En arvosta miestäni, mies ällöttää minua. Onko tästä enää mahdollisuutta nousta?

jos on pidempiaikainen olotila, niin tuskin. Multa kuoli kaikki positiiviset tunteet vuosien kuluessa, eikä siihen auttanut kuin ero...eikä ole kaduttanut.

Kun vaan ajattelenkin miestäni päällimäinen tunne on viha, aina.

Jos toista lakkaa arvostamasta niin se on jo huonompi homma.arvostuksen puute murentaa suhdetta ja vaikuttaa kaikkeen käytökseen miestä kohtaan ja lopulta miehenkin tunteisiin!Miten voi hellästi ja rakkaudella kohdata toisen jos ei arvosta häntä. Ja tuskin mieskään haluaa olla naisen kanssa joka ei kykene häntä arvostamaan?!!

Kyse on yleensä omassa päässä olevasta ongelmasta, ei niinkään miehestä. Muistathan, että viha on tunne...välinpitämättömyys miestäsi kohtaan olisi paljon huolestuttavampaa ;).



Meillä yhteisiä vuosia takana melkein 10 ja voin rehellisesti sanoa että välillä on aikoja, jolloin koko ukko ärsyttää ja oksettaa niin rajusti että nukun sohvalla useamman viikon putkeen! Joka kerta näissä jutuissa olen ärsyyntynyt jostain, mikä onkin lopulta ihan oma ongelmani...

Kyse on yleensä omassa päässä olevasta ongelmasta, ei niinkään miehestä. Muistathan, että viha on tunne...välinpitämättömyys miestäsi kohtaan olisi paljon huolestuttavampaa ;).

Meillä yhteisiä vuosia takana melkein 10 ja voin rehellisesti sanoa että välillä on aikoja, jolloin koko ukko ärsyttää ja oksettaa niin rajusti että nukun sohvalla useamman viikon putkeen! Joka kerta näissä jutuissa olen ärsyyntynyt jostain, mikä onkin lopulta ihan oma ongelmani...

sori vaan.

Toki selvää on, että on kyse omasta "ongelmasta". Ehkä alun huumassa ei huomaa niitä asioita, joita itse pitäisi toisessa tärkeänä. Sitten vuosien kuluessa ei vain enää jaksa ohittaa niitä asioita jotka vaivaavat.

Sinulla voi olla itselläsi ap joku kehitysvaihe menossa, tarkkailet elämääsi tai jostain syystä katsomuksesi on muuttunut. Näin olen itse päätellyt, oma liittoni on siinä vaiheessa etten millään pysty antaa miehen edes koskettaa minua. Tiedän että on väärin, koska mies haluaa minua eikä näe meillä olevan mitään ongelmaa. En vain usko, että pääsen tästä sillä että purisin hammasta ja antaisin asioiden olla niinkuin tähänkin asti, olen kyllä yrittänyt. Lisäksi ihastuin välillä toiseen mieheen palavasti, jotain sekin kertoo että tälläinen on mahdollista. Eli jotain kaipaan elämääni ja yritänkin miettiä niitä asioita mitä itse voisin tehdä että mies riittäisi minulle. Tästä on ollut seurauksena paljon "omaa elämää" uusia harrastuksia, tekemisiä, ystävien tapaamista. Mutta ei auta, ei yhtään. Riitoja vain syntyy kun tähän asti mies on ollu se joka saa mennä ja olen itse "tyytynyt" jäämään lasten kanssa kotiin.

Jos keksit ratkaisun niin tule ihmeessä kertomaan minullekin! Ero ei mielestäni ole ratkaisu kun on kaksi pientä lasta, heidän takiaan kestän tämän.

yhdessä miehesi kanssa? Auttaisiko se, että voisit katsoa taas miestäsi uusin silmin?

keskustelkaa puhukaa ja puikaa asiaa yhdessä.



Monesti nainen ei arvosta miestä, koska hänestä tuntuu ettei mies arvosta tarpeeksi häntä.



Keskustelkaa tunteistanne sivistyneesti!

Pois turhat syyttelyt, mutta kerro rehellisesti tunteesi ja pyydä että toinen kuuntelee ennen kuin seanoo mitään.

Miettikää sitten yhdessä miten voisitte tilannetta parantaa ja sitoutukaan molemmat tekemään työtä liittonne ja toistenne eteen.

Varatkaa yhteistä aikaa ottakaa jokin yhteinen harrastus jonka ajaksi lapset hoitoon.



Erikseen tekeminen lopoulta vain erottaa ja yhdessä tekeminen yhdistää.

jos toinen ei oikeasti lähde mukaan sillä asenteella että YHDESSÄ. Jostain syystä kun yritetään koko perhe tehdä jotain, mies hilaa oman harrastuksensa siihen niin, etät loppujen lopuksi menemme kaikki vain harrastamaan MIEHEN harrastusta..

Ja toiseksi, kun mies ei koe olevan mitään ongelmaa vaikka sille kuinka siitä puhuu. Sen on huomannut että olen koko ajan kireä, en halua seksiä, jne. Mutta ei halua ymmärtää että tarvitsen häntä mukaan siihen uuden rakentamiseen, hän on sitä mieltä että ongelma on vain minulla. Ymmärrän sinänsä, koska hän ei osallistu kotitöihin kuin pakottamalla, on saanut aina mennä ja tulla kun harrastus vie, on reissutöissä joten vastuu lapsista on mulla eikä hän osaa ottaa sitä vastuuta sitten kun on kotona.. eihän sitä saavutetuista eduista niin vain luovu. Toivottavasti edes pikkuhiljaa huomaa että asioiden on muututtava, kuka nyt loppuelämäänsä haluaa olla kodinhoitaja miehelle, jota ei edes rakasta :(

eikä sitä arvosta?



Jos kyse on jostain miehen "viasta", siis ei ansaitse mitenkään kunnioitusta ja tekee asioita, jotka saavat ällöämään, tunne on ymmärrettävä. Jos mies ei halua muuttua, vaihtoehtoina on sietäminen tai eroaminen.



Usein vain se ällötys on omassa päässä ja on enemmän kyllästymistä ja vaihtelunhalua. Siihen saumaan tulee usein ihastuttua vieraaseen ja jo se muistuttaa, miten tuttuja tylsä se oma mies on. Uusi mies voi olla parempi, tai voi olla huonompikin, mutta ihastuneena (ja ilma, että asuu ko. tyypin kanssa) on ihan turha luulla pystyväsnä sitä arvioimaan. Joskus käy vaihdossa hyvä tsägä, joskus tulee vääriä arvioita.



Jos kyse ei ole mistään varsinaisesta, neuvoisin 20 vuoden suhteen kokemuksella odottelemaan rauhassa, että se menee ohi. Keksity johonkin muuhun ja koita kohdella miestäsi ystävällisesti ja niinkuin jotain vieraampaa (siis et kaada paskaa niskaan ja valita pienistä aina kun siltä tuntuu)

Mä oon ollut naimisissa 13 vuotta ja pariin otteeseen on tullut tuollainen ällötysvaihe joka on kestänyt helposti ½-1v. Meillä oli jopa kokonaan seksitön vuosi ja kieltämättä mietin lähtöä. En vain halunnut hänen lähelleen, mutta en harkinnut toista miestäkään. Mutta kyllä on mahdollista että asia korjaantuu. Meilläkin menee taas loistavasti ja ydinperhe on koossa.

tosiaan olen jopa eroa välillä harkinnut. Elin jopa rinnakkais suhdetta melkein 2 vuotta. Olin ihan valmis lähtemään. Seksielämä oli kuollutta ja inhotti joka ikinen kosketuskin.



Mutta nyt viimenen vuosi ollu taas ihan ok. Välit lämmenneet ja seksiä on paljon.



Olen todennut mielessäni, että onneks en lähteny. Parempaa miestä en voisi saada ja hän on kuitenkin myös lasteni isä :)



Välillä tietysti jotkut pikkuasiat ärsyttää, mutta se nyt on normaalia.

Pitkään oli kyllästymisvaihe menossa, muutama vuosi. Lasten takia yritin päästä siitä yli, mutta fiilis omassa päässä pysyi vaan. Pitkään myös raivosin lapsille ja miehelle, joka tuntuu sietävän minulta mitä vaan. Vihdoin sanoin, että ei tule mitään, en jaksa enää vuodesta toiseen opetella pitämään hänestä. Pyysin, että ollaan vielä muutama vuosi kaveripohjalta pienimmän takia ja mies tuntuu tyytyvän siihenkin.



Nyt joidenkin vastauksia lukiessa huomaan, että on tosiaan viisasta odotella vaan, jos pystyy. Itsestä tuntuu, että ei tämä voi muuttua paremmaksi, mutta mistäpä tietää? Yritän kunnioittaa miestäni juuri noin, ns. vieraana ihmisenä. Raivoamisen ja riidat ovat turhiksi osoittautuneet, olen ehkä vähän tässä vuosien varrella muuttunut kypsemmäksi itsekin.



Jotkut tutut vaan antavat neuvoksi, että eroa vaan, niin alkaa siitä uusi hyvä elämä. Jaa-a, enpä odota ruusuisia aikoja 3 lapsen yh-nä, niin en hätiköi. Ei tämä hauskaa ole, mutta eihän se elämä aina kaikilla olekaan.

Nyt joidenkin vastauksia lukiessa huomaan, että on tosiaan viisasta odotella vaan, jos pystyy. Itsestä tuntuu, että ei tämä voi muuttua paremmaksi, mutta mistäpä tietää? Yritän kunnioittaa miestäni juuri noin, ns. vieraana ihmisenä. Raivoamisen ja riidat ovat turhiksi osoittautuneet, olen ehkä vähän tässä vuosien varrella muuttunut kypsemmäksi itsekin.

Yksi loistava lähtökohta ja oletus suhteelle on se, että vain itseään voi muuttaa. Toista voi pyytää yrittämään jotain muutoksia, mutta sitä ei voi vaatia, tai ainakin pitää olla valmis siihen, ettei mutosta tapahdu. Toisaalta muutos itsessä on usien tehokkaampi aiheuttamaan muutosta toisessa, mutta ei se aina toimi sekään.

Puhun nyt isoista, persoonallisuuteen ja asenteisiin liityvistä asioista, en siitä, että toinen opettelee laitamaan ne sukat pyykikoriin tai puristamaan hammastahnaa oikein ;)

Yritin siis 7 vuotta hampaita kiristellen sietää miestä, jonka kanssa menin yhteen liian nuorena ja perustimme perheen ( 2 lasta ).



Lopulta tuntui, että tulen hulluksi ja ero tuli eteen. Nyt olen elänyt uusperhettä toisen miehen kanssa 6 vuotta ja rakkaus tätä miestä kohtaan vain lisääntyy päivä päivältä. Lapset tapaavat isäänsä säännöllisesti ja pitävät isäpuolestaan, joten en näkisi tätä tilannetta kenenkään kannalta kovin huonona ( vaikka äitihän ei tietysti monien mielestä ansaitsisi uutta onnea : ) ).



Ja ex-mies ällöttää edelleenkin, lasten tapaamisten merkeissä tavataan pakostakin silloin tällöin.

Minun on ongelmani on se, että en arvosta miestä oikein millään elämän alueella. En arvosta hänen ammattiaan, hän on todella laiska mikä inhottaa minua, hän on mielestäni tyhmä ja tiedän itse asioista paljon miestäni enemmän. Hänestä ei siis ole millään tasolla keskustelukumppaniksi minulle.



Mies ei tee kotitöitä muutakun käskettynä, makaa vaan sohvalla.



Olen jaksanut tätä olotilaa muutaman vuoden. Pienten lasten takia en haluaisi erota, mutta en haluaisi tällaista elämääkään. Koen elämn menevän hukkaan.



Tiedostan sen, että en välttämättä löytäisi ikinä parempaakaan miestä, mutta siihen olisi ainakin mahdollisuus jos olisin sinkku.



Olen alkanut ihastumaan muihin miehiin, joka sekin ärsyttää minua. Toisaalta saan siinä muuta ajateltavaa.



Olen alkanut käyttäytymään miestäni kohtaan siten, kuin hän olisi joku vieras. Olen siis kohtelias, kuten tällä ehdotettiinkin. Mies ei silti ole minua kohtaan kovinkaan mukava. Mies ei kuitenkaan näe suhteessamme mitään ongelmaa, eikä halua erota. AARGH.



Ap

Yksi loistava lähtökohta ja oletus suhteelle on se, että vain itseään voi muuttaa.

että pääsisin tästä vihasta miestä kohtaan. Meillä meni siis hiihtoloman loppupuoli ihan läskiksi ja varmaan se periaatteessa oli mun syy, mutta kun en vaan pysty tässä asiassa joustamaan. Meillä on siis niin että mies on aina antanut ymmärtää että se tarvii paljon omaa aikaa. Ja tämä käy myös ilmi siitä miten innokas se aina on kun sitä on tarjolla. Nyt sitten hiihtolomalla jäjestin miehelle lähes kuusi päivää omaa aikaa. Oltiin mummolassa, mun kaverilla, tehtiin päiväretkiä, iltaisin oli ohjelmaa jne. Kerroin näistä suunnitelmista hyvissä ajoin edellisellä viikolla miehelle.

Sitten kun palattiin lasten kanssa kotiin torstaina ja oletin että mulla olisi edes perjantai vapaata, mitä vielä. Me ollaan tästä asiasta riidelty tolkuttoman monta kertaa. Perjantaina puolilta päivin sanoin että nyt minäkin tarvisin sitä omaa aikaa, mutta niin siinä sitten kävi etten sitä vapaahetoisesti saanut. En jaksa selittää koko juttua mutta päädyttiin siihen että taas kerran illalla raivostuin täysin ja loppuloma sit käytännössä riideltiin. Olen kokeillut sekä sitä että mies saa vapaaehtoisesti määritellä miten sitä omaa aikaa mulle antais sekä sitä että minä "määrään" milloin se olisi. Kumpikaan ei toimi ja samaa norsunvittua on aina vastassa.

Mies ällötti minua, en pystynyt seksiin. Joskus kännipäissäni annoin, kun himot iski.

muuten en koskenutkaan.



Tämä johtui pitkälti arvostuksen ja kunnioituksen puuttesta. Meidän suhteessamme ei ollut enää mahdollista asiaa korjata.



Olen nyt uudessa suhteessa. Kaikki on toisin. Kunnioitan, arvostan ja rakastan miestäni. Nyt tiedän, miltä pitää toisen ihmisen kanssa tuntua.

paljon kotitöitä. Laittaa ruoatkin aina kun on kotona. On hoitanut lapsia ihan syntymästä asti. Esim. ne harvat nuhanenä itkuyöt on vauvoja hoitanut, vaikka on ollut aamusta töihin meno.

Olen myös aina saanut mennä ja liikkua omna tahdon mukaan. Koskaan ei ole mies sanonut, että et kyllä mene.



Mutta silti se vaan kyllästyminen tuli minun taholta tähän liittoon.. Onneksi on nyt kuitenkin korjaantunut. nro: 13

Tässäkin eräs oli ollut yhdessä seitsemän vuotta? Niin pitkä aika meni mieheltäkin hukkaan elämästään valehtelevan naisen takia.



Syynä luultavasti oli raha. Odotellaan kunnes löytyy parempi rahamies. Sitä ennen voidaan teeskennellä parisuhdetta nykyisen kanssa, jota silti vihataan vaikka ruoka ja vuokra kyllä maistuu...



Menisitte itseenne. Ja se syy että lasten takia. Olkaapä nyt rehellisiä itsellenne. Miesten tulot on se todellinen syy. Ei lapset. Ette te lapsista välitä. Lapsia on tähän turha sotkea.



T: valheellisen naisen ex

Tässäkin eräs oli ollut yhdessä seitsemän vuotta? Niin pitkä aika meni mieheltäkin hukkaan elämästään valehtelevan naisen takia.

Syynä luultavasti oli raha. Odotellaan kunnes löytyy parempi rahamies. Sitä ennen voidaan teeskennellä parisuhdetta nykyisen kanssa, jota silti vihataan vaikka ruoka ja vuokra kyllä maistuu...

Menisitte itseenne. Ja se syy että lasten takia. Olkaapä nyt rehellisiä itsellenne. Miesten tulot on se todellinen syy. Ei lapset. Ette te lapsista välitä. Lapsia on tähän turha sotkea.

T: valheellisen naisen ex

Minä tienaan enemmän kuin mieheni, en siis ole yhdessä rahan takia.

Itse vanhempieni avioeron kokeneena en halua sitä samaa paskaa lapsilleni, siksi yritän välttää eroamasta miehestäni.

Ap