Tapahtui tänään ABC:llä.
Olin pojan kanssa kahdestaan ABC:llä sunnuntai-lounaalla. Huomioni kiinnittyi lukuisiin lihaviin naisiin, jotka surutta popsivat hamppareita tai pitsaa. Yksi jättimamma (vauva kaukalossa) veteli jättidonitsia ja energiajuomaa. Siis ihan oikeasti, jos on valmiiksi jo 40kg ylipainoinen, miksei voi siirtyä vähän terveellisempään ruokavalioon. Ja sitten sanotaan ettei lihavuus ole itseaiheutettua?!?
Ja juu, ABC ruoka oli muutenkin pahaa, enkä eksy sinne toiste sunnuntai-lounaalle. :(
Kommentit (66)
kun se siellä ensin tiskillä tiiraili ostaessaan, mitä muut syö. Tilasi "hoikkuusaterian" ja rinta röhistellen käveli mutkien kautta omaan pöytään, jotta kaikkia plösöt naiset ja heidän säälittävät perheenjäsenensä näkisivät, että siinä menee upeavartaloinen kaunotar, joka syö pääasiassa porkkanaa. Mmm!
Sitten ap istui tai ei istunut vaan pyöri kuin meidän pikku väkkärä ipana tuolissaan, kaula pitkällä ja silmät päästä pullistuen katsoi uteliaana ympärilleen. Aina kun näki energiajuoman tai pullan ja plösön, silmissä välähti ja hetken näkyi pelkän valkuaiset. Sen jälkeen nousi kulmat ylös ja kuului pienen pieni tuhahdus. Ja ap nappaa porkkanan haarukkaansa, nosta sen hitaaasti ylös päin, kääntyy hieman plösön suuntaan, ja avaa hennosti suutaan, nappaa porkkanan suuhun ja mutustaa sitä 5 minuuttia. Jotta se taatusti on hyvin purtu, eikä tule hotkittua, ei tule ilmavaivoja eikä vatsa turpoa. Olishan ihan kauheeta, jos joku erehtyisi samaistamaan ap:n noihin plösöihin...
mutta mikä ap:n havainnoinnissa oli niin loukkaavaa? Totuushan on että suurimmalla osasta ylipainoisista lihavuus on itseaiheutettua ja sen mukana tulee paljon sairauksia,jotka käyvät yhteiskunnalle kalliiksi.
Rehellisesti sanoen kyllä mäkin mielessä mietin usein nähdessäni tosi lihavan, donitsia ja hampparia vetävän, naisen TAI MIEHEN, että eikö tollekkin jo hälytyskellojen pitäisi soida.
ja merkillistä että keskityn aina ainoastaan omaani ja perheeni syömisiin. En edes huomaa muita kanssaruokailijoita.
Joskus se on se hampurilainen, joskus irtokarkkeja yms. Ja usein se herkkupäivä osuu lauantaille tai sunnuntaille. Olen jo oppinut, ettei kaiken kieltämällä saa mitään aikaiseksi. Kun pitää sen yhden herkkupäivän niin niinä muina päivinä jaksaa olla ilman ylimääräisiä herkkuja.
Että voisit siis nähdä minutkin joskus hampparipaikassa ja kauhistella syömisiäni. Ei se silti tarkoita että joka päivä vedän kaikkea epäterveellistä. Niin ja ne kilot tippuu hitaasti, ei minusta laihaa tule vielä pitkään aikaan. Joten ehdit vielä monta kertaa kauhistella syömisisäni.
mutta mikä ap:n havainnoinnissa oli niin loukkaavaa? Totuushan on että suurimmalla osasta ylipainoisista lihavuus on itseaiheutettua ja sen mukana tulee paljon sairauksia,jotka käyvät yhteiskunnalle kalliiksi.
Rehellisesti sanoen kyllä mäkin mielessä mietin usein nähdessäni tosi lihavan, donitsia ja hampparia vetävän, naisen TAI MIEHEN, että eikö tollekkin jo hälytyskellojen pitäisi soida.
mutta mitä merkitystä sillä on ap:lle? Mistä sitä tietää vaikka tämä ap:ta järkyttänyt ylipainoinen olisi tullut juhlistamaan jotakin asiaa/tilannetta, vaikkapa 20 kg painonpudotusta..
Ei ole todellakaan ap:n asia arvostella muita ihmisiä.
kun se siellä ensin tiskillä tiiraili ostaessaan, mitä muut syö. Tilasi "hoikkuusaterian" ja rinta röhistellen käveli mutkien kautta omaan pöytään, jotta kaikkia plösöt naiset ja heidän säälittävät perheenjäsenensä näkisivät, että siinä menee upeavartaloinen kaunotar, joka syö pääasiassa porkkanaa. Mmm!
Sitten ap istui tai ei istunut vaan pyöri kuin meidän pikku väkkärä ipana tuolissaan, kaula pitkällä ja silmät päästä pullistuen katsoi uteliaana ympärilleen. Aina kun näki energiajuoman tai pullan ja plösön, silmissä välähti ja hetken näkyi pelkän valkuaiset. Sen jälkeen nousi kulmat ylös ja kuului pienen pieni tuhahdus. Ja ap nappaa porkkanan haarukkaansa, nosta sen hitaaasti ylös päin, kääntyy hieman plösön suuntaan, ja avaa hennosti suutaan, nappaa porkkanan suuhun ja mutustaa sitä 5 minuuttia. Jotta se taatusti on hyvin purtu, eikä tule hotkittua, ei tule ilmavaivoja eikä vatsa turpoa. Olishan ihan kauheeta, jos joku erehtyisi samaistamaan ap:n noihin plösöihin...
Just sellanen intopiukeena puhiseva toisten asioihin puuttuva täti :D
Jotenkin tosi surkuhupaisaa miettiä tota sen käytöstä muita kohtaan.
Mut meitä on niin monenlaisia ihmisiä täällä :)
Rehellisesti sanoen kyllä mäkin mielessä mietin usein nähdessäni tosi lihavan, donitsia ja hampparia vetävän, naisen TAI MIEHEN, että eikö tollekkin jo hälytyskellojen pitäisi soida.
lihavat on käveleviä laihdutusoppaita, kyllä me tiedämme, liiankin hyvin...
Joskus se on se hampurilainen, joskus irtokarkkeja yms. Ja usein se herkkupäivä osuu lauantaille tai sunnuntaille. Olen jo oppinut, ettei kaiken kieltämällä saa mitään aikaiseksi. Kun pitää sen yhden herkkupäivän niin niinä muina päivinä jaksaa olla ilman ylimääräisiä herkkuja.
Että voisit siis nähdä minutkin joskus hampparipaikassa ja kauhistella syömisiäni. Ei se silti tarkoita että joka päivä vedän kaikkea epäterveellistä. Niin ja ne kilot tippuu hitaasti, ei minusta laihaa tule vielä pitkään aikaan. Joten ehdit vielä monta kertaa kauhistella syömisisäni.
Silloin kun laihdutin ylimääräiset 30 kg pois, niin tein just noin. Kun on tottunut syömään herkkuja, niin en niitä pystynyt kieltämään itseltäni kokonaan. Vaan se oli pidettävä herkkupäiviä, jotta muuten oppi syömään terveellisesti.
Enkä tod. mieti ruuan terveellisyyttä vieläkään kun syön ravintolassa, koska syön ulkona noin kaksi kertaa vuodessa!
kuinka yleinen? Kiinnostaa toisten asiat ja on aina valmis nostamaan itsensä korokkeelle erinomaisten valintojensa vuoksi.
Rehellisesti sanoen kyllä mäkin mielessä mietin usein nähdessäni tosi lihavan, donitsia ja hampparia vetävän, naisen TAI MIEHEN, että eikö tollekkin jo hälytyskellojen pitäisi soida.lihavat on käveleviä laihdutusoppaita, kyllä me tiedämme, liiankin hyvin...
Ja muita tuijottelevat mammat on varoituksia siitä mitä käy kun ei tapakoulutus mene oikein perille :D
kuinka yleinen? Kiinnostaa toisten asiat ja on aina valmis nostamaan itsensä korokkeelle erinomaisten valintojensa vuoksi.
Toivoisin että tollanen ihmistyyppi tai ihmisenraunio katoaisi sukupuuttoon, mutta aina niitä on ollut ja ilmeisesti aina tulee olemaan.
Noihan on just niitä jotka esim. talo-yhtiössä vakoilee naapureita, töissä puuttuu asioihin jotka ei heille kuulu.. Mutta ei ne kyllä koskaan kauhean onnelliselta vaikuta..ihme juttu!
kuinka yleinen? Kiinnostaa toisten asiat ja on aina valmis nostamaan itsensä korokkeelle erinomaisten valintojensa vuoksi.
niin valitettavan yleinen naistyyppi tuntuu kyseessä olevan. Aihe vain on vaihtuva. Joku korottaa itseään erinomaisena äitinä kun on lapsen 10 ekaa elinvuottaan kotona ja hänen mielestään vain hänenlaiset ovat oikeita äitejä, toinen korottaa itseään kun on imettänyt lastaan kaksivuotiaaksi.
Kyllähän näitä itsensä korottajia täällä piisaa.
On täällä paljon ihmeellisimmistäkin asioista valitettu. Kyllä mäkin samaa päivittelen itsekseni välillä.
Näistä vastauksista mitä sait. Taisit sohaista ampiaispesää ja sait niskaasi kaikki ylipainoiset herkuttelijat :)
Olet todellakin oikeassa, mutta ihmistä tuntematta on vaikea vetää johtopäätöksiä epäterveellisestä elämästä.
Harmillisen näköistä se silti on, lihava ihminen joka vetää napa piukeena roskaruokaa :/ Yäks. Ja vielä harmillisemman näköistä, jos lapset seuraavat vieressä esimerkkiä.

Kyllähän sitä kaikkea miettii itsekseen, mutta jos on tosi iso juttu niin kai sitä sitten kirjoittaa siitä tänne.
Ja jos kirjoittaa tänne kyyläävänsä muiden ruokailuja saa kyllä varautua siihen että kommenttia tulee takasin!
Näistä vastauksista mitä sait. Taisit sohaista ampiaispesää ja sait niskaasi kaikki ylipainoiset herkuttelijat :) Olet todellakin oikeassa, mutta ihmistä tuntematta on vaikea vetää johtopäätöksiä epäterveellisestä elämästä. Harmillisen näköistä se silti on, lihava ihminen joka vetää napa piukeena roskaruokaa :/ Yäks. Ja vielä harmillisemman näköistä, jos lapset seuraavat vieressä esimerkkiä.
kaikkia muita av;llä saa haukkua ja arvostella, mutta odotappas jos kirjoitat jotakin lihavista niin johan älähdetään. Se vaan kuvaa, mikä on keskiarvo BMI tällä palstalla. Ei ainakaan alle 30..
Näistä vastauksista mitä sait. Taisit sohaista ampiaispesää ja sait niskaasi kaikki ylipainoiset herkuttelijat :)
Olet todellakin oikeassa, mutta ihmistä tuntematta on vaikea vetää johtopäätöksiä epäterveellisestä elämästä.
Harmillisen näköistä se silti on, lihava ihminen joka vetää napa piukeena roskaruokaa :/ Yäks. Ja vielä harmillisemman näköistä, jos lapset seuraavat vieressä esimerkkiä.
Mua kyllä ihan aidosti surettaa se ap:n poika tässä!
Ihan varmana tollanen mamma selittää pojallekin noita faktojaan. Siinä meillä sitten yksi koulukiusaaja lisää, kun ei osata antaa ihmisten olla rauhassa edes syömässä.
minä en koskaan menisi ABC:lle viikonloppulounaalle.
Sehän on huoltoasema! Ymmärrän kyllä, jos joku pysähtyy sinne arkisin nopealle lounaalle esim. työmatkallaan, mutta että varta vasten viikonloppuna huoltikselle syömään?
kaikkia muita av;llä saa haukkua ja arvostella, mutta odotappas jos kirjoitat jotakin lihavista niin johan älähdetään. Se vaan kuvaa, mikä on keskiarvo BMI tällä palstalla. Ei ainakaan alle 30..
Kyllä lihava tietää olevansa lihava, ihan samalla tavalla kun laiha tietää olevansa laiha. Mutta kumpi näistä osapuolista todennäköisimmin tuijottaa ravintolassa mitä toinen syö?
Ja itse olen noin 5 kiloa ylipainoinen, joten en tähän sen takia puuttunut. Vaan siksi kun minusta tuollainen toisten kyttääminen on puistattavaa!
Mutta 100g porkkanaa on aika vähän määränä.