G: minkä ikäisenä lapsesi oli kaksi yötä vanhemmistaan erossa?
Kuukauden päästä lähdemme mieheni kanssa Tukholmaan kahdeksi yöksi. Tähän asti poika ollut vain yhden yön meistä erossa, ikää tuolloin pojalla kaksi vuotta ja neljä kuukautta.
Mummola tuttu paikka ja saa siellä taatusti turvallista ja hyvää hoitoa.
Mutta millaisia kokemuksia teillä itsellänne kahden yön erossaolosta?
Kommentit (97)
Äidilläni oli hoidossa, että tosi tuttu mummu.
Kauan aikaa kinusivat ja sitten viimein asiaan totuteltuamme annettiin yhdeksi yöksi hoitoon ja oikein hyvin meni. :)
Varmasti tulee jatkossakin pääsemään mummun ja papan luo ja vähän isompana sitten useammaksikin yöksi.
Ajattelen sen kanssa niin että ihanaa kun on tuollaiset isovanhemmat jotka mielellään ottavat hoitoon ja oikein itse kinuavat sitä. :) Voi sitten aina tulevaisuudessa viettää lomiaan yms mummolassa ja saa hyviä kiintymyssuhteita muihinkin ihmisiisn, kuin pelkästään omiin vanhempiinsa.
Ollaanhan sitä ny leireilläkin yms jo aika pienestä pitäen.. itse ainakin muistan olleeni joka kesä leireillä yms alakouluikäsenä ja voi että siellä oli kivaa. :)
Tuntuu vähän hassulta että 12 vuotias ei oo ikinä ollut yötä poissa kotoa.. sithän se varmasti onkin kova paikka kun ei ole tottunut.. tuohon neljä vuotta niin minä MUUTIN pois kotoa. :D Ja hyvin olen elmässä pärjännyt.
Ei liika suojelukaan lapselle hyväksi ole. Jos on turvallinen ja hyvä kiintymyssuhde vanhempiinsa, niin selviää oikein hyvin yökyläreissuista ja ne tekee hyvää koko perheelle.
Esikoinen oli 4 ja 2. lapsi 2 kun olivat 4 yötä mummolassa ns olosuhteiden pakosta (= oli sillä hetkellä ainoa ratkaisu hoidon suhteen sairaustapauksen vuoksi).
3. lapsi oli 3-vuotiaana 2 yötä mummolassa ilman vanhempia. Meni mummon ja papan kanssa edeltä mummolaan ja me tulimme perässä sitten kun lomamme alkoi. Ei ollut hyvä ratkaisu :), ei suostunut sen jälkeen muutamaan vuoteen menemään mummolle. Syy ei oikein koskaan selvinnyt, taisi olla ihan vaan ikävä.
4. lapsi oli ekaa kertaa pidemmän pätkän mummolassa 7-vuotiaana.
5. lapsi ei ole vielä kertakaan ollut 2 päivää erossa molemmista vanhemmista, ikää 7 vuotta :). Tosin me molemmat vanhemmat olemme erikseen olleet poissa kotoa - mies useampaan otteeseen viikon pätkiä työmatkoilla, minä puolestani sekä työ- että huvimatkoilla 2-3 yötä.
Äidilläni oli hoidossa, että tosi tuttu mummu. Kauan aikaa kinusivat ja sitten viimein asiaan totuteltuamme annettiin yhdeksi yöksi hoitoon ja oikein hyvin meni. :) Varmasti tulee jatkossakin pääsemään mummun ja papan luo ja vähän isompana sitten useammaksikin yöksi. Ajattelen sen kanssa niin että ihanaa kun on tuollaiset isovanhemmat jotka mielellään ottavat hoitoon ja oikein itse kinuavat sitä. :) Voi sitten aina tulevaisuudessa viettää lomiaan yms mummolassa ja saa hyviä kiintymyssuhteita muihinkin ihmisiisn, kuin pelkästään omiin vanhempiinsa. Ollaanhan sitä ny leireilläkin yms jo aika pienestä pitäen.. itse ainakin muistan olleeni joka kesä leireillä yms alakouluikäsenä ja voi että siellä oli kivaa. :) Tuntuu vähän hassulta että 12 vuotias ei oo ikinä ollut yötä poissa kotoa.. sithän se varmasti onkin kova paikka kun ei ole tottunut.. tuohon neljä vuotta niin minä MUUTIN pois kotoa. :D Ja hyvin olen elmässä pärjännyt. Ei liika suojelukaan lapselle hyväksi ole. Jos on turvallinen ja hyvä kiintymyssuhde vanhempiinsa, niin selviää oikein hyvin yökyläreissuista ja ne tekee hyvää koko perheelle.
olin ekaa kertaa yötä poissa kotoa, ja hyvin se meni. Sen sijaan serkku, joka oli viettänyt joskus viikonkin mummolassa, ei millään tottunut asumaan poissa kotona.
Eli ei se harjoittelemalla parane. Pienen lapsen paikka on joka tapauksessa kotona! Eiköhän jokainen ymmärrä, että 16v on vähän erilainen kuin 10 kk ikäinen.
Äidilläni oli hoidossa, että tosi tuttu mummu. Kauan aikaa kinusivat ja sitten viimein asiaan totuteltuamme annettiin yhdeksi yöksi hoitoon ja oikein hyvin meni. :) Varmasti tulee jatkossakin pääsemään mummun ja papan luo ja vähän isompana sitten useammaksikin yöksi. Ajattelen sen kanssa niin että ihanaa kun on tuollaiset isovanhemmat jotka mielellään ottavat hoitoon ja oikein itse kinuavat sitä. :) Voi sitten aina tulevaisuudessa viettää lomiaan yms mummolassa ja saa hyviä kiintymyssuhteita muihinkin ihmisiisn, kuin pelkästään omiin vanhempiinsa. Ollaanhan sitä ny leireilläkin yms jo aika pienestä pitäen.. itse ainakin muistan olleeni joka kesä leireillä yms alakouluikäsenä ja voi että siellä oli kivaa. :) Tuntuu vähän hassulta että 12 vuotias ei oo ikinä ollut yötä poissa kotoa.. sithän se varmasti onkin kova paikka kun ei ole tottunut.. tuohon neljä vuotta niin minä MUUTIN pois kotoa. :D Ja hyvin olen elmässä pärjännyt. Ei liika suojelukaan lapselle hyväksi ole. Jos on turvallinen ja hyvä kiintymyssuhde vanhempiinsa, niin selviää oikein hyvin yökyläreissuista ja ne tekee hyvää koko perheelle.
Eli kun mies köy vieraissa, se piristää koko perhettä?
antakaa jo olla,ei tästä koskaan valmista tule,kun akat yrittää keskustella.
On aivan järjetntä alkaa riitelemään moisesta asiasta. Mielestäni 12 vuotias kuitenkin kannattaisi jo laittaa edes yhdeksi yöksi vaikka kaverin luo yökylään .. niin oppisi vähän itsenäisyyttä ja että maailma on turvallinen paikka vaikkei äiti tai isä olisi kokoajan vieressä. Tottahan se on että mitä vanhempi on niin sitä vaíkeampaa se irrottautuminen on.
Itsekin olin ihan jyrkkä EI, että en anna latani yöksi hotioon alle vuoden ikäisenä, mutta toisimpa kävi ja olin tosi helpottunut että tehtiin tämä ratkaisu.. Nyt suunnitellaan jo seuraavaa yökyläilyä. :) Ja lapsi on aivan haltioissaan aina kuullessaan pelkästään mummun äänenkin.
Silloin kun me oltiin pieniä,monta sisarrusta,vietimme paljon aikaa ukkien ja mummien kans,varsinkin kesäisin ja ihan vauvasta asti,päivistä viikkoihin.Näin kultaisella 70-luvulla,ihan kunnon ihmisiä meistä kaikista on tullut,hyvät ja lämpimät välit niin kauan kuin täällä elivät,niin myös omiin vanhempiin
Katkes näköjään viesti kesken.. mutta siis: :)
ITSE en antaisi näin pientä lastani useammaksi kuin yhdeksi yöksi hoitoon, mutta ei se nyt minussa mitään kauheeta vihareaktiotakaan aiheuta jos joku muu niin päättää tehdä. Tärkeintähän on kuitenkin pitää huolta omista lapsistaan ja elämästään, eikös. :)
Ja kyllä, taatusti kun lapseni on 12 vuotias on hän ollut useamman yön poissa kotoa. Halus tai ei ni kyllä sen ikänen joutaa jo leirille tai kavereitten luo. :D (huomatkaa sarkasmi)
Että elkääpä nyt vetäkö vesimelonia neunuun. ;)
Että voi olla kärjistävää ja typerää tekstiä. Missähän sanotaan, että lapsi on onnellinen VAIN kaukana vanhemmistaan, ja että saa ENSIKOKEMUKSEN hampaiden pesusta kylässä...? Jösses että osaat olla ääliö.
Eli älä kärjistä, joku muu tekee sen paljon paremmin. Ja paljon osuvammin, koska teillähän lapsilla on omassa perheessä isoja ongelmia, joit a lukuisat sukulaiset (ihan kertomasi perusteella) yrittävät kaikin tavoin helpottaa. Eikä sen tädin tarvitse opettaa hampaiden pesemistä, jos sinä olisit kotona opettanut.
ymmärtää tahalleen kaiken väärin.ja näyttää olevan ihan aikaa vaikka muille jakaa inkuttaa asiasta vaikka tuomiopäivään.Halvat huvit:D
Miksi muuten lapsesi kuulee satuja vain kylässä ja saa lettuja vain kylässä? Varmaan eksoottista hänelle huomata, että aikuisilla on aikaa ja rakkautta ihan eri tavalla kuin kotona.
Pari on eksynyt kauas kotoa...
Asiahan onkin niin, että kun lapsi nauttii kylässä letuista ja siitä, että yrittää itse harjata hampaitaan (kun normaalisti äiti tai isä tekee sen) ja saa kuulla iltasadun TÄDIN kertomana, niin se onkin yllättäen ENSIMMÄINEN kerta ja kotona EI KOSKAAN tehdä niin.
Taisin osua aika herkkään paikkaan tällä kertomuksellani. Lapseni todella nauttivat yökyläilystä puolin ja toisin. Myös serkut tulevat meille niin, että yökyläilyjä on ollut nyt vuoden verran yhteensä 6 kertaa puolin ja toisin. On surullista, että sinä et joko salli tai kykene päästämään lapsistasi irti. Toivon, että he eivät sitä haluakaan, mutta juttujesi perusteella taitavat haluta ja äiti ei vain kykene päästämään irti. Miksi meidän onnistuneet tapamme ärsyttävät sinua niin? Miksi olet niin kärkkäästi arvostelemassa systeemiä, josta nauttivat nimenomaan ne lapset?
Vastaan muuten ensimmäisen kerran sinulle sitten tuon pitkän kertomukseni jälkeen, mutta nämä muut täällä ovat tajunneet saman minkä minäkin: vintilläsi ei taida nyt palaa valo.
Että voi olla kärjistävää ja typerää tekstiä. Missähän sanotaan, että lapsi on onnellinen VAIN kaukana vanhemmistaan, ja että saa ENSIKOKEMUKSEN hampaiden pesusta kylässä...? Jösses että osaat olla ääliö.
Eli älä kärjistä, joku muu tekee sen paljon paremmin. Ja paljon osuvammin, koska teillähän lapsilla on omassa perheessä isoja ongelmia, joit a lukuisat sukulaiset (ihan kertomasi perusteella) yrittävät kaikin tavoin helpottaa. Eikä sen tädin tarvitse opettaa hampaiden pesemistä, jos sinä olisit kotona opettanut.
ymmärtää tahalleen kaiken väärin.ja näyttää olevan ihan aikaa vaikka muille jakaa inkuttaa asiasta vaikka tuomiopäivään.Halvat huvit:D
Miksi muuten lapsesi kuulee satuja vain kylässä ja saa lettuja vain kylässä? Varmaan eksoottista hänelle huomata, että aikuisilla on aikaa ja rakkautta ihan eri tavalla kuin kotona.
Pari on eksynyt kauas kotoa... Asiahan onkin niin, että kun lapsi nauttii kylässä letuista ja siitä, että yrittää itse harjata hampaitaan (kun normaalisti äiti tai isä tekee sen) ja saa kuulla iltasadun TÄDIN kertomana, niin se onkin yllättäen ENSIMMÄINEN kerta ja kotona EI KOSKAAN tehdä niin. Taisin osua aika herkkään paikkaan tällä kertomuksellani. Lapseni todella nauttivat yökyläilystä puolin ja toisin. Myös serkut tulevat meille niin, että yökyläilyjä on ollut nyt vuoden verran yhteensä 6 kertaa puolin ja toisin. On surullista, että sinä et joko salli tai kykene päästämään lapsistasi irti. Toivon, että he eivät sitä haluakaan, mutta juttujesi perusteella taitavat haluta ja äiti ei vain kykene päästämään irti. Miksi meidän onnistuneet tapamme ärsyttävät sinua niin? Miksi olet niin kärkkäästi arvostelemassa systeemiä, josta nauttivat nimenomaan ne lapset? Vastaan muuten ensimmäisen kerran sinulle sitten tuon pitkän kertomukseni jälkeen, mutta nämä muut täällä ovat tajunneet saman minkä minäkin: vintilläsi ei taida nyt palaa valo.
Just näin! Itekin vaan silmäilin tuolta jotain mutta siis sehän on lapsillekkin aivan äärettömän jännää ja HAUSKAA päästä yökylään.
Siellä yökylässä se lettujen paistaminenkin tuntuu ihan eri tavalla hohdokkaalta kuin kotona. Tietenkin.
Kyllä ne peiton alla kikattelut parhaan kaverin kanssa kun valot sammutettiin oli niitä kaikkein ihanempia juttuja.
Vielä tänäkin päivänä muistan lämmöllä niitä päiviä kun lähdettiin leirille ja äiti oli ostanut molemmille sipsipussit, limsapullot ja karkkipussit mukaan.. niitä sitten mutustettiin parvisängyissä, neljän hengen hirsimökeissä muiden leiriläisten kanssa ja kerrottiin vitsejä yms.. ai että sitä lapsen riemua.
Tätä en kyllä aio omilta lapsiltani kieltää.
- Moneskohan nyt olin..83..?..
pois kotoa ilman vanhempiaan. Yhden yön verran on ollut parikin kertaa ystävällään yökylässä, kerran mummolassa. Taisi olla noin 5-vuotias kun aloitti yökyläilyt, sitä ennen ei ollut aitoa tarvetta yökyläilyyn, eikä lapsi olisi edes halunnut mennä.
Ihan mukavasti on saanut puuhailla mummon kanssa päiväsaikaankin.
ne lastenkotilapset ovat myös usein selviytyneet vaikka mistä muistakin hylkäämisistä. usein eivät osaa kiintyä, osoittaa rakkauden tunteita. se herkkyys on mennyt iäksi. nimimerkki asiaa nähnyt läheltä
kaksi yötä tallinnassa.
siitä on niin monta vuotta etten muista millainen "kokemus" se oli, eli ei ilmeisesti kaikki meni hyvin :))
ollut yötä pitempään poissa vanhempien luota. Tytöllä olisi mahdollisuus olla mummolla vaikka viikon, mutta ei halua. Koti-ikävä taitas tulla.
tota monta vuotta on=montako vuotta voi olla erossa äitistä. 1 v. 1 viikon ikäisenä oli yhden yön, 2v. ja öö... oisko ollut pari kuukautta oli 2 yötä. Nyt 3-vuotias eikä kyllä oo ollut vielä kolmea yötä mutta 2 yötä useammankin kertaa. Näillä kaikilla kerroilla on kyllä ollut isä mukana (ovat kyläilleet tämän vanhempien luona). Ilman kumpaakaan vanhempaa oli isovanhemmilla yötä 1 v. 4 kk ikäisenä, 2 yötä ei ole vielä ollut. Toinen mummo on liian kiireinen ja toinen liian epäluotettava.
oli 1 vuotiaana. Ja toinen 2 vuotiaana. Hyvin meni molemmilla..
Jos ei kavereiden koteihin saa mennä koskaan yöksi?
En muutenkaan ymmärrä tätä vouhkaamista irrottautumisesta vanhemmista jne. Meillä ei ole ollut mitään yökyläpaikkoja, joten lapset ovat tosiaan ekaa kertaa olleet yötä kotoa pois jollakin viikon leirillä. Kenelläkään ei ole mitään hankaluuksia leireillä ollut. Ehtii sitä kai elämänsä varrella yöpyä siellä täällä, miksi se pitäisi aloittaa jo parin viikon ikäisenä vauvana.

Meillä eivät mummolat mielellään ota lapsia pidempään yökylään, joten lapset eivät ole paljoa yökyläilleet. Toki ovat olleet serkuilla yhden yön kerrallaan silloin tällöin jne, mutta pidempiä yökyläilyjä ei ole harrastettu. Ja ovat olleet iältää 3-5 -vuotiaita ensimmäisten yökyläilyjen aikana.
Tästä huolimatta niin partioleirit, futisleirit kuin rippileiritkin ovat sujuneet ihan mallikkaasti ;-). Eikä mun tarttenut inttiinkään pojan kanssa lähteä ;-DD. (Tosin nykypäivänä intistä ollaan liki joka vloppu lomilla, eli 5 yötä putkeen max ollaan sielläkin, heh)
videoneuvotteluihin skypen tai messengerin avulla. Isovanhempien kannattaisi hommata kone ja asentaa nämä ohjelmat, jotta iltaisin voivat jutella isän ja äidin kanssa ja lapset saavat tankata turvaa. Silloinkin kun kyseessä on lyhyempi reissu. Minusta tämä puhelimella soittaminen tai videoneuvottelu ei voi pilata vanhempien lomaa ja jos pilaa, niin ei vanhemmilla taida olla ihan sitten omat palikat pussissa tai edes sen lähettyvillä. Toki kaikkialla ei voi olla konetta mukana, mutta jos kyse on siitä, että vanhemmat haluavat olla kahden kotona ja levähtää, niin pieni kuvakeskustelukin on helppoa.
on taitolaji sekin;)