Lue keskustelun säännöt.
Miehen perhe ahdistaa
14.03.2011 |
Meidän yli 10-v yhteiselon aikana suurin syy riitoihin on ollut miehen perhe. En tule miehen vanhempien ja sisarusten kanssa toimeen ja olemme kerta kaikkiaan ihan eri aaltopituudella. Minulla ei ole heille mitään puhuttavaa ja muutun ahdistuneeksi tuppisuuksi jokaisella tapaamisella. Sydän hakkaa, kädet tärisevät ja en saa edes nukuttua ennen ja jälkeen vierailuiden. Emme tämän vuoksi tapaa heitä usein, mutta mies on sitä mieltä, että pitää kuitenkin pitää yhteyttä ja viettää heidän kanssaan aikaa esim. juhlapyhinä ja muutoinkin. Joskus mies ja lapset tapaavat heitä ilman minua, mutta en sitäkään kovin usein halua, koska on kiva olla yhdessä koko perhe harvoina vapaahetkinä. Tämä asia (siis huonot välit) painaa mieltäni niin paljon että olen miettinyt jopa eroa miehestä. Onhan meillä muitakin ongelmia, mutta ne ovat mielestäni ihan selvitettävissä olevia tätä perhe-tilannetta lukuunottamatta. Minua ahdistaa viettää pakosta aikaa ihmisten kanssa joista en pidä, mutta toisaalta olen huonolla omatunnolla jos en suostu heitä näkemään, ovathan he miehen lapsuuden perhe kuitenkin. En tiedä mitä tehdä, olen täydellisessä pattitilanteessa. Muuten olen suht sosiaalinen, minulla on ystäviä ja meillä on paljon myös yhteisiä ystäviä. Eli en ole mikään epäsosiaalinen erakko.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Itse tein ratkaisun jo 10 vuotta sitten. En ole missään tekemisissä mieheni sukulaisten kanssa. En siedä myrkyllisiä ja manipuloivia ihmisiä ympärilläni. Olen tyytyväinen ratkaisuuni. On syytä tedä rajat selväksi. Sinun ei tarvitse sietää syyllistämistä ja painostamista. Oman mielenrauhasi takia, tee ratkaisu jo tänään.
Oikein! Minun appivanhemmat aina suhtautuneet minuun halventavasti (olen vääränlainen, pienituloisen yksinhuoltajan tytär). Ilmoitimme aikanaan heille menevämme naimisiin, ja vastauksena saimme hymähdyksen happamien naamojen kera. Heidän tapansa kommunikoida on aina puhua toisista pahaa ja alentavaan sävyyn. Appiukkoni mielestä minä/mieheni ei osata tehdä mitään oikein ellei hän kyseistä asiaa ole ollut tekemässä. Taustalla vielä paljon muita halventavia tekoja ja sanoja.. Olemme olleet yhdessä jo 23 v. ja olen oikeasti useaan otteeseen miettinyt asumuseroa ja suhteen jatkamista erillään heidän takiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän sama ongelma et jostain syystä ahdistun tyttöystäväni vanhempien ja sisko seurassa, oon miettiny et onko mulla sit joku sosiaalisten tilanteiden pelko tms.
Olen onneksi sen verran velvollisuuden tuntoinen, että koen et se on velvollisuus olla heidän kanssa tekemisissä eikä siinä mitään ovathan he osa mun tyttöystävän elämää.
Me käydään joka viikonloppu syömässä tyttöystävän perheen luona koska he asuvat meitä lähimpänä.
Omien vanhempien luona en ole suostunu hirveämmin käymään omaan kämppään muuttamisen jälkeen. Jotenkin myös oma perhe ahdistaa, vaikkakin minulla ollut normaali lapsuus koulukiusaamista lukuunottamatta. Toki vanhempani ovat suurimman osan minun lapsuus ajasta riidelleet joka päivä niin tuo saattaa olla syy ahdistuneisuuteeni vanhempiani kohtaan.
Mutta joo takaisin asiaan.
Yritän olla mahdollisimman paljon tyttöystäväni perheen kanssa tekemisissä vaikka minua useimmiten ahdistaa olla heidän kanssa ja syytä en toki tiedä ihan varmasti että miksi näin. Jotenkin sitä vaan sulkeutuu heidän seurassa vaikka suhteen alussa mulla meni ihan hyvin heidän kanssa. Suhdetta on kohta takana 2v.
Välillä mun tyttöystävä sanoo mulle etten muka hyväksyisi puolia hänestä, vaikka rakastan häntä yli kaiken. Vanhemmatkin hänellä ovat ihan mukava, vaikkakin monesti ahdistun heidän seurassa. On mulla kuitenkin niitä hyviäkin hetkiä kun en ahdistu heidän seurassaan. Jotenkin tuntuu et mun sosiaalinen akku on pienempi ja oman tilan tarve on kai sitten hieman suurempi kuin olen ajatellut.
Sit oon kans pohtinut sitä että kun tyttöystäväni, sekä hänen vanhemmat ovat persoonaltaan sellaisia etteivät he osaa olla paikallaan vaan pitäisi kokoajan tehdä jotain tai mennä jonnekin ja itse kun olen sitten täysin päinvastainen persoona. Liekö tuo sitten yksi syy ahdistukselleni?
Jos joku osaa jotain vinkkiä antaa mulle tähän, sillä haluan tehdä tilanteen eteen jotain että asiat ois paremmin niin kertokaa ihmeessä!
Selvitä ammattilaisen kanssa, että mihin sinä reagoit.
Todennäköistä on, että perheessä tosiaan on jotain erikoista tai jopa loukkaavaa. Mutta: sinun kannaltasi tärkeintä on tietää, miksi SINÄ reagoit.
Ei ole miehen perhe, vaan suku.
Ei ole pakko olla missään tekemisissä, jos ei halua. En minäkään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin väsynyt kirjoitti:
Hei,
Oletteko kuinka ratkaisseet ongelman minulla on vastaava tilanne mutta kyse on siite että puoliso ei tule minun vanhempien kanssa toimeen. Olemme taistelleen ongelman kanssa jo 6 vuotta ja yhdessä olemme olleet 10 vuotta. Alkuun tosiaan kaikki meni hyvin. Nytten ongelma on niin paha että kun edes mainitsen että minun vanhemmat tulisi käymään niin kriisi on valmis. Puolisoni ei mitenkään ymmärrä että vanhempani on kuitenkin minun äiti ja isä. Minä tule hyvin toimeen appivanhempien kanssa ja soittelen usein jopa heille. Joskus jopa pelkään sitä että kateukissani riitaudun appivanhempiini.
Puolisoani ei saa mukaan perheterapiaan joten apua hän ei edes halua ottaa vastaan ja on jopa myöntänyt että vika on hänessä. En kuitenkaan voi enkä uskalla sanoa että vika olisi vain hänessä sillä vanha sananlaskuhan sanoo että riittaan tarvitaan aina kaksi osapuolta.
Miksi sinä roikut appivanhemmissa ja miksi et voi tavata vanhempiasi muualla?
Ketju vuodelta 2011 miksi tämä on nostettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse jaksoin tosi hyvin miehen sukua kun asuimme lähellä heitä. Nyt on raskasta, kun asumme kaukana, kun haluavat jäädä yöksi. Lyhyet vierailut ovat ihan mukavia, tyyliin kahvittelut, mutta yövieraat koen erittäin raskaiksi. Varsinkin jos useampi henkilö kuin 1 on yökylässä ja he tulevat aina kahdestaan. Yksi vieras vielä menettelee, ei niin paljon ekstratyötä ruoassa tai kaupassakäynnissä, ja yksin tulevat usein viettävät aikaa lasten kanssa. Mutta kahdestaan tulevat appivanhemmat kiehnäävät miehen kimpussa tai sohvalla.
No kai mies hoitaa ne ekstratyöt ruuanlaitossa ym?
Minusta se ei ole ap:n asia kuinka paljon mies lasten kanssa vanhempiaan näkee. Jos sinä et halua sinne lähteä on miehesi tottakai oikeutettu näkemään vanhempiaan ja lapsilla myös oikeus nähdä isovanhempiaan.
Et kertonut että mitään erityistä ikävää olisi käynyt. Mainitsit vain että olette eri aaltopituuksilla.
Jos syyt eivät ole tuon kummammat niin olisiko syytä vähän tsempata niiden ihmisten vuoksi joita rakastat? Miehesi ja lapsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistunut kirjoitti:
Mulla on vähän sama ongelma et jostain syystä ahdistun tyttöystäväni vanhempien ja sisko seurassa, oon miettiny et onko mulla sit joku sosiaalisten tilanteiden pelko tms.
Olen onneksi sen verran velvollisuuden tuntoinen, että koen et se on velvollisuus olla heidän kanssa tekemisissä eikä siinä mitään ovathan he osa mun tyttöystävän elämää.
Me käydään joka viikonloppu syömässä tyttöystävän perheen luona koska he asuvat meitä lähimpänä.Omien vanhempien luona en ole suostunu hirveämmin käymään omaan kämppään muuttamisen jälkeen. Jotenkin myös oma perhe ahdistaa, vaikkakin minulla ollut normaali lapsuus koulukiusaamista lukuunottamatta. Toki vanhempani ovat suurimman osan minun lapsuus ajasta riidelleet joka päivä niin tuo saattaa olla syy ahdistuneisuuteeni vanhempiani kohtaan.
Mutta joo takaisin asiaan.
Yritän olla mahdollisimman paljon tyttöystäväni perheen kanssa tekemisissä vaikka minua useimmiten ahdistaa olla heidän kanssa ja syytä en toki tiedä ihan varmasti että miksi näin. Jotenkin sitä vaan sulkeutuu heidän seurassa vaikka suhteen alussa mulla meni ihan hyvin heidän kanssa. Suhdetta on kohta takana 2v.
Välillä mun tyttöystävä sanoo mulle etten muka hyväksyisi puolia hänestä, vaikka rakastan häntä yli kaiken. Vanhemmatkin hänellä ovat ihan mukava, vaikkakin monesti ahdistun heidän seurassa. On mulla kuitenkin niitä hyviäkin hetkiä kun en ahdistu heidän seurassaan. Jotenkin tuntuu et mun sosiaalinen akku on pienempi ja oman tilan tarve on kai sitten hieman suurempi kuin olen ajatellut.
Sit oon kans pohtinut sitä että kun tyttöystäväni, sekä hänen vanhemmat ovat persoonaltaan sellaisia etteivät he osaa olla paikallaan vaan pitäisi kokoajan tehdä jotain tai mennä jonnekin ja itse kun olen sitten täysin päinvastainen persoona. Liekö tuo sitten yksi syy ahdistukselleni?
Jos joku osaa jotain vinkkiä antaa mulle tähän, sillä haluan tehdä tilanteen eteen jotain että asiat ois paremmin niin kertokaa ihmeessä!
Ettei sinua kuitenkin vain ahdistaisi pelkästään se, että te ette koskaan vietä tyttöystäväsi kanssa kokonaista viikonloppua kahdestaan tehden ihan omia juttujanne? Miksi teidän täytyy käydä tyttöystäväsi perheen luona joka ikinen viikonloppu?
Vierailija kirjoitti:
Ketju vuodelta 2011 miksi tämä on nostettu?
Aihe on ikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen ja vältän tapaamisia viimeiseen asti.
Itse tein ratkaisun jo 10 vuotta sitten. En ole missään tekemisissä mieheni sukulaisten kanssa. En siedä myrkyllisiä ja manipuloivia ihmisiä ympärilläni. Olen tyytyväinen ratkaisuuni. On syytä tedä rajat selväksi. Sinun ei tarvitse sietää syyllistämistä ja painostamista. Oman mielenrauhasi takia, tee ratkaisu jo tänään.