En suostu hoitamaan sairasta lastani jos sairastuu isän hoitoviikolla.
Isä voi olla kolme päivää töistä pois, en hoida vaikka itse olenkin päivät kotona.
Kommentit (27)
olla sovittuja menoja, joita ei niin vaan peruta.
Tulee mieleen että ainoa syy miksi et halua hoitaa sairasta lastasi on miehen elämän vaikeuttaminen. Etusijalla pitäisi olla lapsi, ei exälle kostaminen.
haluat ajatella lapsesi tunteita, niin hoidat häntä silloin kuin sinulla siihen on suinkin mahdollista. Se on kauaskatsantoista toimintaa äitinä, ei se mikä on on isän velvollisuus.
Eikös tuo ole ihan päivänselvä asia että se hoitaa kumman viikko on? Jos on ns. isäviikot ja äitiviikot määritelty.
Isä vastaa lapsen hoidosta näillä viikoilla.
Se on sitten eri asia, haluatteko sopia asian muuten. Miksi ette voisi sopia, että lapsi on toisen ajan isällään vastaavasti? Olet kuitenkin itse kotona, joten lapsen hoito on helposti järjestetty.
tai ainakin alussa kannattaa olla antamatta periksi. Puhelimitse olen antanut hoito-ohjeita ja tarvittaessa käskenyt varaamaan ajan lääkäriin. Oman ex-mieheni tuntien hän kiikuttaisi lapsen minulle heti, jos nenä vähän vuotaa. Lapsi ehtii riittävästi sairastaa myös minun hoitoviikoilla, joten pieni tasoitus ei tee pahaa. Ja nyt parin vuoden jälkeen voin sanoa, että mies on hyvin oppinut hoitamaan myös sairasta lasta. Alussa hieman hirvitti, miten mies oikeasti lapsen kanssa pärjää mutta onneksi ei ollut tavallista nuhaa tai pientä kuumetta kummempaa. Nykyään jos lapsi niin toivoo, hän on voinut tulla sairastuttuaan myös minun luokseni kesken viikon. Eli joustaa voi, kun tietää että joustamista ei tarvita jatkuvasti. Lapsi on nyt 4v.
Eihän isäkään varmaan hoitaisi sinun viikollasi,vai..?
koska olen sairaslomalla. Ihan tarpeeksi raskasta vastata lapsesta omalla hoitoviikolla, minäkin tarvitsen hengähdystauon. Ja minulla on niitä omia menoja, joita ei voi perua.
Ja isä on juuri sitä tyyppiä, että jos sille antaa pikkuisenkaan sovitusta periksi, niin kohta huomaa olevansa lapsensa kanssa myös isäviikoilla.
Kumpikaan ei oikein jaksaisi ja haluaisi hoitaa lasta vaan kumpikin haluaisi vain omaa aikaa.
koska olen sairaslomalla. Ihan tarpeeksi raskasta vastata lapsesta omalla hoitoviikolla, minäkin tarvitsen hengähdystauon. Ja minulla on niitä omia menoja, joita ei voi perua. Ja isä on juuri sitä tyyppiä, että jos sille antaa pikkuisenkaan sovitusta periksi, niin kohta huomaa olevansa lapsensa kanssa myös isäviikoilla.
miksi hän ylipäätään on lapsen kanssa? onko se lapselle hyvä juttu että isä on vastuuton huithapeli jota ei kiinnosta lapsen jutut ollenkaan?! ole äiti lapsellesi ja tee niinkuin lapsellesi on parasta!
jotain sovitaan. Jos hän lupaa tulla töistä klo 16, on lupauksestaan huolimatta kotona vasta klo 17.15 ja minä myöhästyn omista menoistani. Ei onnistu.
tulisi vähän jämäkkyyttä.
sanon kyllä, että tuollainen isä ei edes ansaitsisi olla lapsen kanssa!
tulisi vähän jämäkkyyttä.
sanon kyllä, että tuollainen isä ei edes ansaitsisi olla lapsen kanssa!
Eron syyt olivat jossain ihan muualla. Isä haluaa, että lapset ovat viikko-viikko. Itse olisin halunnut (tietenkin) pitää lapset luonani ja antaa isälle pitkiä viikonlopputapaamisia tai esim. viikon kuukaudesta. Joo, itsekästä tai mitä lie, mutta en olisi halunnut lasten pääsevän/joutuvan vuoroasumiseen. Enkä ainakaan vielä kykenisi sellaiseen epäitsekkyyteen, että itse olisin se, jolla lapset "vain kävisivät", vaikka sillä tavoin lapsilla olisi pysyvä koti.
Niin, ja aiheeseen. Jämäkkyys. Minäkin olen tottunut olemaan se, joka joustaa ja antaa löysiä. Niin oli jo kun olimme yhdessä. Minun menot ja työt joustivat, miehen ei. Ja samaan melkein olen ajautunut nyt eron jälkeen. Ero kun oli minusta lähtöisin. Vuoden jälkeen tajusin, että pitää olla "itsekäs". Siis sillai, ettei minun tarvitse aina olla se joka joustaa. Kun exää ei vaikka huvita lähteä viemään lasta harrastukseen, joka yhdessä hänelle on valittu.
Toki sairasta lasta hoitaisin kotona, jos se tilanteeseen sopisi. Toisaalta en halua, että lasta riepotellaan kipeänä minnekään, joten sehän tarkoittaisi sitä, että exän olisi luotettava minut hänen luokseen lasta hoitaan. Tällä hetkellä ei oikein onnistu sekään. Joten hän pyytää mieluummin äitinsä tai isänsä tai siskonsa hoitamaan. Onneksi ovat lapsille läheisiä ihmisiä, ja ovat hoitaneet heitä joskus aiemminkin sairastapauksissa, joten en usko, että siitä mitään haittaa on.
Lasten edun pistän kuiten etusijalle. Eli ihan kuttuillessani en kieltäydy joustamasta. Uskon, että lapsetkin sen iän myötä tajuavat.
Minä olen kotona vauvan kanssa ja toki otan esikoisen tänne, jos isänsä ei _mitenkään_ saa järkättyä työkuvioita. Yleensä kyllä aina onnistuu, joten ei ole tarvinnut olla huolesta mykkyrällä isän hoitoviikoilla. Lapsi jo kouluikäinen ja kohta 10 v, eli isänsä ei enää saa jäädä hoitamaan kotiin jos lapsi sairastuu, mutta pystyy varmasti jatkossakin järkkäämään etäpäiviä tarvittaessa. Mihinkään juupas-eipäs -hännänvetoon ei ole onneksi tarvinnut lähteä lapsen asioiden suhteen.
En nyt ymmärrä miksi äiti heti leimataan huonoksi äidiksi jos ei isäviikolla suostu ottamaan kipeää lasta hoitoonsa? En ymmärrä myöskään millä tavalla on lapsen etu että isä roudaa kipeän lapsen äidilleen jotta itse pääsee töihin?
Vai onko teillä niin vastuuttomia exiä ettei niille uskalla kipeää lasta jättää hoitoon? Miksi isä olisi kykeneväinen hoitamaan tervettä lasta mutta ei kipeää lasta?
pojan piti viettää hiihtolomaa isän luona.
Sairastui heti maanantaina ja tuli maitojunalla kotiin, isä jäi uuden perheen kera laskettelemaan.
On jo koululainen, joten minun ei tarvitse olla pois töistä.
Oletko ap kotona ja voisit venyä?
Sittenhän se on paha raahata sairasta lasta toiselle jos tämä toinenkin on työssä, mutta jos olet kotona niin toki otat lapsen luoksesi.
Varmaan sinäkin tekisit noin jos kävisit töissä, mies olisi kotona?
Olisiko sinusta lapsen parempi olla sairaana jossain lomakeskuksessa?????
Minä lähettäisin lapsen pois jos siihen olisi mahdollisuus.
22
sopimuksen ja lapsen etu on että oppii sairastaessaan luottamaan myös isäänsä hoitajana.