Hei sinä fiksu vastaappa tähän nuori äiti/ vanha äiti teemaan

lapset ovat isoja ja itse vielä nuori. Ehtii tehdä vaikka mitä miettimättä, koska pitäisi tehdä se lapsi jne.

Mä olen kanssa aina ihmetellyt sitä, että mistä kumpuaa tarve todistella omien valintojensa oikeellisuutta.

Opiskeltu samaan aikaan, lapset pieniä, isovanhemmat vielä työelämässä, ehkä ei lainkaan turvaverkkoa. Monilla ystävillä eri elämäntilanne, jää pois porukasta, sosiaalinen elämä vähenee.



Sitten kolmemkyppisenä alkaa suhde taas piristyä, kun lapset nukkuu yöt, ja leikkii jo itsekseen, kyläilee kavereilla, isovanhemmat alkaa jäädä eläkkeelle, viettävät aikaa lastenlasten kanssa. Kavereillakin jo lapsia, niin aletaan taas tavata perheinä ja käydä kavereiden kanssa viihteelläkin.

Mä olen kanssa aina ihmetellyt sitä, että mistä kumpuaa tarve todistella omien valintojensa oikeellisuutta.

lapset ovat isoja ja itse vielä nuori. Ehtii tehdä vaikka mitä miettimättä, koska pitäisi tehdä se lapsi jne.

lapset ovat isoja ja itse vielä nuori. Ehtii tehdä vaikka mitä miettimättä, koska pitäisi tehdä se lapsi jne.

Kannattaa jättää kokonaan tekemättä tuolla logiikalla

Mä olen kanssa aina ihmetellyt sitä, että mistä kumpuaa tarve todistella omien valintojensa oikeellisuutta.

että tuntee tehneensä oikean ratkaisun. =D Se ei silti tee sinun valinnoistasi vääriä tai huonoja.

tekemistään valinnoista. Omalla kohdallani oli ammatti, avioliitto ja kolme lasta peräkkäin 20-30v-iässä.

ihan yleensä tämä ikäkilpailu.



Henkilökohtaisesti en usko, että auvoinen äitiys tai hyvänä äitinä oleminen olisi iästä kiinni, vaan ihan muista seikoista.

Opiskeltu samaan aikaan, lapset pieniä, isovanhemmat vielä työelämässä, ehkä ei lainkaan turvaverkkoa. Monilla ystävillä eri elämäntilanne, jää pois porukasta, sosiaalinen elämä vähenee.

Sitten kolmemkyppisenä alkaa suhde taas piristyä, kun lapset nukkuu yöt, ja leikkii jo itsekseen, kyläilee kavereilla, isovanhemmat alkaa jäädä eläkkeelle, viettävät aikaa lastenlasten kanssa. Kavereillakin jo lapsia, niin aletaan taas tavata perheinä ja käydä kavereiden kanssa viihteelläkin.

tunnista itseäni tuosta. Olen saanut lapset ollessani 21v. ja 25v. Sain opiskelut päätökseen, olin vähän aikaa töissä ja sitten lasten kanssa kotona. Ja nyt taas töissä.

Minusta oma elämäni ei ole ollut kovinkaan hektistä vaan aika rentoa ja hauskaa. Kaveritkaan eivät jääneet, vaan tapailin heitä säännöllisesti, vaikka lapsia heillä ei ollut. Minä kun kykenin keskustelemaan muustakin kuin jälkikasvustani tai yhtään mistään, mikä liittyi lapsiin. Siksi kait "pysyin porukoissa".

Turvaverkko löytyi, sillä omat vanhempani asuivat silloin viereissä talossa ja sitten oli miehen vanhemmat, jotka valitettavasti asuivat pidemmällä. He katsoivat mielellään lastenlapsien perään vaikka työssäkäyviä olivatkin. Vastaavasti me sitten taas otimme velipuoleni meille hoitoon kun he halusivat olla kahden kesken.

Minulle kai suotiin helpot lapset, koska missään vaiheessa en väsynyt. Lapset nukkuivat yönsä hyvin ja arkikin sujui ilman mitään kummempaa.

Ja vieläkään suurimmalla osalla kavereistani ei ole lapsia, mutta se ei haittaa ainakaan minua. Olen yleensäkin välttänyt kaikkia mahdollisia perhekerhoja sun muita ja olen pyrkinyt nimenomaan olemaan sellaisten seurassa, joiden elämässä on muutakin sisältöä kuin lapset.

Tässä nyt vain yksi tapaus, joka saanut ainakin ensimmäisen lapsen nuorena. Ehkä enemmän minua itseäni häiritsee se, kuinka taas yli kolmikymppisinä lapsen saaneet dissaavat meitä nuorena lapsen saaneita. Olemme vähintääkin sossuelättejä koska emmehän me millään ole voineet saada työtä tai meillä ei ole säästöjä, joilla voi olla kotona lasten kanssa pidemmän aikaa. Emme mekään mitään rikkaita tuolloin oltu, eikä varmaan olla vieläkään, mutta ei ole koskaan tarvinnut tinkiä mistään, ei edes hoitovapaan aikana.

Minä sain lapsia 23-39-vuotiaana. Onnellinen olen ollut jo kauan ja se ei mitenkään liity lapsiin tai heidän kokoonsa. Ymmärrän kyllä noita sitten kun-elämää viettäviä. On vain harmi että eipä se onnellisuus siitä lisäänny vaikka lapset kasvavat jos sitä ei ole ollut alkuunkaan.

Näin. Mulla lapsia nelja ja ikää kolmeviis(hui vanhus!) Nuorin on vielä alle puolivuotias ja vanhin ekalla. Oon kai aika vanha äiti. mutta onnellinen enkä haikaile aikaa kun lapset on isoja ja kun meidän lapset on vissiin tässä en nyt hirmu vanha ole kun jo helpottaa. Ehkä jonkun mielestä kuitenkin.. mutta voi onko mitään niin puhdasta ja hyvää kuin vastasyntynyt vauva joka annetaan rinnalle..Oli se äiti minkäikäinen hyvänsä:)

Mä olen kanssa aina ihmetellyt sitä, että mistä kumpuaa tarve todistella omien valintojensa oikeellisuutta.

Mä en ihan oikeasti ole törmännyt tällaisiin asenteisiin/mielipiteisiin ja niiden ainoana oikeana pitämiseen muualla kuin täällä av:lla. Tyypillinen asenne täällä tuntuu olevan se, että jos lyttään muut (ja muiden mielipiteet, tavat, elämät) lattian rakoon, niin sitten olen itse parempi.

Mä sain itse esikoiseni viime vuonna 30-vuotiaana ja se oli minulle ihan sopiva hetki. Se minkä ikäisinä muut ovat lapsensa saaneet, ei muuta minun omaa tilannettani mitenkään, joten mulle se on ihan sama.

Tähän samaan kategoriaan menee kaikki imettämiset ja muut. Toiset ihmiset tekevät lastenkasvatuksessaan erilaisia valintoja kuin minä. Se että joku tekee erilaisen valinnan kuin minä, ei muuta tilannetta omassa kodissani miksikään. Eikä tee minusta parempaa/huonompaa äitiä.

Ja jos joku ei täällä ymmärrä minun näkemyksiäni, niin se, että vaihdan pienet kirjaimet isoihin, lisään sanojen väliin parit kirosanat, ja kutsun keskustelukumppaneitani idiooteiksi, ei saa ketään ymmärtämään yhtään paremmin sitä, mitä yritin sanoa.

Ja se on nyt valitettavasti näiden keskustelupalstojen ongelma että kun ei kasvotusten tarvitse asioita sanoa niin se täytyy tehdän ilkeillen ja muita mollaten.

entäs sitten ne naiset jotka nauttii lapsista ja tekee useamman lapsen kun ne 2 nuorena tai vanhana. itse saanut parikymppisenä 2 lasta ja nyt reilu 30v lapsen ja toinen tulossa. en halua lapsiperheajasta eroon, kuten moni "nuori" äiti hehkuttaa pääsevänsä.

on parempi tehdä vanhemmalla iällä lapsi? :)

Kyllä olen huomannut siltäkin suunnalta selittelyä. Erilaisessa muodossa vain.



Ei selittelyä voi laittaa vain nuorten äitien "viaksi".

Jokainen on kertonut miksi he ovat halunneet tehdä lapset tietyssä iässä. Nuoret äidit nuorempana, vanhemmat äidit vanhemmalla iällä.



Jokainen tekee miten tekee, miten itse parhaaksi näkee, eikö niin? :)

niin nyt lähes 10v myöhemmin on kiva kun alka aolla jo omaa aikaa. Olen kyllä luvannut samanikäiselle kaverilleni olla hänelle tukena sitten kun alkaa lapsia tekemään, sillä itseltäni puuttui turvaverkko lähes kokonaan. Suku ja ystävät asuivat 900km päässä lasten vauva-aikana, onneksi nykyään on jo eri tilanne. Olen siis iloinen itseni puolesta, että pääsen jo helpommalla.

kommenttia en ole ikina ymmartanyt. miksi pitaisi menna nelikymppisena, parempihan sita on pari- ja kolmekymppisena menna ja jattaa se lapsenteko sitten myohemmalle. on se meno nelikymppisena jo rauhottunut ja pahassa lykyssa ne aikaisin lapsenteon aloittaneet paatyvat jo mummoiksi hoitavat lapsenlapsiaan..

Jos vanhemmat asuu lähellä, niin kannattaa pökätä ne lapset siinä vaiheessa, kun vanhemmat jää eläkkeelle. Mitä hyötyä siitä "pirteästä" viisikymppisestä mummusta on, jos se on sidottu työhönsä?



Sain esikoisen, kun vanhemmat oli töissä. Joskus auttelivat, kun ehtivät ja jaksoivat. Nyt kakkosen synnyttyä olivat 60 ja 64, ja juuri eläköityneitä. Täähän on yhtä juhlaa nyt. Aina valmiina auttamaan ja äiti oikein soittelee viemään tätä kuopusta sinne, "jotta saat levätä". Kahtena päivänä viikosta kuopus on mun vanhemmilla 5-6 tuntia, kun esikoinen on koulussa ja mies töissä. Käyn salilla, siivoilen, surffailen netissä, tapaan kavereita ja nukun. Aivan ihanaa lepäilyä. Enemmänkin ottaisivat, jos kehtaisin viedä tai antaisin.



Ja aina voi kysyä hoitopaikkaa sieltä oli kyse sitten hammaslääkäristä, huonosti nukutusta yöstä tai mistä vaan. Ei työssäkäyviä voi tuolla tavoin vaivata ja lisäksi ovat juuri päivisin siellä töissä, kun sitä apua tarvisi.



Eli mun suositus: tehkää lapset, kun vanhemmat jää eläkkeelle, mutteivat ole vielä liian vanhoja!

kommenttia en ole ikina ymmartanyt. miksi pitaisi menna nelikymppisena, parempihan sita on pari- ja kolmekymppisena menna ja jattaa se lapsenteko sitten myohemmalle. on se meno nelikymppisena jo rauhottunut ja pahassa lykyssa ne aikaisin lapsenteon aloittaneet paatyvat jo mummoiksi hoitavat lapsenlapsiaan..

Itse olen saanut lapseni nuorena,(25) mutta tuollaista menohalua ei vain enää ole tullut, enkä ole koskaan oikeastaan ennen tätä palstaa edes ajatellut sitä, että millaista elämäni on sitten kun lapset ovat isompia? Olen tyytyväinen ja onnellinen ollut lasteni kanssa. Jokainen kait käy väliarviota omasta äitiydestään ja siinä onnistumisestaan aika ajoin. Olen nauttinut ajasta, jolloin lapset olivat pienempiä ja ehdin hankkia hieman työkokemusta alle jne. Nyt siis itselläni on jo ikää 30+ ja lapset ovat isompia.

Olen ihan tyytyväinen, että valitsin näin, sillä itselläni on ollut hormonihäiriöitä 30+ ikäisenä, ehken olisi saanut lapsia ollenkaan, jos olisin odottanut liian kauan? En ole ylipainoinen, tupakoi tmv. mistä voisivat johtua, eikä stressiäkään kummemmin ole. Asiaa nyt selvitellään parhaillaan.

Olen aina ollut, ihan rehellisesti sanoen, ikäisiäni kypsempi ja edelleenkin ystäväni ovat minua jopa 10-15v. vanhempia, silti tulemme juttuun mainiosti.

itse sain ekan lapseni 23 vuotiaana, jolloin olin ollut työelämässä jne. toinen lapsi tuli perään. olin puoli kuollut, kun oltiin juuri ostettu asunto ja mies teki paljon töitä. isovanhemmatki työelämässä, joten eivät juuri auttaneet.



nyt kolmas lapsi tullut kun olen 33 vuotta ja isovanhemat eläkkeellä. ei toki heidän varaansa voi laskea, mutta itsellä tuuri, kun nyt on kuopuksen isosisarukset innoissaan auttamassa sekä mummi, joka käy tosi usein. Kuopuksen kanssa olen nauttinut eniten vauva-ajasta, kun on ollut apua, enkä ole ollut yliväsy. mieskään ei tee töitä niin paljon kuin ennen.

meillä oli ne ruuhkavuodet vajaa 10v sitten, eikä aina jaksanut nauttia perhe-elämästä,saati hoitaa parisuhdetta. Nyt meillä on kiva perhe ja aikaa toisillemme, äitikin jaksaa ja tuo pitkä ikäerokin oli ihan mahtava "ratkaisu"/sattuma.