Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Riita miehen kanssa, mielipiteitä kaipaan.

Vierailija
19.03.2011 |

Meillä on riita paisunut aivan älyttömäksi. Ihan lyhyesti: olen opiskelija ja pyysin miestäni tulemaan mahdollisimman pian töistä kotiin lapsia hoitamaan,jotta voisin lukea tenttiin (en tosiaan usein pyydä). Hän lupasi tulla. Vaan eipä tullut. Illalla sitten sattumalta selvisi,että oli käynyt uimassa ja saunassa ennen lähtöään,vaikka ensin uskotteli että pomo ei päästänyt lähtemään. Ei myöntänyt että siinä olisi ollut mitään väärää. Mulle oli sen sijaan hyvin vihainen kun en antanut asian vaan olla. Sinä iltana asiasta käytiin hyvin lyhyt keskustelu, eli ei mitään isoa riitaa. Tästä seurasi kuitenkin se, että hän lähti viikonlopuksi lepäämään vanhemmilleen ja jätti mut yksin lasten kanssa. Hänellä on tapana häipyä kun vituttaa. Mun mielestä aikuinen ihminen ei voi vaan häipyä,jos vituttaa. Varsinkin kun on lapsia. Kertaakaan ei ole soittanut edes lapsille. Viesti tuli,jossa sanoi mm.että hänellä on oikeus lähteä milloin huvittaa. Näikö se perhe toimii? Minä vastaan viimekädessä kaikesta. Meillä menee yleensä päiväkausia sovinnon aikaansaamiseen olipa asia pieni tai iso (viimeksi yli neljä vuorokautta). Olen yrittänyt kaikkia keinoja taivaan ja maan väliltä ja kokeillut myös sitä etten tee mitään, mutta mikään ei auta. Jos en tee mitään,riita ei pääty ollenkaan. Miestäni ei tunnu haittaavan ollenkaan vaikkei ollakaan puheväleissä. Minä sen sijaan kärsin tilanteesta tosi paljon.

Kommentit (79)

Vierailija
61/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opiskelen alaa, jossa pakollista läsnäoloa on paljon. Tiedossa on ollut mitä se vaatii. Ja mies on todella paljon kyllä auttanutkin mua. Riidat on vaan olleet aina pahoja ja kestäneet kauan.

Nyt vuodenvaihteen jälkeen olen hidastanut opiskelutahtia, jotta voisin itse lähes täysin hoitaa lapset. Seksiä ei ole tosin ollut juuri enempää,koska en saa mielestäni miehen puheita muista naisista ja koska opiskelu+lastenhoito on uuvuttavaa.



ap

Vierailija
62/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos jollain on ollut samankaltaisia kokemuksia, niin kuulisin mielelläni miten on selvitty, vai onko selvitty. Mieheni väittää, että häipyminen ja puhumattomuus on ihan yleinen tapa toimia ja saa mut kuulostamaan tyhmältä, kun en ymmärrä.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ala pyytää apua muilta, omilta vanhemmiltasi, yhteisiltä ystäviltä, appivanhemmilta (voisivatko he tulla silloin tällöin teille pariksi päiväksi?).



Kerro suoraan, että tarvitset apua koska mieheen ei voi luottaa.Tämä voi herättää miehen tajuamaan, että hänen käytöksensä ei ole oikein eikä hyväksyttävää. Joskus omat vikansa tajuaa vasta kun näkee ne muiden silmin.



Eli sama neuvo kuin esim. alkoholistien puolisoille. Lakkaa mahdollistamasta kusipäisyyttä peittelemällä sitä muilta. Tiedän tämän toimineen yhdessä perheessä, jossa mies oli samantapainen, tosin ei ihan yhtä ikävä.



Seksin suhteen neuvoni on se, että kerrot miehelle että puheet muista naisista satuttavat, ja että KUKAAN ei ala haluta enemmän uhkailemalla. Ryhdy seksiin vain silloin kun mies on toiminut normaalisti (pitänyt sopimukset ym.) ja kehu jälkeen päin että kylläpä halutti kun olin saanut rauhassa hoitaa kouluhommat jne.



Tai näytä tämä ketju äijällesi. Täällä ei tainnut kukaan olla sitä mieltä että tuo olisi ok tai edes normaalia.



Ja arvosta itseäsi, jos tilanne ei muutu niin älä suostu kynnysmatoksi. Se menee ihon alle ja pian uskot itsekin ettet ansaitse hyvää kohtelua.

Vierailija
64/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos jollain on ollut samankaltaisia kokemuksia, niin kuulisin mielelläni miten on selvitty, vai onko selvitty. Mieheni väittää, että häipyminen ja puhumattomuus on ihan yleinen tapa toimia ja saa mut kuulostamaan tyhmältä, kun en ymmärrä.

ap


riitelevät eri tyylillä ja loukkaantuvat eri asioista. Kaksi aikuista ihmistä voi keskenään tehdä mitä huvittaa ja pitää mykkäkoulua kuinka kauan vain, mutta heti kun sopassa on mukana lapsia, on kummankin aikuistuttava. Miehesi on lapsellinen ja jos hän ei edes koe tarvetta muuttua ja tehdä asioille jotain, ei tuosta hyvä seuraa.

En enää katselisi tuollaista miestä. Alkaisin vain yksinkertaisesti elää ja toimia kuten häntä ei olisikaan, siihen suuntaan kun joku yllä ehdotti. Alkaisin hakea apua muulta tukiverkostani ja mies saisi luvan elää pellossa mielensä mukaan.

Vierailija
65/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mies on periaatteessa kiltti ja auttavainen. Tekee kotitöitä ja osallistuu. Mutta jos tuli pienikin riita jostain, sai hyvän syyn olla marttyyri, maata ja lopulta häipyä. Mulla meni heti hermot siihen makaamiseen ja että kaikki vastuu jäi mulle. Ei hoitanut pientäkään lasta, jos häivyin hetkeksi, en siis voinut jättää vastuuta hänelle.



Me käytiin pariterapiassa ja sieltä saimme uusia tapoja toimia riitatilanteissa. Riitelimme kohtuullisen harvoin, mutta riidat venyivät ja paisuivat tolkuttomiksi. Meillä siis riidat meni aina saman kaavan mukaan riippuen riidan aiheesta ja vakavuudesta. Muutos on ollut hidasta ja edelleen joskus menee överiksi. Mä olen työstänyt muutosta enemmän, mutta pikkuhiljaa mieskin on tajunnut jutun.



Nyt vuosien tappelujen jälkeen riidat saadaan selvitettyä yleensä kohtuullisessa ajassa ja ilman kauheaa dramatiikkaa, mutta se on vaatinut molemmilta kovaa halua elää yhdessä ja muuttua.



Voimia!



Vierailija
66/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos jollain on ollut samankaltaisia kokemuksia, niin kuulisin mielelläni miten on selvitty, vai onko selvitty. Mieheni väittää, että häipyminen ja puhumattomuus on ihan yleinen tapa toimia ja saa mut kuulostamaan tyhmältä, kun en ymmärrä.

ap


vallan käyttöä ja väärin.Asiat tehdään niinku hän haluaa ja sillon ku haluaa.Lähdeppäs sä joku kerta riidan päätteeks litoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huih, ihan puistattaa sun puolestasi! Ensinnäkin,mielestäni mieshän on nimenomaan se, joka on KOKO perheestä vastuussa. Tuollainen käytön kielii lapsellisesta pojasta (siis sinun miehesi on poika), eikä aikuisesta vastuunsa kantavasta miehestä. Olisiko sinulla vastavedoksi heittää sellainen, että menisit omien vanhempiesi luokse. Kun miehesi tulisi kotiin, et vastaisi puhelimeen. Laittaisit vain viestin, että sulla on oikeus lähteä koska haluat. Anna sen elää ilman sua, silloin se tajuaa kuinka tärkeä itseasiassa olet. Ja hei, nyt ajattelet että entä jos se ei tajua. Noh kyllä tajuaa, viimeistään sillä hetkellä kun tajuaa ettei se sun kaltaista ihanaa ihmistä enää tule löytämään. Toivottavasti vaan silloin ei ole liian myöhäistä, sillä sinä saatat saada tarpeeksesi miehesi säälittävästä käytöksestä!

Vierailija
68/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletti miehen muuttuvan lasten myötä.

Eihän lasten tultua mikään olemassa ollut ongelma ainakaan parane.

Palkkaa lastenvahti, jotta voit opiskella ja mies maksaa palkan siitä. Ellei hoida osuuttaan olemalla paikalla, niin tuntekoon kukkarossaan sitten.



Ja seksillä uhkailu on todella ala-arvoista. Kuka hullu enää seksiä haluaa tuollaisen kohtelun jälkeen.

Miehesi on uhmaikävaiheessa, raskain lapsesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuollaisessa ilmapiirissä ja perheessä hetkeäkään. Itse olen elänyt sellaisen lapsuuden, että kaikki riitatilanteet ratkaistiin mykkäkoululla. Koskaan ei mistään asioista puhuttu, ongelmista tai erimielisyyksistä ei saanut puhua.

Ja nyt aikuisena niitä uusia riitelytapoja on sitten pitänyt opetella terapiassa, ja on pitänyt opetella uusi ajattelutapa, että negatiiviset tunteetkin on sallittuja ja niistä voi ja pitää puhua.



Miehesi tekee todella väärin, tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää ketään kohtaan. Toisia ihmisiä ei kohdella noin.

Ja ehdottomasti miehen täytyy opetella kantamaan vastuunsa perheen isänä. Vaikka en itse usko että miehestä siihen on, sillä sinä mahdollistat miehen vastuunpakoilun. Sinun pitää oppia arvostamaan ja kunnioittamaan itseäsi ja tehdä miehelle selväksi että sinua ei kohdella noin.

Vierailija
70/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli yhtä pahaa kuin fyysinen väkivalta. Laita miehesi koville, ehdot että keskustelu pitää toimia ja lupaukset ja toiveet pitää huomioida tai parisuhe päättyy!Luulis mieheski kantavan vastuuta siitä että sinä saat ammatin, auttaahan se teijän yhteistä taloutta tulevaisuudessa kuns aat ammatin! Ihme tyyppi! Laita vielä ehdoksi että hän ottaa lapset ja sinä lähdet ulkomaille uuden rikkaan miehen kanssa tms niin miehes on ihan kuset housussa! Ei miehes oikeesti taida susta paljoa välittää kun noin tekee.Sehän kohtelee sua kuin sikaa! Usein miehen tuollasen käytöksen syynä voi olla huono seksi tai muuten hän ei oo saanu sulta huomiota.Juttelun paikka!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta miehesi on itsekas ja lapsellinen paska. JSSAP.

Mitä tuo lyhenne tarkoittaa?? Jätä se sika apina possu?

Vierailija
72/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta miehesi on itsekas ja lapsellinen paska. JSSAP.

Mitä tuo lyhenne tarkoittaa?? Jätä se sika apina possu?


Jätä Se Sika A(lku)P(eräinen)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/79 |
19.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

veli on todella läheinen ja sillä ei ole elämää. Se hakkais tollasen paskan tuusan nuuskaksi.

Valta olis mulla niinku. Et siitä vaan. Mulla on bodattu vahtikoira veli apuna.

Vierailija
74/79 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

menet appivanhemmille perässä. Jos olisin sinä, kertoisin tästä miehen häipymisestä ihan ystävällisessä sävyssä jos arve vaatii esim miehen vanhemmille. Miehen mielestähän se oli ihan normi puuhaa, jos vanhempi kyllästyy kotielämään voi häiyä teilleen. Entäpä jos sinä kyllästyisit samaan aikaan, kuinkas ne lapset. Ei kuule ystävä hyvä ole sitoutuneen, aikuisen ihmisen tapaista. Pyydä apua ja todella kerro, että miehen varaan ei voi laskea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/79 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä tilanne on toisinpäin. Minä olen pitkävihainen enkä ihan helposti ala nöyrtymään ja pyytelemään anteeksi, vaikka olisi ollut minun vikani. Teen kuitenkin töitä asian eteen, koska näen miten paljon loukkaan miestäni käytökselläni enkä halua satuttaa sitä ihmistä jota rakastan kaikkein eniten.



Meillä ei ole lapsia vielä, mutta tulevaisuudessa en haluaisi heidän oppivan toimimaan kuten minä riitatilanteessa vaan suoraselkäisesti kuten mieheni tekee. Se on toinen syy miksi todella haluan muuttaa omaa käyttäytymistäni.



AP, teillä on jo lapsia ja miehesi käyttäytyy tuolla tavoin. Kohtelee sinua, lastensa äitiä, hyvin epäkunnioittavalla ja itsekäällä tavalla. Täysin uskomatona, että UHKAILEE maksullisiin menolla, jos ei saa seksiä tarpeeksi. Sanooko sellainen ihminen, joka rakastaa tuollasta??



Tuollainen käytös ei ole rakkautta (itserakkautta kyllä). Miten lapsenne reagoivat siihen, että isi ottaa ja lähtee pois muutamaksi päiväksi?



Valitettavasti teidän suhteenne ei ole tasapainossa, koska miehesi ei selkeästi ole valmis tekemään töitä sen eteen tarpeeksi, vaikka muissa osa-alueissa menisikin hyvin. No jaa, ei taida olla miehen puolella tuota rakkautta liikaa eikä kunnioitustakaan... :-/

Vierailija
76/79 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisen miehen pitäisi miettiä ennen kaikkea perhettään ja lapsiaan, sitten vaimoaan. Sinun miehesi ajattelee ITSEÄÄN. Siis aivan järkyttävän lapsellinen ja itsekeskeinen ihminen.



Luetutin tämän miehelläni, joka on itse hyvin kiireinen ura-isä. Hänen mielestään miehesi käytös on myös outoa. Hän sanoo, että hänen kaveripiirissään tuollainen ei ainakaan ole normaalia käytöstä.



Otan osaa, varmaan on tosi raivostuttavaa taistella tuollaisen kakaran kanssa perusasioista, joiden luulisi olevan itsestäänselvyyksiä.



Entä kun sinä haluat mennä uimaan ja saunaan? Mihis lapset sitten, sama oikeushan sinullakin pitäisi olla.

Vierailija
77/79 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

äiti-teinipoika -ihmissuhdetta sinun kanssasi. Se on valitettavasti aivan äärettömän tavallista miehille silloin kun perheellisen aikuisen vastuuseen ei ole halua tai kykyä kasvaa. Erot ns. kidult-miesten kanssa ovat vaikeita, sillä mies ei näe edes eron jälkeen vikaa muussa kuin sinussa. Kidult pyrkii löytämään uuden parisuhteen välittömästi ettei joutuisi käsittelemään eroaan. Jos hän jää yksin niin hänestä tulee nopeasti ns. naistenvihaaja. Olet tosi ikävän ihmistyypin vaimo.

Vierailija
78/79 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en katsoisi päivääkään tuollaista miestä. Minun on vaikea ymmärtää, miksi jotkut naiset suostuvat tuollaiseen henkiseen väkivaltaan. Erosin lapseni isästä paljon vähemmistä syistä ja se oli elämäni paras ratkaisu.

Vierailija
79/79 |
15.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En katselisi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi kaksi