Mikä olisi poikavauvasi nimi jos nimeäisit hänet oman isäsi mukaan?
Kommentit (36)
toiseksi nimeksi olisin voinut laittaa Tanelin, joka tosin tulee danielista, mutta kumminkin lähellä.
Juha on isäni nimi ja meidän vauva on Jussi. Isäni isoisä oli kyllä myös Jussi, joskaan sitä en tiennyt nimeä annettaessa. Juhaneita olisi myös ollut suvussa.
Hmmm. Josko ei sittenkään. Isän toinen nimi on tosin pojallani, mutta sekin lähinnä siksi, että on kaunis nimi, ei niinkään isän takia.
Ihan kauhea nimi olis pienelle :D
ja voisin kyllä laittaa nimeksi pojalleni, mutta meidän huhtikuussa syntyvän pojan nimi on jo päätetty. Mutta ei jää lapsi ainoaksi, jos meistä vanhemmista on kiinni.
antaisi lapselle nimen kummankin vanhemman isän mukaan niin meillä olisi Teppo Seppo tai Seppo Teppo..
Juu ei ole kumpikaan. Toinen nimi on niin pojan isällä kuin isänisälläkin. :)
Olisin voinut antaakin vaan tyttöjä tuli ja suvun nimet saivat hekin.
Appi on Pauli. Kumpikaan ei kelvannut, hypättiin muutama sukupolvi yli ja laitettiin mun isän äidin isän nimi.