Raskaus ja erittäin paha oksennus/pahoinvointifobia

Hei ap, tässä toinen emetofoobikko. Mulla ei oo vielä lapsia mutta aion niitä myös hankkia. Ajattelin vaan kertoa että luin joskus tästä aiheesta paljonkin, ja jossain sanottiin että emetofoobikot ei käytännössä oksenna paljon koskaan raskauden takia. Koska emetofobiahan kehittyy yleensä ihmisille jotka ei ylipäätään oksenna helposti.



Ite tiedän ainakin että oon niin kaukana jo oksentamisesta (ed. kerta 15 vuotta sitten) että tuskin oksennan raskaudesta. Vain oksennustauti, ruokamyrkytys tai joku aivoperäinen sen vois aiheuttaa.



Mistä päästäänkin siihen että itse pelkään tässä lapsiasiassa ihan helvetisti sitä kun ne lapset alkaa päiväkoti-iässä imuroimaan kotiin oksennustauteja. Mutta se onkin sitten toinen tarina.... Sanoisin että älä huoli tuosta raskaudesta.



Terapia voi silti olla hyvä asia, jos käykin niin että sulle tulee paha olo niin vaikket oksentaisikaan niin saatat panikoida -> keskenmenon riski. Mua on auttanu myös huumori (oksennukselle naureskeleminen) ja omaan kroppaan luottaminen (jos on pakko, se osaa oksentaa vaikka mä sitä miten pelkäisin).

Täällä ilmoittautuu toinen oksennuskammoinen joka haluaa tulla raskaaksi.

En tiedä miten sinua voisi lohduttaa kun en osaa lohduttaa itseänikään, mutta ehkä voitaisiin ajatella niin, että lapsi siinä on tärkein. Että jos tulee huono olo niin se on sen arvoista...



Tiedän TARKALLEEN millaista on pelätä pahaa oloa/oksentamista. Onneksi kuitenkin (kuten joku jo mainitsi) on olemassa keinoja joilla raskauspahoinvointia voi hillitä. Siskoni sanoi, että hyvä keino on syödä jotain pientä ennen kuin nousee aamulla sängystä. Ja kuulemma raskauspahoinvointi ei ole samanlaista kuin oksennustautipahoinvointi.



Itse tiedän asiasta sen verran että tulin itse pillerin pettäessä raskaaksi 21-vuotiaana ja pahoinvointi oli mulla sitä, että yskiskelin limaa kurkusta aamuisin ja iltaisin. Mitään huimaavaa huonoa oloa ei ollut, eikä sitä loputonta kakomista ja yökkimistä. Jotkut ruoat ällöttivät mutta muuten pystyin syömään hyvin. Ja se oksentaminen tuntui oikeasti helpottavalta, oli jotenkin helpompi hengittää oksentamisen jälkeen. Raskaus päättyi aborttiin 10. viikolla.

Tosin lapsenteon ja äitiyden myötä elämääsi tulee niin paljon kaikkea muutakin joka ei ole aina pelkästään ihanaa, että hölmöä olisi tuollaisen syyn takia jättää lapset hankkimatta, jos niitä todella haluaa. Eli toisin sanoen pahoinvointi voi olla pikku juttu jonkin muun rinnalla. Terapiaan?

Tietääkseni pahaan raskauspahoinvointiin on lääkkeitäkin. Mutta et välttämättä tule kokemaan pahaa pahoinvointia tai oksentelua, ei sitä ole kaikilla. Ja vaikka pelkäät sitä se ei ehkä olekaan niin pahaa kuin kuvittelet.



Apua voisi löytyä homeopatiasta tms. Ennen kaikkea se, että huolehdit terveydestäsi ennen raskautumistasi jo nyt, syöt hyvin, lepäät tarpeeksi harrastat sopivasti liikuntaa voi vähentää mahdollisia oireita.



Raskausaikana omaa pahoinvointiani helpotti se, että söin usein pieniä annoksia. Pienikin näläntunne aiheutti oksentelua ja myös liiallinen syöminen ja tietyt ruokayhdistelmät.

haluan lasta, mutta kuitenkin aina kun tulee puhe raskauden yrittämisestä niin nousee jo pala kurkkuun ja paniikki olo. En tiedä käsittääkö kukaan kuinka iso kynnys se minulle on..ikääkin minulla jo 30vuotta joten ei viitsisi odotella kovin kauaa, mutta en vain pysty..En selviä pahoinvoinnista..=(( Itken tämän vuoksi usein ja olen surullinen.



-ap-

...niin raskauspahoinvointi ei välttämättä tarkoita sitä, että oksentelisit yhtä soittoa. Itselläni pahoinvointi oli poikkeuksellisen pitkäkestoista, 26 viikkoa, mutta varsinaisesti tuona aika oksensin ehkä viisi kertaa. Ja minä taidan olla aika harvinaislaatuinen tuon keston suhteen. Yleensä raskauspahoinvointi kestää käsittääkseni vain joitakin viikkoja, jos sitäkään. Ja oksennusfoobikko olen muuten minäkin. Ainakin olin ennen.



Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Et voi tietää varmuudella, että edes kärsisit pahoinvoinnista. Itseäni kokemus vain karaisi. Nykyään ei tee yhtään pahaa siivoilla muksujen masutautien jäkiäkään. ;)

mutta kyllä sen sitten kestää. Eikä sulle välttämättä edes tule pahoinvointia tai sitten se on vaan tosi lievänä hetken. Itsellä ei pysynyt mikään sisällä ja pahoinvointi jatkuu vielä vaikka on viikko 25.

Oksensin ekat 3kk mutta ei kai tuollainen niin yleistä ole..

yksi, joka selvisi (vaikkakin heikosti) 8 viikon sänkyyn kaatavasta pahoinvoinnista. Kolmatta odotan.

Ensimmäinen kysymys, oletko jossain hoitosuhteessa paniikkihäiriön vuoksi? Jos olet (niinkuin minä), niin saat apua sieltä kautta. Terapia on yksi hyvä, pääsisit emetofobiaa käsittelemään jo ennen raskautta.

Älä jätä raskautumatta emetofobian takia. Se on hirveää ja se on kuolemaakin kamalampaa, tiedän. Valitettavasti.

Tuosta kahdeksasta viikosta selvisin paniikki- ja pahoinvointilääkkeiden sekä kylmän sitruunaveden avulla. Panikoin kyllä. Ja erakoiduin. Eikä tuo helvetti ole todellakaan vielä ohi. Paniikkihäiriöni on tämän raskauden myötä todella paljon pahentunut. Mutta eteenpäin hetki ja päivä kerrallaan. Näillä mennään ja h-hetkeä odotellen :) Tai noh, panikoin sitäkin, varmuuden vuoksi ;o)

haluan lasta, mutta kuitenkin aina kun tulee puhe raskauden yrittämisestä niin nousee jo pala kurkkuun ja paniikki olo. En tiedä käsittääkö kukaan kuinka iso kynnys se minulle on..ikääkin minulla jo 30vuotta joten ei viitsisi odotella kovin kauaa, mutta en vain pysty..En selviä pahoinvoinnista..=(( Itken tämän vuoksi usein ja olen surullinen.

-ap-

Pahoinvointiin on lääke, joka auttaa, ainakin minulla auttoi.

Been there and done that,sit on ne rannekkeet olemassa ;).Älä nyt tuollaista hermoile mikä ei ole edes tapahtunutkaan!Ethän edes voi tietää tuleko raskaaksi?!?! Itselläni on icsi-tytär 8 v.

haluan lasta, mutta kuitenkin aina kun tulee puhe raskauden yrittämisestä niin nousee jo pala kurkkuun ja paniikki olo. En tiedä käsittääkö kukaan kuinka iso kynnys se minulle on..ikääkin minulla jo 30vuotta joten ei viitsisi odotella kovin kauaa, mutta en vain pysty..En selviä pahoinvoinnista..=(( Itken tämän vuoksi usein ja olen surullinen.

-ap-

Mulla se vei pahimman yrjöämisen ja sen ansiosta edes jotain pysyi sisällä, mutta olo oli ihan kamala.

Minulla oli aikanaan maailman pahin oksennusfobia. Jos telkkarisarjassa joku oksensi, panikoin viikon sen jälkeen. Pelkäsin mahatautia niin että hyvä kun uskalsin postilaatikolla käydä.



Sitten lähidin opiskelemaan ja päädyin lopulta lääkäriksi. Opiskeluaikana teki pahaa jokainen pahoinvoiva potilas, mutta opiskelubileiden päätteeksi suoritetut omat känniyrjöämiset helpottivat yrjöämiskammoa huomattavasti. Tällä hetkellä olen viikottain oksentavien lasten kanssa tekemisissä, ja pystyn suhtautumaan asiaan täysin normaalisti. Enkä siis saanut erittäin hankalaan ja invalidisoivaan oksennuspelkooni mitään muuta apua kuin käytännön siedätyshoitoa.



Tämähän ei tarkoita sitä että sama konsti toimisi kaikilla, mutta todistaa sen, että tähänkin asiaan on MAHDOLLISTA tottua. Toinen vaihtoehto sinulle on terapia, joka tosin pitkittää sitten lapsenhankkimissuunnitelmiasi aika paljon.

terapiaa suosittelen. Tiedätkö, se oksentelu ei lasten kanssa lopu siihen raskauteen / synnytykseen, vaan yrjötaudit tulee kaatamaan perheen tasaisin väliajoin ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin. Jos et tuon asian kanssa pääse yhtään eteenpäin, tulet olemaan tosi paniikissa aina kun jokin epidemia on liikkeellä (eli melkein koko ajan). Ja tällä taas on paljonkin vaikutuksia sun ja lasten välisiin suhteisiin.



Itelläni on aika paha emetofobia, joka voimistui oikeastaan sen jälkeen kun perheeseen saatiin eka kunnon yrjötauti. Raskauksissa mulla oli pahoinvointia, mutta helposti kun en oksenna, niin enpä oksentanut kummassakaan raskaudessa. Enkä oksentanut synnytyksessä, vaikka lähellä kyllä oli ja kuljeskelin synnytyssalissa se yrjöpussi kädessä.



Nyt kun mun lapset on todennäköisesti tehty niin tuntuu että raskaus ja synnytys oli tässä suhteessa aika helppo juttu. Nyt lasten myötä oman pahoinvoinnin kestää huomattavasti paremmin ja tekisi mitä vaan että lapsella olevan pahan olon voisi siirtää itselle. Itse olen käynyt terapiassa emetofobian vuoksi ja onhan se jonkin verran auttanutkin.

Itselläni oli lievää pahoinvointia alkuraskaudessa ja oksensin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla sain paniikkikohtauksen, tuolloin en tiennyt mistä on kyse. Kun selvisi pahoinvoinnin johtuvan raskaudeta, osasin suhtautua heikkoon oloon paremmin; pidin sitä hallittavampana (mitä se onkin, itse voin raskauden aikana hyvin jos olin syönyt ja nukkunut kunnolla eikä ahdistanut).



-toinen kammoinen

Ja uskoakseni alkuraskauden pahoinvointi voisi toimia jonkinlaisena siedätyshoitona fobiaan myös. Siis terapian lisäksi.



Kukaan ei voi ennustaa tuleeko pahoinvointia vai ei. On ihan mahdollista, että sitä ei tule ollenkaan tai hyvin vähän. Mutta on yhtä mahdollista, että tulee enemmänkin. Käytti pahoinvointilääkettä tai ei.



Kuitenkin lapsen saaminen todennäköisesti lieventäisi kaikenlaisia turhia omaan itseen keskittymisjuttuja ja ikäänkuin auttaa höllentämään pipoa, kun huomaa, että keho muuttuu, saa kenties itsevarmuutta kun tajuaa selviävänsä vaikka mistä, näkee eritteitä, on itse vastuussa lapsestaan jne. Ja ennenkaikkea ei ehdi kytätä itseään kauheasti, kun vauva on syntynyt.



Joten suosittelen raskauden yrittämistä terapian ohessa. Varmasti fobiallesi on olemassa jokin syykin, ja sen kaivelu voisi auttaa.

Minulla ei ensimmäisen kohdalla ollut yhtään pahoinvointia. Ei sitä aina ole.



Toisen kohdalla oli pahoinvointi, mutta oksensin silti vain 2 krt. koko raskausaikana.



Pahempi juttu on se, että lapsiperheissä liikkuu lähes joka syksy tai talvi oksennustauti joka tarttuu todella herkästi vanhempiinkin. Hoida siinä sitten onksentavaa lasta oksennukset rinnuksilla.



Okei, tää oli aika huono tähän aiheeseen, mutta meillä kävi tässä just läpi sellainen örkkitauti että ajattelin että kuolen!!