Jos olet henkisesti huonossa hapessa etkä jaksa tavata ystäviäsi, niin

Hyville ystäville olen sanonut. Siis sellaisille luottoystäville, joiden kanssa pyritään pitämään paljon yhteyttä.

Olen vain sanonut, että älä ihmettele, jos minusta ei kuulu. Olet kyllä mielessä, mutta itsellä on nyt vaikea elämäntilanne ( tms ), joten ei jaksa/ pysty/ halua olla sosiaalinen.

Ovat ymmärtäneet. Sitten taas jatkettu siitä mihin jäätiin ja puitu mikä oli hätänä. Ei ystävyyteen liity pakkoa, mutta siihen pitäisi kuulua ymmärtämystä.

Enkä suinkaan siksi, että haluaisin olla yksin, päinvastoin tarvitsisin tukea ja seuraa.

Mutta tstävätpä katosivatkin.

mutta mun ystäväpiiri on pieni ja tiivis, joten ei tarvitsisi miettiäkään, ettei voisi kertoa.



Ehkä joku neutraalimpi tapa olisi selittää jotain että "lapset oli kipeinä kauan aikaa putkeen ja on hirveät univelat ja kaikki seisoo" tai siis löytää joku tuollainen konkreettinen selitys sille, että on pakko ottaa omaa tilaa lepäämiseen.