Eikö lelujen poisottaminen ja sillä uhkailu ole kasvatusta ?
Siis tuolta yhdestä ketjusta luin mielipiteen että se ei ole kasvatusta ?!
Meillä on kyllä yhtenä keinona kuusivuotiaalle tuo lelun poisotaminen muutamaksi päiväksi, jos ei keskustelu tehoa. Yleensä silloin tätä käytetään, jos tulee tappelua lelusta esim. pikkusiskon kanssa eikä vanhempien ohjeet vuorotellen leikkimisestä tepsi.
Samoin viime viikolla otin bakugan-pallon pois kun heitteli sitä sisällä, varoituksista huolimatta ja osui siskon päähän.
Samoin jäähylle saattaa mennä lastenohjelmien katselu ym.
Kommentit (9)
ja yleensä melko tehokas uhkaus, esim ennen siivousta.
Ja tuosta toisesta ketjusta, ihmisen alkoholinkäyttöön ja ulkonäköön en ota kantaa, mutta kukapa vanhempi ei vilkkaaseen lapseen joskus hermostunut niin, että on tullut sanottua jotain vähemmän viisaalla ja kasvattavalla äänenpainolla. Eli kenestä vaan meistä varmasti saa raportoitua jonkun heikon hetken, jota ei välttämättä haluaisi toisille paljastaa.
keino, mutta se pitäisi toteuttaa heti, ei vasta monen tunnin saati monen päivän päästä.
Toimii siis lähinnä vain kotona, ei teneriffanreissulla (jos siis ap viittasi tuohon aikaisempaan ketjuun).
Kasvatusta on se, että keskustellaan lapsen kanssa oikeasta ja väärästä ja neuvotaan lasta käyttäytymään oikein.
Se, että vanhempi vaan sieppaa jonkun leulun pois eikä kerro miksi niin tkee tai mitä lapselta odottaa ei kyllä ole mitään kasvatusta vaan mielivaltaa.
Parempi olisi, että vaan puhuisit asita halki niin että lapsikin tajuaa.
Ainakin oman kokemukseni mukaan tämä on toiminut hyvin. Kahden erittäin itsepäisen ja määrätietoisen lapseni kanssa.
Yleensä silloin tätä käytetään, jos tulee tappelua lelusta esim. pikkusiskon kanssa eikä vanhempien ohjeet vuorotellen leikkimisestä tepsi.
aikuismaista ja rakentavaa käytöstä. Sinun pitäisi ohjata lapsia sopimaan siitä kumpi sillä leikkii. Kumman se lelu muuten oli?
Tuossa tapauksessa että heitteli sisällä kielloista huolimatta on hyväksyttävää ottaa muutamaksi päiväksi pois muun rangaistuksen lisäksi.
Kun riita on kunnolla päällä, ei siinä mitkään neuvottelut tepsi. Kyllä se vaan on usein ainoa keino ottaa lelu kokonaan pois, jos ei halua että se on kohta tuhannen päreinä.
En siis ole ap, mutta mulla on kaksi lasta lyhyellä ikäerolla ja tuollaisia tilanteita tulee silloin tällöin.
Toki tilanteen rauhoitutttua voidaan (taas kerran) puhua siitä vuorottelusta ja yhdessä leikkimisestä, mutta kun tunteet kunnolla kuohuu, tuo takavarikko on ainoa järkevä keino.
Yleensä silloin tätä käytetään, jos tulee tappelua lelusta esim. pikkusiskon kanssa eikä vanhempien ohjeet vuorotellen leikkimisestä tepsi.
aikuismaista ja rakentavaa käytöstä. Sinun pitäisi ohjata lapsia sopimaan siitä kumpi sillä leikkii. Kumman se lelu muuten oli?
ainakin toimii ihan hyvin. 4v saa kolme varoitusta ja aina tietysti keskustellaan, mutta jos ei keskustelulla ja jäähyllä istumisella asia mene perille lähtee lelu takavarikkoon lopun päivän ajaksi. Aamulla saa lelun takaisin, jos on siihen asti osannut käyttäytyä.
Meillä uhma helpotti puoleksi vuodeksi, mutta nyt on tullut joku uusi hankala vaihe. MIstään pienistä kitisemisistä en ole lelua takavarikoinut/varoitusta antanut. Esim. pikkusisaren lyömisestä kylläkin. Niin ja lelun pois oton jälkeen muistaa usemman päivän ajan käyttäytyä ihmisiksi.
Eikä ole koskaan tarvinnut viedä lelua pois kokonaan:) Eikä sillä uhkailla.
Enkä riita tilanteissa sitä lelua vie. Jos tulee riitaa lelusta ja menee jopa käsirysyksi, otan lelun pois siltä joka repi sen toisen kädestä. Palautan lelun sille jolla se oli, toinen alkaa tässä vaiheessa huutamaan, mutta vien sen lapsen pois tilanteesta ja selitän miksi lelua ei toisen kädestä saa viedä.
Yleensä pitää tämä toistaa molemmille lapsille parikin kertaa päivässä, mutta nykyään pääsee helpommalla eikä tarvitse uhkailla lelujen viennillä.
Näin vaikeasti selitettynä.
Mutta pointti onkin, ei ole mikään pakko viedä lapselta leluja takavarikkoon eikä se ole ainoa järkevä keino :) Jos vaan hermot kestää niin voi sitä kokeilla muitakin keinoja.
kun on lapsi rauhoittunut.Keskustellaan mitä miksi ja miten, mitä seuraa jne. jne
Ja kerron,jos tilanne toistuu hetken päästä, että jos äidin/isän ohjeet eivät useista kerroista huolimatta mene perille, otetaan jokin mukava asia pois. Ja se mukava asia on lelu tai dvd.
Sisarusten kinastellessa lelusta tms kyllä ohjeistataan, kädestä pitäen, rauhoittumisen jälkeen leikkimään vuorotellen. Minä olen aian antanut aikamerkin jolloin vaihto tapahtuu. Samoin jos haluavat leikkiä yhdellä sohvatuolilla johon ei mahdu kuin yksi. Siitäkin vuorotellaan.
Eniten käytetään lelujen poisottamista siivouksen yhteydessä. Lelut menevät roskiin jos niitä ei jaksa raivata ennen imurointia. On kyllä tepsinyt, ei tarvitse kuin uhkailla.
ap
lelutakavarikko ei ole kasvatusta.
Jos taas olet täysin selvin päin ja pukeutunut hillitysti, lelutakavarikko on ihan ok metodi.
Näin olen ymmärtänyt.