Matti Vanhasen jälkeen ei ole ollut enää ketään valtiomiestasoista älykästä ja johtamistaitoista ihmistä maamme johdossa
Juha Sipilä oli vähän sinne päin, mutta fokus oli hukassa.
Kommentit (38)
Kepulaisia, eli näillä näkymin jäävätkin viimeisiksi. Nykyisin on muodissa toisenlaiset kykypuolueet.
Joo nämä "kokeneet ja johtamistaitoiset" huomasivat kyllä että laiva on ajettu karille ja häipyivät kuka minnekin hillotolpalle. Nuoret vallanhaluiset huomasivat hetkensä koittaneen, mutta kauhistuttavan perinnön saivat: ei ollut mahdollisuutta onnistua. Kaikki oli pilattu.
Älykästä? Teki maalle haitallisia toimia. Henkilökohtaisessa elämässä noloutta.
Vierailija kirjoitti:
Kepusta tulee parhaat johtajat, Suomi tarvitsisi Kepua nyt kuumeisesti.
Kukas maamuille kansaneläkkeen järjesti. Olikohan Matti.
Tykkään keskusta puolueesta enkä vaihda mielipidettäni, ne jotka vaihtavat mielipiteitä ja vaihtavat puolueita niin ovat tuloksettomia kansalaisia suomen talouteen
Puolueiden vaihtajat eli lobbaajat niin ne ovat ihmiskunnan syöpää
Saa olla i-di-oot-ti jos lobbaaminen on hyvä asia
Kepun ei olisi pitänyt ikinä ottaa naista johtajaksi
Matti Vanhanen vaikutti vähälahjaiselta. Mitä ihmettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kepusta tulee parhaat johtajat, Suomi tarvitsisi Kepua nyt kuumeisesti.
Kukas maamuille kansaneläkkeen järjesti. Olikohan Matti.
Takuueläkettä ei ole järjestetty maamuille vaan suomalaisille. Moni persukin saa varmasti takuueläkettä, koska sen saa jos ei juurikaan ole työelämää ja persujen äänestäjistä 29 % työttömiä.
Kun Suomessa oli Vanhasen hallitukset maassa oli huomattavan vähän muualta tulleita verrattuna perskokkareiden maahan päästämiin. 3 vuodessa tullut 200 0000.
Taivaan isä tykkää Juha Sipilästä
Ei kovin älykäs ollut kun Ruususeen lankesi. Puhumattakaan tuppeen sahatusta koivusta.
Sanna päihitti kaikki aiemmat pääministerit huolehtimalla kansasta pandemian aikana ja viedessä meidät NATOon maailmanennätysajassa. Sanna uskalsi sanoa Putinille suorat sanat siinä missä te miesvässykät myötäilette häntä ja haluatte työntää päänne pensaaseen ja jättää perseenne raiskattavaksi
Savenharmaa pölkky se oli. Seonneen rotuoppinatsin poika, joka lankesi hämäriin pilluihin
Vierailija kirjoitti:
Ei kovin älykäs ollut kun Ruususeen lankesi. Puhumattakaan tuppeen sahatusta koivusta.
Sanna päihitti kaikki aiemmat pääministerit huolehtimalla kansasta pandemian aikana ja viedessä meidät NATOon maailmanennätysajassa. Sanna uskalsi sanoa Putinille suorat sanat siinä missä te miesvässykät myötäilette häntä ja haluatte työntää päänne pensaaseen ja jättää perseenne raiskattavaksi
Vanhasen aikana Suomessa oli presidenttinä Tarja Halonen (SDP) jonka bestis oli Putin.
Siis Matti "tuppeensahattu" Vanhanen?
Kas kun ei Jussi -reputin lyhyen matematiikan - Halla-ahoa ole laskettu älykköjoukkoon
Keskusta on rehti suomalainen puolue
Kokoomus on liian egoistinen puolue eikä he osaa selittää heidän egoa, he lentelevät mutta eivät kerro mitä ne näkevät lentäessä ja he pommittavat pommeja lentäessä sen lisäksi
Tämä on minun mielipiteeni kokoomuksesta
187
Olen samaa mieltä, Vanhanen on todella fiksu mies. Olen tavannut livenä ja pidän todella paljon hänen tyylistään käyttäytyä ja puhua.
Kepusta tulee parhaat johtajat, Suomi tarvitsisi Kepua nyt kuumeisesti.