Vihaan vihaan vihaan vihaan olla kotona lapsen kanssa

vaikka lapsi onkin helppo ja ihana, hymyilevä, oppivainen, hauskaa seuraa ja niin päin pois. Mutta inhoan melkein jokaista päivää, silti. Siitä huolimatta.



Mutta kun mies ei halua jäädä kotiin lapsen kanssa, mutta ei halua näin pientä hoitoonkaan. Eipä silti, kurjalta se tuntuisi vasta vuoden vanha viedä.



Töihin paluu koittaa elokuussa 2012. Teen vielä kohta aamukamman ja nipsin siitä joka aamu väheneviä piikkejä. Vielä tosin kampa saa jäädä, harkinnan alle vasta kun niin monipiikkinen löytyy!



Pahinta on tää nysvääminen ja sosiaalinen tyhjiö. Kun ei ole ketään, jonka kanssa jutella. Ei ketään, jonka kanssa tehdä asioita. Lähellä on kerran viikossa perhekahvila, se onkin ainoa henkireikä. Olen käynyt siellä jonkun aikaa, mutta en ole tutustunut kehenkään niin, että yhteyttä voisi alkaa pitää. SIis ei viitsi tunkea, kun ei tunnu luontevalta.



Vanhat kaverit ovat joko isojen lasten kanssa kotona ja juoksevat pää kolmantena jalkana viemässä lapsia kerhoihin ja harrastuksiin. Tai sitten he ovat jo palanneet töihin. Illat he ovat perheensä parissa. Ja ne lasten harrastukset.



Olen yrittänyt välillä laittaa "etsin ystävää" palstalle ilmoitusta (siis olen laittanut), mutta ei tärppää. Olen käynyt jossain mammameetingeissä, mutta niitä on 2 kertaa ja sitten ei mitään. Monet ovat jo palanneet töihinkin. Mutta vielä VUOSI ja pitkälle toista... kuolema. Joku sanoo, että on niin antoisaa aikaa. No on se, jos vain lasta ajattelee. Mutta muuten ihan perseestä.