Riita miehen kanssa, mielipiteitä kaipaan.
Meillä on riita paisunut aivan älyttömäksi. Ihan lyhyesti: olen opiskelija ja pyysin miestäni tulemaan mahdollisimman pian töistä kotiin lapsia hoitamaan,jotta voisin lukea tenttiin (en tosiaan usein pyydä). Hän lupasi tulla. Vaan eipä tullut. Illalla sitten sattumalta selvisi,että oli käynyt uimassa ja saunassa ennen lähtöään,vaikka ensin uskotteli että pomo ei päästänyt lähtemään. Ei myöntänyt että siinä olisi ollut mitään väärää. Mulle oli sen sijaan hyvin vihainen kun en antanut asian vaan olla. Sinä iltana asiasta käytiin hyvin lyhyt keskustelu, eli ei mitään isoa riitaa. Tästä seurasi kuitenkin se, että hän lähti viikonlopuksi lepäämään vanhemmilleen ja jätti mut yksin lasten kanssa. Hänellä on tapana häipyä kun vituttaa. Mun mielestä aikuinen ihminen ei voi vaan häipyä,jos vituttaa. Varsinkin kun on lapsia. Kertaakaan ei ole soittanut edes lapsille. Viesti tuli,jossa sanoi mm.että hänellä on oikeus lähteä milloin huvittaa. Näikö se perhe toimii? Minä vastaan viimekädessä kaikesta. Meillä menee yleensä päiväkausia sovinnon aikaansaamiseen olipa asia pieni tai iso (viimeksi yli neljä vuorokautta). Olen yrittänyt kaikkia keinoja taivaan ja maan väliltä ja kokeillut myös sitä etten tee mitään, mutta mikään ei auta. Jos en tee mitään,riita ei pääty ollenkaan. Miestäni ei tunnu haittaavan ollenkaan vaikkei ollakaan puheväleissä. Minä sen sijaan kärsin tilanteesta tosi paljon.
Kommentit (79)
Olen joskus ollut toinen nainen. Nyt kaduttaa, mutta ei siitä enempää. Mies pystyi aina järjestämään meille yhteistä aikaa. Hän kertoi keinonsa olevan aiheuttaa kotona riita ja sen varjolla sitten muka paeta tuohtuneena paikalta baariin tms, siis todellisuudessa minua tapaamaan. Näytteli myrskyn merkkiä, oikeasti siis asiat menivät juuri niin kuin hän suunnittelikin.
mulla kiehuu just nyt niin paljon tollaisen käytöksen (siis miehesi!) vuoksi etten kykene mihinkään järkevään perusteluun. Ja ah niin helppoa näin ulkopuolisena sanoa, että EN KATSELISI! Tai oikeammin: en olisi tehnyt lapsia tuollaisen kanssa, jos kerran miehellä on tuollaiset tavat olleet ennenkin.
Mies on lapsellinen ja epäkypsä. Tilanne tuskin paranee piiiitkään aikaan.
Ennustan: te eroatte kahden vuoden sisään.
en jaksaisi katsella tuollaista. Lapsellista ja itsekästä mieheltäsi! Tsemppiä sinulle. Toivottavasti saatte sovittua!
mutta miehesi on itsekas ja lapsellinen paska. JSSAP.
eroatte jossain vaiheessa. Aika raskasta tuollainen, miksi olla yhdessä jos samat jutut voi tehdä yksin helpommin?
ensimmäisenä tulee mieleen toinen nainen. Valehtelua, uimassa ja saunassa (=suihkussa), vanhempien luona (jaa, jaa...). Oletko varmistanut pitävätkö selitykset paikkansa. Oliko ennen näitä riitoja mies hyvin iloinen ja kiinnostunut ulkonäöstään. Vai lähteekö hän pois vain estääkseen pahempia riitoja. Tällaista mitiskelen. Ehkäpä toista naista ei ole, mutta selitykset kyllä sopisivat siihenkin. Korjatkaa välit tai asumusero.
ensimmäisenä tulee mieleen toinen nainen. Valehtelua, uimassa ja saunassa (=suihkussa), vanhempien luona (jaa, jaa...). Oletko varmistanut pitävätkö selitykset paikkansa. Oliko ennen näitä riitoja mies hyvin iloinen ja kiinnostunut ulkonäöstään. Vai lähteekö hän pois vain estääkseen pahempia riitoja. Tällaista mitiskelen. Ehkäpä toista naista ei ole, mutta selitykset kyllä sopisivat siihenkin. Korjatkaa välit tai asumusero.
"säästää vesilaskussa" tai "ettei tarvii tulla kotiin hikisenä". Näinhän se oli...
Onko mies aina ollut samanlainen??
Jos ei, vaan on viime aikoina muuttunut tuollaiseksi, alkaisin minäkin epäillä, että on toinen nainen kuvioissa.
Kuinka usein hän tekee tuollaista?
ja jättää sut yksin kantamaan perheestä vastuuta tarkoittaa sitä, ettei hän arvosta sua.
Tuli minullekin mieleen onkohan hänellä toinen.
Mies on ollut aina tuollainen. Sanoo,ettei voi muuttua koska on vaan sellainen. Mun pitää ymmärtää. Toki hän samalla odottaa että minä muutun sellaiseksi kun hän haluaa. Riitoja hän ei haluais selvittää ollenkaan,vaan hänen mielestään ne vaan häviää itsestään. Kuitenkin riidellään aina uudestaan ja uudestaan samoista asioista, koska niitä ei puhuta selviksi ikinä. Todella turhauttavaa. En tietenkään voi olla varma että hän on vanhempiensa luona, kun en voi sinne soittaa ja kysyä (miltä sekin vaikuttaisi?). Tosin hän on uhannut käyttää maksullista naista, jos ei saa seksiä enempää (n. kerran viikossa tällä hetkellä).
ap
miksi teit lapsia sen kanssa, jos se on aina ollut sellainen??? Toivoit, että muuttuu?
on tuotava ne lapsetkin sinne lepaamaan etta saat luettua.
Lapsia tai ei, tuo on sairasta käytöstä mieheltä. Etkö kunnioita itseäsi ollenkaan? Lopeta nyt hyvä nainen ainakin se seksi samantien, mikä ihmeen ovimatto haluat olla? Menköön mies ihan rauhassa maksullisiin naisiin, eipä tuollaista "miestä" kukaan muu edes katselisi.
Ala arvostamaan itseäsi enemmän!
oikeasti haluat elää miehesi kanssa, hakeutukaa jollekin parisuhdekurssille tai käykää yhdessä keskustelemassa jossain. Muutoin voit rauhassa odotella sitä päivää, että kuppi menee sulla nurin ja päätät erota. Siinä kohtaa ei yleensä enää pariterapiat auta.
Lähinnä mietin lasten kannalta tota, että isä häipyy viikonlopuksi, todella lapsellista ja vastuutonta. Ja se, ettei voisi olla omien lasten kanssa, jotta puoliso saa opiskella. Oma napa lähin napa, ei hyvä.
olette ja miksi teit lapsia miehen kanssa jos hän on aina ollut tuollainen?
Niin. Tein lapsia hänen kanssaan koska toivoin hänen muuttuvan. Välillä näytti paremmalta, mutta viime aikoina on vaan toistanut ettei pysty muuttumaan. Hän on erittäin pitkävihainen ja on sen itsekin myöntänyt. Asian ei tarvitse olla iso, riittää että vituttaa. Jos mä tuun puhumaan tai vaikka vaan silittämään selkää,häntä ärsyttää. Jos itken,se ärsyttää.
Mutta ei mies mitenkään läpeensä paha ole. Kyllä hän osaa olla kiltti jne. Mutta silloin kun tulee pienikin vastoinkäyminen, niin herkästi heittää pyyhkeen kehään ja sulkeutuu täysin. Sanoo että haluaa olla rauhassa.Viimeksi neljän vuorokauden mykkäkoulun jälkeen sovinto vihdoin tulikun minänostin kissan pöydälle...en vaan jaksanut enää odottaa...
En tosiaan pysty tarkistamaan missä mies on nyt,koska appivanhemmat asuvat 400km päässä. Ja toisaalta en voi tietää mitä mies on minusta siellä puhunut.
Saisitko kyydin jostakin? Sinne appivanhemmillesi meinaan? Pölähdät vaan sinne kans lasten kanssa. Jos ei miehesi vaivaudu viettämään aikaa omien lastensa kanssa niin jospa mummi ja ukki hoitaisi sen aikaa kun luet. Ota tenttikirjat mukaan. Eikö miehellesi ole tullut mieleen et kun sä kerran teet kaiken kotona ja hoidat lapset, niin ei sitä aina jaksa olla pillua antamassa? Törkeää tollainen kiristys että huoriin menisi. Seuraavan kerran kun uhkailee, niin sano vaan että "et sä parempaa ansaitsekaan"
Minä olen se mies meidän parisuhteessa. Meillä on nuorimmainen nyt kolme vuotias. Meillä oli suurin piirtein samanlainen tilanne kuin teillä nyt. Kun meille tuli riitaa, olin minä ihan valmis poistumaan paikalta. Mutta se, että lähtee jonnekin 400 km:n päähän, ei kyllä kuulu kenenkään oikeuksiin. Jos ei miehes ymmärrä olevansa vastuussa lapsestaan aivan samalla tasolla kuin äitinsäkin, arvot on tosiaan pielessä.
Jollain konstilla sun pitäisi saada sille miehelle taottua päähän ettei sillä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua nykyiseen elämäntilanteeseensa. Minulla on onneksi tuossa kohtaa helpompi tilanne. Ymmärrän että parisuhteen ja lapsen tarpeet ovat etusijalla. Omat tarpeet tulevat vasta noiden jälkeen.
Se, miten käsittelette riitoja, ei tunnu olevan kummankaan kannalta hyvällä mallilla. Siihen kannattaa hakea ehdottomasti apua. Parisuhdeterapia on ihan rautaa myös teidän tilanteessanne. Häipyminen ja puhumattomuus ei ole yleinen tapa toimia. Noilla konsteilla ei hoideta asioita vaan paetaan niitä.
Veikkaan kyllä miehesi pistävän vastaan ajatukselle lähteä parisuhdeterapiaan. Jos hän ei ole tottunut käsittelemään ongelmallisia asioita puhumalla, voi olla vaikeaa saada häntä lähtemään.
Meillä ratkesi monta asiaa terapiassa. Parisuhteita siellä ei korjata, mutta työkaluja korjaamiseen sieltä saa.
Jos asutte jossain päin Etelä-Suomessa, voin suositella teille terapeuttia...
Terv: Mies 40-v.