Lue keskustelun säännöt.
Vihaan vihaan vihaan vihaan olla kotona lapsen kanssa
02.03.2011 |
vaikka lapsi onkin helppo ja ihana, hymyilevä, oppivainen, hauskaa seuraa ja niin päin pois. Mutta inhoan melkein jokaista päivää, silti. Siitä huolimatta.
Mutta kun mies ei halua jäädä kotiin lapsen kanssa, mutta ei halua näin pientä hoitoonkaan. Eipä silti, kurjalta se tuntuisi vasta vuoden vanha viedä.
Töihin paluu koittaa elokuussa 2012. Teen vielä kohta aamukamman ja nipsin siitä joka aamu väheneviä piikkejä. Vielä tosin kampa saa jäädä, harkinnan alle vasta kun niin monipiikkinen löytyy!
Pahinta on tää nysvääminen ja sosiaalinen tyhjiö. Kun ei ole ketään, jonka kanssa jutella. Ei ketään, jonka kanssa tehdä asioita. Lähellä on kerran viikossa perhekahvila, se onkin ainoa henkireikä. Olen käynyt siellä jonkun aikaa, mutta en ole tutustunut kehenkään niin, että yhteyttä voisi alkaa pitää. SIis ei viitsi tunkea, kun ei tunnu luontevalta.
Vanhat kaverit ovat joko isojen lasten kanssa kotona ja juoksevat pää kolmantena jalkana viemässä lapsia kerhoihin ja harrastuksiin. Tai sitten he ovat jo palanneet töihin. Illat he ovat perheensä parissa. Ja ne lasten harrastukset.
Olen yrittänyt välillä laittaa "etsin ystävää" palstalle ilmoitusta (siis olen laittanut), mutta ei tärppää. Olen käynyt jossain mammameetingeissä, mutta niitä on 2 kertaa ja sitten ei mitään. Monet ovat jo palanneet töihinkin. Mutta vielä VUOSI ja pitkälle toista... kuolema. Joku sanoo, että on niin antoisaa aikaa. No on se, jos vain lasta ajattelee. Mutta muuten ihan perseestä.
Kommentit (22)
Minä kyselin monelta äidiltä puistoissa, busseissa ja kahviloissa kaipaisiko joku laillani kahviseuraa. Nyt olen saanut useamman äitikaverin, joiden kanssa voin jutella päivittäin. Tapaan heitä nyt puistoissa, kahviloissa ja kerhoissa, sekä ihan meillä kotona tai heillä.
Monta kertaa kysyin, ja sain vastaukseksi märkiä pyyhkeitä ja rukkasia, mutta ei se mitään haittaa. Kyllä minä ymmärrän: heillä on ehkä jo useita äitikavereita, eikä aika riitä uuteen. Tai eivät halua "sitoutua" mihinkään, haluavat pitää rennon aikataulun. Tai eivät vain koe minua sopivaksi. Ei se mitään tee, löytyy niitä muitakin.
Omat kaverit muussa elämässä asuvat vähän liian kaukana ja ovat töissä/opiskelemassa/kiinni omissa lapsissaan. Mutta näin on hyvä.
Tähän muuten ryhdyin vasta kun esikoinen oli noin vuoden, siihen mennessä en ollut tohtinut. Nyt on hyvä piiri kasassa, kun esikoinen on 1v5kk ja viihdyn kotona todella hyvin nyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olla kotona lapsen kanssa, mutta vihaat yksinäisyyttä? Nämähän on kaksi eri asiaa.
Minä pitäisi tosi hälyttävänä tilannetta, jossa kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on sidottu töihin ja kotona olo vastaa lähinnä eristyssellissä nysväämistä. Nyt on ihan hyvä, tässä vaiheessa, tajuta että sellaisia ystäviä ei ole, joilla on sama elämäntilanne. Paljon parempi herätä tähän tilanteeseen nyt, kun sinulla on vielä mahdollisuus vaikuttaa, kuin sitten parinkymmenen vuoden päästä herätä siihen todellisuuteen, että että on yksinäinen eikä ole ketään jolle kertoa omista tunteistaan ja elämästään.
Ainoa keino saada ystäviä on vaan sinnikkäästi jatkaa perhekerhoissa ja kahviloissa käymistä. On ihan normaalia olla niissä ensin vähän marginaalissa ja tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Jo parinkymmenen käyntikerran jälkeen ne ihmiset (nekin jotka on alussa olleet vähmmän ystävällisiä) alkaa olla tuttuja, joiden kanssa voi vaihdella pari sanaa kun näkee kaupassa jne. Sinähän lisäksi tarvitset myös omia harrastuksia, ilman lasta, ja sieltäkin saat varmasti tuttuja.
Minä olen tehnyt aika lailla töitä että olen löytänyt muuton jälkeen uudelta paikkakunnalta uusia kavereita. Mut niitä löytyy, täytyy vaan muistaa että jokaista kaveria kohden pitää tutustua vähintään kymmeniin ihmisiin. Näen asian niin, että on iso etuoikeus olla kotiäiti jo ihan sosiaalisen elämän kannalta; äitiys yhdistää yli ammatti - ja kulttuurirajojen ja tänä aikana voi tutustua ihmisiin joihin ei muuten koskaan törmäisi. Siinä tutustellessa saa omat ennakkoluulot mukavasti kyytiä. :)
ole seurakunnalla perhekerhoa?? Entäpä musiikkiopistolla muskaria? Työväen/kansalaisopistolla äiti-lapsi-jumppaa tms.?
Mitä jos ottaisit itsellesi osa-aika työtä parina päivänä viikossa? Vaikka ilta- tai viikonloppuhommaa, kun mies on kotona?
Minulle taas kävi niin päin, että luulin aina, että vihaisin olla kotona lasten kanssa, ja etten ole edes äitityyppiä. No, täällä sitä ollaan 2-vuotiaan ja puolivuotiaan kanssa, ja viihdyn :)
vastaan! Terv. Kotona hyvin viihtyvä, mutta sosiaalinen äiti
Mutta että tutustuisi johonkin niin, että tapaisi myös sen kahvilan ulkopuolella - se on haaste. Kun en ole tavannut sellaista, jota itse haluaisin siis jotenkin erityisesti tavata. Eikä siis äideissä ole vikaa! Mutta ei vain ole sillä lailla loksahtanut, elämäntilanteetkin niin erilaisia. Monilla on niin monta lastakin, ettei heistä ole repeämään "seuraneidiksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äläkä mene mihinkään kahvilaan tai kerhoon, jos ei natsaa
se se vasta kauheeta onkin
, etkä vie häntä liian pienenä (alle 2 v) hoitoon!
Ikävää, että miehesi ei halua ajatella lapsen ja sinun parasta, ja jäisi kotiin vuorostaan edes joksikin aikaa!
Ja sinnikkäästi vaan käyt siellä perhekahv ja puistossa ja moikkailet kivan tuntuisia ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun näppiksestä! Itsellä töihinpaluuseen tosin vähemmän aikaa, mutta silti puuuuuuuuuuuuduttaaaaa. Mistä päin kirjoittelet? Minä pk-seudulta.
Eikä myöskään kesälomien aikaan. Ovat aivan tyhjiä, kun sinne mennään. Siis yksinkertaisesti täällä ei näe ketään, paitsi siellä perhekahvilassa. Ihmiset asuu pientaloissaan ja lapset leikkii omalla pihalla. Lähinaapurustossamme ei ole lainkaan lapsia, lähin talo n. 1km päässä, jossa siis jonkun ikäisiä lapsia asuu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MIKS ET MEE TÖIHIN? pakkoks on olla kotona noin kauaa. mulla hajoo kans pää ja meenkin töihin takas sitten nopeemmin ku olin ajatellu! Ei aina tartte olla kotona sitä kolmee vuotta lapsosen kanssa.... tai ainakaan jos vihaa kotonaoloa :)
Tämä on vaihe elämässä, se menee ohi. Sen vaiheen mukavaksi tekemiseen tarvitaan toisia äitejä, joten laske nyt vain sitä rimaa ja ala kysellä kahvikavereita niistä pientaloasujista. Mene sinä heille joskus. Ei niiden äitikavereiden tarvitse pitkäaikaisiksi ystäviksi jäädä, mutta rupatteluseuraa ja hyvänpäiväntuttuja heistä kyllä saa helposti. Lähes kaikki äidit on samassa tilanteessa, hekin kaipaavat aikuista seuraa päiviinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en viihtynyt yhden lapsen kanssa kotona, mutta meillä onneksi mies jäi kotiin vuorostaan.
Jos olisin sinä, hakisin tarhapaikkaa elokuusta 2011 ja tekisin sen aamukamman. Laatisin kunnon suunnitelman loppuajaksi, mitä teet maaliskuussa, huhtikuussa, toukokuussa ja sitten kesällä, kun edes sitä kerhoa ei ole. Onko miehellä lomaa? Voisit jo suunnitella sitä.
Mutta ymmärrän hyvin sinua. Rakastan lapsiani, joita on neljä, mutta en ole kotiäitityyppiä.
Srk:t on aika kaukana (10km), siis pääsee sinne tietysti.... mutta valitettavasti päivä on IHAN sama kuin tässä lähempänä olevalla perhekahvilalla. Eli siis valinta on aika helppo.
Muskaria on vain srk:lla, enkä saanut paikkaa 1-2v ryhmään. Suht lähellä järjestettävät jumpat on vain illalla ja ne ei sovi (mulla on vanhempi lapsi, joka on vauvan tasolla kehityksessä, kun hän tulee koulusta, olen nalkissa hänen kanssaan/takiaan viitenä päivänä viikossa).
Itse en olisi niin kauhean nirso sille, että on pakko olla prikulleen sama elämäntilanne, mutta olen vain kokemuksen kautta huomannut, että käytännössä ihmiset haluaa tavata vain samanlaisessa tilanteessa olevia. Esimerkkinä - suuri osa "lapsellisista" kavereistani jäi pois lapseni synttäreiltä, koska heidän omat, isommat lapsensa eivät halunneet tulla "jonkun vauvan juhliin" ja "siellä on se vammainenkin".
Ollaan me käyty äiti-vauvajumpassa välillä kauempana, mutta siellä taas ei oikein sitten ehdi tutustua, koska jumppatapaamisia on se 12 ja kun ei sillä alueella liiku, niin ei tapaa näitä naamatuttuja.
Me asutaan lisäksi sillä lailla periferiassa, että lähimmät kaupat on 5-10km päässä. Yleensä perheiden miehet käy siellä autoilla...
Ap
ole seurakunnalla perhekerhoa?? Entäpä musiikkiopistolla muskaria? Työväen/kansalaisopistolla äiti-lapsi-jumppaa tms.?
Mitä jos ottaisit itsellesi osa-aika työtä parina päivänä viikossa? Vaikka ilta- tai viikonloppuhommaa, kun mies on kotona?
Minulle taas kävi niin päin, että luulin aina, että vihaisin olla kotona lasten kanssa, ja etten ole edes äitityyppiä. No, täällä sitä ollaan 2-vuotiaan ja puolivuotiaan kanssa, ja viihdyn :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sellaista mikä sinua ahdistaa? Oliko äitisi myös uraäiti joka ei viihtynyt seurassasi? Lapsesi on pieni vaan vähän aikaa yritä saada häneen kontakti.
Kolmeksi päiväksi, sitten seur tammikuussa (lapsi 3) kokopäivätyöhön.
Ap
on sellaista mikä sinua ahdistaa? Oliko äitisi myös uraäiti joka ei viihtynyt seurassasi? Lapsesi on pieni vaan vähän aikaa yritä saada häneen kontakti.
Mutta hän ei ihan riitä mulle päivän kontaktisaldoksi.
Äitini ei ole varsinainen uraäiti, vaan ihan tavallisesti työssäkäynyt perheenäiti.
Kyllä mä pistäisin miehen kovan kovaa vastaan. Jos haluaa, että lapsi hoidetaan kotona, niin hänenkin on osallistuttava ja oltava ainakin puoli vuotta kotona.. Ja lisäksi hoidettava lapsia iltaisin niin, että pääset silloin tapaamaan tuttujasi.
Toivottavasti löydät seuraa, itsekin voisin mielellään lähteä kahville tms. mutta et taida asua Helsingissä asumisalueen kuvailun perusteella.
Äläkä ole itsellesi niin ankara, lapsesta kasvaa varmasti tasapainoinen aikuinen, vaikka menisikin päivähoitoon nuorempana kuin 3v.
Ei asuta Hgissä, liepeillä kylläkin, tällaisella harvaanasutulla pläntillä. Varmaan onkin tuleva lapsiperhekeidas, kun kunta saa kaavoituksensa kaavoitettua. Kyllä mä miestä varoittelin, kun tänne muutettiin, että tulen sitten olemaan tosi mökkihöperö kotona ollessa...
Mut kun lapsi kasvaa, asiat muuttuu, koulu on 2km päässä ja on täällä ikätovereita. Paitsi harrastuksia ei... Eikä lukiota. On mieskin välillä miettinyt pois muuttamista, alueelle jossa enemmän toimintaa jo, ettei ole "hitaasti kehittyvä".
Kiitos kaikille vastauksista, alan vääntää perheelle murkinaa.
Ap
Mielestäni Suomessa tämä mahdollisuus on todella vähällä huomiolla, ja poliitikkojenkin pitäisi kiinnittää asiaan enemmän huomiota.
Itse olen töissä 1-2 päivää viikossa ja se on tosi mukavaa. Sekä talouden tasapainotuksen kannalta että muutenkin.
Itsellänikin meni tois pitkä aika, ennen kuin oikeasti aloin tutustua uuden asuinalueen äiteihin. Ja olen juuri sellainen, joka ei yhtää kehtaa/uskalla tuppautua toidet jo ennalta tuntevien seuraan. Mutta kun tarpeeksi usein käyt samassa paikassa, niin aivan varmasti alat löytää juttukavereita!
Ja ymmärrän hyvin tunteesi, mutta jostan hattua, että et halua viedä 1-vuotiasta vielä pk:hon! Itsekään en alle 2-vuotiasta veisi enkä vie.
Mutta jos miehesi ei tosiaan aio jäädä kotiin (epäreilua!, varsinkin, jos sinäkään et viihdy. Lapsen edun takia hänenkin pitäisi edes muutama kk olla koti-isänä!), niin ehkä voisit mennä töihin jo vuoden kuluttua?