Millaista olikaan silloin kun koiranpentuon pieni?
edellinen koira tuli meille 14 vuotta sitten, nyt harkitaan uutta. Haluaisin koiran mutta haluanko pikkupennun? Epäilyttää, kertokaa nyt mulle että se on ihan kamalaa kun koiranpentu tulee kotiin.
Kommentit (4)
mä en ole koiraihminen. Kiitti huomautuksesta ja muistutuksesta purevasta ja sotkevasta kiusaajasta.
ap
vaatii tosi paljon aikaa, eikä oikein kestä pienenä sitä, että se jätetään yksin esim. työpäivän+työmatkojen ajaksi.
Ja jos ei ota pientä pentua, niin ei koskaan tarvitse itkeä sitä, kun se on kasvanut aikuiseksi, eikä enää ikinä kömmi unisena syliin ja nukahda siihen tuhisemaan:/
jos ei ota pientä pentua, säästyy muutama kilometri hermoja eikä tarvitse kahta vuotta säätää vallattoman koiran kanssa. Omalla kohdallani se ois tarkoittanut myös sitä, että oisin säästynyt lukemattomilta unettomilta öiltä, kun ei olisi tarvinnut juosta yöpaidassa lähimetsikköön viemään vatsansa sekoittanutta koiraa taas kerran pihalle.
Mut enpä kyllä tietäis mitään siitäkään, kuinka mahdottoman suloinen koiranpentu voi olla, ja kuinka hyvin päivä alkaa joka ikinen aamu, kun vastassa on unenlämmin, pehmoinen pieni koira, joka painaa pään olkapäälle ja huokailee tyytyväisenä. :)
Kukaan ei ole ehtinyt pilaan millään muotoa. Ei tarvitse uudelleen kouluttaa pahoista tavoista pois tai muutakaan.
Jotkut ei vaan vanhan koiran jälkeen jaksa pientä riiviötä joka puree kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja pissaa kaikkialle.
toiset on oikeasti koiraihmisiä, toiset ei vaikka voissa paistais.