Pariskunnat, jotka eivät koskaan riitele?

kerran korosti sitä, että parisuhteessa pitää olla käytöstavat toista kohtaan siinä kuin muissakin ihmissuhteissa. Ei saa nimitellä, ampua toista vyön alle ja ihan joka mölyä ei kannata päästää ilmoille. Ihmetteli siinä haastattelussa, miksi parisuhde olisi sellainen ihmissuhde, jossa toiselle saa sanoa mitä vaan. Tottakai, asiasta pitää huomauttaa ja puhua, mutta miksi pitää olla asiaton.



Allekirjoitan täysin. Sanottu sana on ammuttu nuoli. Sitä ei saa koskaan takaisin ja se pitää riidellessäkin muistaa.

Yhdessä 20v. Minä nyt 37v ja mies 40, eikä meillä riidellä koskaan.



Eri mieltä ollaan useinkin, mutta niistä puhutaan riitelemättä.



Ei ole asiaa, mistä ei puhuttaisi, ei asiaa mitä ei nosteta tapetille jos syytä. Niistä asioista kerrotaan oma mielipide, mikä annetaan toiselle makusteltavaksi jankkaamatta yhtään..Sitten makusteltuaan toinen ottaa asian uudelleen esiin ja asia käsitellään puhumalla ja riitelemättä.



Ja kyllä, taipaleeseen on kuulunut ristiriitoja menoista, tuloista, seksistä, lapsista, lasten kasvattamisesta, kotitöistä, töistä, vapaa-ajasta, harrastuksista, yhdestä pettämiskerrasta..



t onnellinen vaimo jo 20 vuotta, rakas mies ja neljä lasta

eli osa pareista käsittää riitelyksi huutamisen ja astioiden paiskomisen. Tiukkaan ääneen käyty keskustelu ei ole riitelemistä. Tai jos mies ei puhu mitään ja nainen äyskii, se ei ole riitelemistä.



Minä olen 16 vuoden avioliiton aikana luullut, että riitelemistä on sekin kun olen äyskäissyt väsyneenä ja kiireisenä miehelleni jotain ja hän on rypistänyt kulmiaan, mutta ei ole ottanut kantaa asiaan.



Tai että olemme keskustelleet jostain asiasta tiukasti ja olleet eri mieltä ja selvittäneet sitä puhumalla.



Eli riidattomat perheet käsittävät riitelyn vain riehumiseksi ja karjumiseksi ja astioiden heittelyksi jne...



Nyt ymmärrän tämän eron. Eli mekään emme ole sitten kertaakaan riidelleet liittomme aikana. Pelkkää hymyä ja päivänpaistetta on ollut aina.



Vanhempanikaan eivät siis riidelleet, koska isäni sulkeutui aina makkariin lukemaan lehteä kun äidillä keitti yli.

miehensä kanssa.

Mutta on kyllä kalsea tunnelma kun käy heidän kanssaan ulkona. Ei kukaan enää viitsi heitä kutsuakaan matkaan. Samoin heidän kotonaan. Ja lapset kulkevat heillä pitkin nurkkia kun vanhemmat on niin järkyttävän kylmiä ja ahdistavia ja ilmiselvästi välit ovat tosi huonot.



Mutta kulissit kyllä pitää. Joskus toivoisi, että riitelisivät kerrankin kunnolla, koska se kylmä ilmapiiri on tosi ahdistava.

Ollaan oltu yhdessä nelisen vuotta, joista reilu vuosi naimisissa. Yksi yhteinen lapsi ja kaksi entisestä liitostani. Paljonkin ollaan eri mieltä asioista, mutta emme me niistä riitele. Monesti raivostuttaa tuo toinen, mutta en todellakaan jaksa marmattaa turhista. Välillä tiuskin ja motkotan, mutta ihan yleisellä tasolla. En mene ikinä henkilökohtaisuuksiin enkä syyttele toista. Mieheni ei ikinä edes tiuski. Hän ei varmaankaan edes osaa riidellä. Ei edes muista koska olisi ollut jollekin todella vihainen. Eikä varsinkaan huuda koskaan. Jos tuntisin tarvetta riidelllä, niin se tyrehtyisi heti, kun toinen ei siihen lähde ollenkaan. Saatamme väitellä ja olla eri mieltä asioista, mutta ei se riitelyksi asti mene. Aikanaan olen ollut kovakin riitelemään, mutta tämä on ihanaa kun ei vaan tule riitaa. Ihanan seesteistä. Lasten kanssa saan riidellä tarpeeksi :-)

kerran korosti sitä, että parisuhteessa pitää olla käytöstavat toista kohtaan siinä kuin muissakin ihmissuhteissa. Ei saa nimitellä, ampua toista vyön alle ja ihan joka mölyä ei kannata päästää ilmoille. Ihmetteli siinä haastattelussa, miksi parisuhde olisi sellainen ihmissuhde, jossa toiselle saa sanoa mitä vaan. Tottakai, asiasta pitää huomauttaa ja puhua, mutta miksi pitää olla asiaton.

Allekirjoitan täysin. Sanottu sana on ammuttu nuoli. Sitä ei saa koskaan takaisin ja se pitää riidellessäkin muistaa.

ja yrittää tiuskia ja puhua ja marmattaa ja nalkuttaa. Mutta mies ei ota kantaa.

Sitten hymistellään kun on ihanaa kun mies ei riitele.



Ei ole kun mies pakenee asioita. On se niin auvoista. Tosiasia on, että mies ei välitä sen vertaa, että edes kuuntelisi, mitä naisellaan on asiaa.

siis ei varmaan edes vuosittain. Jos joku pikkuasia ärsyttää, niin ensin mietitään onko tällä nyt OIKEASTI niin paljon merkitystä että siitä "kannattaa" hermostua. Jos on, niin sitten siitä pyritään puhumaan asiallisesti. Isoista asioista tietysti puhutaan, ja myös ennen kuin menee riitelyksi.



Kyllä mua ärsyttää esim. miehen tapa jättää likaiset sukkansa ajelehtimana makkarin lattialle, mutta en minä viitsi siitä ruveta riitelemään kun tiedän että miestä ärsyttää varmana ihan yhtä paljon minun tapani kylvää erinäisiä lehtipinoja sinne sun tänne. Kumpikaan ei ole täydellinen, joten turha kuluttaa energiaa tällaisiin pikkuasioihin, ennemmin keskitytään siihen että ISOT asiat ovat kunnossa.



Yhdessä 12 onnellista vuotta :)

ja yrittää tiuskia ja puhua ja marmattaa ja nalkuttaa. Mutta mies ei ota kantaa. Sitten hymistellään kun on ihanaa kun mies ei riitele. Ei ole kun mies pakenee asioita. On se niin auvoista. Tosiasia on, että mies ei välitä sen vertaa, että edes kuuntelisi, mitä naisellaan on asiaa.

Meilläkään ei ole ikinä riidelty huutamalla tai aggressiivisesti (tavaroita paiskoen). Kinattu on monesti, samoin murjotettu. Kinaa syntyy vaikka jostain hankinnoista tai ratkaisuista vaikka remonttiin liittyen. Murjotusta yleensä siitä, että mies kaipaa seksiä, jota en jaksa alkaa harrastamaan :D

Meilläkin mies on passivisempi, menee huljaiseksi, jos on vihainen tai tuntee itsenä väärin kohdelluksi. En mykkäkoulua, mutta sellaista pasiivisuutta, välttelee katsekontaktia eikä puhu oma-aloitteisesti muuta kuin välttämättömät. Ärsyttävää, mutta ei se ole pakenemista, vaan sitä, että ei katso tarpeelliseksi puhua asiasta, jolle ei ole varsinaista ratkaisua.

Aiheesta on juteltu ja parannusta on tapahtunut vuosien mittaan (yhdessä kohta 17 vuotta). Välillä vaan taantuu. Itse taas huomaan äksyileväni silloin, kun on muuten stressiä ja yritän muistaa sen, että mietin rauhassa, onko jossain oikeasti syytä suuttua/kommentoida, enkä toimi ensimmäisen impulssin mukaan.

Monen mielestä meillä ei riidellä, mutta kyllä me ollaan eri mieltä. Kummallekaan ei vaan tulisi mieleenkään haukkua toista loukkaamismielessä, negatiiviset asiat sanotaan harkitusti ja siksi niillä on tehoakin. Kai me ollaan vähän tylsiä, kun ei lautaset lennä ja kusiååksi haukuta.-.

Moni kertoo että mies ärsyttää, jokin piirre tai tapa aiheuttaa ärsytystä, hermostumista tai kiukustumista.



Minua ei. Minua ei KOSKAAN ärsytä mieheni. Hänessä ei ole sellaista piirrettä, eikä hänellä ole sellaista tapaa, joka minua rassaisi. Tykkään miehestäni aivan valtavasti ja hänen läsnäolonsa on minulle aina positiivinen asia.



Voi kuvitella että jotain muuta naista mieheni voisi ärsyttääkin, mutta minusta se on asennekysymys. Miehelläni on toki joitakin heikkoja kohtia tai ei-niin-fiksuja-tapoja, mutta hän on nämä ilmaissut rehellisesti ennen yhteenmuuttoa. Olen ne siis tiennyt ja hyväksynyt osaksi "kauppaa". Näillä mennään ja hyvin tullaan toimeen!



Tuo Kaari Utrion mielipide meilläkin on yhdistävänä voimana. Pyrimme olemaan toisillemme kohteliaita ja ystävällisiä. Kilpailemme toistemme auttamisessa ja huomioimisessa. Meillä on hyvä olla. Tämän vuoksi meillä ei ole tarvetta riidellä, eikä mitään patoutumia pääse edes syntymään.



Ja uskokaa pois, tästä on keskusteltu miehen kanssa lukuisia kertoja, kun olen kummastellut joskus että onko tällainen harmonia totta vai vain omaa kuvitelmaani. Mies vakuuttaa voivansa hyvin kaikin puolin ja kyllä se naamasta näkyy.



t: 23

Sitten 20 vuoden jälkeen erosimme. Taivas sitä katkeruuden määrää, mikä sieltä pursusi....Katkeruushan on padottua vihaa. Eli kaikki ne vuoden me nielimme ja nielimme. Ja eihän se viha mihinkään häviä, varastoituu vain.

ihan tervettä minusta.

Minua ärsyttää moni muukin asia. Esimerkiksi minua ärsyttää kaverissani muutama asia ja silti ollaan hyviä kavereita. Minussa ärsyttää moni asia muita ja ei se haittaa.

Jos uskallat tunnustaa itsesi niin kyllä sinuakin joskus ärsyttää joku asia miehessäsi. Mutta et vain uskalla päästää sitä täydellisen ajattelusi läpi, koska sehän rikkoisi sen ihanan illuusion, että teillä ei ole mitään ongelmaa.

Minua niin naurattaa nämä täydelliset ihmiset. Laajennetaan sitä mukaa käsitteitä kun niitä rikotaan. Jos olet rehellinen itsellesi, huomaat, ettet enää mahdukaan siihen tiukkaan muottiin, mihin olet teidät asettanut. Voin kuvitella, ettei miehesi edes uskalla sanoa sinulle jos häntä ärsyttää sinussa jokin asia.

Minua esim. yöllä ärsyttää se miehessä, että mies kuorsaa. Sekin vain silloin jos herään siihen. Mutta ei, se ei tee liitostamme huonoa ja ei, me emme riitele asiasta. Mutta se vain yöllä ärsyttää, koska minulla on aikainen aamuherätys.

Sinä taidat pelätä kamalan paljon jotain kun et uskalla edes myöntää, että sinua saattaa ärsyttää jokin asia. Luuletko, että eri mieltä asioista olo tai ärsytys rikkoo liittonne ja mies jättää sinut. Onko lapsuutesi ollut kovinkin epävarma johtuen vanhempiesi väleistä? Pelkäätkö siksi negatiivisia ajatuksia ja konfliktitilanteita?

Moni kertoo että mies ärsyttää, jokin piirre tai tapa aiheuttaa ärsytystä, hermostumista tai kiukustumista.

Minua ei. Minua ei KOSKAAN ärsytä mieheni. Hänessä ei ole sellaista piirrettä, eikä hänellä ole sellaista tapaa, joka minua rassaisi. Tykkään miehestäni aivan valtavasti ja hänen läsnäolonsa on minulle aina positiivinen asia.

Voi kuvitella että jotain muuta naista mieheni voisi ärsyttääkin, mutta minusta se on asennekysymys. Miehelläni on toki joitakin heikkoja kohtia tai ei-niin-fiksuja-tapoja, mutta hän on nämä ilmaissut rehellisesti ennen yhteenmuuttoa. Olen ne siis tiennyt ja hyväksynyt osaksi "kauppaa". Näillä mennään ja hyvin tullaan toimeen!

Tuo Kaari Utrion mielipide meilläkin on yhdistävänä voimana. Pyrimme olemaan toisillemme kohteliaita ja ystävällisiä. Kilpailemme toistemme auttamisessa ja huomioimisessa. Meillä on hyvä olla. Tämän vuoksi meillä ei ole tarvetta riidellä, eikä mitään patoutumia pääse edes syntymään.

Ja uskokaa pois, tästä on keskusteltu miehen kanssa lukuisia kertoja, kun olen kummastellut joskus että onko tällainen harmonia totta vai vain omaa kuvitelmaani. Mies vakuuttaa voivansa hyvin kaikin puolin ja kyllä se naamasta näkyy.

t: 23

Tuossa aikaisemmin hyvin analysoitiin, että onko riitely huutamista ja astioiden paiskomista.



No, rakentavan keskustelun ja riitelyn raja on häilyvä.



No kyllä se, että nainen riehuu ja mies lähtee takavasemmalle on myös riitelyä. Sopu sitten löytyy ennemmin tai myöhemmin.



Mielenkiintoinen naisellinen näkökulma, että jos nainen haluaa riidellä kovaa ja verbaalisesti ja mies sitten ei antaudu taisteluun naisen ehdoilla onkin osoitus harmonisesta suhteesta.



Varmasti harvinaisiakin poikkeuksiakin löytyy, mutta jos hymistellään "Kilpailemme toistemme auttamisessa ja huomioimisessa" kyllä se empatiakuorma ennemmin tai myöhemmin täyttyy.



No ehkä tästä metodista on apua. Jos "mielipiteiden vaihdon" jälkeen seksi tuntuu sovintoseksiltä niin kyllä sitä on oikeasti riidelty ja asiat sitten sovittu.



M

ja yrittää tiuskia ja puhua ja marmattaa ja nalkuttaa. Mutta mies ei ota kantaa.

Sitten hymistellään kun on ihanaa kun mies ei riitele.

Ei ole kun mies pakenee asioita. On se niin auvoista. Tosiasia on, että mies ei välitä sen vertaa, että edes kuuntelisi, mitä naisellaan on asiaa.

No jos nainen esittää asiansa tiuskimalla, marmattamalla ja nalkuttamalla, en yhtään ihmettele jos viesti ei tavoita miestä toivotulla tavalla :D Ihan oikeasti, jos toinen osapuoli ei vaivaudu pohtimaan ulosantinsa tasoa tuon pidemmälle, saa minusta vastaanottajakin reagoida juuri niin lapsellisesti kuin huvittaa.

ihan tervettä minusta.

Minua ärsyttää moni muukin asia. Esimerkiksi minua ärsyttää kaverissani muutama asia ja silti ollaan hyviä kavereita. Minussa ärsyttää moni asia muita ja ei se haittaa.

Jos uskallat tunnustaa itsesi niin kyllä sinuakin joskus ärsyttää joku asia miehessäsi. Mutta et vain uskalla päästää sitä täydellisen ajattelusi läpi, koska sehän rikkoisi sen ihanan illuusion, että teillä ei ole mitään ongelmaa.

Minua niin naurattaa nämä täydelliset ihmiset. Laajennetaan sitä mukaa käsitteitä kun niitä rikotaan. Jos olet rehellinen itsellesi, huomaat, ettet enää mahdukaan siihen tiukkaan muottiin, mihin olet teidät asettanut. Voin kuvitella, ettei miehesi edes uskalla sanoa sinulle jos häntä ärsyttää sinussa jokin asia.

Minua esim. yöllä ärsyttää se miehessä, että mies kuorsaa. Sekin vain silloin jos herään siihen. Mutta ei, se ei tee liitostamme huonoa ja ei, me emme riitele asiasta. Mutta se vain yöllä ärsyttää, koska minulla on aikainen aamuherätys.

Sinä taidat pelätä kamalan paljon jotain kun et uskalla edes myöntää, että sinua saattaa ärsyttää jokin asia. Luuletko, että eri mieltä asioista olo tai ärsytys rikkoo liittonne ja mies jättää sinut. Onko lapsuutesi ollut kovinkin epävarma johtuen vanhempiesi väleistä? Pelkäätkö siksi negatiivisia ajatuksia ja konfliktitilanteita?

Moni kertoo että mies ärsyttää, jokin piirre tai tapa aiheuttaa ärsytystä, hermostumista tai kiukustumista.

Minua ei. Minua ei KOSKAAN ärsytä mieheni. Hänessä ei ole sellaista piirrettä, eikä hänellä ole sellaista tapaa, joka minua rassaisi. Tykkään miehestäni aivan valtavasti ja hänen läsnäolonsa on minulle aina positiivinen asia.

Voi kuvitella että jotain muuta naista mieheni voisi ärsyttääkin, mutta minusta se on asennekysymys. Miehelläni on toki joitakin heikkoja kohtia tai ei-niin-fiksuja-tapoja, mutta hän on nämä ilmaissut rehellisesti ennen yhteenmuuttoa. Olen ne siis tiennyt ja hyväksynyt osaksi "kauppaa". Näillä mennään ja hyvin tullaan toimeen!

Tuo Kaari Utrion mielipide meilläkin on yhdistävänä voimana. Pyrimme olemaan toisillemme kohteliaita ja ystävällisiä. Kilpailemme toistemme auttamisessa ja huomioimisessa. Meillä on hyvä olla. Tämän vuoksi meillä ei ole tarvetta riidellä, eikä mitään patoutumia pääse edes syntymään.

Ja uskokaa pois, tästä on keskusteltu miehen kanssa lukuisia kertoja, kun olen kummastellut joskus että onko tällainen harmonia totta vai vain omaa kuvitelmaani. Mies vakuuttaa voivansa hyvin kaikin puolin ja kyllä se naamasta näkyy.

t: 23

En nyt käsitä tätä. Onko minun nyt siis pakko oman hyvinvointini vuoksi keksiä oikein keksimällä miehestäni joku asia mikä ärsyttäisi? Eiköhän se mene jo pelleilyn puolelle? Tunteiden feikkaamistahan se olisi. Sekö sitten edistää ja parantaa parisuhdettamme?

Minun vanhempieni välit ovat hyvät, joskus kinaavat ja piikittelevät, mutta lapsuudesta muistan että heillä on parisuhteen sävy hyvin leppoinen. Kai ne joskus oikein riitelikin, mutta hyvin harvoin. En lapsena aistinut mitään tiukkuutta tai kylmyyttä heidän välillään, päin vastoin.

Senkus naurat "taydellisille ihmisille". Minä en ole täydellinen. Mutta olen elänyt tässä maailmassa jo yli 40v ja katson että olen oppinut jo jotain. Tiedän mikä on tärkeää, haluttavaa ja minulle hyväksi. Mies on 55v ja hän tietää itsensä vielä paremmin kuin minä. Meistä on nuoruuden kulmikkuus hioutunut pois ja tunnemme itsemme ja hyväksymme itsemme ja TOISEMME sellaisina kuin olemme. Minunkin mieheni kuorsaa, mutta se ei ärsytä minua. Hän ei voi sille mitään. Jos en saa nukuttua, menen toiseen huoneeseen ja se siitä ongelmasta.

23

että en koristele negatiivisia tunteitani kultakimalluksella:)

Jokainen laillaan. Minä nyt vain kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että ihminen, joka ei uskalla edes tunnustaa itselleen ärsyyntyvänsä tms. koskaan, pitää syvän sisimpänsä aika kovan kuoren alla ja pelkää jotain, yleensä hylkäämistä.

Mekin puhumme miehen kanssa monesti siitä, kuinka hyvä meillä on olla yhdessä. Mutta uskallamme nauraa myös niille, että kuinka joskus olen kesken unien herättyä marmattanut itsekseni, että kylläpä tuo äijä kuorsaa. Tai mies ärsyyntyy minun tavasta jättää keittiön kaapit auki. On kuulemma kolauttanut useasti päänsä kaapin oveen ja on kyllä ollut ärsyyntynyt siitä.

Hyvä teille, mutta teinä minua pelottaisi pirusti. Varsinkin kun vanhuus iskee ja suojaverkot murtuu, tulee teidänlaisista ihmisistä aikamoisia piruja vanhuksina kun kaikki mahdolliset puretaan kun estoja ei enää ole.

Mitä sinä pelkäät jos sattuisit joskus kokemaankin ärsyyntymisen tunnetta? Entä jos miehesi joku päivä ärsyyntyisikin sinuun? Olisiko kympin elämä pilalla?

En nyt käsitä tätä. Onko minun nyt siis pakko oman hyvinvointini vuoksi keksiä oikein keksimällä miehestäni joku asia mikä ärsyttäisi? Eiköhän se mene jo pelleilyn puolelle? Tunteiden feikkaamistahan se olisi. Sekö sitten edistää ja parantaa parisuhdettamme?

Minun vanhempieni välit ovat hyvät, joskus kinaavat ja piikittelevät, mutta lapsuudesta muistan että heillä on parisuhteen sävy hyvin leppoinen. Kai ne joskus oikein riitelikin, mutta hyvin harvoin. En lapsena aistinut mitään tiukkuutta tai kylmyyttä heidän välillään, päin vastoin.

Senkus naurat "taydellisille ihmisille". Minä en ole täydellinen. Mutta olen elänyt tässä maailmassa jo yli 40v ja katson että olen oppinut jo jotain. Tiedän mikä on tärkeää, haluttavaa ja minulle hyväksi. Mies on 55v ja hän tietää itsensä vielä paremmin kuin minä. Meistä on nuoruuden kulmikkuus hioutunut pois ja tunnemme itsemme ja hyväksymme itsemme ja TOISEMME sellaisina kuin olemme. Minunkin mieheni kuorsaa, mutta se ei ärsytä minua. Hän ei voi sille mitään. Jos en saa nukuttua, menen toiseen huoneeseen ja se siitä ongelmasta.

23

Onko se riitelemistä, että keskustellaan asioista ja pyritään löytämään molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja?

Vai onko se sitä että huudetaan toisille naama punaisena?



Meillä harrastetaan asioista keskustelemista, mutta ei huutamista. Ollaanko men riitelemätön pariskunta?



Ei minulla ainakaan ole mitään semmoista tarvetta, että asioiden pitäisi aina mennä juuri niinkuin itse haluan. Minulle ei joustaminen ole ongelma, kunhan toinenkin osapuoli joustaa ja ottaa minun tarpeeni ja toiveeni huomioon. Tämä toimii meillä molemminpuolin.



En oikeastaan keksi yhtään semmoista asiaa, mistä pitäisi alkaa riitelemään.

Lomamatkoja tehdään kumpaakin miellyttäviin paikkoihin. Jos nyt ei ihan samaan paikkaan haluta mennä, niin sitten mennään ensin viikoksi yhteen paikkaan ja sitten toiseksi viikoksi toiseen paikkaan. ..ja kumpikin on tyytyväisiä.

Tietenkin tuostakin asiasta voisi alkaa riitelemään jos ihan välttämättä haluaisi.



10 vuotta ollaan oltu naimisissa, enkä muista että meillä olisi ollut yhtään itku-huuto-riitaa.

Eihän sitä tule riitaa kun aina toinen joustaa ja antaa periksi.

Eihän sitä tule riitaa kun aina toinen joustaa ja antaa periksi.

En ole se, jota viestissäsi lainasit, mutta koska kirjoituksesi ja siinä esiintyvät yleistykset kovista kuorista, hylkäämisenpelosta ja pirullisesta vanhuudestasi sai minut, noh, ärsyyntymään ;) niin laitan tähän muutaman rivin.

Et tunnu ymmärtävän, että ihmisiä on erilaisia. On äkkipikaisia, herkkiä, tunteellisia, vaativia, sopeutuvia, järkeileviä ja kaikkea siltä väliltä. Itse olen etenkin vanhetessa (vaikken mikään ikäloppu vieläkään ole) löytänyt elämääni tasapainon, jota jotkut avonaiset kaapinovet tai miehen kuorsaus ei heilauta. Minulla on lehmän hermot, ymmärrän että kaikissa meissä on niitä ei-niin-miellyttäviäkin puolia, mutta en koe saavuttavani mitään sillä, että alkaisin niistä riitelemään. Toista ei voi muuttaa, joten on parempi vain joko oppia elämään olemaan hermostumatta tai sitten vaihtaa miestä. Pari syvää hengitystä ja elämä jatkuu samalla rauhallisella tavalla. Zen. Tämä ei tarkoita sitä, että patouttaisin vihaa ja kiukkua itseeni ja odottaisin vanhuutta, jolloin saan avata pandoran laatikkoni ja aloittaa räyhäämisen. Olen vain perusluonteeltani vahva, sitkeä, rauhallinen, tasapainoinen, pitkämielinen ja konsensushakuinen. Ja reipas. Tottakai jokainen varmasti kokee jonkun asteista ärsyyntymistä asioista, jotka eivät mene oman mielen mukaan, mutta pointti onkin siinä, kinka siihen ärsyyntymiseen suhtautuu. Antaako sen mennä ohi vai jääkö siihen roikkumaan. Luulen, että tämä kommentoimasi kirjoittaja on yhtä lailla löytänyt tasapainon elämäänsä eikä edes kiinnitä huomiota niihin ärsytyksen häivähdyksiin, joita joskus parisuhteessaan kokee.

että en koristele negatiivisia tunteitani kultakimalluksella:)

Jokainen laillaan. Minä nyt vain kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että ihminen, joka ei uskalla edes tunnustaa itselleen ärsyyntyvänsä tms. koskaan, pitää syvän sisimpänsä aika kovan kuoren alla ja pelkää jotain, yleensä hylkäämistä.

Mekin puhumme miehen kanssa monesti siitä, kuinka hyvä meillä on olla yhdessä. Mutta uskallamme nauraa myös niille, että kuinka joskus olen kesken unien herättyä marmattanut itsekseni, että kylläpä tuo äijä kuorsaa. Tai mies ärsyyntyy minun tavasta jättää keittiön kaapit auki. On kuulemma kolauttanut useasti päänsä kaapin oveen ja on kyllä ollut ärsyyntynyt siitä.

Hyvä teille, mutta teinä minua pelottaisi pirusti. Varsinkin kun vanhuus iskee ja suojaverkot murtuu, tulee teidänlaisista ihmisistä aikamoisia piruja vanhuksina kun kaikki mahdolliset puretaan kun estoja ei enää ole.

Mitä sinä pelkäät jos sattuisit joskus kokemaankin ärsyyntymisen tunnetta? Entä jos miehesi joku päivä ärsyyntyisikin sinuun? Olisiko kympin elämä pilalla?

En nyt käsitä tätä. Onko minun nyt siis pakko oman hyvinvointini vuoksi keksiä oikein keksimällä miehestäni joku asia mikä ärsyttäisi? Eiköhän se mene jo pelleilyn puolelle? Tunteiden feikkaamistahan se olisi. Sekö sitten edistää ja parantaa parisuhdettamme?

Minun vanhempieni välit ovat hyvät, joskus kinaavat ja piikittelevät, mutta lapsuudesta muistan että heillä on parisuhteen sävy hyvin leppoinen. Kai ne joskus oikein riitelikin, mutta hyvin harvoin. En lapsena aistinut mitään tiukkuutta tai kylmyyttä heidän välillään, päin vastoin.

Senkus naurat "taydellisille ihmisille". Minä en ole täydellinen. Mutta olen elänyt tässä maailmassa jo yli 40v ja katson että olen oppinut jo jotain. Tiedän mikä on tärkeää, haluttavaa ja minulle hyväksi. Mies on 55v ja hän tietää itsensä vielä paremmin kuin minä. Meistä on nuoruuden kulmikkuus hioutunut pois ja tunnemme itsemme ja hyväksymme itsemme ja TOISEMME sellaisina kuin olemme. Minunkin mieheni kuorsaa, mutta se ei ärsytä minua. Hän ei voi sille mitään. Jos en saa nukuttua, menen toiseen huoneeseen ja se siitä ongelmasta.

23