Pariskunnat, jotka eivät koskaan riitele?

Mutta meillä niistä puhutaan suoraan, riitelemättä. Sitten joskus kerran puolessa vuodessa puhdistetaan ilmaa tosissaan..silloin syy voi olla melkein mikä vain. Mykkäkoulua kestää noin tunti jonka jälkeen asia puhutaan ja sitten kaikki on taas paremmin. Me ollaan oltu yhdessä kolme vuotta.

me ollaan oltu 8 vuotta yhdessä eikä varsinaisesti riidelty.kyse ei ole siitä,ettemmekö uskalla,vaan luonteen samanlaisuudesta ja mies on huono riitelemään.

mä oon kyllä muutaman kerran päreeni polttanut,mutta eipä muuta.

en minäkään olisi moista uskonut,exän kanssa kun se suhde oli yhtä riitelemistä.

mutta ei tuota mun miestä saa riitelemään ;). Joskus alkuaikoina vielä yritin, mutta melko typerää se on yksin riidellä..



Aiemmissa parisuhteissa kyllä riitelin - nepä kaikki onkin päättyneet, tämä nykyinen ei :).



Miehellä on melkoiset lehmänhermot ja jos jotain sanomista tulee, niin näen jo kyllä toisen naamastakin, että harmittaa. Ei mun tarvi vielä omalla typerällä käytökselläni lisätä toisen harmitusta.

Ei olla koskaan edes korotettu ääntä. Mies ei vaan tykkää riitelystä, joten lähtee mieluummin pois paikalta ja tulee takaisin kunhan mä olen rauhoittunut =D

mutta ei tuota mun miestä saa riitelemään ;). Joskus alkuaikoina vielä yritin, mutta melko typerää se on yksin riidellä.. Aiemmissa parisuhteissa kyllä riitelin - nepä kaikki onkin päättyneet, tämä nykyinen ei :). Miehellä on melkoiset lehmänhermot ja jos jotain sanomista tulee, niin näen jo kyllä toisen naamastakin, että harmittaa. Ei mun tarvi vielä omalla typerällä käytökselläni lisätä toisen harmitusta.

olekkin ihanaa,kun ei tarvitse riidellä,ja kuluttaa moiseen energiaa!

jatkukoon teidän suhde yhtä onnellisena! :)

t.se toinen jotka ovat olleet yhdessä 8 vuotta

Kylla jokainen pariskunta riitelee joskus. Mykkakoulu on passiivista riitelya...

Jos koko elaman tukahduttaa tunteensa, ajatuksensa jne. niin kylla se jossain vaiheessa rajahtaa tai toinen puolisoista voi olla niin tossun alla ettei uskalla tuoda julki omia mielipiteitansa eron pelossa tai jostain muusta syysta. Siina vaiheessa kun lapsia tulee perheeseen niin on ihme ja kumma jos ei jossain vaiheessa pinna mene. Mulla on ystava joka vaittaa ettei ikina nalkuta miehellensa, mutta nalkuttaa miehestaan sitten kavereille senkin edesta. Ehka olisi parempi asia sanoa ne asiat miehellensa etta jotain muutosta tapahtuu jos sellaista haluaa.

Mutta hän kyllä vatvoo asioita ja pahoittaa usein mielensä, mutta ei halua riidellä ja pitää siksi kaiken sisällään.

väitellään kyllä ja ollaan eri mieltä asioista, mutta ei olla ikinä vielä tapeltu eikä huudettu toisillemme.



Nimim. onnellisesti yhdessä 13 vuotta josta 4 naimisissa.

Siis ollaan namisissa ja pari lasta eikä koskaan riidelty tai mitään mykkäkoulua harrastettua. Täytyy myöntää, että ei ole vielä koskaan tullut suuttumuksen tunnetta rakkaaseen mieheen :)

Ei olla koskaan varsinaisesti riidelty, koska mies ei sellaiseen suostu. Riitelemällä en siis saa mitään asoita perille, joten minäkin olen luopunut siitä. Palasimme juuri ulkomaanmatkalta, jonka aikana keskustelimme joka päivä avioeron mahdollisuudesta ja teimme lopulta päätöksen asumuserosta. Ilman minkäänlaista riitaa. Päin vastoin meillä oli muuna aikana oikein mukavaa. Jos itsekin tietäisit, että sinulla on vain hetki aikaa rakkaasi kanssa, etkö haluaisi, että se on hyvä hetki?



Eromme johtuu ns. sovittamattomasta ristiriidasta. Mieheni haluaa asua yksin, ja kun kotona asuvia lapsia ei enää ole, ei minulla ole mitään, millä estäisin häntä lähtemästä.

Meillä ei ole tarvetta riidellä. Osaamme keskustella asiat halki puhumalla. Tai noh, olen minä yrittänyt riidellä kunnolla, ei ole onnistunut :)

Mutta meillä niistä puhutaan suoraan, riitelemättä. Sitten joskus kerran puolessa vuodessa puhdistetaan ilmaa tosissaan..silloin syy voi olla melkein mikä vain. Mykkäkoulua kestää noin tunti jonka jälkeen asia puhutaan ja sitten kaikki on taas paremmin. Me ollaan oltu yhdessä kolme vuotta.

Te elätte vielä parisuhteen "alkuaikaa", ei voi verrata esim. 10v. yhdessä olleeseen pariin.

Olen kuunnellut lapsuudenkodissa turhaa riitelyä ihan tarpeeksi. Jos jommallakummalla menee hermot, niin yleensä siinä vaiheessa lähdetään lenkille, kaupungille tmv, ja sitten kun kummallakin on tunteet hiljentyneet, niin aletaan puhumalla puida asiaa läpi. Puhuessa saattaa äänenvoimakkuus välillä nousta, ja väitellään välillä ahkerastikin, mutta huutamiseen ei mennä.



Mutta niin, en ainakaan itse ajattele niin, että mulle tulee suuttumuksen tunteita puolisoa kohtaan, vaan suuttumuksen tunteita jotain puolison tekemää kohtaan. Ja se auttaa käsittelemään niitä asioita, kun voi sanoa toiselle, että mua nyt ärsyttää tietty asia ja pitää päästä vähän viilentämään tunteita lenkille, mutta puhutaan siitä sitten kun olen vähän selvitellyt päätä. Eikä niin, että SINÄ ärsytät minua ja sen takia lähden nyt vetämään joksikin aikaan.

Meillä ei riidellä. Minkä ihmeen takia yksinkertaisista/yleensä tyhjänpäiväisistä asioista pitäisi nostaa julmettu meteli ja pahoittaa sekä oma että puolison mieli? Kun puolisoksi on löytynyt täyden kympin tyyppi, joka ajattelee asioista ja toimii samalla tavalla, niin syitä riitelyyn ei ole.



Eikä mun mielestä se riita millään tavalla "puhdista ilmaa", edellisissä suhteissa on se jäänyt mieleen, että riidellessä tulee sanottua ja tehtyä sellaisia asioita, joita ei tarkoita ja joita katuu myöhemmin. Kummallakin on takana hyvinkin myrskyisiä suhteita, joten tämä seesteinen elämä on nautinnollista!



Meillä on molemmilla lehmän hermot.



Eikä tämä tarkoita sitä, että kumpikaan olisi tossun alla tai tukahduttaisi tunteitaan, asioista voi ja täytyy keskustella ihan asiallisesti. Eikä se ole maailmanloppu jos joskus joutuu joustamaan omista tarpeistaan toisen hyväksi.

Siis ollaan namisissa ja pari lasta eikä koskaan riidelty tai mitään mykkäkoulua harrastettua. Täytyy myöntää, että ei ole vielä koskaan tullut suuttumuksen tunnetta rakkaaseen mieheen :)

Vaikea uskoa että on totta tai sitten suutumuksen ja vihan tunteet kielletään, niitä pelätään eikä osata käsitellä.

Ärsyttää kun lehdistä lukee aina niin onnellisista pareista jotka eivät koskaan riitele. Heistä sitten tehdään joku saavuttamaton ihanne. ja kaikki jotka ei ole yltäneet samaan tuntevat huonommuutta ja kokevat epäonnistuneensa suhteessaan.

Todellisuudessa useimmissa suhteissa on kriisejä, keskeistä on kuinka niistä selvitään ja mitä niistä opitaan. Ottaa niin aivoon nämä siirappitarinat!

Kylla jokainen pariskunta riitelee joskus. Mykkakoulu on passiivista riitelya...

Jos koko elaman tukahduttaa tunteensa, ajatuksensa jne. niin kylla se jossain vaiheessa rajahtaa tai toinen puolisoista voi olla niin tossun alla ettei uskalla tuoda julki omia mielipiteitansa eron pelossa tai jostain muusta syysta. Siina vaiheessa kun lapsia tulee perheeseen niin on ihme ja kumma jos ei jossain vaiheessa pinna mene. Mulla on ystava joka vaittaa ettei ikina nalkuta miehellensa, mutta nalkuttaa miehestaan sitten kavereille senkin edesta. Ehka olisi parempi asia sanoa ne asiat miehellensa etta jotain muutosta tapahtuu jos sellaista haluaa.

Se on kyllä ainainen virsi siitä, että jos ei riitele, niin on jotain tukahdutettua. Joskus näin onkin, mutta kyllä minusta aikuiset ihmiset pystyvät keskustelemaan asioista ennen kuin niistä kehkeytyy riita. Ja jos on kyse jostain mitättömästä, huonosta tuulesta, väsymyksestä tms. osaa siihen suhtautua niin, ettei lähde riitelemään.

Ja mykkäkoulu on toki riitelyä sekin, eikä järkevää.

Jos se on suoraa huutoa ja tavaroiden lentelyä ja haukkumisten heittelyä, ni ei olla sitten riidelty, yhdessä 11 vuotta.



Ja me hoidetaan suuttumuksemme ja eunteemme niin ettei niistä kärsi ulkopuoliset eikä varsinkaan lapset. Minä saatan joskus korottaa ääntäni, muuten silti riitele, olen vaan kovaääninen :D

minäkin olen koittanut joskus riidellä ton miehen kanssa, mutta se on kuin viilipytty, sano sille mitä vaan. Mä oon vaan kulta ja rakas ja hymyilee ihanasti päälle, niin enpä ole vuosiin enää yrittänytkään :))

eikä olla kertaakaan vielä riidelty. Minä olen joskus tuiskahtanut miehelle mutta hän ei ikinä vastaa minulle mitenkään kiukkuisesti, joten nuokaan tilanteet eivät ole ikinä kehittyneet riitelyksi. 10 minuuttia pidempään mykkäkouluun minusta ei ole :D

Kun meillä riidellään tosi räiskyvästi. Jälkeenpäin yleensä aina kaduttaa. Pahimmat riidat ovat tulleet lasten syntymän jälkeen. Meillä ei ole asuinpaikkakunnallamme mitään tukiverkostoja. Tahoillamme olemme tasapainoisia ja hyvin koulutettuja, työssämme menestyviä aikuisia. Mulla siis herää ajatus, että olenko sittenkin valinnut väärin.