Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Väsynyt äiti pohtii, olenko minä huono äiti?
22.03.2011 |
Hei.
Ajattelin vähän purkaa tuntojani teille. Olen kolmen pienen lapsen äiti pohjois-suomesta. Lapset ovat 4,v ja 2,v tytöt ja 3 kk poika. Kulunut talvi on ollut järkyttävän kylmä, sisällä jouduttu olemaan paljon, tosin, en ole ollenkaan varma olisinko muutenkaan hirveän usein jaksanut lasten kanssa ulos mennä. Se hirveä pukemisrumba on tuntunut välillä liian ylivoimaiselta. Hävettää tunnustaa, mutta jotenkin on ollut helpompaa, kun on ns. "saanut" olla sisällä kovien pakkasien vuoksi.
Olen viime aikoina potenut huonoa omaatuntoa ja miettinyt olenko huono äiti, kun en jaksa pyörittää arkea niinkuin pitäisi. Lasten perustarpeet hoidan, syötän, vaihdan vaipat yms. Luen ja leikin päivittäin hetken heidän kanssaan. Rakastan lapsiani yli kaiken ja olen onnellinen, että minulla on heidät! Mutta useimmista kotitöistä laistan. Joskus päivät kuluu niin, etten edes ehdi mitään ylimääräistä, mutta useimmiten EI VAAN HUVITA, EI SITTEN YHTÄÄN vaikka pieni hetki aikaa olisikin! Joskus saatan pestä vain 1-2 koneellista pyykkiä viikossa (ja voin kertoa että se on liian harvoin, sillä likapyykkiä on ja paljon!), ruokaa keitän usein viikonloppuna niin, että sitä riittää lähes koko viikoksi (ei tarvi murehtia viikolla keittämisestä).
Tunnen olevani väsynyt hyvin usein. Toki ymmärrän elämäntilanteen olevan sellainen (vauva valvottaa öisin jne.), mutta joskus mietin, olenko vain laiska/huono äiti/onko minulla kaikki kunnossa. Kotityöt eivät kiinnosta, en jaksa, eikä huvita! 4 ja 2 vuotiaat levittävät leluja ympäri taloa. En jaksa välittää. Joskus saan siivouspistoksen ja kerään lelut ja imuroin ja pesen vessan. (toki tämäkin hidasta ja hankalaa lasten kanssa)
Mies on yrittäjä ja tekee pitkiä työpäiviä. Odotan häneen kotiintuloaan iltaisin kuin kuuta nousevaa ja vähän enemmänkin! Yleensä alkaa lasten päivällisen aikaan olla jo hermot todella pinnassa ja yliväsynyt, että suunnitelmat yksin lenkille tai jumppaan lähdöstä jäävät, menen mielummin makuuhuoneeseen peiton alle tai lukemaan tms.
Lapset ovat sairastaneet paljon koko alkuvuoden. Räkätauti ollut todella sitkeässä. (tätä vissiin liikkeellä useassakin taloudessa, olen kuullut) Mutta taas hyvä tekosyy olla menemättä lasten kanssa ulos, kun joku sairastaa. Viikonloppuna ulkoilemme koko perheen voimin, jos kaikki lapset ovat terveinä. Uloslähtökin on helpompaa kun mies puettaa kaksi vanhempaa lasta ja minä tulen vauvan kanssa perässä. Ja muutenkin, odotan viikonloppuja maanantai aamuista lähtien. Viikonloppuisin minulla olisi mahdollisuus siivota, kun mies on lasten kanssa ulkona, mutta useimmiten en haluaisi "uhrata" harvoja perheen yhteisiä hetkiä siihen, että itse siivoan sisällä.. ja ennen kaikkea, minäkin haluan ulkoilemaan perheeni kanssa (olenhan melkein koko viikon ollut sisällä lasten kanssa) ja jotain vaihtelua arkeen!
Vanhin lapseni ei nuku enää päiväunia ja usein saisin nukkua päiväunet kun 2-vuotias ja 3 kk nukkuvat päiväunia, mutta tämä neljä vuotias ei useinkaan suo sitä iloa minulle. Aina pitää pyytää jotain, pitää saada piirtää, juoda mehua tai pitäisi saada karkkia, tai muuten vain on äidille asiaa. Tämä raastaa todella paljon ja usein olenkin hermostunut lapselle, että anna nyt helvetti äidin vähän nukkua! (ja sitten poden huonoa omaa tuntoa) Väsyneenä tulee hermostuneeksi helpommin kuin normaalisti. Ja usein sorrun antamaan tikkarin tms. että istu sohvalle katsomaan lastenohjelmia, että äiti saa hetken nukkua.
Miehen kanssa tulee usein riitaa kotitöistä. Mies syyllistää kun en ole pessyt TAASKAAN pyykkiä, enkä ole siivonnut ja keittiö on kaaoksessa. Minä puolustan itseäni ja huudan: "Olisitpa joskus itse koko päivän kotona lasten kanssa, yön valvoneena, univelkaisena... jne. Mitä itse ehtisit tehdä lastenhoidon ohella?" Vaikka sisimmässäni poden huonoa omaatuntoa, että olen huono äiti ja vaimo. Munhan ne hommat pitäis hoitaa kun olen kotona. Mies on iltaisin lasten kanssa sen minkä ehtii, joskus hyvin vähän aikaa ennen lasten nukkumaan menoa, joskus ei ehdi ollenkaan.
Pyykkivuori on vuoren korkuinen... tässä minä silti vain istun koneella ja kirjoitan. Kaksi nuorimmaista nukkuu, esikoinen piirtää ja katsoo tv:tä... pihalla paistaa aurinko ja mua väsyttää...
Kertokaa kanssasisaret, olenko minä huono äiti ja vaimo?
Kommentit (26)
kuin täällä. Mies on viikonloputkin töissä pitkää päivää, eikä vie koskaan lapsia ulos.
On ollut pakko jaksaa, eikä antaa repsahtaa. Sukulaisiakaan ei satojen km säteellä.
Olen joutunut alusta asti pitämään säännöllisen päivärytmin aterioitten ja ulkoilujen kanssa (säästä riippumatta ulkoillaan ainakin vähän aikaa x2 päivässä) ja kaikki kotityöt teen lasten ohessa.
En tiedä auttaako tämä yhtään, mutta joillakin tilanne vaan on vielä huonompi kuin sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta se, että koet huonoa omatuntoa, kertoo jo aika paljon siitä että ET OLE HUONO ÄITI VAAN ERITTÄIN HUOLEHTIVAINEN SELLAINEN! :) Olet väsynyt, kukapa ei olisi? Talvi on ollut hyvin rankka, miehesi tekee paljon töitä ja sinullakin kädet täynnä pienten lasten kanssa. Minä en jaksaisi puoliakaan tuosta!!!
Nyt murheet pois, teet sen minkä ehdit ja puhut esim. siivoojan palkkaamisesta miehellesi. Äidit vaativat itseltään liikaa ja tekevät jopa 3-4 ihmisen työt (lastenhoito, siivoukset, ruoanlaitto..) valittamatta.
Itsehän olemme osamme valinneet. Jos yhden lapsen kanssa jo on nihkeää, niin ei ainakaan helpotu lapsiluvun kasvaessa.
kun kuopus syntyi. Meillä siis samanlaisella ikäerolla lapset kuin teillä ja kahden ekan kanssa kaikki meni hyvin ja jaksoin hyvin, niin totta kai annettiin mahdollisuus vielä sille yhdelle.
Raskausaika oli jo todella hankala ja väsyin jo silloin, kun en supistusten takia oikein mitään pystynyt tekemään ja kaikki pyykit ja ruuanlaitto ahdisti. No eihän se paremmaksi muuttunut vauvan syntymän jälkeen, mutta jotenkin sitä hormonihöyryissä taapersi eteenpäin. Samalla tavalla meillä oli pyykit pesemättä ja ruokaa laitettiin isoja määriä.
Sitten kun kuopus tuli 6kk niin väsähdin ihan totaalisesti ja juuri neuvolassa ollessamme, kun täti kysyi miten ollaan jakseltu, aloin vain itkemään. Itkin, enkä pystynyt sitä lopettamaan, vaikka hetkeä aikaisemmin olin ajatellut vastaavani, että kaikki on hyvin. Täti sitten kyseli lisää tilanteesta ja neuvoi ottamaan yhteyttä perheneuvolaan. Saimme miehen kanssa ajan jo seuraavalle viikolle ja kolme kertaa kävimme yhdessä puhumassa, psykologin avulla laadittiin kalenteria, jotta molemmat saivat vapaa-aikaa, unta ja isovanhempia pyydettiin avuksi ja kerrottiin rehellisesti missä mennään.
Yksin kävin vielä 3kk juttelemassa, ja aluksi se psykologikin oli ajatellut minun olevan masentunut, mutta tulimme lopulta siihen lopputulokseen, että väsähdin vain kaiken sen työmäärän ja unettomuuden takia ja siitä pallo lähti sitten vierimään. Nykyään pidän tiukasti kiinni sovituista vapaa-ajoista, sillä se ihana yksinolo tai ystävän tapaaminen saa minut jaksamaan, ei niinkään se unen määrä.
Onko sinulla lasten isovanhempia, kummeja, jotka voisivat auttaa. Puhu neuvolassa asiasta, ota omaa aikaa, nuku, mene lenkille, leffaan, tee sitä mistä saisit voimaa, mutta katkaise tuo kierre nyt heti, niin sinä voit itse paremmin ja silloin lapsetkin voivat. Voimia! :)
kuin täällä. Mies on viikonloputkin töissä pitkää päivää, eikä vie koskaan lapsia ulos.
On ollut pakko jaksaa, eikä antaa repsahtaa. Sukulaisiakaan ei satojen km säteellä.
Olen joutunut alusta asti pitämään säännöllisen päivärytmin aterioitten ja ulkoilujen kanssa (säästä riippumatta ulkoillaan ainakin vähän aikaa x2 päivässä) ja kaikki kotityöt teen lasten ohessa.
En tiedä auttaako tämä yhtään, mutta joillakin tilanne vaan on vielä huonompi kuin sinulla.
kuin täällä. Mies on viikonloputkin töissä pitkää päivää, eikä vie koskaan lapsia ulos.
On ollut pakko jaksaa, eikä antaa repsahtaa. Sukulaisiakaan ei satojen km säteellä.
Olen joutunut alusta asti pitämään säännöllisen päivärytmin aterioitten ja ulkoilujen kanssa (säästä riippumatta ulkoillaan ainakin vähän aikaa x2 päivässä) ja kaikki kotityöt teen lasten ohessa.
En tiedä auttaako tämä yhtään, mutta joillakin tilanne vaan on vielä huonompi kuin sinulla.
No tuo varmaan auttoi ap:tä paljon, kun kerroit kuinka itse olet "pahemmassa tilanteessa" kuin hän ja kuinka silti jaksat ja kuinka reipas olet kun ulkoiletkin lasten kanssa säästä riippumatta kahdesti päivässä. Ole nyt ylpeä itsestäsi, sen sinä ansaitset! (toivottavasti ymmärrät sarkasmin viimeisessä lauseessa!)
Etkö saisi apua äidiltäsi? Joka voisi auttaa kotitöissä tai hoitaa lapsia?
Jos on mahdollista,niin perhetyö on yksi hyvä vaihtoehto.
Alue: Aihe vapaa
Mutta se, että koet huonoa omatuntoa, kertoo jo aika paljon siitä että ET OLE HUONO ÄITI VAAN ERITTÄIN HUOLEHTIVAINEN SELLAINEN! :) Olet väsynyt, kukapa ei olisi? Talvi on ollut hyvin rankka, miehesi tekee paljon töitä ja sinullakin kädet täynnä pienten lasten kanssa. Minä en jaksaisi puoliakaan tuosta!!!
Nyt murheet pois, teet sen minkä ehdit ja puhut esim. siivoojan palkkaamisesta miehellesi. Äidit vaativat itseltään liikaa ja tekevät jopa 3-4 ihmisen työt (lastenhoito, siivoukset, ruoanlaitto..) valittamatta.