Pariskunnat, jotka eivät koskaan riitele?

Tiukkaan sävyyn käyty keskustelukin on riitelyä. Jopa asiallinen keskustelu on riitelyä. Riidellään vain rakentavaan tapaan.

Jos kaksi rauhallista, samantyylisestä elämästä nauttivaan henkilöä menee yhteen, ei heidän välilleen todennäköisesti tule mitään isoja riitoja.



Se, että kumpikaan ei ole temperamentiltansa kiivas ei tarkoita sitä, että parisuhteessa olisi jotakin vikaa.

Jos kaksi rauhallista, samantyylisestä elämästä nauttivaan henkilöä menee yhteen, ei heidän välilleen todennäköisesti tule mitään isoja riitoja.

Se, että kumpikaan ei ole temperamentiltansa kiivas ei tarkoita sitä, että parisuhteessa olisi jotakin vikaa.

Juuri näin meillä ainakin on.

ärsyyntyminen tunteista tai keskustelusta. Voitte näin sanoa olevanne zen-ihmisiä, jotka elää harmoniassa.

Eli vähän sama asia kuin kaverini, joka paheksui minua nuorena kun kerroin käyväni olusilla kavereideni kanssa. Hän aina hehkutti, että hän vain käy viinillä ja salaatilla.

Tosiasia oli, että minä tosiaan kävin ottamassa baarissa parit oluset. Hän löytyi loppuillasta yökerhosta ympäripäissään, hameen helmat korvissa ja pari äijää kaivelemassa häntä jalkojen välistä.

Mutta sama asia saadaan kuulostamaan hienommalta kun käytetään erilaisia käsitteita ja siloitellaan asioita.

Minäkään en ole sitten koskaan suuttunut, ärsyyntynyt ja riidellyt vaan ottanut avoimesti vastaan erilaisia tuntemuksia ja värähtelyhä ilmapiiristä ja kommunikoinut miehen kanssa hyvässä hengessä eri mielipiteistä.

Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut opetella tätä tyyliä, että vessassakin paskannetaan paperiin, ettei loiskaus kuulu ja puoliso luule, että minunkin sisältäni tulee paskaa.

En ole se, jota viestissäsi lainasit, mutta koska kirjoituksesi ja siinä esiintyvät yleistykset kovista kuorista, hylkäämisenpelosta ja pirullisesta vanhuudestasi sai minut, noh, ärsyyntymään ;) niin laitan tähän muutaman rivin.

Et tunnu ymmärtävän, että ihmisiä on erilaisia. On äkkipikaisia, herkkiä, tunteellisia, vaativia, sopeutuvia, järkeileviä ja kaikkea siltä väliltä. Itse olen etenkin vanhetessa (vaikken mikään ikäloppu vieläkään ole) löytänyt elämääni tasapainon, jota jotkut avonaiset kaapinovet tai miehen kuorsaus ei heilauta. Minulla on lehmän hermot, ymmärrän että kaikissa meissä on niitä ei-niin-miellyttäviäkin puolia, mutta en koe saavuttavani mitään sillä, että alkaisin niistä riitelemään. Toista ei voi muuttaa, joten on parempi vain joko oppia elämään olemaan hermostumatta tai sitten vaihtaa miestä. Pari syvää hengitystä ja elämä jatkuu samalla rauhallisella tavalla. Zen. Tämä ei tarkoita sitä, että patouttaisin vihaa ja kiukkua itseeni ja odottaisin vanhuutta, jolloin saan avata pandoran laatikkoni ja aloittaa räyhäämisen. Olen vain perusluonteeltani vahva, sitkeä, rauhallinen, tasapainoinen, pitkämielinen ja konsensushakuinen. Ja reipas. Tottakai jokainen varmasti kokee jonkun asteista ärsyyntymistä asioista, jotka eivät mene oman mielen mukaan, mutta pointti onkin siinä, kinka siihen ärsyyntymiseen suhtautuu. Antaako sen mennä ohi vai jääkö siihen roikkumaan. Luulen, että tämä kommentoimasi kirjoittaja on yhtä lailla löytänyt tasapainon elämäänsä eikä edes kiinnitä huomiota niihin ärsytyksen häivähdyksiin, joita joskus parisuhteessaan kokee.

että en koristele negatiivisia tunteitani kultakimalluksella:)

Jokainen laillaan. Minä nyt vain kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että ihminen, joka ei uskalla edes tunnustaa itselleen ärsyyntyvänsä tms. koskaan, pitää syvän sisimpänsä aika kovan kuoren alla ja pelkää jotain, yleensä hylkäämistä.

Mekin puhumme miehen kanssa monesti siitä, kuinka hyvä meillä on olla yhdessä. Mutta uskallamme nauraa myös niille, että kuinka joskus olen kesken unien herättyä marmattanut itsekseni, että kylläpä tuo äijä kuorsaa. Tai mies ärsyyntyy minun tavasta jättää keittiön kaapit auki. On kuulemma kolauttanut useasti päänsä kaapin oveen ja on kyllä ollut ärsyyntynyt siitä.

Hyvä teille, mutta teinä minua pelottaisi pirusti. Varsinkin kun vanhuus iskee ja suojaverkot murtuu, tulee teidänlaisista ihmisistä aikamoisia piruja vanhuksina kun kaikki mahdolliset puretaan kun estoja ei enää ole.

Mitä sinä pelkäät jos sattuisit joskus kokemaankin ärsyyntymisen tunnetta? Entä jos miehesi joku päivä ärsyyntyisikin sinuun? Olisiko kympin elämä pilalla?

En nyt käsitä tätä. Onko minun nyt siis pakko oman hyvinvointini vuoksi keksiä oikein keksimällä miehestäni joku asia mikä ärsyttäisi? Eiköhän se mene jo pelleilyn puolelle? Tunteiden feikkaamistahan se olisi. Sekö sitten edistää ja parantaa parisuhdettamme?

Minun vanhempieni välit ovat hyvät, joskus kinaavat ja piikittelevät, mutta lapsuudesta muistan että heillä on parisuhteen sävy hyvin leppoinen. Kai ne joskus oikein riitelikin, mutta hyvin harvoin. En lapsena aistinut mitään tiukkuutta tai kylmyyttä heidän välillään, päin vastoin.

Senkus naurat "taydellisille ihmisille". Minä en ole täydellinen. Mutta olen elänyt tässä maailmassa jo yli 40v ja katson että olen oppinut jo jotain. Tiedän mikä on tärkeää, haluttavaa ja minulle hyväksi. Mies on 55v ja hän tietää itsensä vielä paremmin kuin minä. Meistä on nuoruuden kulmikkuus hioutunut pois ja tunnemme itsemme ja hyväksymme itsemme ja TOISEMME sellaisina kuin olemme. Minunkin mieheni kuorsaa, mutta se ei ärsytä minua. Hän ei voi sille mitään. Jos en saa nukuttua, menen toiseen huoneeseen ja se siitä ongelmasta.

23

ja tunteitaan. Jo kotona on vaadittu, että ollaan kilttejä ja ehdollistettu rakkautta niin. Varsinkin kiltit tytöt on hieno juttu. Kiltti tyttö ei koskaan riitele, ei sano vastakkaista mielipidettä, ei ilmaise tahtoaan. Hän on aina oppinut, että olemalla kiltti, hänet hyväksytään. Jos hän ei ole kiltti, hän ei ansaitse rakkautta.



On hyvä oppia sanomaan ei. Kokeilkaa joskus. Ei se maailma romahda jos jokus uskallatte ollakin eri mieltä asioista. Ei äiti tule enää niskan taakse torumaan, että hyi kun en rakasta sua kun et ole enää kiltti.

Riitely on rajojen asettamista "minua ei kohdalla näin".Mutta ei todellakaan se tarkoita, että pitäisi huutaa kurkku suorana. Riidellä voi monella eri tavoin. Pääasia on, että omat mielipiteet ja tunteet ilmaistaan. Toivottavasti vielä rakentavalla tavalla.

ja tunteitaan. Jo kotona on vaadittu, että ollaan kilttejä ja ehdollistettu rakkautta niin. Varsinkin kiltit tytöt on hieno juttu. Kiltti tyttö ei koskaan riitele, ei sano vastakkaista mielipidettä, ei ilmaise tahtoaan. Hän on aina oppinut, että olemalla kiltti, hänet hyväksytään. Jos hän ei ole kiltti, hän ei ansaitse rakkautta. On hyvä oppia sanomaan ei. Kokeilkaa joskus. Ei se maailma romahda jos jokus uskallatte ollakin eri mieltä asioista. Ei äiti tule enää niskan taakse torumaan, että hyi kun en rakasta sua kun et ole enää kiltti.

Vai että en uskalla myöntää ärsyyntymistäni. Kyllä uskallan. Ärsyynnyn idiooteista liikenteessä, tyhjästä pyöränrenkaasta, jota en ole hoitanut ajoissa, pohjasta hajonneesta roskapussista, flunssasta jne. Lapsenikin saattavat joskus ärsyttää minua mutta sen ne tekevät lähinnä tahallaan.



Mutta mies ei ärsytä. Sanoin jo että sillä on omat heikkoutensa ja ei-niin-fiksut-tapansa, mutta minä olen ne hyväksynyt osaksi miestä. Olen miehen ottanut noine vikoineen ja luvannut itselleni ja miehelleni ne sietää.



Olen hyvin paljon samanlainen tyyppi kuin tuo kolmekymppinen, joka kirjoitti itsestään. Itse en osaa ilmaista itseäni noin hyvin, mutta kiitos kun kirjasit ajatukseni ! =)





Kukaan ei kumminkaan vastannut minulle, että onko minun nyt alettava feikkaamaan itselleni ikäviä tunteita, joita ei siis ole oikeasti olemassa? ilmeisesti on, että av:n kyökkipsykologit olisivat onnellisia, että samaa paskaa se on kaikilla muillakin.



23

olet luvannut hänet hyväksyä sellaisena kuin hän on.

Eli tässä puhumme juuri käsite-eroista. Eiköhän tätä ole luvannut muutkin ja hyväsyvätkin. Mutta eivät pelkää myös kokea ärsyyntymisen tunteita väsyneenä ja kiireisenä jopa sitä miestä kohtaan.

Ja lainaamisesta. En ymmärrä, miksi ihmiset lainailevat pitkiä ketjuja. Niitä voi typistää ja ottaa sieltä esille sen olennaisen vain. Ja kiitos vain, en ärsyyntynyt asiasta, ihmettelen vain.

Vai että en uskalla myöntää ärsyyntymistäni. Kyllä uskallan. Ärsyynnyn idiooteista liikenteessä, tyhjästä pyöränrenkaasta, jota en ole hoitanut ajoissa, pohjasta hajonneesta roskapussista, flunssasta jne. Lapsenikin saattavat joskus ärsyttää minua mutta sen ne tekevät lähinnä tahallaan.

Mutta mies ei ärsytä. Sanoin jo että sillä on omat heikkoutensa ja ei-niin-fiksut-tapansa, mutta minä olen ne hyväksynyt osaksi miestä. Olen miehen ottanut noine vikoineen ja luvannut itselleni ja miehelleni ne sietää.

Olen hyvin paljon samanlainen tyyppi kuin tuo kolmekymppinen, joka kirjoitti itsestään. Itse en osaa ilmaista itseäni noin hyvin, mutta kiitos kun kirjasit ajatukseni ! =)

Kukaan ei kumminkaan vastannut minulle, että onko minun nyt alettava feikkaamaan itselleni ikäviä tunteita, joita ei siis ole oikeasti olemassa? ilmeisesti on, että av:n kyökkipsykologit olisivat onnellisia, että samaa paskaa se on kaikilla muillakin.

23

Joskus teininä sitä ärsytti vaikka toisen kengät, mutta perusluonteeltani olen suvaitsevainen ja ärsytyskynnys korkea. Mä en vilpittömän rehellisesti tunne mitään ärsyyntymistä yleensä mistään. Ei vaan ärsytä ja piste.



Minusta edelleen parisuhde voi parhaiten, kun mölyt pidetään joskus mahassa ja ennen kaikkea ei kuvitella, että joka asiasta naputtamalla saa parhaan lopputuloksen. Toista ihmistä ei pysty muuttamaan. Hyvää kohtelua voi vaatia ja itsekin olen kahdessa suhteessani alusta asti kiintynyt vain sellaiseen mieheen, joka on fiksu ja tasa-arvoinen. En jaksaisi henkisesti sellaista, jossa mua kohdeltaisiin huonosti ja joutuisin jatkuvasti tappelemaan saadakseni oikeutta. Pystyn siihen, mutta se on äärimmäisen raskasta mulle.

Miten känniöverit tai paskantaminen liittyvät tähän keskusteluun? Olemme nähtävästi täysin erilaisia ihmisiä, sillä ajatuksenjuoksusi menee minulta täysin ohi.

Ja ei, minusta keskustelu on eri asia kuin riitely. Jouduin oikein miettimällä miettimään tilannetta, jossa olisimme mieheni kanssa olleet eri mieltä ja yhden esimerkin keksin. Autoillessamme ulkomailla toimin kartanlukijana kun mieheni ajoi. Sanoin moottoritieliittymän kohdalla, että "aja tonne" ja osoitin kädellä suuntaa. Siihen mieheni hermostuneena kivahti, että "käytä sanoja 'vasen' ja 'oikea', älä 'tonne', koska keskityn seuraamaan liikennettä, en kättäsi". Ja oikeassaha hän oli, vaikka tämä tiuskaisu minua ärsyttikin. Että näin suurista asioista meillä "riidellään"...

Eli teillä on kyse siitä sanahelinästä, että ette käytä sanaa riitely tai ärsyyntyminen tunteista tai keskustelusta. Voitte näin sanoa olevanne zen-ihmisiä, jotka elää harmoniassa.

Eli vähän sama asia kuin kaverini, joka paheksui minua nuorena kun kerroin käyväni olusilla kavereideni kanssa. Hän aina hehkutti, että hän vain käy viinillä ja salaatilla.

Tosiasia oli, että minä tosiaan kävin ottamassa baarissa parit oluset. Hän löytyi loppuillasta yökerhosta ympäripäissään, hameen helmat korvissa ja pari äijää kaivelemassa häntä jalkojen välistä.

Mutta sama asia saadaan kuulostamaan hienommalta kun käytetään erilaisia käsitteita ja siloitellaan asioita.

Minäkään en ole sitten koskaan suuttunut, ärsyyntynyt ja riidellyt vaan ottanut avoimesti vastaan erilaisia tuntemuksia ja värähtelyhä ilmapiiristä ja kommunikoinut miehen kanssa hyvässä hengessä eri mielipiteistä.

Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut opetella tätä tyyliä, että vessassakin paskannetaan paperiin, ettei loiskaus kuulu ja puoliso luule, että minunkin sisältäni tulee paskaa.

ja tunteitaan. Jo kotona on vaadittu, että ollaan kilttejä ja ehdollistettu rakkautta niin. Varsinkin kiltit tytöt on hieno juttu. Kiltti tyttö ei koskaan riitele, ei sano vastakkaista mielipidettä, ei ilmaise tahtoaan. Hän on aina oppinut, että olemalla kiltti, hänet hyväksytään. Jos hän ei ole kiltti, hän ei ansaitse rakkautta.

On hyvä oppia sanomaan ei. Kokeilkaa joskus. Ei se maailma romahda jos jokus uskallatte ollakin eri mieltä asioista. Ei äiti tule enää niskan taakse torumaan, että hyi kun en rakasta sua kun et ole enää kiltti.

Siinäpä oikein sterotypia.

Minä en ole kiltti, en ole koskaan ollut. Minä osaan sanoa varsin hyvin ei ja vaikka huutamalla jos tarve vaatii. Mutta me emme silti mieheni kanssa riitele, kun ei kerran ole riidan aiheita. Me voimme varsin hyvin olla erimieltä asioista, mutta ei meidän niistä tarvitse riidellä. Asioista tehdään kompromissi vallitsevien olosuhteiden mukaan.

Olen aiemmin ollut 12v avioliitossa jossa totta vie putsattiin ilmaa. Tiedän että voin olla erittäin teräväkielinen jopa pirullinen suustani jos tahdon. Tuli harjoiteltua sitä. Exä ei mulle pärjää jos aletaan oikein rähisemään, itkuksi sillä menee.

Mutta minä olen tästä oppinut. Mulla ei ole tarvetta haastaa riitaa ihan riitelemisen vuoksi ja saada toiselle paha mieli ehdoin tahdoin jonkun ilman puhdistamisen vuoksi jos asian voi selvittää keskustelemallakin ja yhteisymmärryksessä.

23

Jos yhdessä ollaan 20v. Ymmärrän sen ettei kaikki ärsyynny helposti, mutta ettei mikään koskaan omassa miehessä ärsytä, niin tuntuu hyvin kummalliselta.

Eli kyllä teillä sittenkin riidellään.

Eli käytät vain erilaisia käsitteitä asioista kuten esimerkissäni kaverini. Hän hymisteli aina paheksuen, että hän vain käy tyttöjen kanssa viinillä ja salaatilla. Oikeasti hän veti umpilärvit. Hän paheksui, ettei koskaan voisi alentua sellaiseen kuin oluella käymiseen. Oluella käyminen kuulosti hänestä pahemmalta, vaikka hänen tekonsa olivat silti pahempia.

Eli sinä ihan samalla tavalla hymistelet, ette ärsyynny, ettekä riitele. No mitäs se miehen tiuskiminen sitten oli. Ihan tavallista riitelyä, mitä muillakin.

Eli sellaisista asioista teillä riidellän. Eli riidellään kuitenkin. Eli huijaat nyt itseäsi.

Minä en paskanna paperiin ja siksi myönnän, että mies ärsyyntyy joskus minun tapohini ja toisin päin. Minä koen riitelyksi jos olemme eri mieltä. Mutta se on rakentavaa riitelyä. Mieheni ei kyllä ole ikinä tiuskinut minulle, kuten sinun miehesi. Ai niin, mutta tiuskiminen ei olekaan riitelyä. Meinasin sen jo unohtaa.

Eli sama paska eri paperissa on teilläkin. Sinä vain hymistelet asioita kauniimmaksi kuin joku toinen. Siitä tässä on kyse.

Miten känniöverit tai paskantaminen liittyvät tähän keskusteluun? Olemme nähtävästi täysin erilaisia ihmisiä, sillä ajatuksenjuoksusi menee minulta täysin ohi.

Ja ei, minusta keskustelu on eri asia kuin riitely. Jouduin oikein miettimällä miettimään tilannetta, jossa olisimme mieheni kanssa olleet eri mieltä ja yhden esimerkin keksin. Autoillessamme ulkomailla toimin kartanlukijana kun mieheni ajoi. Sanoin moottoritieliittymän kohdalla, että "aja tonne" ja osoitin kädellä suuntaa. Siihen mieheni hermostuneena kivahti, että "käytä sanoja 'vasen' ja 'oikea', älä 'tonne', koska keskityn seuraamaan liikennettä, en kättäsi". Ja oikeassaha hän oli, vaikka tämä tiuskaisu minua ärsyttikin. Että näin suurista asioista meillä "riidellään"...

Eli teillä on kyse siitä sanahelinästä, että ette käytä sanaa riitely tai ärsyyntyminen tunteista tai keskustelusta. Voitte näin sanoa olevanne zen-ihmisiä, jotka elää harmoniassa.

Eli vähän sama asia kuin kaverini, joka paheksui minua nuorena kun kerroin käyväni olusilla kavereideni kanssa. Hän aina hehkutti, että hän vain käy viinillä ja salaatilla.

Tosiasia oli, että minä tosiaan kävin ottamassa baarissa parit oluset. Hän löytyi loppuillasta yökerhosta ympäripäissään, hameen helmat korvissa ja pari äijää kaivelemassa häntä jalkojen välistä.

Mutta sama asia saadaan kuulostamaan hienommalta kun käytetään erilaisia käsitteita ja siloitellaan asioita.

Minäkään en ole sitten koskaan suuttunut, ärsyyntynyt ja riidellyt vaan ottanut avoimesti vastaan erilaisia tuntemuksia ja värähtelyhä ilmapiiristä ja kommunikoinut miehen kanssa hyvässä hengessä eri mielipiteistä.

Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut opetella tätä tyyliä, että vessassakin paskannetaan paperiin, ettei loiskaus kuulu ja puoliso luule, että minunkin sisältäni tulee paskaa.

olet luvannut hänet hyväksyä sellaisena kuin hän on.

Eli tässä puhumme juuri käsite-eroista. Eiköhän tätä ole luvannut muutkin ja hyväsyvätkin. Mutta eivät pelkää myös kokea ärsyyntymisen tunteita väsyneenä ja kiireisenä jopa sitä miestä kohtaan.

Ja lainaamisesta. En ymmärrä, miksi ihmiset lainailevat pitkiä ketjuja. Niitä voi typistää ja ottaa sieltä esille sen olennaisen vain. Ja kiitos vain, en ärsyyntynyt asiasta, ihmettelen vain.

Vai että en uskalla myöntää ärsyyntymistäni. Kyllä uskallan. Ärsyynnyn idiooteista liikenteessä, tyhjästä pyöränrenkaasta, jota en ole hoitanut ajoissa, pohjasta hajonneesta roskapussista, flunssasta jne. Lapsenikin saattavat joskus ärsyttää minua mutta sen ne tekevät lähinnä tahallaan.

Mutta mies ei ärsytä. Sanoin jo että sillä on omat heikkoutensa ja ei-niin-fiksut-tapansa, mutta minä olen ne hyväksynyt osaksi miestä. Olen miehen ottanut noine vikoineen ja luvannut itselleni ja miehelleni ne sietää.

Olen hyvin paljon samanlainen tyyppi kuin tuo kolmekymppinen, joka kirjoitti itsestään. Itse en osaa ilmaista itseäni noin hyvin, mutta kiitos kun kirjasit ajatukseni ! =)

Kukaan ei kumminkaan vastannut minulle, että onko minun nyt alettava feikkaamaan itselleni ikäviä tunteita, joita ei siis ole oikeasti olemassa? ilmeisesti on, että av:n kyökkipsykologit olisivat onnellisia, että samaa paskaa se on kaikilla muillakin.

23

Kaikki eivät ole niin täydellisä ihmisiä kuin sinä.

Kaikki eivät ole niin täydellisä ihmisiä kuin sinä.

Okei, mua ärsyttää, kun mies makaa silmät kiinni sohvalla ja vauva on sylissä ja isompi vaatii pyyhkimään. Voisi nousta tekemään jotain pyytämättä tai muutenkin harmittaa, kun saa maata rauhassa hetken toisin kuin minä. Mutta asia ei ole niin paha ja mieshän nousee heti ylös, jos normaalisti totean: "meetkö pyyhkimään Maijaa?" Toisaalta miestä voi ärsyttää mun tapa jättää lehtiä sinne tänne ja olla laittamatta astioita astianpesukoneeseen.

Nuo on kuitenkin niin pieniä asioita ja toisaalta mikä mies on määrittelemään, missä lehtien paikka on. Ei jaksa tuollaisista meuhkata. Mies joskus keräilee mun lehtiä ja virnuilee samalla... Se riittää. Yritän aina skarpata sen jälkeen. Meillä riittää nätisti sanominen tai jopa asian itse tekeminen, niin siitä toinen jo "oikeaa".

Jos yhdessä ollaan 20v. Ymmärrän sen ettei kaikki ärsyynny helposti, mutta ettei mikään koskaan omassa miehessä ärsytä, niin tuntuu hyvin kummalliselta.

riitelemättömät parit? Eikö teillä kellään oikeasti koskaan riidellä muuten kuin rauhallisesti puhumalla?



Meillä ainakin riidellään, ihan jopa huudetaan.



Nuorina riideltiin oikein tosi tulisesti, mutta meillä olikin silloin aika isoja vaikeuksia ja vastoinkäymisiä elämässä. Nyttemmin riidat on kyllä vähentyneet huimasti ja muuttuneet muutenkin sivistyneemmiksi, niin kuin aikuisilla ihmisilla mielestäni kuuluukin. Tavaroiden paiskominen on jäänyt, eikä desibelitkään enää ole vuosiin kohonneet kotirauhan häiritsemis -asteelle. Mies saattaa joskus todella vihaisena iskeä nyrkillä seinään, mutta se on jo aika ääripäätä meillä.



Mutta siis, kyllä riitelemme edelleen n. kerran kuukaudessa. Milloin mistäkin ja joskus isommin ja joskus pienemmin. Ainakin parin kuukauden välein kyllä ääni kohoaa, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Ollaan molemmat tempperamentiltamme sellaisia että vaikea olis kuvitella meitä yhdessä ilman ajoittaisia kärhämiä.



Olemmeko siis mielestänne ihan kamalia/onko suhteemme tuhoon tuomittu?

sinusta se oli. Eli meillä on täysin eri käsitys riitelystä. Yksi kipakka lause stressaavassa tilanteessa ei ole riitelyä, mutta olisin voinut aloittaa siitä riidan jos olisin kokenut että se "puhdistaa ilmaa". Olisin voinut aloittaa paasaamisen siitä, kuinka paska kuski mieheni on kun ei pysty näkemään vieressä istuvan kättä, kuinka vaikea minun on seurata karttaa ja liikennettä samaan aikaan, kuinka hänen tulisi nyt vihdoinkin ostaa se gps ettei minun tarvitsisi aina istua kainalot hiessä apukuskin paikalla ja olla vastuussa suunnistamisesta, kuinka koko lomamatka oli nyt pilalla kun mieheni tuolla tavoin minua komensi ja kuinka hän ei koskaan edes käy pesemässä autoamme. Jne jne jne. Siihen mieheni olisi tietenkin antanut sitten tulla samalla mitalla toetamalla, että rouva on hyvä ja hyppää puikkoihin, maksaa auton vakuutusmaksut ja hoitaa tästä lähtien katsastukset yksin. Tuo olisi mielestäni riitelyä. Sinulle riitelyn kynnys ylittyy jo nähtävsti yhden lauseen perusteella.

Eli kyllä teillä sittenkin riidellään.

Eli käytät vain erilaisia käsitteitä asioista kuten esimerkissäni kaverini. Hän hymisteli aina paheksuen, että hän vain käy tyttöjen kanssa viinillä ja salaatilla. Oikeasti hän veti umpilärvit. Hän paheksui, ettei koskaan voisi alentua sellaiseen kuin oluella käymiseen. Oluella käyminen kuulosti hänestä pahemmalta, vaikka hänen tekonsa olivat silti pahempia.

Eli sinä ihan samalla tavalla hymistelet, ette ärsyynny, ettekä riitele. No mitäs se miehen tiuskiminen sitten oli. Ihan tavallista riitelyä, mitä muillakin.

Eli sellaisista asioista teillä riidellän. Eli riidellään kuitenkin. Eli huijaat nyt itseäsi.

Minä en paskanna paperiin ja siksi myönnän, että mies ärsyyntyy joskus minun tapohini ja toisin päin. Minä koen riitelyksi jos olemme eri mieltä. Mutta se on rakentavaa riitelyä. Mieheni ei kyllä ole ikinä tiuskinut minulle, kuten sinun miehesi. Ai niin, mutta tiuskiminen ei olekaan riitelyä. Meinasin sen jo unohtaa.

Eli sama paska eri paperissa on teilläkin. Sinä vain hymistelet asioita kauniimmaksi kuin joku toinen. Siitä tässä on kyse.

Se on aivan sama tilanne kuin se, että herään yöllä miehen kuorsaukseen ja ärsyynnyn siitä, koska kello soi 5.30. En meuhkaa siitä, mutta kerään peittoni ja menen olkkariin ja jatkan unia.

Sinä kielsit alussa täysin tuollaiset tunteet. Mutta nyt aloitkin perumaan ja siirsit rajaa. Ärsyyntymisen kynnyt olikin siinä, että et ala meuhkaamaan.

Jotenkin tämän arvasin ja siksi viitsin käyttääkin aikaani tällä palstalla näinkin pitkään.

Asiat saa näyttämään juuri sellaisilta kuin ne haluaa. Toiset vain on rehellisempiä toisilleen. Jos sinun kriteerejä käyttäisin, olisin itse zen-pyhimys ja meillä ei olisi myöskään koskaan riidelty.

Ja tosiaan, mieheni ei ole koskaan edes hermostuksissaan tarvinut tiuskia minulle.

Okei, mua ärsyttää, kun mies makaa silmät kiinni sohvalla ja vauva on sylissä ja isompi vaatii pyyhkimään. Voisi nousta tekemään jotain pyytämättä tai muutenkin harmittaa, kun saa maata rauhassa hetken toisin kuin minä. Mutta asia ei ole niin paha ja mieshän nousee heti ylös, jos normaalisti totean: "meetkö pyyhkimään Maijaa?" Toisaalta miestä voi ärsyttää mun tapa jättää lehtiä sinne tänne ja olla laittamatta astioita astianpesukoneeseen.

Nuo on kuitenkin niin pieniä asioita ja toisaalta mikä mies on määrittelemään, missä lehtien paikka on. Ei jaksa tuollaisista meuhkata. Mies joskus keräilee mun lehtiä ja virnuilee samalla... Se riittää. Yritän aina skarpata sen jälkeen. Meillä riittää nätisti sanominen tai jopa asian itse tekeminen, niin siitä toinen jo "oikeaa".

Jos yhdessä ollaan 20v. Ymmärrän sen ettei kaikki ärsyynny helposti, mutta ettei mikään koskaan omassa miehessä ärsytä, niin tuntuu hyvin kummalliselta.

hän hymistelee ja käyttää käsitteistöä eri tavalla kuin joku toinen.

Hänen miehensä yhtäkkiä ärsyyntyykin siitä kun hän ei täytä tiskikonetta ja tiuskii hermostuksissaan. Hän ärsyyntyy kun mies vain makaa. Mutta alkuperäisen väittämän mukaan mistään ei ärsyynnytty, eikä riidelty.

Eli sama paska eri paketissa.

riitelemättömät parit? Eikö teillä kellään oikeasti koskaan riidellä muuten kuin rauhallisesti puhumalla?

Meillä ainakin riidellään, ihan jopa huudetaan.

Nuorina riideltiin oikein tosi tulisesti, mutta meillä olikin silloin aika isoja vaikeuksia ja vastoinkäymisiä elämässä. Nyttemmin riidat on kyllä vähentyneet huimasti ja muuttuneet muutenkin sivistyneemmiksi, niin kuin aikuisilla ihmisilla mielestäni kuuluukin. Tavaroiden paiskominen on jäänyt, eikä desibelitkään enää ole vuosiin kohonneet kotirauhan häiritsemis -asteelle. Mies saattaa joskus todella vihaisena iskeä nyrkillä seinään, mutta se on jo aika ääripäätä meillä.

Mutta siis, kyllä riitelemme edelleen n. kerran kuukaudessa. Milloin mistäkin ja joskus isommin ja joskus pienemmin. Ainakin parin kuukauden välein kyllä ääni kohoaa, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Ollaan molemmat tempperamentiltamme sellaisia että vaikea olis kuvitella meitä yhdessä ilman ajoittaisia kärhämiä.

Olemmeko siis mielestänne ihan kamalia/onko suhteemme tuhoon tuomittu?