, joka täällä sääntöjä asettaa ja joita kaikki noudattavat, niin lapset kuin aikuiset.



Mutta kai sitä itse helposti kokee, että on koko ajan nalkuttamassa. Ehkä ihan hyvä, että tiedostaa sen:-)



ap

Joskus myos sama englanniksi (lapsi kaksikielinen). Joskus olen seka pee etta poo (eli ihan pissa ja kakka). Enimmakseen kuitenkin kiva.

Musta ei ole kovin vaarallista etta lapsi ilmaisee turhautumisensa aikuiseen. Sehan on aikuisen tehtava, aiheuttaa pettymyksia lapsille. Pitaa asettaa rajoja ja kieltaa tekemasta monia juttuja. Yleisen ilmapiirin vuoksi vois kuitenki miettia etta mitka asiat on oikeasti tarkeita (autotielle ei saa juosta) ja mista voi joustaa.(jos nyt sitten levittaa lelut ympari taloa niin siitahan ei ole vaaraa, harmia vaan mahdollisesti). Niinkuin joku tuolla sanoi ylempana.

Meilläkin lapsi kokeilee nyt sitä että "olet tyhmä" "olet kakka". Ja kyllä minä sen kestän. Olen ihan satavarma että monella lapsella tämä vaihe tulee tietyssä kehitysvaiheessa, että uskaltaa asettua vanhempia vastaan ja kokeilee sen ääneen sanomista. Vähän köyhäksi jäisi jos vahvasti temperamenttinen lapsi olisi niin alistettu, että ajatteli vain "nyt pursun vihasta, mutta äidille ei saa sanoa rumasti. Olen siis hiljaa."

Ihan totta, kivat kauluspaidat ja pinnalliset käytöstavat kuuluvat aikuisille.

no millainen yleinen ilmapiiri teillä vallitsee?Onko se negatiivinen ja koko ajan ei ei ja huutamista,vai pääasiassa positiivinen tai ok?Lapsia voi ohjastaa nätisti tekemään oikein:esim.jos pieni meinaa ottaa toista tukasta kiinni ja ehdit väliin voit sanoa,että "ai kun sinä nätisti osaat paijata veikkaa" ja silittää pikkuisen kädellä vauvan päätä".Tai kaupassa:odota,äiti antaa sinulle hintalapun niin saat liimata sen omeniin."Ja sitten kehutaan kovasti=)Toki jos kaikki lapset lähtee yhtä aikaa juoksemaan,niin hankaluuksia tulee.Jos homma on yhtä kaaosta,niin en ottaisi kaikkia mukaan,vaan esim.yhden kerrallaan ja ohjaisin toimimaan kaupassa oikein.Meidän uhmis on tosi osaavainen ja tomera ja tekee paljon kun muistaa kehua,ohjata ja kannustaa.Mutta välillä hän ryhtyy tosi hankalaksi ja silloin uhkaan nostaa hänet kärryyn istumaan.Se tepsii monesti ja jos ei,niin sitten istutaan kärrissä..

Lasta ei kannata kovasti moittia tai haukkua vaan ohjata positiivisesti.Ja yksi mikä toimii on,se että kun uhma tai kiukku tulee,niin kiinnitetään lapsen huomio johonkin muuhun positiivisiin asioihin.Huomion kiinnittäminen toisaalle toimii ja vie pois negatiivisen mielialan..

yksinhuoltaja ja kauppareissuja on ollut monenlaisia, ruokaostokset on kuitenkin aina täytynyt tehdä, joskus mallikkaasti ja joskus ei niin mallikkaasti.



Mielestäni ei ole oikein jättää viisivuotiaan vastuulle viikon ruokaostoksia ja karkkipäivää.

kannattaa olla vain muutama. Kannattaa tarkkaan miettiä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä kieltää ja pitää niistä kiinni. Ihmiset kieltää ihan turhia asioita vain ajattelemattomuuttaan.

kanssa, että kannattaa miettiä asioita monelta kantilta. Onko tämä oikeasti sellainen asia, josta kannattaa koko ajan naputtaa? Hyvää käytöstä toisia ihmisiä ja eläimiä kohtaan pitää vaatia, samoin peruskäytöstapoja. Mutta esim. kotona, mun mielestä lapsi saa tutkia ja kokeilla vähän rajojaan. Ulkonakin kieppua ja heilua, opetella fyysisiä rajojaan. Sivusta on hyvä seurata, mutta kokoajan ei kannata naputtaa ja kieltää. Lapsi lakkaa reagoimasta tällaisen papukaijan kaakkumisiin lopulta.

ja vanhempien vastustelu. Huolestuttavaa olisi jos lapsi ei koskaan uhmaisi eikä koskaan sanoisi vastaan missään asiassa. Lapsi ei silloin jostakin syystä uskalla uhmata vanhempiaan. Varmasti on myös ihan vain temperamentiltaan rauhallisia tapauksiakin.

vastaa, että ei tykkää musta. No, ei kai tykkää, kun asetan rajoja... joskus mietin, että olenko liiankin kova ojentamaan. Mutta eivät ne kai muuten opi? On meillä hyviä ja leppoisiakin hetkiä, mutta välillä tuntuu, että yhtä vääntöä tämä on.

Eikös nelivuotiaan kanssa elämä ole pitkälti vääntöä? Minusta on hienoa, että pidät rajoja! ja lapset nyt sanovat etteivät tykkää, reaktiot on vielä niin lyhytnäköisiä ja primitiivisiä.