Hiton 2,5v uhmis!

UPsista

No esim. siitä, kun äiti hirveän tahtotaistelun jälkeen ilmoittaa, että "selvä, tehdään sitten just niin, kun sä tahdot!" ja pikku-uhmis vastaa siihen:"eikä tehdä!" Näin meillä.

Ihanaa, en ole ainoa. Mä en taas kestä itseäni koska joskus kun ipana tehnyt taas jotakin älytöntä/kiukkuaa naurettavuudesta niin en jaksa moittia tai ohjata vaan purskahdan nauruun... Siis ihan vaan koska tilanne on usein niin tragikoominen:))) Yritän kyllä olla vakava ja nauramatta mutta mutta....

..uhmaa, uhmaa ja uhmaa... Kamalaa kiukuttelua, ei lähdetä ulos, ei pueta, kun on vaatteet päällä, niin huudetaan pää sinisenä itsensä hikeen, ulkona huutoa ja vollotusta, kävellä toikkaroidaan ja kaatuillaan, kun ollaan ulkona, niin ei haluta sisään, sisällä ei haluta pestä käsiä eikä syötäis muuta kuin jälkiruokaa, jne. jne... Pahenee siis meilläkin...

koska teen ihan samaa.



Sanon että Äiti ei sitten yhtään aio juosta sun perässä ja jos taapero vaan juoksee kun ollaan menossa pihalle niin sanon että Ei sitten, ollaan sitten sisällä. Ja yleensä meen sängylle lukemaan jotain. Aika pian se tulee kurkkimaan sinne makkariin ja kyselemään että Mentäiskö pihalle. Sitten kun siinä sanoo että mennään vaan mutta äiti ei tosiaankaan juoksen sun perässä niin yleensä saa pukea ihan rauhassa.



Ehkä tämä ei oo se pahin trauma jonka voi aiheuttaa. Ehkä tuo hylkäysviesti tulee sillon, jos lapsi itkee ja tarvis lohdutusta ja sitten vaan lähdet pois. Mutta jos lapsi vaan kiukuttelee ja juoksentelee ja on villillä tuulella niin ei mun mielestä tarvi jaksaa ottaa kiinni. (Eikä mun mielestä kukaan voi aina olla niin rakentava, kaikki me varmaan joskus traumatisoidaan lapsemme vahingossa.) :)

täällä ihan sama meininki, tyttö 2,5 v ja ihan kamala uhma päällä. Muutenkin supervoimakastahtoinen tyttö ja nyt sitte vielä miljoona kertaa pahempi.



Syöminen ei _koskaan_ suju ongelmitta. Lapsi voi ihan hyvin istua tunninkin ruokapöydässä ja kieltäytyä ruokailusta. Tekosyitä riittää, usein ruoka on pahaa, tai sit pissattaa tai sitte oksettaa se paha ruoka.. tekosyitä riittää.



Kamalin tämä pieni prinsessamme on nimen omaan mulle. Isälleen ei niin pahasti uskalla kiukutella, koska on tiukempi kuin mä, mutta mulle se on IHAN KAMALA. "äiti on niin tyhmä" "mä en ole äitin rakas, vaan iskän rakas" "mene pois, äiti" "älä puhu mulle" "älä koske muhun" ja pahin tänä aamuna: "HÄIVY!" Ovien paiskomista, tavaroiden heittelyä, tapettien repimistä, vessanpöntössä kaiken uittamista, jatkuvaa öisin heräilyä.. Lohdullsita on se et pahemmaks tää vaan ei voi enää mennä.

ja lohduttavaa OIKEASTI lukea että muillakin menee joskus hermot :) Meillä 1v11kk poika ja kauhea uhmis päällä.Kissat kärsivät eniten sillä niihin kohdistaa kiusoittelun(äiti tietysti huutaa sitten kun on ensin kieltänyt kauniisti kymmeniä kertoja olla vetämättä hännästä tai istumasta kissojen päällä..).Ja äitin kanssa joutuu kahestaan päivät kotona olemaan ja äiti kun ei anna tehä tuhmuuksia nii siitä suututaan.. :D Olen just jääny äippälomalle ja viimesiä viikkoja viedään yhden lapsen kanssa.Kaiken mahdollisen se tuokin keksii..Mahan päällä hyppimisen,paperin syömisen..lelujen heittelyn kiljumisen,huutamisen.Ja jos kiellätkään jostain niin alkaa semmonen itku kun olis vähintään lyöty tai kurkkua leikkaamassa!huoh..Naapurin akkakin tuli jo yksi päivä pihalla kyselemään että onko teillä kaikki kunnossa kun huudatte päivisin niin paljon?:D Helevetti että meinas mennä akkaan hermot..kehtas vielä kysyä että lyötkö sinä tuota lasta!!??Tulee tuommosia urputamaan vaikka ei tiedä asioista mitään..Mitähän meinas sitten tulla sanomaan kun on vauvakin kiljumassa meidän kahen kanssa kuorossa :D soittaa varmaan suoraan poliisit.huhhui..että tämmöstä täällä..

te kestätte tuollaista menoa?! En osaa kuvitellakaan että meillä olisi tuollainen meno kuin näissä ketjun viesteissä! Enkä nyt tarkoita tätä pahalla, pitänee siis olla ilmeisen onnellinen kun on rauhalliset lapset (5.5v ja 3v+vauva.

Nostetaanpa tällainen fossiiliketju koska aihe tuskin on vanhentunut!

Meillä 2,5vee tahtoo kovemmin kuin koskaan, pukeminen on kamalaa, päiväkotiin lähtö on kamalaa muttei niin hirveää kuin kotiin lähtö, äiti on tottakai tyhmä eikä oikein mitään asiaa voi tehdä ilman vastaanväittämistä. Yritän kasvattaa nahkaa paksummaksi kun olen niin herkkä, että tulee paha mieli kaikesta tästä vääntämisestä ja monesti olen miettinyt että mitä oon tehnyt väärin... Iltaisin olen ihan loppu ja v*tuttaa jo etukäteen kun tietää että sama on edessä seuraavana päivänä. Ja aivan kauhea morkkis jos puolen tunnin pukemistaistelun jälkeen huudan lapselle. Mutta tosiaan, meininki on samaa vaikka tekisin mitä, harhautustenkin pitää olla uuden uutukaisia jotta toimisivat kaverille... Tunteiden sanoituskin tuntuu pöljältä karjuvalle lapselle, mutta ehkä se vähän auttaa.

Meidän kuviota ei juurikaan helpota helposti periksi antava mies, minä joudun siis aina pahiksen rooliin vaikkei se todellakaan ole mitenkään luontaista minulle. Huoh. Toivottavasti pian on ainakin vähän helpompi vaihe.