Ekaluokkalaisen uhma ?

että aina varoitellaan 2-vuotisuhmasta, ikään kuin se olisi se ainoa uhmakausi. Onhan lapsella myös 5-v uhma ja todella 1-luokkalaisilla oma uhmansa.



Meillä 2 lasta ja kummallakin ollut tuo 1-luokkalaisen uhma. Vauva-palstalla tästä on keskusteltu joskus aiemminkin.

Järkkyjä raivareita. Ja me vanhemmat ollaan maailman hirveimmät.

Olen kuullut niistä 6- v murkku-uhmaiästä ja semmoiseen lapsillani törmännyt.

Mutta nyt on alkanut ekaluokkalainen käyttäytymään just tolleen kuin kuvasitte.



Kiukuttelee, raivoaa, karjuu, huutaa, kaikki on pielessä, mikään ei kelpaa, haluaa ja haluaa.



Kavereita on vähänlaisesti, on todella huono sosiaalisissa suhteissa enkä tiedä miten pitkään nämä vähät kaverit tai koulussa kaverit jaksaa.



Koulukiusaamisesta olen kysellyt, mutta kuulemma ei ole. Opettajasta en nyt oikein tiedä, kun en saa selvää vastausta, että onko ongelmaa sen opettajan kanssa, onko komennellut tai onko kokenut opettajan epäoikeudenmukaiseksi tms.



Koulussa käsittääkseni käyttäytyy hyvin, ainakaan palautetta ei ole tullut.

Mulla on molemmat täällä kotona. 2-vuotiaan uhma on helpompi sietää, se on jopa jotenkin hellyyttävää.



Mutta tuo 8-v osaa olla niin ilkeä ja ärsyttävä. Väittää vastaan joka asiaan, puhuu epäystävällisesti ja tiuskien, ei tottele mitään...

Mulla on molemmat täällä kotona. 2-vuotiaan uhma on helpompi sietää, se on jopa jotenkin hellyyttävää. Mutta tuo 8-v osaa olla niin ilkeä ja ärsyttävä. Väittää vastaan joka asiaan, puhuu epäystävällisesti ja tiuskien, ei tottele mitään...

Meillä nuorempi on 3 v eikä hänen kiukkunsa ole enää tässä vaiheessa hellyttäviä. 1,4 v ikäisenä olivat.

Ipanasta lähtee aivan valtavasti ääntä, volyymi on mieletön, mutta niin sitä möykkää ja ääntä lähtee ekaluokkalaisestakin.

Huuto kuulostaa siltä, kuin lapsi olisi loukkaantunut todella vakavasti, pudonnut pää edellä portaista tai jäänyt jumiin johonkin erittäin vakavasti, ja sitten huudetaan kuin hengen lähtö olisi edessä. Toinen oletus huudon määrälle, tavalle on se, että lapsi on just hetkeä aikaisemmin pahoinpidelty punaraitaiseksi ja mustelmille oikein kepin kanssa.

Enkä yhtään liioittele.

Soitin eilen aamulla kotiin ja varmistin että yövuorosta kotiin tullut mies on herännyt kesken unien ja laittaa ekaluokkalaisen kouluun. Poika oli suuttunut isälleen vain siitä, että isä oli tullut siihen ja naamansa näyttänyt, ja huusi taustalla kuin oli kuolemaa tekemässä.

Eilen illalla poika sai samanlaisen karjuntakohtauksen kun käskin mennä nukkumaan iltapalan jälkeen. Olisi halunnut vielä pelata. Klo oli noin 20.

Sama mekkalan määrä lähtee myös 3 vuotiaasta. Esim. on väsynyt, eikä jaksaisi kävellä, mutta kun ei ole rattaita mukana, en jaksa kantaa eikä pulkkaa voi käyttää kun kadut on hiekotettuja - ja lapsi karjuu niin että kattopellit paukkaa. Ei mitään itkua tai väsymyskitinää, vaan täyttä huutoa.

Tai haalarin vetoketju ei tottele tai sukka on väärin jalassa tai ei halua syödä tai ... jotakin, ja sitten huudetaan täyttä kaulaa.

Ei, en minä jaksa sitä. En enää. Olen hirvittävän väsynyt siihen, että jokaisesta tavallisesta asista saadaa mieletön huutokohtaus. Olen saanut niin monet haukut ja syyllistämiset ja oletukset, että lapsia hakataan, koska he huutavat niin isosti ja hitosti.

Jo ennen kuin se alkaa kunnolla, minä karjasen että nyt teet näin ja ole hiljaa suu kiinni! Joskus laitan käden suun eteen.

Meistä on jo kahdesti tehty lastens.ilmoitus vain siksi, että lapset huutavat niin helvatisti. Ensimmäisellä kerralla tuo pienempi oli pieni ja sai julkisella paikalla uhmakohtauksen - minä toimin erittäin tyynesti ja rauhallisesti tilanteessa, sillä tuolloin vielä luulin, että maailmaan ääntä mahtuu ja tiedän, mistä lapsi raivarinsa sai, ja toimin oikein omani kanssa... että jos jollakin on sanottavaa, senkun sanoo. Ei sanonut kukaan mitään, mutta lastensuojeluilmoitus oli tehty. Sisällöltään aivan naurettava. Täysin aiheeton, niin totesti sos.tt.kin. Toinen oli kun asuimme evakossa hetken ja se asumisen aika oli lapsille rankkaa, joten huusivat ihan koko ajan. No, niin tein minäkin, sillä olihan jo opetus tullut, että on ihan sama, olenko rauhallinen vai en, kun väärin olen silti.

Ongelma on lapsen karjuminen, ulkopuolisille,. Ja nyt minullekin. se on hiivatin raskasta, kun kaksi karjuu milloin mistäkin aivan tajuttomasti.

Vastikään olimme yökylässä ystävn luona, ja sielläKIN pienempi karjui ja ystävä + hänen teinityttärensä paheksuivat minua, kun en aivan mitättömässä asiassa antanut periksi. Lapsi kun parkui niiiin isosti. Niin parkui. Oli väsynyt, nälkäinen,pahatuulinen, sai sen välipalan mitä itse pyysi ja kaikkea muuta saa sitten kun sen on syönyt, mitäs alkoi ystävä hössöttää siinä vieressä lisätarjottavia.

eikä kukaan auta!

Tuntuu kuin olisi murrosikäinen talossa. Koulussa onneksi osaa kutakuinkin olla, mutta kotona sitten päästää höyryjä. Kuulemma kuuluu ikään ja mielestäni poikaamme ei kiusata koulussa, joten ei ole kyllä sitä.

Ihan samanlaista menoa ja kiusaamisesta olen kysellyt, kuitenkin kavereita on ja näyttäisi hyvin kaverisuhteet toimivan. Vanhemmat on inhokkeja ja kiukuttelee kuin 3-vuotias. Ihme taantumista. Mäkään en tiennyt, että 7-vuotiaana on ihan tavallista olla tämmöinen vaihe.