Nauttiiko lapsesi aidosti harrastuksestaan, vai onko "pakkopullaa"?

Varmasti jokaiselle tulee sellaisia kausia, ettei niin kovasti kiinnosta ja toisena hetkenä kiinnostaa taas kovastikin. Joskus sujuu ja joskus ei. Yhden kerran perusteella tuskin kannattaa sellaista johtopäätöstä tehdä, että koko harrastus on ihan pelkkää pakkopullaa ja vanhempien pakottamaa juttua.

On ollut kyllä myös kausia, että on ollut enempi pakkopullaa, mutta niistä kausista on sitten päästy yli. Luulen että silloin on ollut enempi ongelmana opettaja ja tämän tyyli.



Tanssissa käy ja vain kerran viikossa. Ja nyt on tosi kiva opettaja.

miettimistä, sanoinko jossain niin? Oon seurannut niitä samoja poikia jo pitkän aikaa, kunhan vaan nyt purin tämän mietinnän kirjalliseen muotoon. Toki niitä päiviä on kaikilla ettei huvita, mt väkisin tulee mieleen et poikia ei huvita, vaan vanhempia.

mutta tiedän myös, että välillä on aikoja, kun ei hirveästi huvita, ei oikein mikään. Mutta siis tykkäävät kovasti, ja se on minusta erittäin hieno homma. Ja kyllä, minun aloitteesta harrastavat tätä lajia, voi mua pahaa äitiä!

sen on saanut lopettaa. Me kokeillaan useampaa lajia ja lapsi saa päättää, mitä haluaa harrastaa.



Toki lähteminen on joskus vaikeaa ja siinä pitää vähän "painostaa", mutta jos lapsi selvästi ei lainkaan nauti eikä harrastustunniin jälkeenkään ole sitä mieltä, että kivaa oli, niin en pakota harrastamaan sitä lajia. Mun tehtävä vanhempana on tarjota mahdollisuuksia ja lapsi itse voi päättää, mitä valitsee. Sen olen sanonut, että jotain pitää harrastaa, mutta itse voi valita, mitä.

ja on sanottava et hei, en ole syyttelemässä ketään, kunhan mietin! Siellä jo joku kimahti "voi voi mua, paha äiti" -juttuja! Hienoahan se on jos ette koskaan kukaan ole tälläistä huomanneet, ehkä vaan mun pojan fudisjoukkueessa on välillä tälläistä tunnelmaa.

joku harrastus on mustakin hyvä olla. Lajin voi valita itse ja varsinkin nyt pienenä vielä voi hyvin kokeilla erilaisia. Meillä luistelukoulu ollut nyt pari vuotta listalla: aluksi kankeaa harkoissa kun yksin jäälle meneminen oli pelottavaa. Sittemmin innoissaan tekee siellä ja pitää ohjaajista. Kotoa lähteminen vaikeaa (kun joutuu jättämään jonkun puuhan/leikin kesken) ja molempina vuosina iskenyt "kevätväsy" eli jokaviikkoinen lähteminen tuntuu lapsesta rasittavalta. Parit harkat on jätetty väliin, jos tuntuu siltä, mutta koko harrastuksesta ei luovuta jos itse harkoissa on kivaa.



Voi olla, että on lapsia, joille olisi parempi harrastaa jotain toista, kun nykyistä lajiaan tai ehkä aloittaa vasta myöhemmin - jos siis joka viikko seisovat kentän laidalla haluamatta osallistua. Toisaalta onko mahdollista, että nämä ovat ujoja ja arkoja lapsia, joiden vanhemmat tietävät, että tarvitsevat pitkänkin ajan ennenkuin uskaltavat heittäytyä mukaan toimintaan? Sellaisia, joille jo se katsominen voi olla iso kokemus?



Itse ohjasin pitkään lasten jumppatunteja ja erään tytön äidin kanssa puhuin, kun tämä oli puoli vuotta käynyt istumassa salin reunalla - osallistui vain loppuloruun, jos yritin houkutella mukaan, käänsi päänsä pois eikä vastannut mitään. Äitinsä mukaan halusi innoissaan tulla ja kertoi kotona siskolleen iloisena mitä kaikkea siellä oli tehty (muut lapset olivat tehneet). Kevätkaudella sitten tämäkin tyttö rohkaistui mukaan liikkumaan ja äitinsä on useasti kiitellyt sitä, että lapsi sai olla ja tutustua rauhassa omaan temperamenttiinsä sopivalla tavalla.

ja on sanottava et hei, en ole syyttelemässä ketään, kunhan mietin! Siellä jo joku kimahti "voi voi mua, paha äiti" -juttuja! Hienoahan se on jos ette koskaan kukaan ole tälläistä huomanneet, ehkä vaan mun pojan fudisjoukkueessa on välillä tälläistä tunnelmaa.

olet huomaavinasi.

On niitä sellaisiakin lapsia, jotka eivät oikeasti halua harrastaa, mutta jotka pakotetaan. Näitä on pienimmissä ja isommissakin, on perheitä, joissa lapset harrastavat vanhempien tahdosta vuosia - murrosikäisenä vihdoin uskaltavat lopettaa.



Sitten on niitä, joilla on pitkiäkin "huonoja" kausia eikä oikein harrastaminen huvita, mutta käyvät silti omasta tahdostaan. Ja paljon on niitäkin, joita ei esim. juuri kyseinen liikuntalaji suuremmin kiinnosta, mutta ovat mukana muista syistä, tässä kyselytuloksia n. 12-vuotiailta tytöiltä: kaverit on täällä, jotain liikuntaa on kiva olla, turnausmatkat on kivoja, tykkään peleistä. Eli laji voisi oikeastaan olla mikä vain, kunhan olisi kivoja kavereita ja hyvää toimintaa - tällaisten kohdalla voi sitten välillä treeneissä näyttää siltä, ettei heitä oikeasti kiinnosta.



Mutta edelleen: ikävä kyllä on paljonkin lapsia, jotka harrastavat, koska "äiti / isä sanoo, että on pakko".