miksi mun laihdutuksessa/elämäntaparemontissa aina käy näin?!

jos se ei olekaan vastaus kaikkiin niihin ongelmiin joiden arvelet ylipainon aiheuttavan? Entä jos et haluakaan laihtua vaan suojaat itseäsi läskeillä?

jos se ei olekaan vastaus kaikkiin niihin ongelmiin joiden arvelet ylipainon aiheuttavan? Entä jos et haluakaan laihtua vaan suojaat itseäsi läskeillä?

haluaisin olla terve myös tulevaisuudessa ja lakata peittelemästä isoa ahteria tunikoilla.

ap

lainaapa tai osta Patrick Borgin kirjoja. Hän puhuu tällaisen sallivan painonpudotuksen puolesta. Mikään ei saa olla kokonaan kielettyä, koska laihduttaja alkaa himoita juuri sitä. Toiseksi, minusta kuulostaa, että tuo 1400-1800 kcal on sulle liian vähän. Tai sitten se on väärin koostettu. Ja suurin osa tuosta kalorimäärästä pitää saada ennen klo 16. Jos et syö päivän aikana tarpeeksi, kroppa huutaa nälkäänsä. Varsinkin, kun ihminen yhdistää liikunnan tuohon elämäntapamuutokseen, kroppa tarvitsee enemmän energiaa. Samaan aikaan sitä rajoitetaan. Uskoisin, että kohdallasi ei ole kyse mistään "mieli pistää vastaan, etten laihtuisi"-jutusta vaan yksinkertaisesti nälästä, jota et kurnivana nälkänä huomaa, mutta kroppa vaatii jotain lisää. Toi Borg pistää ensin asiakkaittensa kanssa perusjutut kuntoon, esim. säännölliset ruoka-ajat ym. ja lopuksi aletaan viilaamaan yksityiskohtia. Katson sulle hyllystä pari kirjan nimeä:



Rentoa painonhallintaa, jossa seurataan mm. Piiraisen pariskunnan painonhallintaa.



Löydä tie keveään oloon, jossa seurataan ihan oikeita asiakaskeissejä, Tarjaa, Katria, Tommia jne.



Sirkka HIrvosen kanssa tehty Syö hyvin ja laihdu. 2 rentoa painonhallintaohjelmaa ja 100 reseptiä.



Mä olen saanut näistä paljon uutta ajateltavaa.

pitäisikö sinun hakea enemmän kokemuksellisia elämyksiä. Mitkä asiat tuottavat sinulle hyvää mieltä, onko jotain harrastusta, joka tuottaa hyvää mieltä ja antaa virtaa?

mutta olen lukenut ne jo... ja siis en mielestäni todellakaan kiellä itseltäni mitään, kiellän vaan sen runsaan syömisen (jota normaalisti teen, vaikkein ahmi) ja kun yritän syödä normaalisti, niin sitten en millään pysty. Suurimmaksi osaksi siis söin 1800 kcal, joka ei tosiaankaan pitäisi olla liian vähän, en tee mitään raskasta duunia tms.



Ja on mulla harrastuksia, ja saan elämyksiäkin. Mutta en voi koko päivää olla "elämyksessä", pakko olla välillä kotona perheenkin kera, ja kotonahan sitä tulee ahmittua sitten, jos sellainen ahmimispäivä on tullakseen.



ap

Jos ajattelet, että voit syödä tiettyjä asioita vaikka 3-4 tunnin välein, niin helpottaisiko se?



Esim. aamupala klo 8, jos parin tunnin päästä tulee tunne, että pitäisi jotain syödä, niin mieti, että TUNNIN päästä voin ottaa sen sallitun evään (esim. hedelmän, rahkaa, marjoja). Juot vaikka teetä jos et millään meinaa selvitä eteenpäin. Sitten taas pääset sen 3 tuntia, kun on lounaan aika jne.



Tee annokset valmiiksi. Mieti muuta kuin sitä ruokaa.. Jos tulee älytön ruuanhimo, lähde vaikka lenkille tai tee jotain ihan muuta. Uskoisin, että jos aina annat itsesi repsahtaa noin täysillä, niin et tule onnistumaan. Repsahtaa voi, se on inhimillistä, mutta hallitusti ja harvoin :).

eli olen jättänyt kaikki herkut pois ja syön 3 kunnollista, ei kovin suurta ateriaa päivässä. Ja kyllä, elän ilmeisesti syödäkseni, koska tuntuu siltä, että mikä ilo tässäkin päivässä / illassa / viikonlopussa on kun en voi herkutella.



Tuollainen ahmiminen viittaa mielestäni siihen, että dieetti on liian tiukka. Toiseksi mieleen tulee, että sokeri-hiilaririippuvuudesta voisi yrittää päästä eroon, se vähentää myös mielitekoja. Mutta sokerilakon pitää olla TO-TAA-LI-NEN ja kestää ainakin viikon, mielellään pitempään. Eikä silloin pidä vetää mitään keinomakeutettuja juttujakaan.

Jos ajattelet, että voit syödä tiettyjä asioita vaikka 3-4 tunnin välein, niin helpottaisiko se?

Esim. aamupala klo 8, jos parin tunnin päästä tulee tunne, että pitäisi jotain syödä, niin mieti, että TUNNIN päästä voin ottaa sen sallitun evään (esim. hedelmän, rahkaa, marjoja). Juot vaikka teetä jos et millään meinaa selvitä eteenpäin. Sitten taas pääset sen 3 tuntia, kun on lounaan aika jne.

Tee annokset valmiiksi. Mieti muuta kuin sitä ruokaa.. Jos tulee älytön ruuanhimo, lähde vaikka lenkille tai tee jotain ihan muuta. Uskoisin, että jos aina annat itsesi repsahtaa noin täysillä, niin et tule onnistumaan. Repsahtaa voi, se on inhimillistä, mutta hallitusti ja harvoin :).

kulunut sen verran viime syömisestä, että voi taas syödä. Siis nälässä en kärvistele, tekee vaan hirveästi mieli syödä.

Mutta tätä kestän jonkun aikaa, joitakin päiviä, sitten en enää kestä ja alan ahmimaan.

Ja vaikka keksisin jotain muuta tekemistä, esim. lukemista tai lenkkeilyä tms. niin siinäkin kuitenkin koko ajan pohdin vaan sitä laihdutusta. Tai ruokaa. Vaikka kuinka yritän olla ajattelematta ja yritän tietoisesti ajatella jotain muuta.

Se varmaan mun ongelman ydin onkin, jos pystyisin olemaan ajattelematta ruokaa ja elämäntaparemonttia, niin sitten en ahmisi enkä odottaisi niitä ruokailuja. Mutta jotenkin en vaan pysty! Pitäisi tapahtua koko ajan jotain tosi mullistavaa, että ajatukset pysyisi muissa asioissa. Ja eihän se ole realistista, tavallista arkeahan tässä eletään.

ap

eli olen jättänyt kaikki herkut pois ja syön 3 kunnollista, ei kovin suurta ateriaa päivässä. Ja kyllä, elän ilmeisesti syödäkseni, koska tuntuu siltä, että mikä ilo tässäkin päivässä / illassa / viikonlopussa on kun en voi herkutella.

Tuollainen ahmiminen viittaa mielestäni siihen, että dieetti on liian tiukka. Toiseksi mieleen tulee, että sokeri-hiilaririippuvuudesta voisi yrittää päästä eroon, se vähentää myös mielitekoja. Mutta sokerilakon pitää olla TO-TAA-LI-NEN ja kestää ainakin viikon, mielellään pitempään. Eikä silloin pidä vetää mitään keinomakeutettuja juttujakaan.

enkä myöskään mihinkään hiilari/sokeririippuvuuteen. Olen kokeillut karppausta, ja vaikka sitä pystyinkin vetämään jopa kolme viikkoa ilman repsahduksia, ruoka silti kummitteli koko ajan mielessä enemmän ja enemmän ja sitten lopulta repsahdin.

ap

Mun mielestä sun jutut on hiukan ristiriidass. Ensin mainitset että syöt ruuanhimossasi ihan mitä vaan ja paljon ja myöhemmin mainitset että nautit ruuasta.

Ei ahmiminen ole nauttimista!

Suosittelen Kiloklubia koska se paitsi ohjaa syömään järkevästi, siellä saa kunnolla tsemppiä ja varmasti löytyy kohtalotovereita.

Eikä tosiaan haittaisi jos mies tai kaverit tukisi eikä kantaisi herkkuja kotiin. Mä olen alkanut niin radikaaliksi että jos saan jostain jotain herkkua joka ei ole ihan mitään mun lempparia, kuskaan se töihin syötäväksi tai saatan laittaa vaikka roskiin. Mieluummin sinne kuin että ahmisin ne turhat kalorit.

t: -19 kg.

suhde ruokaan, jos pitkänkin dieetin aikana vaan mietit sitä, mitä et voi syödä... Ja sitten on tuota ahmimista.

Minulla on myös menossa samanlainen herkuttelujakso. Onnistuin pudottamaan painoa 10kg ja sitten vain repesi. Nyt olen puolitoista vk syönyt ja syönyt. Paino on noussut 3kg! Minä syön, koska nautin ruuasta. Minä saan siitä sellaista nautintoa, jota ei mikään muu pysty korvaamaan. Se on kuin huumetta...

Jospas huomenna taas lähtisi normaalisyöminen luistamaan..

ja tolle toiselle vastaajalle, ei siinä mitään ristiriitaista ole, että nautin ruoasta ja sitten ahmiessa vedän mitä tahansa. Nautin ruoasta siis aina kun syön, mutta kun se ahmimisvimma iskee, sitten kelpaa mikä vaan, sellainen josta en niin paljon nautikaan.



Mutta siis mä ylipäätään nautin lähestulkoon kaikesta. Juustot ovat ihania, jogurtit, leipä, broilerpihvit, peruna, salaatit, porkkana, hedelmät, jäätelö, jauhelihakastike, makkara, sipsit, suklaa, makaronilaatikko, lasagne, pihvit, kermakastike, uunikasvikset.. mikä tahansa, on ihanaa, joka on suussani ja päätyy mahaani! huvittavaa mutta kamalaa.



ap

liittyykö se tunnetilaan jonka ehkä tulkitset ruuantarpeeksi?

mutta siis ei mulle tarvitse tulla mitään kummallista tunnetta. Kaikki voi olla hyvin, tai huonosti, tai voin olla kiireinen, hermostunut, tai sitten yhtähyvin rauhallinen ja kaikessa rauhassa. Ilonen, tai surullinen. Ruoka vaan pyörii mielessä koko ajan, kunnes se sitten laukeaa tällaiseen järkyttävään ahmimiseen. Sen jälkeen on hyvä olla eikä ruoka pyöri enää mielessä, paitsi että on huono olo kaikesta syömisestä.

ap

Usein tunnesyöjä ei todellakaan tajua syövänsä mihinkään tunteeseen. Se syöminen on vaan niin automaattinen keino käsitellä sitä tunnetta, että ei edes tajua, miksi ahmii tai syö.

Toinen mikä tuli mieleen on alitajuinen laihtumisen pelko. Iso laihtuminen on iso muutos elämässä ja se voi pelottaa.

Sitten kun päänsisäiset asiat saa kohdilleen ja on motivaatiota laihduttaa, elämäntapamuutos on helppo ja itsestäänselvä. Olen itse vuoden aikana laihtunut 14 kiloa, yritettyäni ensin vuositolkulla laihduttaa niitä. Sitten opettelin asioita itsestäni uudelleen ja nyt voin paremmin kuin ikinä. Ja laihdun koko ajan.

olen ihan samanlainen. Normaalielamassa kun en ole laihiksella, syon kokoajan jotankin. Paivani pyorii syomisen ymparilla. Eika siis vain herkkujen ymparille, rakastan syoda vaikka juustovoileipaa, enka vain yhta vaan kerralla kolme ihan tuosta vaan.



Sitten kun paatan etta nyt laihutetaan ja ryhdistaydyn ja jatan herkut pois ja syon niinku normaalisti kuuluisi syoda. Muutaman paivan (korkeintaan 2 vkoa) menee tosi hyvin ja olokin on sata kertaa parempi. Sitten vaan paassa naksahtaa ja jos ei ole herkkuja tai en paase kauppaan, syon ihan mita vaan kunhan vaan saan syoda. Ruokaa on kuitenkin kaapissa oltava kun on kolme lasta.

Eika tassa ole kyse siita etta "kuurini" olisi liian tiukkoja. Jos jonkun laihdutuskuurin alotan, alotan sen vain silla etta en syo sokeria ja syon vain ruoka-aikoina, kohtuudella.



Ja kylla tiedan, ei tama ole normaalia, ja todennakoisesti taytan jotain aukkoa elamassa talla jarjettomalla syomisella, mutta alapas nyt tata vyyhtia selvittamaan.

Kiitos kun sain avautua :)

-Ajattele laihdutus muutaman kilon "pätkissä", ei 15 kilon könttänä--> tavoite on paremmin saavutettavissa.

- Osta kotiin vain "sopivaa" syötävää: vihanneksia, hedelmiä jne. Älä osta edes sitä juustoa, saati metvurstia! Ja jos mies niitä haluaa, syököön niitä esim. työpaikalla ruokatunnilla tms.

- syö purkkaa. Osta kotiin pussikaupalla eri makuista purkkaa. Syö niin kauan kuin on makua ja ota uus. Toimii mulla tosi hyvin, ku on se tarve purra ja vaan SYÖDÄ JOTAIN.

Itse itsestäni tiedän että laihtumista en pelkää (ei -10 kg niin suuri elämänmuutos ole) mutta joku vastareaktio tulee sille syömisen rajoittamiselle.



ja mä kyllä syön selvästi kaikenlaiseen ankeuteen, eli lohtusyömistä, eli oikeastaan mun ei just nyt kannattaisi edes yrittää laihduttamista kun on kaikenlaisia suruja ja stressin aiheita elämässä juuri nyt.

Mutta mietin kuinka kovasti haluat laihtua? Itse sain laihdutettua 25kg koska halu oli kova.

Mutta rakastan syömistä ja tiedän tuon ahmimistunteen. Suosittelen ettei mitään herkkuja kotiin ja tee vaikka salaattia ja pilko kurkkua, porkkanaa ja kaikkea siihen ahmimiseen. Juo paljon vettä. Ja päätä kellon aika minkä jälkeen ei saa syödä.



Ja ahmimiseen itsellä viikonloppuna mennyt karkkipussi, suklaalevy ja jäätelöpaketti pelkästään omaan suuhun..

herkkuja, joihin kuuluu esim. leipä, juusto ja leikkelet, ei kyllä ole ok, jos kotona on vauvaikää isompia lapsia. Onko vähän sairasta, jos äidin ruokaongelman takia lapsetkaan ei voi syödä normaaliin ruokavalioon kuuluvia ruokia?



Minusta ap:lla on kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyy sen että on läski ja puputtaa koko ajan jotain. Tai sitten todella panostaa siihen, että saa ruokasuhteensa normaaliksi.

keinot purukumin jauhamisesta lähtien on kokeiltu. Ja tuskin mä sitä laihtumista pelkään, kilot tuli neljä vuotta sitten, sitä ennen olen pitkään ollut suunnilleen saman kokoinen - eikä tästä olisi kuin 10 kiloa palata entiseen, mutta se ei vaan onnistu.