Nam nam, olipas hyvää voileipää!
Vetäisin naamaani neljä (4) (!) Leksandsin näkkäriä, joiden päällä oli Oivariinia, Tartexia (yrtti&valkosipuli) sekä Oltermannia. Ihanaa, kun ruokahalu alkaa alkuraskauden kuvotuksen loputtua palata!
(En tee nykyään juurikaan aloituksia AV:lle, mutta mieleeni muistuu nyt ainakin kolme erilaista voileipäaloitusta, jotka olen tehnyt tänä vuonna.)
Kommentit (67)
Meidän suomalaisten perinteinen ruoka sisältää paljon maitotaloustuotteita, eläinrasvoja, lihaa ja vähän kasviksia, mikä luonnollisesti on johtunut meidän maantieteellisen sijaintimme asettamista ilmastollisista syistä.
Ei pidä paikkaansa. Suomessa syödään rasvattomia tai erittäin vähärasvaisia maitotuotteita. Eläinrasvoja /(tyydyttyneitä) syödään varsin hyvin suositusten mukaisesti. Mitä muuten veikkaatte, onko kreikkalaisten feta väharasvaista kasvirasvafetaa vai täysrasvaista vuohenmaitofetaa? Mikä on kreikkalaisten syömän rasvan laatu yleensä? Veikkaan ettei paljon kasvirasvoja löydy. Öljyhän on oliivia, joka on paljon parempaa kuin rypsiöljy.
Mikä on kreikkalaisten syömän rasvan laatu yleensä? Veikkaan ettei paljon kasvirasvoja löydy. Öljyhän on oliivia, joka on paljon parempaa kuin rypsiöljy.
Oliiviöljyn paremmuudesta olen ihan samaa mieltä.
Rypsi on monella tavalla parempaa, mutta olosuhteuden pakosta oliiviöljy on miljoona kertaa käytetympää pitkin maailmaa... (Kuinkahan paljon sitä rypsiä viljellään...)
Meidän suomalaisten perinteinen ruoka sisältää paljon maitotaloustuotteita, eläinrasvoja, lihaa ja vähän kasviksia, mikä luonnollisesti on johtunut meidän maantieteellisen sijaintimme asettamista ilmastollisista syistä.
Öljyhän on oliivia, joka on paljon parempaa kuin rypsiöljy.
ole kinnostunut "terveysvaikutuksista" tai mistään muusta paitsi mahdollisuudesta helppoon ja nopeaan laihtumiseen, niin että "saa syödä kuinka paljon vaan eikä tarvitse olla nälissään EIKÄ HARRASTAA LIIKUNTAA"... Eli siltä osin aika turha väittely tämäkin :-)
"Kreetalaisen ja suomalaisen ruokavalion erot ovat helposti havaittavissa. Kreetalla syödään paljon leipää, vihanneksia, hedelmiä ja rasvana on oliiviöljy."
Mä inhoan tota karppaajien fanaattisuutta. Ja ärsyttää että kaikki ruokakeskustelut kääntyy nykyään siihen.
Ap:n voikkarit kuulosti hyvältä nam!
t: Liikuntaa harrastava, normaalipainoinen, hyvinvoiva ei-karppaaja.
ja ne toistaa samaa teemaa. Tosin sanoen paljon vihanneksia, melko runsaasti kalaa, vähän punaista lihaa ja maitotuotteita. Leipää siellä ei syödä mutta sen korvaa suuret määrät - voi kauhistus - riisiä. Toisin sanoen Hirveää Hiilaria. Jotenkin karppina mua kyllä hermostuttaisi se tosia, että maapallon pitkäikäisimmät ihmiset syö päinvastoin kuin karpit.
Oliiviöljy ei ole kasvirasva vaan kasviöljy. Älkää sekoilko käsitteissä.
Oliiviöljy ei ole kasvirasva vaan kasviöljy. Älkää sekoilko käsitteissä.
"Kasvirasvoja kutsutaan yleensä öljyiksi niiden nestemäisen ulkomuodon vuoksi. "
Sanoisin että nykypäivän hiilariongelma syntyy siitä, että keskiverto ruokavalio koostuu isosta määrästä valkoisia jauhoja, valkoista riisiä ja sokeria. Kyllä, myös ns. "suolaiset" ruoat sisältävät nykyään todella usein merkittäviä määriä sokeria. Samoin erilaisia muunneltuja tärkkelyksiä tungetaan joka paikkaan.
Tarkastikin ruokiansa vahtaava joutuu näiden uhriksi vähintään työpaikkaruokalassa, vaikka kotona valmistaisi ruokansa tarkoin puhtaista raaka-aineksista eineksiin koskematta.
Jos tätä verrataan sitten johonkin perinteiseen Kreetalaiseen täysjyväviljan käyttöön, ja lasketaan kokonais-hiilarikuorma, niin veikkaisin että nyky-mössöruokavaliossa se on moninkertainen.
Sen sijaan muutama viipale täysjyväleipää normaalin ruokavalion osana (ei siis pääkomponenttina) on aivan eri asia.
suuret määrät - voi kauhistus - riisiä. Toisin sanoen Hirveää Hiilaria. Jotenkin karppina mua kyllä hermostuttaisi se tosia, että maapallon pitkäikäisimmät ihmiset syö päinvastoin kuin karpit.
Miksi suomalaiset ravitsemusalan asinatuntijat kehottavat meitä välttämään riisiä, koska se on huonoa jhiilihydraattia, jos kerran japanilaisten terveyden perusta on riisi. Syökö ne japsit täysjyväriisiä? Ei taida syödä, paremminkin kiillotettua. Minua taas ei hermostuta pätkääkään. Mulle riittää etten syö samalla tavalla kuin suurin osa suomalsista eli virallisterveellisesti. Suomalaisella ikääntyneellä on nimittäin eläkkeelle jäätyään vähiten terveitä vuosia jäljellä. Näin euroopan tasolla.
liikaa hiilareita ja levitteistä kaloreita.
Ja kun tuota riisiä on paljon, ja joka aterialla! ystäväni muutti perheineen Suomeen (suomalais-japanilainen pariskunta) ja toivat mukanaan 50 kilon säkin riisiä. Hyvä esimerkki mielestäni siitä, kuinka suuri merkitys kyseisellä tuotteella on tuon pitkäikäisimmän ja terveimmän kansakunnan ruokavaliossa.
ja ne toistaa samaa teemaa. Tosin sanoen paljon vihanneksia, melko runsaasti kalaa, vähän punaista lihaa ja maitotuotteita. Leipää siellä ei syödä mutta sen korvaa suuret määrät - voi kauhistus - riisiä. Toisin sanoen Hirveää Hiilaria. Jotenkin karppina mua kyllä hermostuttaisi se tosia, että maapallon pitkäikäisimmät ihmiset syö päinvastoin kuin karpit.
todella kampoihin tuolle karppien rasvansyönti-ideologialle. Japanilaiset syö tosi vähän rasvaa ja sekin kasviperäistä:
"Rasvan osuus on japanilaisessa ruokavaliossa 26 % ja amerikkalaisessa 34 %. Rasvoista eläinperäisten ja tyydyttyneiden rasvojen osuus on pieni. Kasvirasvojen käyttö ja kalaan perustuva ruokavalio takaavat, että japanilaiset saavat suurempia annoksia ”hyviä rasvoja”, kuten omega-3-rasvahappoja."
Oliiviöljy ei ole kasvirasva vaan kasviöljy. Älkää sekoilko käsitteissä.
"Kasvirasvoja kutsutaan yleensä öljyiksi niiden nestemäisen ulkomuodon vuoksi. "
Kutsutko sinä Keijua öljyksi? Kasvirasva on kasvista kemiallisesti muokattu, usein transseja sisältävä ravintorasva. Öljy on öljy eli neste.
ihmiset syö päinvastoin kuin karpit.
Miksi suomalaiset ravitsemusalan asinatuntijat kehottavat meitä välttämään riisiä, koska se on huonoa jhiilihydraattia, jos kerran japanilaisten terveyden perusta on riisi.
suojaravinteita. Ja tuskin se japanilaisten terveyden perusta on. Se nyt vaan osoittaa, ettei hiilari ole läheskään niin pahaa kuin karpit antaa ymmärtää. Japanilaisten terveyden perusta lienee sama kuin esim. kreetalaisilla -> kasviperäinen rasva, vähän lihaa ja maitotuotteita, runsaasti vihanneksia ja hedelmiä.
lähden nyt ap:n innoittamana tekemään kunnon hiilaripommia......ja ai niin, sit vois ottaa harppikarppikoppi -dieetistä parhaat palat ja vetasta oikein täysrasvaiset juustot siihen päälle.Ja jälkkäriksi suklaata ja kahvia, ovat muuten hyväksi sydämelle, Bon Appetit teillekin!
mutta voit aivan vapaasti syödä, mitä itse haluat. Tulevaisuus sitten näyttää, miten sinun käy. En tiedä, miksi sinun pitäisi hermostua japanilaisesta ruokavaliosta, jossa on erilaiset ravitsemussuositukset kuin Suomessa tai omassasi. Ja vaikka suomalaisella olisikin niitä terveitä elinvuosia laskennallisesti jäljellä vähiten (linkki?) niin miksi et sitten noudata tuota terveelliseksi todistettua japanilaista ruokavaliota vaan noudatat aivan päätöntä dieettiä?
suuret määrät - voi kauhistus - riisiä. Toisin sanoen Hirveää Hiilaria. Jotenkin karppina mua kyllä hermostuttaisi se tosia, että maapallon pitkäikäisimmät ihmiset syö päinvastoin kuin karpit.
Miksi suomalaiset ravitsemusalan asinatuntijat kehottavat meitä välttämään riisiä, koska se on huonoa jhiilihydraattia, jos kerran japanilaisten terveyden perusta on riisi. Syökö ne japsit täysjyväriisiä? Ei taida syödä, paremminkin kiillotettua. Minua taas ei hermostuta pätkääkään. Mulle riittää etten syö samalla tavalla kuin suurin osa suomalsista eli virallisterveellisesti. Suomalaisella ikääntyneellä on nimittäin eläkkeelle jäätyään vähiten terveitä vuosia jäljellä. Näin euroopan tasolla.
ja (hui kauhistus) tuoreesta hiivaleivästä, nam :)
Miten ruokavaliot eroavat näissä kahdessa ääripään tapauksessa? Meidän suomalaisten perinteinen ruoka sisältää paljon maitotaloustuotteita, eläinrasvoja, lihaa ja vähän kasviksia, mikä luonnollisesti on johtunut meidän maantieteellisen sijaintimme asettamista ilmastollisista syistä. Perinneruoka Kreetalla sisältää runsaasti kasviksia, papuja, pähkinöitä, yrttejä, hedelmiä, täysjyväleipää sekä ravintorasvana oliiviöljyä ja jonkin verran kalaa. Eläinrasvoja kuin myös lihaa sekä maitotaloustuotteita (esim. lehmänmaitoa, kermaa ja keltaisia juustoja) nautitaan erittäin niukasti.