Onko mulla vielä toivoa löytää rakkautta? (Kertokaa (yh)äidit uusista rakkauksistanne..)

mutta just päinvastaista kerron.



Eli 8v jo yksin, ja näin tulen jäämäänkin.

Kuulin just että siellä miehet tuppautuu seuraan kun yksin istuskelee... Lapset sulla vähän pieniä jotta voisit hätistää ne kintereiltä siellä.

ennen kuin rakkaus käveli vastaan. Sitä kannatti odottaa :-)

Minustakin olisi hauska kuulla muiden tarinoita. : ) En juuri nyt ole itsemässä mitään uusia rakkauksia, mutta tulevaisuudessa olisi kyllä ihanaa tuntea, mitä rakkaus oikeastaan edes on.

mutta sisko jäi kolmen alle 5v lapsen kanssa yksinhuoltajaksi. Nykyään uusissa naimisissa ja neljäs lapsi tehtiin siihen liittoon. Tapasi miehensä baarissa ehkä vuoden kuluttua erosta. Ovat kyllä onnellisia.

jotka vain ovat halunneet, ovat löytäneet uuden miehen.



Toki on niitäkin (meitäkin), jotka emme uusia miehiä haikaile, emmekä siis ole niitä kontoillemme ottaneet.



Sinä olet ap niin nuori, että ihan rauhassa vain. Ei mitään hätää. Ja itse asiassa, on ihan sama minkä ikäinen on, jos halua on, se uusikin rakkaus tulee sieltä. Eikä mitään hätää minkään suhteen. Paitsi tietty niillä, joilla kello tikittää ja pitäisi äkkiä saada vielä yksi lapsi aikaiseksi ;) Itse ajattelin noin joskus. Mutta tänä päivänä olen sitä mieltä, että lapsiluku on tässä, minulla on hyvä olla juuri näin.

Eron tuli lapsen ollessa vielä vauva. Itselläni meni aikaa toipua erosta reipas vuosi. Vasta sen jälkeen olin saanut arjen (ja yhteisvanhemmuuden) hyvin rullaamaan ja mieli oli muutenkin taas hyvä. Koin, etten tarvinnut ketään ollakseni "kokonainen" tai että olisimme lapseni kanssa oikea perhe. Toki joskus mietin, että olisihan se kiva, jos olisi toinen aikuinen kenen kanssa jakaa arjen onnenhetkiä. Suunnittelin ja rakensin tulevaisuuttani kuitenkin omalla ja lapseni ehdoilla.



Toki treffailin eron jälkeen muutaman vuoden ajan enemmän ja vähemmän, mutta en tavannut ketään, jonka olisin voinut kuvitella osaksi lapseni ja minun elämääni. Ehkä en edes alkuun olisi ollut valmis sellaiseen eikä deittailut kovin vakaviksi suhteiksi johtaneetkaan. Enkä kokenut yh/sinkkuäiti-aikana kyllä suurta painettakaan löytää miestä elämääni. Ajattelin, että se oikea tulee kun on tullakseen. En halua asiassa kiirehtiä ja käydä uutta eroa sen vuoksi läpi. Silti pidän tuota rauhallista deittailuvaihetta itselleni ja itsetunnolleni erittäin terveellisenä aikana.



Kun erosta oli muutama vuosi, järjesti eräs ystäväni minut treffeille. Suhde alkoi niin luonnollisesti ja vaivattomasti, että meille oli molemmille alusta alkaen selvää, että olemme toisillemme sopivia. Meillä on nyt muutama vuosi myöhemmin onnellinen ja rakastava liitto, kaksi ihanaa ja tervettä lasta sekä yhteinen koti.



Ja tottakai kroppa on minullakin kärsinyt raskauksista, mutta olen halunnut liikkua yh:na jo oman jaksamisenikin vuoksi. En ole missi, mutta oikein naisellinen ja nätti ikäiseni nainen. Ja ei se ulkonäkö ole se suhteen liima. Kyllä ne sydämet lyö samaan tahtiin ihan muista syistä. :)



Onnea matkaan! Anna itsellesi ja lapsellesi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Kun tiedät kuka olet ja mitä haluat, löydät varmemmin tällä kertaa sen oikean omaan ja lastesi elämään.

äitini oli suhteellisen kauan yksin, tuli mies oli siinä monta vuotta ja jätti, oli taas yksin kauan kunnes löysi nykyisen miehen jonka kanssa meni naimisiin :) että kyllä se rakkaus sieltä löytyy, ole huoletta

ja neljä pientä lasta, ettei missään nimessä halua uutta miestä, vaan tää on hyvä näin. Tapasi työmatkalla miehen, jonka kanssa nyt kahdet treffit takana ja sukat pyörii jaloissa. Harjoitteli tosin välissä tapaamalla eksäänsä sadan vuoden takaa, sanoin, että seuraavaksi siten uusi mies kierrokseen, ja kirjaimellisesti törmäsi työmatkalla tähän. Iso osa noista eron jälkeisestä suhteista kestää 1 treffit-2 kk, kun huomataan ettei tää niin hienoa olekaan, mutta yhtä tärkeitä ne yrityksetkin ovat, etenkin itsetunnolle.