Osaatko kuvitella, millainen ihminen olisit nyt, jos sinulla ei olisi lapsia?

sekä vähemmän stressaantunut, uupunut ja ahdistunut.



Mutta en ehkä sen onnellisempi. Saattaisin olla pinnallisempi, tylsempi, ahdasmielisempi, epäekologisempi, ahneempi ja tyhmempi.



Eli en vaihda.

masentuneempi, turhautuneempi ja hätääntynyt, että jäisinkö tosiaankin tahtomattani lapsettomaksi, kun ikääkin olisi jo 38 v.

Lähinnä harrastaisin enemmän ja omilla ehdoillani, eikä tarvitsisi (ja saisi!!) ajatella asiaa aina muiden kautta ja olla valmis olemaan paikalla lasten tärkeissä jutuissa ja lasten elämissä ylipäätään. Arvojärjestys olisi siis siinä mielessä erilainen, että miehen kanssa ei ole niin väliä, jos välillä on aikoja, että puuhataan enemmän omia juttujamme ja välillä taas yhdessä, mutta lasten suhteen sen yhteisen ajan pitää aina olla ensimmäisenä, mikäli he sitä tarvitsevat. Mutta ehtii noihin omiin asioihin taas paneutua enemmän kunhan lapset muuttavat kotoa pois, siihenkään ei enää ole kauan aikaa.

- ostamaan isoa asuntoa ja ottamaan lainaa jne



t. rohkea äiti

Varmaan minulla olisi koira tai koiria. Muuta en osaa sanoa.

olisin varmasti, koska työ oli minulle niin tärkeää, mut työ sinänsä oli aina epävarmaa, pätkittäistä ja aika rankkaa. Lapset toi vähän perspektiiviä siihen, kuinka tärkeässä asemassa työn ylipäänsä kannattaa elämässä olla.



Yhtään hoikempi ja terveempi en olisi, vaan päin vastoin. Lasten myötä on vähän pakko elää terveellisesti, ettei kupsahda elintasosairauteen tai altista niille lapsiaan.



Sen sijaan olisin varmaan energisempi ja harrastaisin enemmän.

olin jo 31-vuotias ensimmäisen lapseni saadessani; nyt niitä on kaksi ja olen 35-v.

Olisin ainakin pulskemassa kunnossa, kun istuisin kaikki päivät tietokoneen ääressä. Nyt vanhempainvapaalla olen liikkeessä 1-vuotiaan perässä koko ajan ja syön säännöllisemmin. Matkustelisin paljon enemmän ja söisin ravintolassa useammin. Asuisimme Helsingin keskustassa. Olisin varmaankin adoptiojonossa jo tässä vaiheessa, ja varmasti stressaisin sitä. Muuten elelisin varmasti aika lailla samaan tapaan, kuin nytkin. En osaa sanoa, olisinko luonteeltani erilainen - luultavasti en. Hermoilisin varmaankin työstä, kun nyt lapsista. Ehkä olisin vähän laiskempi liikkeissäni, nyt tulee harrastettua ja puuhailtua kaikenlaista lasten kanssa.

Vapaaehtoista lapsettomuutta en oikein osaa kuvitella, olen aina kuitenkin nähnyt itseni perheellisenä.

Lapset ovat opettaneet minulle paljon ja olen rento äiti. Olisin vähän yli-innokas ja liian vaativa työssäni ilman äitiyttä.

mutta en olisi näin onnellinen kuin nyt.

meillä on töissä lapseton ihminen, joka matkustelee aina jonnekin kun pienikin vapaanpätkä. Joskus ihan kadehdin ja ajattelin, että noin minäkin jos olisin lapsettomaksi jäänyt.

uhrannut nelikymppinen. Ainakin jos mieheni ei olisi suostunut adoptioon.



Mulle lapset olivat jo nuorena itsestäänselvyys, jota ilman en voisi elää. En siis kaivannut välttämättä omia lapsia, mutta perheeseeni lapsia kuitenkin. Mietin jo nuorena, että jos en saa omia lapsia, niin adoptoin lapsia useamman.

Olisi varmaan usemapikin koira ja harrastaisin niiden kanssa aktiivisesti. Olisin varmaan myös vähemmän stressaantunut, mutta yksinäisempi.

kun ikää on jo yli 40 niin taitaisi olla jo aika varmaa että lapsettomaksi jäin.

katkera varmaan söisin pillereitä masennukseen

ja helkkarin urasuuntautunut ja harrastuksiini uppoutunut...

Paitsi että ei olisi lasta josta huolehtia itseni lisäksi.

Edelleen harrastan, teen ja tavoittelen samoja asioita kuin ennen lastakin.



Noh, oikeastaan alkoholia käyttäisin reilummin ja viikonloppuisin ravaisin baareissa, mutta ne ovatkin asioita jotka joutivatkin karsiutua elämästäni =)

ja keräisin omaisuutta, ostelisin osakkeita

Silloin voisin elää helvetin mielenkiintoista elämää. Tai sitten olisin stressaantunut ja tuntisin oloni kuitenkin tyhjäksi.

En varmaan olisi antanut miehelleni pettämistä anteeksi, jos meillä ei olisi ollut vauvaa.