<3 <3 Kesänuppujen synnytyskertomukset <3 <3

Viimeinkin sain aikaiseksi kirjoittaa tämän:



Keskiviikkona 18.6. menimme miehen kanssa sovitusti äitiyspolille painoarvioon rv 40+1. Edellisellä viikolla vauvan painoksi oli arvioitu 4100 - 4300 gr. Lääkäri sanoi että käynnistystä voitaisiin nyt kokeilla kuten olin toivonutkin ja jäin siis saman tien prenalle. Sain keskiviikkona 3 krt puolikkaan cytotecin, viimeisen klo 18. Torstaina yöllä puoli kahden aikaan heräsin supistuksiin. Niitä tuli viiden minuutin välein mutta eivät olleet erityisen kipeitä. Aamulla kuuden maissa kätilö totesi että voisin siirtyä vesialtaaseen ja sitten saliin kalvojen puhkaisuun. Soitin miehelle että voisi lähteä ajamaan sairaalaan. Pian minulle tultiin sanomaan että salissa on niin hirvittävä ruuhka ettei minua haluttu ottaa sinne vielä. Näin jatkuikin sitten koko torstaipäivän. Vähän väliä sanottiin että pian siirretään saliin kalvojen puhkaisuun ja sitten tultiin sanomaan että ruuhkan takia eivät vie minua vielä sinne.



Iltapäivällä aloin olla tosi ryytynyt odotteluun varsinkin kun olin miehenkin hälyttänyt paikalle jo kukonlaulun aikaan ja edelleenkään ei tilanne ollut edistynyt. Kävin sanomassa prenan kätilölle että mä en enää kauan jaksa odottaa vuoroani kun takana oli jo kaksi huonosti nukuttua yötä. Itkukin siinä pääsi. Kätilö toi mulle jumppapallon ja sanoi että sillä keikuttelu voisi auttaa synnytyksen edistymisessä. Samalla pyysi lääkäriltä luvan antaa minulle vielä yhden Cytotecin puolikkaan (olin viimeksi saanut aamupäivällä).



Seitsemältä illalla patistin miehen hakemaan itselleen iltapalaa siltä varalta että tulee pitkä yö. Miehen lähdettyä menin taas jumppapallon päälle keikuttelemaan ja puoli kahdeksalta mahasta kuului poks kun kalvot puhkesivat. Kätilö laittoi mut käyrälle ja teki sisätutkimuksen. Sanoi sitten soittavansa saliin sinne siirtymistä varten. Mää soitin miehelle ja käskin tulemaan pikaisesti takasin. Käyrillä ollessa supistukset muuttuivat kivuliaiksi. Pystyin kuitenkin kävelemään saliin jossa aloin heti vedellä ilokaasua. Kätilö laittoi tipan ja vauvan päähän anturin ja n. puolentunnin kuluttua sain toivomani spinaalipuudutuksen (jota en edellisessä synnytyksessä ehtinyt saada kun vauva tuli niin vauhdilla). Kuinka ollakaan, spinaali ei vienyt kipua yhtään! Olo muuttui tuskalliseksi kun samalla supistuksia vauhditettiin oksitosiinitipalla! En pystynyt ollenkaan rentoutumaan ja kivut oli ihan kamalat. Kätilö laittoi alavatsaan ja alaselkään aqua-rakkulat jotka auttoivat vähän.



Vähän ennen ponnistusvaihetta muistan kätilön kysyneen haluanko kohdunkaulan puudutuksen ja minähän halusin. Mieskin muistaa nähneensä kätilön pitkän neulan kanssa mutta missään papereissa kohdunkaulan puudutuksesta ei ole mainintaa, mikä on vähän outoa. Ja lisäksi ihmettelen voiko kätilö laittaa sen itse? Joka tapauksessa, jotain puudutetta sain ja ponnistusvaihe oli lähestulkoon kivuton. Ponnistustarvetta en oikein tuntenut puudutuksen takia mutta kätilön opastuksella osasin ponnistaa oikein. Terve mustatukkainen tyttövauva syntyi klo 22.59 (isosiskonsa nimipäivänä) 14 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen (koko synnytyksen kesto 3,5 h). Painoa 4420 gr, pituutta 52 cm, päänympärys 37 cm. Napanuora oli metrin mittainen muttei silti yhtään vauvan ympärillä. Kätilö joutui siis tarjoamaan kahvit työkavereilleen. Istukka syntyi vaivattomasti yhdellä nykäisyllä. Alapäähän tuli pieni nirhauma johon laitettiin 5 tikkiä. Synnytyksen jälkeinen olo oli ihanan euforinen. Tyttö sai heti imeä molemmista rinnoista ja sen jälkeen lastenhoitaja mittaili ja punnitsi ja sitten isä sai kylvettää tyttärensä. Saatiin vielä syödä voileipiä ja juoda kahvit ja mehut ennen kuin puoli kahden maissa lähdettiin salista. Jaksoin kävellä osastolle ja muutenkin olo oli mainio. Mies lähti ajelemaan kohti kotia.



Avautumisvaihe oli todella kivulias mutta lähes kivuton ponnistusvaihe kompensoi sen. Spinaalipuudutus ei kuulemma tehoa kaikille joka kerta eli mulla oli huonoa tuuria sen suhteen. Inhottavinta oli kun sain puudutuksesta spinaalipäänsäryn joka kesti kolme päivää! Harmitti kovasti kun sairaalassa mun päänsärkyyn ei reagoitu oikeestaan mitenkään vaan se laitettiin väsymyksen piikkiin. Eräs lastenhoitaja ohimennen mainitsi spinaalipäänsäryn muttei kertonut siitä sen enempää. Se kipu oli ihan hirvittävää ja mitkään lääkkeet eivät auttaneet. Ainoastaan makuuasento helpotti. Muutenkin, vaikka sairaalassa oli tosi hyvä hoito kaikinpuolin, harmitti se kun kaikki olivat juuri jäämässä lomalle ja sen vuoksi en esim. saanut tilaisuutta jutella synnytyksessä mukana olleen kätilön kanssa. Sairaalassa oli lisäksi just noina päivinä hirvittävästi synnytyksiä mikä osaltaan vaikutti kätilöiden ehtimiseen. Synnytyspaperikin oli täytetty todella vaillinaisesti mitä oman neuvolan terkkarikin ihmetteli kovasti. Kaikesta huolimatta synnytyksestä jäi positiivinen mieli ja lopputuloshan oli tietenkin kaiken vaivan arvoinen. Meidän perheessä on nyt siis kolme ihanaa tyttöä!


!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=85444fd4-4e36-11dd-b04f-…!

Eli perjantaina 4.7. kävin yliaikakontrollissa, jossa ei nyt ollut ihmeitä. Jonkun verran oli paikat auki, mutta kalvojen puhkasua ei voinut vielä tehdä. Poika arvioitiin melkein edellisen (4730g) kokoiseksi, mutta lääkäri kysyi vähän siihen malliin, että onkos teillä ollut edelliset pitkiä.. Sain valita, jäänkö saikulle pillerikäynnistykseen vai tulenko maanantaina takaisin. No ehdottomasti halusin viikonlopuksi kotiin, edellistä "tein" viikonlopun sairaalassa ja pitkästyttävää oli.



Kotona sitten paikat kypsyi niin hyvin, että maanantaina olikin jo melkein 4cm auki ja pääsin suoraan osastolle ja kalvot puhkaistiin. Sain sitten tipankin vauhdittamaan ja klo 11 jälkeen alkoi supistukset säännöllisinä. Tippaa lisättiin aika paljon ja kohdunkaulanpuudute olikin eka kivunlievitys, joka ei tietenkään auttanut. Ja kun tarpeeksi pitkään kuuntelin kipuja, niin pyysin sitten spinaalin. Sen saatua taas nostettiin tippa-annosta ja hyvin tasaiseen tahtiin paikat aukesikin. Viimeisimmät supistukset ennen ponnistuslupaa sattuivat kauheasti spinaalin läpikin, vaikka se ei ollut vielä ollut kahta tuntia. Kätilö nosti vielä tippaa ja sitten pian ponnistuttikin.



Ponnistus kesti 10min. Kun pää oli ulkona ja ois tehnyt mieli ponnistaa koko poika jo ulos, sain käskyn pidätellä. Napanuora oli kaulan ympärillä niin, että pojan vartalo ei päässyt tulemaan ulos. Nuora siis jotenkin pisti vastaan ja se piti leikata liian aikasin. Huh, se oli kauheeta, kun piti vaan pidättää ja kätilöt kaiveli poikaa ja oikeastaan vetivät sitten vartalon nuoran katkaistuaan. Poika oli vaalea ja ynisi, pikkuisen itki. Kun nostivat paidan alle, oli pakko sanoa, että ei oo kaikki kunnossa, vauva jotenkin uikutti. Toinen kätilö sitten kapaloi vauvan ja kiidätti lastenteholle.



Seuraava ongelma oli sitten istukka, joka ei irronnut. Sain paljon supistavia lääkkeitä, koska edellisen syntymän jälkeen ongelmia toi hyytymät. Tunnin yritti kaksi kätilöä irrottaa istukkaa, mut sitten lääkäri irroitti sen kaapimalla nukutuksessa siinä synnytyssalissa. Ja verta meni kiitettävästi. Lastenlääkäri kävi sen jälkeen kertomassa vauvan voinnista. "Säikähtänyt" oli pikkuinen, viimeinen happiveri oli siis jäänyt puuttumaan ja siksi hemoglobiini oli tosi matala ja raajat vaaleat ja viileät, lisäksi ei ollut ärtyvä.



Mentiin sitten vauvaa katsomaan teholle ja kyllä siinä padot aukesi, kun näin sen siellä happikaapissa, vaikka mitään hätää ei ollut. Hyvin oli vironnut ja verensokerit kunnossa, vaikka mulla olikin lievä raskausdiabetes. Imetin siellä ja annettiin lisuketta pullosta. Sit pitikin lähteä osastolle ilman vauvaa :( Onneksi pääsin kahden hengen huoneeseen. Oli kyllä outoa olla ilman vauvaa ja vielä oli tosi heikko olo kaikesta "rääkistä". Mutta tiistaiaamuna ovelle koputettiin ja sieltä tuli hoitaja nyytti sylissään! Vauva kunnossa ja pääsi miun hoiviin.



Vauvalla oli vielä keskiviikkona hieman matalahko hemoglobiini 140+, kun yleensä vastasyntyneillä 160+ ne arvot. Ja mulla oikein pohjat, 94. Saatiin kuitenkin lupa lähteä, kaikki muu kunnossa. Ja hyvin meillä menee. Maito noussut hienosti, vaikka olikin pitkä tauko ensi imetyksen jälkeen, en ees yrittänytkään lypsää. Ajattelin vaan kovasti Pientä :)



Piia ja pieni poika tänään viikon vanha

Yliaikais kontrolli oli perjantaina 27.6.Siellä sovimme että menemme maanantaina 30.6 käynnistykseen.Maanantai aamuna mentiin laukkujen kanssa sairaalaan jossa sanottiin että on ruuhkaa joten käynnistys siirrettiin tiistaille.Silloin oli viikkoja 41+6. Maanantai iltana harrastettiin seksiä.Mies nukahti heti session jälkeen, mutta mä valvoin kun alkoi supistelemaan.Koko yön kellottelin 6-8 min välein supistuksia.Aamulla herätin miehen ja kerroin että mennään synnyttämään eikä käynnistykseen.



Sairaalassa oltiin kahdeksan aikaan ja menin käyrille.Yhdeksän aikaan kätilö käski lähteä kävelylle kun kaikki salit oli täynnä ja pyörin vaan siellä jaloissa.Yhdentoista aikaan palattiin kävelyltä ja pitelin jatkuvasti seiniä pystyssä kun sattui.Supistusten väli 3 min.Tähän mennessä säännöllisiä supistuksia oli ollut 12h.Saliin päästiin puolen päivän aikaan ja menin suoraan ammeeseen.Kohdunsuu oli 3cm auki eikä kanavaa enään.Petidiiniä sain kipuun ja ilokaasua mutta kumpikaan ei auttanut lainkaan.Synnytys ei edistynyt lainkaan,supistuksia tuli 1-3 min välein mutta ne ei avanneet lainkaan.Yhdeksän jälkeen illalla pistettiin supistusten esto lääke jotta sain nukkua kun oli valvonut jo yli 33h putkeen joista 22h oli supistellut.



Tämä oli ensimmäinen osio..

Toinen osa...



Heräsin puolilta öin kun supistukset alkoivat taas.Eli sain 2h nukuttua. Kohdunsuulla oli sama tilanne edelleen eli 3cm auki.Kivut kovenivat ja menin jälleen ammeeseen.Sain taas petidiini pistoksen joka ei vieläkään auttanut mitään.Lääkäri kävi kolmen aikaa yöllä puhkaisemassa kalvot ja samalla tuli anestesia lääkäri laittamaan epiduraalin.Epiduraali ei myöskään auttanut mitään.Synnytys eteni kyllä mutta kun kerroin ettei kipu helpotu supistun väkissä lainkaan niin kutsuttin lääkäri paikalle.Lapsi oli avotarjonnassa minkä takia mikään lääke ei auttanut ja sen takia myös synnytys eteni niin hitaasti.Siinä mietittiin sektiota mutta lääkäri koetti mun lantiota ja sanoi että kyllä sieltä mahtuu ihan miten päin vaan.Ei juuri lohduttanut kun kivut oli helvetilliset ja voimat oli loppu.6 kertaa oksensin yön aikana kipujen takia ja kun olin nukkunut vaan sen 2h niin itkin ja tärisin koko ajan.Vauva laskeutui pikkuhiljaa alemmas ja sain taas epiduraalia (4.kerta) eikä auttanut..Kun vihdoin olin 10 cm auki niin kätilö laittoi kohdunkaula puudutten,ei vaikutusta.. X-( Ponnistus vaihe meni nopeasti 9 min.En muuta muista siitä kuin sen, kun nenä syntyi.Tyttö syntyi rv 42+1.Keskiviikkona 2.7 prinsessa syntyi klo 11.24.Painoa oli 3650g ja pituus 50cm,pään ympärys 36cm.Vauva oli kääntynyt synnytys kanavassa vähäsen eli kasvot ei tullutkaan edellä vaan koko pää..eli ympärys oli sen 36cm.. (Ymmärsiköhän kukaan :D ) Jälkeiset syntyivät painelulla joka ei sattunut kun kipu oli ollut niin helvetillistä sitä ennen.Avautumis vaiheen kestoksi laitettiin 11h 15min laskettuna siitä kahden tunnin nukkuma tauosta.ponnisus vaihe oli 9min ja jälkeisvaihe 11min.



En revennyt lainkaan,yks naarmu tuli johon ei laitettu tikkejä.Mihinkään ei sattunut synnytyksen jälkeen ja muutenkin oli kaikki niin hyvin että kotiin lähdettiin perjantana,kun vauva oli 2 vrk vanha.



Synnytys oli todella kivulias mutta kun kuuli mistä se johtui niin ei jäänyt minkäänlaisia traumoja.



Saikohan tästä mitään selvää???

Tässä mahdollisimman lyhyesti meidän synnytyskertomus:

Eli maanantaina 16.6. alkoi tulla limatulppaa ja illalla alkoivat supistukset, niitä tuli 10 min välein viitisen tuntia kunnes harvenivat ja yön aikana tuli enää vain muutamia supistuksia.



Seuraavana päivänä eli tiistaina 17.6. tuli päiväsaikaan muutamia supistuksia,

illalla taas kovenivat ja säännöllistyivät. Lopulta niitä tuli 3-5 min välein ja lähdimme sairaalaan tarkistamaan tilannetta. Kohdunsuu oli vain reilusti sormelle auki ja kanavaa vähän jäljellä. Jäimme kuitenkin yöksi sairaalaan seuraamaan tilannetta ja jälleen kävi niin että yön aikana supistukset pikkuhiljaa

hiipuivat ja aamulla niitä tuli vain puolen tunnin välein. Ja yön tulos oli vain kadonnut kanava ja pari senttiä kohdunsuu auki. Toivoimme kotiinpaluuta ja lääkäri ei estellyt.



Puolenpäivän aikaan 18.6. siis tulimme kotiin ja kahdelta päivällä supistukset taas tihenivät 7-10 min välein ja kovenivat koko ajan. Kotona sinnittelimme

iltaseitsemään asti, kävin pariin kertaan lämpimässä suihkussa, yritin kävellä supistusten ajan, kirosin säkkituolissa ja lämmitin jyväpussia mikrossa. Kaikki kipu tuntui alavatsalla. Lopulta olo oli niin väsynyt ja tuskainen että päätimme palata sairaalaan. Pelkäsin jo jokaista seuraavaa supistusta. Sinne päästyämme kello oli noin kahdeksan illalla. Kipeitä supistuksia tuli tosi tiuhaan.

Kohdunsuu oli vain kolme senttiä auki. Itselläni olo kuitenkin sellainen että olin valmis ottamaan ihan mitä tahansa helpotusta kunhan pääsisin kivuista edes hetkeksi eroon. Jatkoimme suoraan synnytyssaliin ja sain ilokaasua

taittamaan supistusten kärkeä. Hetken se vähän auttoikin mutta tovin kuluttua hermostuin koko aineeseen kun ei siitä enää ollut mitään apua. Kätilö ajatteli varmaan että tämä kestää vielä kauan ja suositteli epiduraalia. Vähän empien

suostuin ja hän laittoi valmisteluiksi tipan toiseen käteen. Koko salissa olon ajan otettiin vauvan sydänkäyrää ja mun supistuskäyrää kätilöiden vuoronvaihdon vuoksi seuraavalle tiedoksi. En pystynyt supistusten aikana olemaan yhtään paikallaan sängyssä vaan olin sängyn laitoja vasten tai säkkituolissa tai lattialla ja pidin kovaa meteliä. Kipu oli jotain hurjaa ja ajattelin että henki tässä lähtee ennenkuin epiduraalin saan. Samalla alkoi tuntua supistuksen tullessa kovaa ponnistamisen tarvetta ja sanoinkin tästä kätilölle. Hän tuumasi että no katsotaan sitten mikä on tilanne. Räpläsi pitkään ihan hiljaa ja sitten sanoi että jos hän puhkaisee kalvot niin voidaankin unohtaa kaikki

muut jutut ja alkaa ponnistamaan. Tuo tieto oli helpotus. Loppu avautuminen meni siis niin vauhdilla etten mitään kivunlievitystä ehtinyt saamaan. Sama juttu oli edellisessäkin synnytyksessäni. Jospa seuraava kerta vielä joskus tulee niin jokohan uskoisivat että tarvitsen jonkun puudutuksen jo ollessani 2-3 cm auki..Eli puolitoista tuntia olimme olleet sairaalassa kun 18.6. klo 21.27 syntyi seitsemän minuutin ponnistusvaiheen jälkeen rakas ihana tyttömme. Täydellisen ihana hetki. Minun kolmas tyttöni, miehelleni ensimmäinen lapsi.

Sain vauvan heti tunniksi rinnalleni ja tämän jälkeen hänet punnittiin ja mitattiin, 3230 g ja 49,5 cm. Sitten ensi-imetys ja tyttö osasi heti imeä erittäin hyvin :) Tämän jälkeen isi sai tytön syliin ja äiti sai hieman syötävää. Selvisin vain pienin repeämin, 3 tikillä ja kävin jo salissa suihkussa itsekseni. Sitten ensimmäiseksi

yöksi perhehuoneeseen tutustumaan uuteen pieneen ihmeeseen.



Nyt tyttö on 8 pv ikäinen. Todella tyytyväinen vauva. Syö, nukkuu ja kakkaa paljon. Terhakasti tarkkailee kasvoja ja ympäristöä. Valloittava vauvelimme. Isosiskotkin on suhtautuneet vauvaan hyvin ja hoitavat ja hellivät "maailman ihaninta vauvaamme" :)

Lähdimme lauantaina 21.6. joskus yhentoista aikaan yöllä kohti Taysia, koska supistuksia tuli niin tiheesti. Kipu oli aivan siedettävää, vaikka välillä pitikin pyytää miestä hieromaan selkää. Lähtöä vauhditti, kun "jotain" lorahti pikkasen - taisi olla lapsivettä. Matkalla kipu pysyi ihan suht siedettävänä, joskin loppumatka mentiin jo oikeestaan hammasta purren. Oltiin jo ennen puolta yhtä Taysissa. Päästiin heti tutkittavaksi. Oltiin noin ½h käyrillä ja lapsi otti kovin rauhallisesti, eikä heränny, vaikka mulle juotettiin mehua ja vaihdoin kylkeä nopeeseen tahtiin. Ei ne siitä kuitenkaan sen kummemmin huolestunu. Kätilö teki sitten sisätutkimuksen ja paikat oli 3-4cm auki eli turhaan ei tosiaan oltu matkaan lähdetty! Kun kaikki tutkimukset oli tehty ja multa otettu verikokeet, päästiin synnytyssaliin. Kello oli varmaan jotain 01.30 silloin. Mulle ehdotettiin lämmintä suihkua ja sanoin, että voisin vaikka mennäkin, mutta sitten ne kuitenkin kehottivat makuulle ja opastivat ilokaasun käytön. Se tulikin tarpeeseen, koska kivut voimistu tosi reippaasti ja supistuksia tuli tosi tiheesti. Minnekään suihkuun en siis koskaan mennyt. Olin ihan ilokaasuhöyryissä ja se vasta olikin kokemus! Mutta pahimman kärjen kivulta se vei pois ja se oli pääasia.



Jo puoli kolmen aikaan sain sitten epiduraalin ja se kyllä pelasti kaiken! Kun vaikutus alkoi, elämä helpottui kummasti, kun kaikki kipu hävisi. Sain siinä sitten torkuttuakin vähän ja mieskin taisi hetkeksi nukahtaa keinutuoliin. Epiduraalin vaikutus alkoi heiketä siinä neljän jälkeen ja puoli viideltä sitä sitten lisättiin. Siinä torkahdusten välillä oli kiva seurata päivän valkenemista - synnytyssalista näki auringonnousun ja se oli kiva se :) Jossain vaiheessa (en todellakaan muista kaikkea tarkasti, joten en tiedä tuleeko tämä tässä oikeeseen kohtaan) multa puhkaistiin kalvot ja loputkin lapsivedet siinä sitten meni. Siitä tilanne alkoi sitten edetä nopeesti.



Kuuden aikaan alkoi tuntua "vessahätä", lapsi alkoi siis painua alaspäin. Pääsin jalottelemaan ja olinkin pystyssä varmaan yli tunnin. Joskus seittemän aikaan menin sitten takasin pitkälleni. Kätilö oli jo aiemmin antanut luva hiukan ponnistaa, kun supistus tulee. 07.15 kätilöillä vaihtui vuoro ja sain jo toisen aivan loistavan kätilön. Ponnistustarve kasvoi koko ajan ja melko pian paikalle kutsuttiin toinenkin kätilö. Sain koko ajan ponnistamiseen liittyviä ohjeita kätilöiltä ja mies tsemppasi vieressä. Pian tilanne oli jo niin pitkällä, että tuli miehen näkökulmasta katsottuna synnytyksen pahin vaihe. Väliliha leikattiin ja mies seisoi vieressä katsomassa "verenpurkausta" ja se kuulema teki huonoa.



Ponnistusvaihe oli mulle kaikkein tuskaisin osa synnytystä. Viimeistä edellinen ponnistus oli niin kipeä kokemus, että aattelin, että jos tältä tuntuu monesti peräkkäin, niin mä luovutan. Mutta onneksi jo seuraavalla ponnistuksella kellon ollessa 07.49 tyttö lähes kirjaimellisesti luiskahti maailmaan. Siltä se ainakin tuntui - oli varsin helpottava tunne :) Vauva veti maailmaan tullessaan lapsivettä suuhunsa. Huono sinänsä, koska oli ulostanut veteen ja se oli vihreetä. Kätilöt otti jollain imulla vedet pois ja sitten kuulimme sen - ihanan lapsemme ensimmäisen parkaisun :) Varmistimme kätilöltä vauvan sukupuolen ja tytöksihän pikkupirpana osoittautui. Oma aavistukseni, useamman ihmisen veikkaus ja ultrassakin todettu asia oli kuin olikin totta.



Mies leikkasi napanuoran ja sitten sain tytön heti mahani päälle köllöttelemään. Nostaessa pikkuinen antoi ensitervehdyksensä äidille ja kakkasi mun mahalle :) Paidan alle päästyään pikkuinen kurkisteli maailmaa pienillä suloisilla silmillään. Sain myös melko pian syöttää vauvaa ekan kerran. Uskomaton teho muuten pienellä nyytillä! Pian vauveliini vietiin pesulle ja se mitattiin. Painoa oli 3480g ja pituutta 50cm - oikein standardimittainen vauva siis. Päänympärys pikkuisella oli 36,5cm, aika isopäinen mielestäni. Siltä se kyllä tuntuikin ponnistusvaiheessa! Sitten vauva laitettiin kapaloon ja se pääsi omaan sairaalasänkyynsä maailmaa ihmettelemään.



Synnytyksen jälkeen olo oli varsin hutera. Menetin verta ½ litraa. Saatiin aamupala synnytyssaliin ja oli kyllä ihana syödä, kun koko yön oli jo muutenkin ollut nälkä. Sitten piti meikäläisenkin vähän virkistäytyä ja käydä pesulla. Osastolle lähdettiin pian sen jälkeen. Kätilö työnsi mut pyörätuolissa ja mies kuskasi tyttöä.Kokonaisuutena synnytys oli hyvä, joskin rankka kokemus. Ei sitä turhaan puhuta, että synnytys vastaa 30km:n hiihtolenkkiä. Odotin kuitenkin pahempaa, joten sinänsä voisi kai puhua positiivisesta kokemuksesta. Synnytyksen kestoksi merkittiin 15h: I vaihe 14 h 35 min, II vaihe 14 min ja III vaihe 15min.



Näin meillä. Lapsi siis syntyi sunnuntaina 22.6. ja kotiuduimme keskiviikkona 25.6.



makri ja Pikku Myy, 1vko

Kalvot puhkesivat 20:50, lapsivettä tuli tihkumalla. Tilanne siitä varmaankin eteni johonkin malliin ja muistan että kätilö jossain vaiheessa puhkaisi kalvot kokonaan. Epiduraali laannutti supistusten tehoakin joten sain tehostavaa lääkettä tippaan 22:35. Sittenpä ne alkoikin taas voimistua ja epiduraalia lisättiin ja taas olin NIIIIN kipeä kunnes alkoi vaikuttaa. Avautumisvaihe kesti kaikenkaikkiaan 8h 30 min.



Ponnistusvaiheessa panikoin jostain syystä ja mulla oli kauhea kiire. Olin välillä kyljellään mutta se tuntui huonolta ja käännyin takaisin selälleen. Virtsarakko piti katetroida koska en ollut ehtinyt käydä vessassa vähään aikaan ja sekin painoi ja aiheutti tukalaa oloa. En oikein osannut ensin ponnistaa ja olin hätäinen kun olo oli niin kurja - en ymmärrä mihin mulla oli niin hätä kun olinhan lukenut moniakin synnytyskertomuksia ja tiesin että ponnistusvaihe voi kestää kauankin. Kätilöt neuvoivat ponnistuksessa ja sain itseni rauhoittumaan ja lopettamaan huutamisen (oli varmaan miehestä "kivaa" kuunneltavaa... onneksi osasi olla katsomatta ja pysytteli pääpuolessa tai tukemassa toista jalkaani). Kätilö kertoi leikkaavansa välilihan, ja taaskaan mulla ei ole mitään havaintoa laitettiinko puudutteet tässä vaiheessa?? Varmaankin. Pään tultua ulos loppumatka sujui vähän paremmin ja ponnistusvaihe ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi pitkä, kesti vain 21 minuuttia. Tyttö nostettiin heti syliin ja kakkasi samantien siihen :) Lapsivesi oli vihertävää ja sitä imettiin suusta pois. Jälkeiset tulivat 10 minuutissa helposti, mahan painelu ei tuntunut kivalta. Sitten kätilö pesi vauvaa ja toinen ompeli, ompelu tuntui kestävän kauan muttei siihen varmaan mennyt kuin jotain 15-20 minuuttia. Tästä eteenpäin ei taas muistikuvia kamalasti, piti mieheltäkin kysyä että tarjottiinko meille jotain syötävää vai ei?



Verta meni mullakin 500 ml, sen muistan että sanoivat että se on se ihan normaali määrä keskivertosynnytyksessä. Apgar 1 min: 8 (väri ja jäntevyys?), 5 min: 9, 10 min: 10 pistettä, mitat 47cm, paino 3255g, päänympärys 32,3cm.



Napanuora oli poikkeuksellisen ohut - seuraavana päivänä kertoivat mulle että toinen valtimosuoni puuttui. Vauva ultrattiin parin päivän kuluttua ja kaikki OK, mutta elokuussa meillä on vielä aika tarkempaan tutkimukseen.

Pitkä sepustus luvassa, laitan kahdessa osassa.



Sunnuntain valvoin epäsäännöllisten mutta kipeiden supistusten kanssa, niitä tuli 5-10 min välein. Päätettiin lähteä käymään laitoksella tarkistamassa tilanne, kun ajattelin etten väsyneenä (valvonut useampana yönä jo milloin mitäkin vaivaa) jaksa tehdä mitään jos joutuu tositoimiin. Mentiin 11 maissa ja siellä ne tietysti sitten hiipuivat, ja tutkittiin että mitään muutostakaan ei ollut tapahtunut: edelleen vähän kaulaa jäljellä ja sormelle auki. Antoivat kuitenkin petidiinipiikin että saisin nukkua muutaman tunnin, ja otettiin käyrää ja seurattiin alkaako tapahtua mitään. Klo 16 aikaan sitten meille esitettiin että menettekö kotiin vai jäätkö laitokselle "varan vuoksi", joten päätettiin lähteä kotiin, koska edistystä ei alkanut tapahtua. Antoivat mukaan 4 kpl tramaleita (!) kipuihin ja 2 tablettia jotain nukahtamislääkettä, ja sovittiin perjantaille käynnistys, ellei siihen mennessä tapahdu mitään.



Noh, ajoimme kotiin n. 30km matkan ja kävimme välillä kaupassa. Siellä jo jouduin pysähtelemään nojailemaan hyllyihin kun supistuksia alkoikin tulla. Tultiin kotiin, ja voimistuivat vain. Otin Tramalin ja soitin takaisin laitokselle että nyt supistelee, saatamme tulla takaisin. Käskivät ottamaan toisenkin Tramalin. Kävin suihkussa kärvistelemässä ja pakkailin kamoja ja alkoi tuntua siltä että taitaa tulla lähtö takaisin, kivut vain lisääntyivät. Kellotin 2-5 min välein VOIMAKKAITA supistuksia ja soitin pihalla hallissa autoa rappaavalle miehelle että NYT lähdetään. Ajomatkan lojuin puolittain maaten takapenkillä ja huusin, supistukset tuli usein ja voimakkaina, taukoa taisi olla vain 10-20 sekuntia.



Perillä oltiin 19:15, hädin tuskin kykenin kävelemään sisälle. Katsoivat että mitään ei ollut tapahtunut vielä kohdunsuulla supistuksista huolimatta. Olin niin kipeä että mulla ei ole kovin tarkkoja muistikuvia, kuin että ilokaasua sain kokeilla (ei kummemmin vaikutusta, kunhan sain keskittyä hengittelyyn ja oksensin ainakin yhdesti). Mulle laitettiin tippa ja epiduraali (tuntui hassulta kun laittoi piikkiä, jalka sätki, kätilön piti pitää sitä paikoillaan!). Epiduraali auttoi kivasti.

Lauantai iltapäivästä asti tunsin supisteluja 15-30min välein ja välillä pitemmälläkin välillä. Valvoin la-su yön lähes kokonaan supistelujen vuoksi, mutta su aamuna supistelut taas vähentyivät. Mutta su aamuna tuli ensimmäisen kerran ruskeaa limaista vuotoa, ilmeisesti limatulppaa. Iltapäivästä alkoi taas supistella, mutta ei mitenkään säännöllisesti. Illalla alkoi tuntumaan, että lapsivettä tihkuu. Soitin sairaalaan ja sanoivat, että voisin tulla näytille, koska viikkojakin oli jo kuitenkin melkein 42.



Lähdin sairaalaan yksikseni autolla ja ajattelin vielä tulevani takaisin, koska olo oli hyvä. Sairaalassa olin noin puoli kahdeksan aikaan. Kätilö laittoi käyrille ja siinä makasin kaksi tuntia, koska siellä tuli jokin kiirellinen tapaus. Yövuoroon tullut kätilö teki sisätutkimuksen. Olinkin auki jo 4cm. Kätilö kävi kysymässä lääkäriltä mitä tehtäisiin ja he päättivät, että jos minulle sopii käynnistetään synnytys. Soitin miehelle, että käy viemässä lapset mummulaan hoitoon ja tulee sairaalaan. Miehellekin tuli vähän kiirus ja tais vähän paniikkiakin tulla. Tunti meni valmistelujen kanssa ja puoli yhdentoista maissa pääsin saliin.



Mies oli sairaalassa klo 23 ja samalla puhkaistiin kalvot. Lapsivesi oli vihreää ja lääkäri sanoi, että vauhditetaan synnytystä lapsiveden värin vuoksi. Ensin odottelimme supisteluja tunnin ajan ja alkoihan niitä tulla, mutta alapäässä edistystä ei juuri tapahtunut. Pikku hiljaa supistelut muuttuivat kipeiksi ja niitä alkoi tulla säännöllisemmin. Kätilö tuli sanomaan, että anestesialääkäri olisi paikalla jos haluan epiduraaliin ja toki halusin. Klo 01 epiduraali oli paikoillaan monien yrittämisien jälkeen. Ja siitä vähän ajan päästä alkoi helpottamaan. Samalla laitettiin oksitosiinitippa. Seuraavat kaksi tuntia oli kivutonta ja vähän torkahtelinkin, vaikka oksitosiinin määrää koko ajan nostettiin. Seuraavalla tarkistuksella olin jo 7-8cm auki ja samalla katetroitiin. Klo 03 kivut yltyivät ja pyysin epiduraalin annosta lisättäväksi, mutta lisäannos ei enää vaikuttanut kun vauva oli jo niin alhaalla. Seuraava tunti oli yhtä tuskaa, kivut oli aivan järkyttävät ja puristin sängyn reunoilta ja jännitin itseäni jokaisen supistuksen aikana. Mies rukankin kädet taisin puristaa sinisiksi. Vähän ennen neljää tunsin tarvetta ponnistaa ja kätilö sanoikin paikkojen olevan auki 10cm. Ponnistusvaiheessa menin jotenkin paniikkiin siitä kivusta, mutta kätilö opasti ponnistamisen ja rauhoitteli minua. Ihana pieni mustahiuksinen prinsessamme syntyi 23.6 klo 04.03 9min ponnistamisen jälkeen. Paino 3655g, pituus 49cm ja pipo 35cm. Napanuora oli kiertynyt kerran kaulan ympäri ja kerran mahan ympäri. Oli aivan ihana saada vauva kaiken tuskan jälkeen rinnan päälle.



Sain repeämän, johon laitettiin ainakin viisi tikkiä ja kyllähän oli tuskaista maata paikoillaan. Sitten poistettiin kaikki ylimääräiset piuhat ja pääsin ylös sängystä. Kävin suihkussa ja saimme syötävää. Vauva katsoi meitä koko ajan silmät isosti auki, olihan se hellyttävää : )



Tämä oli kaikista kolmesta synnytyksestä positiivisin kokemus ja pysyin oikeastaan koko ajan tapahtumien tasalla suht järjissäni.



Nyt pikkuinen on 6 päivän ikäinen ja on kyllä kiltti vauva, syö ja nukkuu enimmäkseen. Kaikki on mennyt oikein hyvin : )

Saavuimme sovitusti synnytysvastaanotolle käynnistystä varten 12.6. klo 8. Pääsin käyrille 20 minuutiksi ja sen jälkeen lääkäri teki heti sisätutkimuksen. Lääkäri oli sitä mieltä, että koska kohdunsuu oli 2cm auki, pehmeä ja kaula oli lyhentynyt 1cm:n, alettaisiin synnytystä tablettien sijaan käynnistellä tipalla.



Pääsin saman tein synnytyssaliin, jossa kätilö teki alkuvalmistelut ja laittoi minut oksitosiinitippaan. Supistukset olivat täysin kivuttomia, mutta niitä alkoi kuitenkin piirtyä säännöllisesti 3-4 min välein. Olo oli ihan miellyttävä. Aloitettiin pienellä lääkevahvuudella, mitä sitten lisättiin pikkuhiljaa tuntien kuluessa. Istuskelin keinutuolissa ja jutustelin niitä näitä.



Puolen päivän tietämissä minulle tehtiin sisätutkimus. Kohdunsuu oli avautunut 4cm:n, muuten tilanne oli ennallaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että kalvot pitäisi puhkaista synnytystä vauhdittamaan ja kun kerran aiemmissakin synnytyksissä, synnytys oli muuttunut rajuksi heti kalvojen puhkaisun jälkeen, päätettiin minulle laittaa spinaalipuudutus jo ennen kalvojen puhkaisua (elämäni ensimmäinen spinaalipuudutus). Jäimme odottamaan anestesialääkärin tuloa.



Anestesialääkäri koetti saada spinaalia oikeaan kohtaan siinä onnistumatta, joten hän joutui kutsumaan paikalle ylilääkärin, joka sai puudutuksen menemään kerralla läpi. Sitä ennen minua oli pistelty selkään jo viisi kertaa ja yksi noista pistoksista oli säväyttänyt mukavasti iskiashermoakin, joka oli jo mukavan kipeä ennestään. Jalkakin teki kivan heiluriliikkeen kun piikki osui väärään kohtaan.



No, puudutus, kun se viimein onnistui, toi todella mukavan olon, mitä nyt heti puudutuksen jälkeen jalat hikosivat ihan märiksi ja kutisin kaikkialta ihan hervottomasti. Joka tapauksessa alapää oli ihanan turta ja kalvojen puhkaisu ei tuntunut enää missään. Olotila oli todella autuaallinen...samalla vauvan päähän laitettiin anturi.



...Valitettavasti olotila ei kestänyt ihan loppuun saakka. Kivuliaat supistukset yllättivät noin 1½h päästä puudutuksen laittamisesta, ja synnytys alkoi edetä juuri sillä hetkellä kun puudutus lakkasi vaikuttamasta. Olin yhä 4cm auki.



Muutama kivulias supistus (supistuskäyrä näytti yli 100) ja kätilöt juoksivat saliin katsomaan tilannetta ja tekemään valmisteluja (he kontrolloivat synnytystä kanslian tietokoneilta ja näkivät ruudulta miten synnytys etenee, hienoa on nykytekniikka, kerta kaikkiaan).



Olin jo aivan muissa maailmoissa järkyttävän voimakkaiden supistusten ja ilokaasun ansiosta. Joku tuli pyyhkimään hikeä kasvoiltani ja minä itkin kivusta. Kuulin kätilön sanovan, että ilmeestä näkee, että nyt mennään kovaa haipakkaa kohti loppua. Kuulin, miten he alkoivat tehdä valmisteluja ympärilläni kohdunkaulan puudutusta varten, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli aivan turha, sillä se ei taaskaan ehtinyt vaikuttaa.



Olin puudutuksen aikoihin 7cm auki ja parin supistuksen jälkeen täydet 10 cm. Siinä vaiheessa tuntui, että kuolen siihen kipuun, enkä enää edes jaksanut reagoida siihen puudutuksen laittamiseen kun teki niin kipeää, tuntui, kuin anestesialääkäri olisi ollut sisälläni käsivarsiaan myöten, varsinkin kun samalla supisti aivan älyttömästi. Muistan vain ajatelleeni, että kestän tämän kyllä...Joku pyyhki edelleen hikeä kasvoiltani ja mies seurasi tilannetta jossakin sivulla, ei varmaan ollut kiva nähdä minua niin kipeänä.





...Jatkuu...

...jatkuu...





Sitten, pari supistusta ja jokaisella supparilla ponnistuksen tarve paheni. Vauva painoi jo alapäässä. Tunsin aivan järkyttävän painontunteen lantiossa ja tajusin sanoa, että nyt ponnistuttaa. Sain samalla luvan ponnistaa vauvan ulos maailmaan. Järkyttävä kipu.



Ponnistusvaihe kesti 8minuuttia, mikä tuntui ikuisuudelta, mutta tosiasiassa pusersin vauvan ulos kahdella ponnistuksella. Kipeää teki, mutta palkinto oli vaivan arvoinen. Kun sain pään ulos, tuli kielto ponnistaa, sillä napanuora oli vauvan kaulan ympärillä. Napanuora saatiin pois helpohkosti ja jatkoin ponnistamista. Kätilöopiskelija tsemppasi vieressä ja painoi välilihasta suuntaa sormella kertoakseen minulle mihin suuntaan piti ponnistaa. Tunnelma oli kuin urheilukisoissa, mahtavat kätilöt!



Vauva syntyi klo 17:08 mitoin 3990g, 52cm, 36,5cm. Hän pääsi heti rinnalleni. Sain kaksi istukkaa irrottavaa, kohtua supistavaa pistosta, ja istukka syntyi sitten vaivalla, piti vatsasta painaa. Olin salissa ikuisuuden synnytyksen jälkeen, sillä verenvuotoa ei saatu tyrehtymään millään. Kamalinta oli, kun vatsaa rusikoitiin painamalla, jotta kohtuun jääneet verihyytymät saatiin ulos. Tuntui kuin ulos olisi tullut toinenkin istukka. Verihyytymät olivat niin isoja.



Menetin verta yhteensä 1,5l, mutta niin vain pysyin tolpillani kun nousin synnytyksen jälkeen peseytymään ja seuraavana päivänä tuntui jo kuin en olisi synnyttänyt lainkaan. Minkäänlaisia repeämiä ei tällä kertaa tullut ja se on kyllä toipumisen kannalta mahtava asia. Vatsa oli rusikoinnin jälkeen tosi kipeä mutta olo oli muuten erinomainen. Kokemuksena ihan mukiinmenevä synnytys.



Kanelisokeri & tyttö

toivottavasti ei tuu kauheen sekava, en ihan tarkkaan muista kaikkea..



alotan jo vähän aikasemmasta.



eli vauva synty lauantaipäivänä. heräsin edellisenä tiistai-keskiviikkoyönä siinä yhen kahen aikaan supistuksiin ja siihen, että jotai lorahti reippaasti housuihin. ajattelin että noni, lapsivesi meni, jotain alkaa vihdoin tapahtumaan! menin vessaan tarkistamaan ja tietysti se oliki verta! >:/ äkkiä takasin makkariin ja miestä herättämään, pitää päästä taas kerran päivystykseen.

se ei ollukkaan niin helppo homma. miestä sai herätellä useemman minuutin ennen ku tajus et oikeesti on herättävä ja lähettävä naistenklinikalle. (mitä? häh? ai mistä tulee verta? ai minne pitää lähteä? ai miks? millon? jaa. nukahti. jaa ai pitää lähtee? miks? ym ym ym.)

lopulta ihan hermona sanoin vaa et vaatteet päälle ja autoon siitä, kerron sit lisää.



automatkalla supistukset jatku ja olin sitte naikkarilla jonku aikaa käyrässä mikä näytti ihan hyvältä ja supistuksiaki piirty "ihan kivasti", jos nii vois sanoo.

lääkäri tutki sen jälkee ja olin kahelle sormelle auki, kaula hävinny ja pehmee, ei paljon muutoksia mut kuitenki. pistettiin synnäriin ja olin koko yön käyrässä. mies lähti kotii.

koko yön supisteli kymmenen minuutin välein, mut ne oli ihan siedettäviä. silti ei kyllä tullu nukuttua ku puolisen tuntia sinä yönä.



tietysti siinä aamun tullen supistukset loppu ihan kokonaa. vähä aikaa siinä kateltiin kätilön kanssa ja sit mut passitettiin jo tutuksi käyneelle osastolle.. sanottiin että katellaan seuraavaan päivään ja jos ei käynnisty itestään ni käynnistellään ja puhkastaan kalvot.



no mitään ei tapahtunu päivällä mut yöllä taas supisteli sen verran että en nukkunu paljoa ja senki vähän nukuin huonosti. no aamun tullessa rupesin oottelemaan lääkärin kiertoa, tietoja ja sitä käynnistystä. lääkäri tuli ja joopa joo. "sinun tapauksessa (istukan sijainnin ja verenvuodon takia) ei voida harkitakkaan käynnistystä.." taas ooteltiin. päivä meni ihan hyvin siinä ku käskettiin ulos kävelemään "vähintään kolme tuntia". olin jo ihan poikki, takana valvotut yöt ja iso maha ja väsymys ja turhautuminen siitä ku mitään ei tapahdu.



perjantai-aamuna lääkäri taas kiersi ja sano et lähen ainaki viikonlopuks kotiin ku mitään ei tapahtunu kävelystäkään. tiistaina viimestään takas yliaikaiskontrolliin. rv olis sillon 41+3.

lähin millin alamaissa kotiin perjantaina yhentoista aikaan.



jatkan..

menin sitte kotona melkeen suoraan koneelle ja viihdyinki siinä muutaman tunnin ku siinä kolmen aikaan tuli ekat supparit. ensimmäinen ajatus oli vaan ettei kiinnosta, ei se kuitenkaan mitään tarkota. mua oli kuitenki supistellu jo kolme yötä mitää oikeen tapahtumatta.



pari tuntia supisteli kymmenen minuutin välein kunnes väli oli sen jälkeen kuus minuuttia. kaheksan maissa illalla supistusten väli oli viis minuuttia, vieläkään en uskonu et mitään tapahtuis mutta sattu jo niin paljon että soitin miehelle että tulis kotiin jo, se oli laittamassa meijän venettä. mies tuliki ja minä ähisin kaurapussin kanssa sohvalla. yheksän aikaan mulle tuli semmonen olo et johan on kumma jo se ei tästä lähe. lähettiin kävelylle, supisti neljän minuutin välein ja minä roikuin miehen kaulassa ja ähkin. heti kotiin tultua menin kuumaan suihkuun.



kymmenen aikaan soitin synnärille et mistä tietää millon pitää lähteä. sieltä sanottiin et jos tuntuu siltä ni voi tulla hetiki mut jos kestää ni saa koittaa olla kotonaki vielä. mä aattelin että kotona ollaan viimiseen asti hammasta purren ettei ainakaan tän jälkee tartte tulla tyhjin käsin takasin kotiin.



no siinä ei sitte tarvinnu ite päättää millon lähtee. supistuksia tuli koko ajan joko neljän tai kolmen minuutin välein. yhtäkkiä oli taas housut märkänä ja kurkattua totesin että taas jälleen kerran verta tulee. sitä vaan säikähin miten paljon. vessan lattia jäi siinä kiireessä ihan vereen.

lähettiin synnärille klo 23.



automatka oli yhtä tuskaa ku veren takia piti yrittää olla mahollisimman vaakatasossa mut supistusten takia ei meinannu onnistua. naikkarilla pääsin taas heti käyrään ja siinä vähän aikaa oltua ku näky hyvä käyrä ja säännölliset supistukset tehtiin alatutkimus ja tilanne oli sama ku viimeks. vaan kaks senttiä auki ym.

pääsin silti synnäriin heti ja olin niin väsyny ja supistukset vaan koveni että mulle näytettiin heti ilokaasu. se veiki pahimman kärjen kivulta, mutta samalla oksetti ja väsytti mua nii että pahaa teki. silti oli pakko vetää sitä.



siinä meni jonku aikaa ja supparit vaan koveni. kätilö kyseli jo haluanko epiduraalin. sanoin että yritän vielä ilman.

yhen aikaan olin kuitenki jo ihan valmis ottamaan sen, olin niin väsyny monen yön putkeen valvomisesta ja huonosti nukkumisesta ja kivusta. ai että oli ihanaa kattoa kuinka supistukset piirty siinä laitteella kovina mut mitään ei tuntunu! :)

siinä kävi kuitenki nii että sain sen liian aikasin. supistukset vaan tiheni ja koveni ku epiduraali lakkas tunnin päästä vaikuttamasta mutta avautumista ei tapahtunu. kolmen aikaan puhkastiin kalvot jos se nopeuttais, mutta lapsivettä ei tullu. samalla sain oksitosiinitipan. tunnin päästä tunsin rusahduksen navan vieressä ja sillon rupes lotisee. vihdoin ne lapsivedet.



jatkan taas.

kivut oli jo aika sietämättömät mutta mulle ei annettu lisää epiduraalia et synnytys lähtis kunnolla vauhtiin. mä vaan itkin ja huusin. kuulin ku kätilö sano miehelle että kyllä äänestä päätellen jotain nyt tapahtuu. -ja olihan se lähteny pikkuhiljaa avautumaan. sain toisen annoksen epiduraalia. tällä kertaa se ei vieny kipua, helpotti vaan vähän. oli koko ajan pakko vetää myös ilokaasua jonka takia samalla oksentelin.

jossain vaiheessa vauvalle laitettiin anturi päähän.



aamu alko sarastaa ja kätilö vaihtu, onneks sain toisen mukavan kätilön.

sain siinä aamun ja aamupäivän mittaan yhteensä täydet viis kertaa lisää epiduraalia. ne ei vaan mitkään lisäannokset vieny kipua nii ku se ensimmäinen annos. avautuminen tapahtu hitaasti mutta varmasti.



joskus yhentoista aikaan alko se painontunne ku pää alko mukavasti mennä alaspäin, ja siihen kipuun ei auttanu enää mikään. se oli hirvittävää.

mut katetroitiin ja pistettiin istumaan portatiiville. luvattiin et samalla saa vähän ponnistella. siihen tuli kuulemma samalla hirveet paskat, mies kerto vaan ku joutu samalla hieroo mun selkää. :P ite en huomannu mitään..



jonku aikaa siinä ulistua sanoin et nyt se tulee vaikka ei se tuolta mahu, kätilö tarkisti ja kehuskeli miten hyvää työtä, päähän sieltä pilkottaa.



olin sen kymmenen senttiä auki ja halusin takas sänkyyn makuulle vaikka se tuntuki mahottomalta päästä siihen toisen pää jalkovälissä tuntuen.



sain alkaa ponnistelee supistusten tahtiin ja siihen tuli toinenki kätilö että voisin tukee jalat niitten lonkkiin. se pisti vaan jalat hirveeseen kramppiin ja lopulta ponnistin omista sukista kiinni pitäen.



kätilö kysy haluunko kokeilla vauvan päätä. aattelin et mikäs siinä. hipelöin vähän mustaa tukkaa ja se pää tuntu niin pieneltä et yhtäkkiä tuli semmonen olo et kyllä mä tommosen ulos tuolta punnerran.

keräsin kaikki voimat joka ikisestä sopukasta ja ponnistin niin lujaa ku lähti. sieltä se tuli melkeen heti. aikaa meni seittemän minuuttia.

se pieni pää oli muuten huijausta koska se oli menny siellä kanavassa ihan suipoks ja tunsin vaa sen suipon laen ku kokeilin sitä. :P



repesin ihan pikkusen ja vauvan sain heti rinnalle. siinä se ähisi ja inisi vaikka kuinka kauan eikä osannu millään imeä rintaa.



viidentoista minuutin päästä synty istukka ja se oli ällöttävää. verta tuli ihan hirveesti ja mahan painelu sattu.

siinä laitettiin viis tikkiä samalla alapäähän ja sen jälkeen sain lähteä suihkuun.

siitä ei vaan millään meinannu tulla mitää ku olin jo niin heikko kaikesta valvomisesta ja synnytyksestä.

pyörätuolilla mua kärrättii ja ekan päivän kuulemma vaan makasin nii että silmistä paisto vaan valkuaiset. itellä ei oo mitään muistikuvia siitä.



pieni peikonpoika saatiin silti, 4260g, 52cm ja pipo 37cm. apgarit jäi yheksään pisteeseen kokonaan käsien ja jalkojen sinisyyden takia.



kaiken kaikkiaan jäi suht positiivinen olo, ponnistus ei ollu niin paha ku olin oottanu, mut sitä edeltävät viimiset supistukset oli jotain ihan hirveetä.



sairaalassa oltiin pari ylimäärästä päivää, koska vauvalla oli tulehdusarvot vähän kohollaan ja niihin saatiin sitte antibiootit varuiks. ne tehos onneks heti.



riittäisköhän tää sepustus jo, koittakaa jaksaa lukee.. :)



alf ja kultanen pikkuboss 2vk 4 pv

Mulla synnytys alkoi kuin varkain. Maanantaina 23.6. tunsin aamusta, että jotain lorahti housuihin. Määrä tuntui kuitenkin niin pieneltä, että oletin sen olevan valkovuotoa vaikka vessassa huomasin vähän kummallisen hajun. Lähdin kuitenkin kaupungille, jossa päivän mittaan huomasin pari kertaa saman lorahduksen ja kotona taas kummallisen hajun. Iltapäivällä soitin synnärille ja kysyin mitä pitäisi tehdä. Käskivät tulla näytille ja ottamaan pakatun laukun mukaan. Illalla mentiin miehen kanssa sairaalaan ja siellä testi näytti, että lapsivettä oli tosiaan lorahdellut. Kotiin en enää päässyt vaan jouduin jäämään tarkkailuhuoneeseen yöksi. Kertoivat, että jos ei lähde itsekseen supistelemaan niin seuraavana aamuna käynnistetään. No yön aikana ei mitään tapahtunut, joten sain seuraavana aamuna käynnistystroppia. Lääkkeen laiton jälkeen lähdin kävelylle ulos ja yritin saada supistuksia tuntumaan. Mitään ei tapahtunut pariin tuntiin. Juuri ennen kun lääkäri tuli laittamaan uutta annosta tunsin hienoista menkkakipua ja heti kun uusi annos oli laitettu tuli jo ensimmäiset supistukset. Vihdoin!



Mies tuli yhden maissa ruokatunnilla mua katsomaan ja jäikin sitten sille tielleen kun synnytys lähti käyntiin. Neljään asti meni ilman kummempia kivunlievityksiä ja sitten menin ammeeseen. Amme lievitti supistuskipuja ihan ok, mutta viideltä siirryin jo saliin ilokaasun pariin. Tunnissa ilokaasu tuntui menettävän tehoaan. Siitä tuli lopulta vaan huono olo kun roikuin maskissa kuin hukkuva. Kuudelta sain epiduraalin, joka toimi kuin häkä. Moista tunnetta en ole koskaan ennen kokenut. Totaalisesta tuskan pimeydestä täydelliseen valoon. Yhtäkkiä kaikki kivut olivat tipotiessään ja ymmärsin taas mitä ympärilläni tapahtui. Kiitin anestesialääkäriä todella lämpimästi (taisin nimittään häntä höyrypäissäni enkeliksi tms.). Sitten jäimme odottelemaan paikkojen avautumista. Harmikseni klo 20:30 olin edelleen vain 3 cm auki eli avautuminen oli jumiutunut ja ehdin jo puhumaan lääkärin kanssa mahdollisesta sektiosta jos parin tunnin sisällä homma ei lähde etenemään. Sain lisää epiduraalia ja samalla oksitosiinitippaa säädettiin "kovemmalle". Vauva ei tuntunut hätkähtävän suurentunutta määrää, joten sillä mentiin tunti. Kun lääkäri seuraavan kerran klo 21:30 tuli tarkastamaan tilannetta olinkin jo 7-8 cm auki. Valtava helpotus, en todellakaan olisi halunnut leikkausta. Kivut olivat edelleen tipotiessään, joten rauhassa odottelin, että olisin kokonaan auki ja saisin alkaa ponnistaa. Lopulta 22:20 kätilö totesi, että paikat on auki 10 cm, mutta jos ponnistuksen tarvetta ei tunnu niin odotellaan vielä. Toinen syy odotteluun oli ilmeisesti se, että sairaalassa oli ruuhkaa ja kätilö oli avustamassa myös toista synnytystä, jossa oli akuutti vaihe päällä juuri silloin. Klo 23:30 kätilö kävi tarkastamassa mun tilanteen uudelleen ja totesi, että ponnistamaan on ryhdyttävä kohtapuoleen. Vauvan pää näkyi jo. Mulla ei sitten ponnistuksen tarvetta tullut lainkaan (johtuen ilmeisesti epiduraalin puuduttavasta vaikutuksesta). Klo 23:15 ryhdyttiin sitten ponnistelemaan, mutta ilman mainittavia tuloksia. Vauvan syke tuntui hidastuvan joten synnytystä ryhdyttiin vauhdittamaan. Lääkäri leikkasi välilihan ja kiinnitti imukupin vauvan päähän. Lopulta ihana tyttövauva syntyi klo 00:15 keskiviikon puolella. Vauva sai pisteet 9/9. Olin koko loppusynnytyksen niin ihanassa puudutuksen tilassa etten kokenut kipua juuri missään vaiheessa. Istukka syntyi hyvin pian vauvan jälkeen ja lääkäri tikkasi sekä leikkaushaavan että repeämän melko nopeasti. Sitten kävin suihkussa ja söimme iltapalan joka oli tuotu saliin. Synnytyksestä jäi positiivinen kuva ja kätilöt sekä lääkäri ansaitsevat todella kiitokset.



Terhetär ja tyttö 1 vk + 1 pv.

Meidän toinen poika syntyi laskettuna päivänä "virka-aikaan" mitat olivat 4040g ja 52cm.



9 aikaan tiistaina aamulla alkoi tujummat supparit, oltiin koko perheellä puistossa ja meikä nojaili kiipeilytelineeseen aina supistusten tullessa. Mies katteli aikansa ja meinas että eiköhän lähetä laitokselle. Aamupuurot keittelin vielä, ettei esikoiselle nälkä yllätä. Mies lähti tankkaan autoa pojan kaa ja minä menin sisään. En uskonut että tosi oli vielä kyseessä. Sanoin vaan käyväni käyrillä ja soitan miehelle jos nyt sattuukin että ottavat sisään.



Käyrille mentäessän klo 11:30 olinkin 4cm auki ja pääsin kiikkustuoliin salin puolelle. Soitin miehelle, että tulee sittenkin. Hän kävi viemään pojan mummolaan hoitoon ja ajoi sitten sairaalaan. Kiikkuessa oli helpompi ottaa supistukset vastaan. Yritin käveleskelläkin, mutta ei sitä pystynyt!! Sain vähän voileipää ja teetä välipalaksi. Siinä mieskin sitten tuli paikalle ja lueskeltiin lehtiä ja otettiin supistuksia vastaan.



Kalvot puhkastiin klo 13 aikaan, kun supistukset vähän laantui. Asukilta otettiin samalla verinäyte monotonisten sydänäänien vuoksi. Sen näytteen tulos oli kuitenkin hyvä ja sitten alettiin miettiin epiduraalia. Sanoin että katsotaan muutaman supistuksen ajan, etten ollut vielä niin kipeä. Noh, kun seuraava supistus tuli niin olin ihan varma että haluan epiduraalin ja HETI!



Yhden jälkeen laitettiin epiduraali. Miehen patistin syömään, ettei pökrää. ajattelin, että tässä saattaa mennä kauan. Supistukset eivät tietenkään tuntuneet niin kovilta enää. Siinä jutusteltiin kätilön kanssa niitä näitä ja epiduraalipumppu tuotiin valmiiksi, kätilö laittoi alkuannoksen eka ruiskulla. Sitten tunsin ponnistamisen tarvetta ja aukeninkin puolessa tunnissa täysin auki. Ponnistutti niin mielettömästi että Kätilön kanssa jännitettiin ehtiikö mies tulla takas ennenkuin vauva tulee ulos.

En pystynyt enää pidättään ja sain alkaa ponnistaan. Muutamassa työnnössä poika oli ulkona (klo 13:51) ja juuri ensi rääkäisyn aikaan mies pöllähti saliin ihmeissään! Kerkesi sentään napanuoran leikkaan!



Epiduraalista ei keretty pumppua aloittaa, olikin ihan erilainen synnytys kuin Lukalta, tunsin lapsen tulon ja oli helppo ponnistaa. Yksi kolmen tikin repeämä vaan tuli, kun pikku-äijällä oli niin leveät hartiat.



Kätilö oli ihana ja asiansa osaava! Oli hieno synnytyskokemus, tässä on muisteleminen, kun mies ei meinannut keretä mukaan, hih.

:p

Näin rakas, kauan odotettu tyttömme putkahti maailmaan: Maanantain ja tiistain välisenä yönä klo.2:20 heräsin kuukautismaiseen jomotukseen alamasulla ja samalla kuului häntäluun kohdilta selvä napsahdus (ilmeisesti kalvoihin tuli reikä jonnekkin tuonne taakse ylös). Kävin vessassa ja taas sillä käynnillä tuli paljon veristä limatulppaa kuten oli tullut jo viikon verran. Vessasta kävelin takas sänkyyn ja silloin alkoi supistaan kunnolla ja ajattelin silti vielä nukahtaa, supistukset tulivat 5-7min välein. Mies meni tässä vaiheessa itse vessaan ja samalla päätin itsekkin nousta ylös kun oli tukala olla maata ja silloin samalla lorahti ekan kerran lapsivettä (klo.2:50) pöksyihin, laiton pyyhkeen haaruksiin ja hippasin miehen perään ja sanoin oven raosta että taitaa tulla lapsivettä et laittaa töpinäksi. Sitten soitin siskolleni (asuu ihan lähellä) että tulee poikia katsomaan, pakkasin loput kamppeet sairaalakassiin. Oys:ssa olimme n.klo3:30 ja koko automatkan ajan (joka kesti 20min) supistukset tulivat 2-3min välein ja seuraava supistus oli aina edellistä kipeämpi. Pääsimme suorilla tutkimushuoneeseen jossa ajettiin ensin käyriä ja tehtiin sisätutkimus, tuolloin kohdunsuu oli 2-3cm auki ja kanavaa jäljellä, lopuksi sain vielä peräruiskeen joka entisestään antoi jo hyvin vauhdissa olleille supistuksille vauhtia, supistukset alkoivat tulemaan 1-2min välein. n.klo4:30 pääsimme synnytyssaliin ja siellä heti lämpimään amor-ammeeseen niinkuin olin toivonutkin. Ammeessa en kuiteskaan ollut kuin n20min kun olin niin kipeä supistuksista että meinas oksennus lentää, kätilölle sanoin että laittaa epiduraalin tilaukseen ja itse siirryin sängylle vaikeroimaan.



Ensimmäinen annos puudutetta laitettiin klo.5:20 aikaan mutta jokin meni vikaan tässä laitossa kun puuduin vain oikealta puolen, kivut siten sit tuplaantuivat vasemmalla puolen missä puudute ei toiminut lainkaan! Kivut olivat aivan hirveät ja miehelleni sanoinkin ettei tästä tule mitään..järki lähtee!!! Supistuksia tuli aivan putkeen, väliä supistuksilla oli pahimmillaan vain jotai 30sekuntia! Puudutetta lisättiin reilusti muttei se mitään auttanut, vaikeroin suureen ääneen ja kätilö säntäsi tilaamaan kohdunkaulan puudutetta jota ei kylläkään koskaan ehditty antaa kun klo6:25 oli ponnistustarve aivan hirveä. 6 min ponnistuksella syntyi klo.6:31pikkuinen tyttömme jonka sain heti vatsalleni ja kivut olivat tipotiessään =)



Synnytyksen kokonaiskesto oli 3h25min ja ponnistus vaihe 6min. Vaikka synnytys olikin nopea ja erittäin kivulias niin mitään kammoja en saanut, hyvä mieli jäi synnytyksestä. Isi sai laikata napanuoran ja pesi tyttäremme =) Pienen repeämän sain kun tytsy tuli niin vauhdilla ulos joka sitten vaati muutaman ompeleen. Maitoa riittää ja imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Pojat ovat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan ja isikin on aivan myyty pienen rinsessan johdosta =) Tsemppiä kaikille odotukseen ja varsinkin sitten synnytykseen, kyllä kaikki kipu ja kolotus on palkinnon arvoista =)



Tyttö siis syntyi tiistaina 10.6 klo 6:31 Mitoin 3520g, pituutta 51cm ja pipo 35cm. Rv38+4



p.s kätilö meinas päästä tarjoilemaan kakkukahveja työkavereilleen kun napanuoralla oli pituutta hienot 95cm!!=)



T. vauvantuoksusta nautiskeleva kauris ja perhe =)


!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=fb917722-390f-11dd-a840-…!

Eli meillähän kävi niin että viime torstaina 5.6. (rv 40+2) normaalilla neuvolakäynnillä th:n mielestä sykkeet oli taas liian matalat (muutaman kerran raskauden aikana ollut sama juttu) ja passitti synnärille käyrille. No lääkäripä totesi että istukka on jo sen verran kalkkeutunut ettei viikonlopun yli raskautta anneta mennä vaan jään saman tien sisään ja käynnistetään viimeistään aamulla. Itku ja kiroushan siinä pääsi, käynnistäminen oli juuri se viimeisin asia mitä olisin toivonut. Puhumattakaan siitä että veteen synnyttäminen kiellettiin strepto-positiivisuuden takia.



Lapset äkkiä kotiin kun mieskin oli juuri palaamassa lentokentältä ja takaisin osastolle.

Iltakäyrät olivat ok joten sovittiin aamuksi kalvojenpuhkaisu, illalla vielä sain vyöhyketerapiaa supistusten käynnistämiseen josko vaikka itsestään ennen puhkaisua alkaisikin.

Yö sujui supistuksitta mutta aamupäivällä juuri ennen lääkärin tuloa supistukset sitten alkoivatkin ja aika vauhdilla joskus puoli yhdentoista pintaan. Lääkäri totesi tutkiessaan ettei mitään puhkaistavaa edes ole, pää on jo niin tiukasti kiinni ettei siinä ole edes vettä välissä.

Supistukset tuli heti alusta lähes tauotta ihan järkyttävän kivuliaina (aiemmissa synnytyksissä taas supistukset olleet ihan siedettäviä mutta ponnistaminen kauheinta) ja kätilö säntäsikin hakemaan lääkäriä takaisin jotta saisin paracervikaalin helpottamaan oloa.

Olin ehtinyt 25 minuutissa aueta jo yhdeksään senttiin kun tuo taivaallinen kohdunkaulanpuudute tuikattiin poistamaan kaiken supistuskivun. Ja muutama minuutti siitä oli paikat jo täysin auki ponnistamiselle.



Mutta kun ponnistuskammoisena ei yhtään huvittanut alkaa puskemaan vauvaa ulos, niin odoteltiin rauhassa kätilön kanssa että puudute alkaisi menettämään tehoaan. Samalla kätilö koko ajan antoi vyöhyketerapiaa, hieroi selkää ja mahaa, sekä puudutti akupunktioneuloilla välilihan aluetta ponnistusvaihetta helpottamaan.

Ponnistustarvetta oli kyllä joka supistuksella (täysin kivutonta) mutta pistin hanttiin - ihan kuten edellisessäkin synnytyksessä. Jossain vaiheessa kätilö sitten sai maaniteltua yrittämään ponnistamista ennen kuin akuneulojen vaikutus ihan kokonaan lakkaisi - ja oikeastaan kyllä halusinkin ponnistusvaiheen olevan ohi ennen kuin mies ehtisi paikalle (on "hieman" heikkohermoinen näissä jutuissa ;-))

Miespä osui juuri ovesta sisään ensimmäisen ponnistuksen aikana, kysäisin vain että onkohan nyt ihan järkevää jäädä salin puolelle ja saman tien mies sitten hilpaisikin käytävän puolelle odottelemaan.

Viiden minuutin ponnistamisella ja kauhian huudon säestämänä (huusin siis keuhkot pihalle kun teki niin pahaa...noloa) meidän peikkotukkatyttö pulleine poskineen pääsi pälkähästä. Vaikka sillä hetkellä tuntui että halkean siihen paikkaan niin yhtään repeämää ei tullut ja runsaasta vuodosta huolimatta olo oli melko hyvä heti synnytyksen jälkeen.



Synnytyksen kokonaiskesto siis 1h30min



Ja ne strategiset mitat syntyessään (6.6.) rv 40+3:

-3780g

-50cm

-pipo 35cm



Vaikken veteen päässytkään ponnistamaan (ja ponnistaminen oli ihan yhtä kamalaa - ellei kamalampaakin kuin aiemminkin) niin synnytyksestä jäi älyttömän hyvä fiilis. Valitettavasti taisi olla sitten viimeinen kerta omalla kohdallani joten keskitytään nyt sitten täysillä tähän perheen kuopukseen ja otetaan kaikki irti vauva-ajasta pikkulikan kanssa.



Nappula ja MissUrpolainen 7vrk

Maanantaina 9.6 mulla siis alkoi supisteleen klo 15 aikaan. Supistuksia tuli koko aika kipeinä ja säännöllisesti 5-10 min välein.



Illalla 22 aikaan päätettiin lähtee miehen kanssa sairaalaan, 8h supistusten jälkeen.

Edellis pe oltiin oltu kans kun luulin että lapsivettä oli lorahdellut. Ei ollut lapsivettä. Silloin pe tilanne oli se että 1cm auki ja kanavaa jäljellä 1-2cm.

Nyt tuloksena maanantai iltana sairaalassa samat lukemat, edelleen se 1cm ja kanavaa sama 1-2cm. Turhauttavaa!!! 8h supistanut kipeesti eikä mitään tulosta.

Pari tuntia olin käyrillä ja eikun kotia. Sanoi että tulla takaisin vasta kun supistusten väli alle 5min! Tai jos lapsivedet menee.

Kyllä oli tyhmää palata kotiin ma-ti yönä. Ja supistukset vaan jatkui.

Ne jatkui koko sen tiistain ja sen ti-ke yön. Kamalaa kärvistelyä, koko ajan kipeitä supistuksia ja aina se 5-10min välein.

Lämmin suihku ja kauratyyny oli apunani. Ti-ke yö oli ehkä elämäni piinallisin. Unta ehkä yht.30min ja kamalaa tuskaa vaan.



Ke aamuna 6 aikaan sanoin miehelle että nyt en enää jaksa että mähän olen aivan kuoleman väsynyt kun itse koitos on jos nää vaan jatkuu että nyt mennään sairaalaan.

7 aikaan oltiin ke aamuna sairaalassa. Pääsin saman tien käyrille ja sisätutkimukseen.

Olinkin 2cm auki ja kanava hävinnyt kokonaan!! Oli edes jotain tapahtunut!!!

Supistusten väli ei vaan mennyt alle sen 5min. Minkäs mä sille mahdan.

Mulle annettiin sitten peräruiske ja sillä suoli tyhjenikin heti. Helpotti jotenkin oloa sekin. Ja kävin lämpimässä suihkussa helpottamassa oloani.

Kysyin saanko mitään lääkettä että saisin nukkua kun on monta valvottua yötä takana.

7-9 olin käyrillä siinä ja sitten meidät siirrettiin lepohuoneeseen. Sain jonkun pistoksen kankkuun ja sehän rauhoitti mut täysin. Sain nukuttua sen avulla n.1-2h. Samalla otettiin käyrää koko ajan. Supistukset voimistui ja tiheni 2-5min (!!), itse en oikein tuntenut niitä sen ihanan lääkkeen ansiosta.

Uni tuli niin tarpeeseen! Mieskin sai nukkua siellä myös. Sille tuotiin patja sinne. Mulle tuotiin myös syötävää välillä.



13.30 aikaan olin sitten 3cm auki. Vain 1cm oli siis lisää siitä aamu 7:stä. Mutta nyt lääkkeen teho väheni ja supistuksia tosiaan tuli koko ajan 2-5min välein. Oli kipeetä mutta hallitsin sen koko ajan. Keskityin hengittämiseen ja mies hieroi mun alaselkää. Sain avuksi myös lämpötyynyn, sekin auttoi hieman.



Klo 15 mut sitten vietiin synnytyssaliin. Mulle luvattiin epiduraali ja sen sainkin sitten 15.45. Aah, ihanaa. Kivut hävis sinne saman tien, oli taivaallinen olo!

Sain ehkä hieman torkuttuakin siinä sitten, mies myös. Mies kävi välillä syömässä, mä en edes kunnolla sellaista ole rekisteröinyt, olen ollut unessa.



17.15 kätilö katsoi että olen nyt auki 5cm. Samalla puhkaistiin kalvot jotta synnytys etenisi vielä enemmän. Tuntui veikeältä kun lapsivettä valui ja valui.

Mulla sattui mahtava kätilö, teki just silloin vuoron 7-22!! Sovittiin tuossa kalvojen puhkaisun yhteydessä että hänen vuoron aikana vielä synnytän.



jatkuu toisessa viestissä...

17.30 tuntui ekan kerran jo pieni kakkahätä. Kätilö toi sellasen ison potan /alusastian (mikä lie oikea nimi?) ja sain pissiä ja koittaa kakkaa. Mutta sitten tajusin että ei tuu kakkaa.

Kätilö sanoi että vauvan pää alkaa pikkuhiljaa painamaan mutta vielä ei saa ponnistaa kun olin 17.15 vasta 5cm auki että yrittää pidättää.

Olin siinä sitten pidätellyt ja pidätellyt kakkahätää. Tajusin että kyseessä on vauva eikä kakka mutta pidätin sitkeesti vaan.

19.15 sanoin miehelle että en enää kärsi pidättää, kakka tulee kohta. Mies kutsui kätilön paikalle ja kätilö katsoi että olen jo 10cm auki!! Hän sanoi että saan alkaa pienesti työntelemään jos siltä tuntuu mutta ei ole pakko. Minä sitten työntelin aina kun tuntui siltä.

1h ajan työntelin, kuitenkin siten että vauva valui jo tosi alas. 20.15 kun olin tunnin työnnellyt, tuntui valtavan kova ponnistustarve. Kätilö sanoi että antaa mennä vaan.

Sitä kesti 21.06 asti, eli melkein tunnin vielä.

Mun kohtu alkoi pettämään mua, ei tullut enää kunnon supistuksia. Ei ollut voimia ponnistaa. Tunsin kyllä ponnistustarpeen ja silloin aina ponnistelinkin. Kätilö haki lääkärin ja mulle laitettiin oksitosiinitippa. Siltikään ei kohtu enää meinannut supistaa. Sain 10-kertaisen annoksen oksitosiinia ja lopulta, 21.06 poika syntyi. Tuskaa teki!!!! Ponnistelin toinen jalka vasten lääkäriä, toinen jalka vasten miestäni. Kätilö leikkas välilihan ja tarkasti vauvan tilaa koko ajan.

Välilihaa leikattiin kolmesta kohtaa, mutta silti repesin.



Kamala tärinä mulla alkoi siinä kohtaa kun aloin avautuman 5 cm:stä 10 cm:iin ja se jatkui pitkälle synnytyksen jälkeenkin.



Sain pojan melkein heti rinnalle. Siinä samassa kun poika rinnalle nostettiin, mulla nous maito! Ja poika teki ekan kakkansa mun masun päälle.



Mun kohtua paineltiin ja tyhjenneltiin ja tikkejä ommeltiin. Mä olin jotenkin aivan uupunut, en ymmärtänyt kamalasti mitä ymprillä tapahtui.



Maailman ihanin poika siis syntyi 40+6 viikolla, 3280g, 50cm, py 35cm.



Kävin suihkussa, syötiin iltapalaa miehen kanssa ja osastolle siirtyminen tapahtui 23 jälkeen.

Olin tosi väsynyt mutta hyvin onnellinen. Ja aika pihalla kaikesta.



3.30 heräsin kun sänkyni lainehti verta, mä myös ja lattia. Menin shokkiin. Mulla ihana huonekaveri joka sitten heti hälytti apua mulle. Kaks hoitajaa kuljetti mut vessaan. Musta tuntui että mun kohtu tipahtaa tai vastaavaa.

Mun housuista oikein hulahti istukan kokoinen hyytymä lattialle ja verta vaan vuosin..



Siinä sitten sen aamuyön ja aamun aikana mua tarkkailtiin. Mun kohtu oli väsähtänyt, ei jaksanut supistaa itseään pieneksi navan alapuolelle, oli koko ajan navan yläpuolella. Vuoto oli kamalaa ja aina kun kohtua paineltiin (eli usein!! ja se sattuu!!) lorahti kamalasti verta vaan. Kerran tunnissa kätilö siis kävi painelemassa mun kohdun.

Sain lääkityksen ja tipan ja oksitosiinia että mulla alkais tuleen supistuksia että sais kohdun pieneks taas, muuten joudun kaavintaan.

Onneksi sen to aamupäivän aikana tilanne tasaantui, lääkkeet auttoi, kohtu alkoi supistumaan pieneksi. Jouduin taas vaan kestämään supistuksia. Kuume nousi myös yli 38 ja hb tipahti 90:een. Olin todella hutera ja heikko.



Päivä päivältä tilanne tasaantuu. Kotiutus jo la, kohtu normalisoitunut, vuoto muuttunut normaaliksi jälkivuodoksi. Kävely ja istuminen hankalaa alapään takia ja heikotus hb:n takia mutta pikkuhiljaa....



Palkinto on maailman ihanin tuosta kaikesta. Synnytyksestä on positiivinen kokemus kaikesta kivusta ja kärsimyksestä huolimatta. Ponnistusvaihe venähti ehkä turhan pitkäksi mutta siinä syynä se kohdun väsähdys.



a_j + poika 4 vrk