Miksi pitäisi hankkia lapsia?

on olla kotona monen lapsen kanssa. No mies kuoli ja jäin yksin, tippaakaan en ole kuitenkaan lastani katunut.



Kuitenkaan en enempää lapsia halua, tämän yhden kanssa kaikki on helppoa ja tällaiselle mukavuudenhaluiselle sopivaa. En olekaan mitään mammatyyppiä, kuten aina luulin.



en ihmettele sitä, että kaikki eivät halua lapsia, jos joku haluaa, eikä saa, siitä tunnen suurta myötätuntoa.



Olen myös miettinyt sitä, kuinka monesti pariskuntien ristiriitojen syinä ovat epätasa-arvo lasten ja kodin hoidossa.

perustuva asia ja päätös. Sen vain tietää ja tuntee..



Ja vastauksia: kyllä todellakin halusin lapsia, ja lapset ja perhe (mies toki myös) ovat tärkein asia elämässäni. En tietenkään sääli omasta tahdostaan lapsettomia, mutta kylläkin heitä, jotka epätoivoisesti haluavat lasta, mutteivat silti saa.

Kukaan ei pakota. Mielestäni on erittäin kunnioitettavaa, jos ihminen, joka ei ehdottomasti halua lapsia, jättää lisääntymättä. Se on varmasti kaikkien paras.



Mutta voin kuitenkin kertoa omasta puolestani, miksi olen hankkinut lapsen, ja ennen kaikkea, miksi olen hankkimassa vielä toistakin, vaikka on nähty ekan kanssa nurjatkin puolet.



+ pidän ylipäätään lapsista, muistakin kuin omista

+ lapsen kehitystä on hienoa seurata: miten hän oppii fyysisiä ja henkisiä taitoja, oivaltaa, iloitsee

+ maailmassa on joku, joka rakastaa täysin pyyteettömästi ja riemuitsee, kun tulen kotiin

+ lapseni on hankalan vauva-ajan jälkeen muuttunut iloiseksi ja ihanaksi uhmaikäiseksi

+ nukkuva lapsi on suloinen :)



- lapseni vauva-aika oli todella rankkaa

- lapsen syntymän jälkeen omat tarpeet tulevat vasta kaiken muun jälkeen, ja joskus se on aika rankkaa

- kun tulen töistä kotiin, alkaa toinen työpäivä, näin kärjistetysti sanoen

- elämä on muuttunut aika tarkaksi rutiinien noudattamiseksi, spontaaniudelle on vähän tilaa

- lapsen kanssa on usein huono omatunto tai jatkuva huoli - miten kasvattaa lapsesta tasapainoinen, muita kunnioittava ihminen, joka osaa kuitenkin pitää myös omia puoliaan.

Lapsi on suuri ilo ja noita miinuksia miettiessä jokainen miinuskin kääntyy jotain kautta plussaksi :) Itselleni oli ainakin selvää että haluan perheen, mutta ei se tarkota että kaikilla tarvisi olla.

Mutta tosiaan kyllä se pitää ihan oman ja miehen halusta lähteä, joten täällä kysely on vähän erikoista.. ??

Halusin lapsia, koska halusin merkityksellisiä ihmissuhteita. Ei kaduta. Ei säälitä.

vaan olen sitä mieltä että lapsia pitää oikeasti haluta jotta hommassa on mitään järkeä.



Omalta osaltani



+ ennen lapsiani en tiennyt että näin suurta ja palkitsevaa rakkautta on olemassakaan

+ lapset ovat parhaimmillaan todella hassuja, naurun määrä lisääntyi elämässäni heidän myötään

+ on kivaa saada lisää läheisiä, meillä kun on tosi pieni suku sekä miehen että minun puolelta, ja nyt on paljon hauskempaa perhejuhlissa jne.

+ on tosi kiinnostavaa ihan "tiedeprojektina" nähdä millaisia mieheni ja minun lapsista tulee, mikä kaikki periytyy ja mikä ei ollenkaan. Tästä syystä olisi ihanaa kun lapsia voisi olla enemmänkin, mutta realistisesti meillä ei kyllä ole jaksamista isoon perheeseen.

+ on toivoa että saisi joskus vielä lapsenlapsia (mä unelmoin niistä jo nyt, vaikka omatkin ovat vasta alle kouluikäisiä)





- mun kroppani ihan räjähti raskauksista (ei käy kaikille, mutta minulla rupsahtaminen on todella pahaa)

- lapset osaavat olla niin ärsyttäviä että välillä tekee mieli kirkua ääneen

- lapset rajoittavat omaa aikaa ja omia menoja pahasti monta vuotta ennen kuin kasvavat isommiksi, ainakin jos ei ole turvaverkkoja (kuten meillä ei ole)

- lapset tulevat kalliiksi

Haave äitiydestä oli ollut minussa lapsesta asti, enkä osaa sanoa syytä miksi, mutta konkreettinen päätös lapsen haluamisesta tehtiin, kun olin kauan tavoittelemassani unelmatyössä ulkomailla. Mies jäi ulkomaankomennukseni ajaksi omien töidensä takia Suomeen, ja tuon ajanjakson aikana tajusimme mitä elämältä haluamme, ettei ura ja matkustelu jne. tuo elämään pitemmän päälle tarpeeksi sisältöä vaan haluttiin jotain enemmän, eli perhe. Ei missään nimessä kaduta, vaan päin vastoin, en tainnut aikaisemmin ymmärtää oikeasta onnesta paljoakaan. Eikä säälitä, paitsi joidenkin kolmekymppisten kavereideni puolesta, joiden elämän pääsisältö on pysynyt samana (biletystä samoissa baareissa vuodesta toiseen) jo viistoista vuotta.

mies halusi. Eipä siinä kummempaa. Ensimmäistä odotetaan. Ei mulla ollut tai ole vieläkään mitään palavaa intohimoa äitiyteen, uskon, että se syntyy siinä vauvan syntymisen myötä.

Muutaman vuoden päästä kuitenkin ajatukset muuttuivat. Kertaakaan en ole katunut ja minulle sopi se että jätin lasten teon myöhemmäksi ja elin vapaata elämää kyllikseni. Tällaisia tunteita ja rakkautta ei voi kokea lapseton koskaan kun mitä tunnen lapsiani kohtaan. Se lyö laudalta kaikki aiemmin tuntemani tunteet. Tosin enhän olisi tiennyt mistä jään paitsi, jos lapsettomaksi olisin jäänyt.

Minä haluaisin.

Hmm, miinuksena voisi olla rahanmeno ja tietynlainen vapaudenmenetys. Ei pystyisi olemaan enää samalla tavalla itsekäs kuin aiemmin.



Plussana tietysti todella paljon erilaisia elämänkokemuksia ja tunne omasta tarpeellisuudesta. Musta tuntuu että jos ei ole lapsia jää jotenkin vaille jotain.



Mulla siis ei ole lapsia, mutta niitä on yritetty tehdä 3,5 vuotta.