Lasten kavereista harvoin iloa (talvi)liikunta-aktiviteeteissa

Ensinnäkin, miksi niitä kavereita pitäisi roudata joka paikkaan? Ja toiseksi, sosiaalisesti taitamatonta, jollei osaa mukauttaa omaa tekemistä kavereiden tasolle.



Mieti asia toisinpäin: esim. poikasi menee musikaaliseen perheeseen illanviettoon ja siellä on tapana musisoida. Oletetaanko, että poikasi täytyisi osata soittaa fagottia, koska muut läsnäolevat osaavat? Ei tietenkään, vaan pojallesi annetaan käteen esim. rytmimuna ja opastetaan sen käytössä. Tai jos poikasi osaa laulaa, niin hänelle annetaan sanat. Pääasia, että kaikilla on hauskaa.

Ei meillä muksut 5-vuotiaina kauhean hyvin vielä luistelleet, lasketelleet tai hiihtäneet, mutta nyt 7v ja 8v ikäisinä osaavat kaikkia kolmea ja kummasti niille kavereitakin noihin lajeihin löytyy. Ei kai ole tarkoituskaan, että 5v on jo joku himohiihtäjä, vaan vasta opettelee taitoja eri asioissa?

arvon AP vetäytyy koloonsa häpeämään, kuten kuuluisikin.

Siis että lapsenne ei voi urheilla kaverin kanssa jos kaveri ei hallitse lajia!? Anna mun kaikki kestää.

Mitä jos vaikka lapsesi kaikessa erinomaisuudessaan opettelisi jakamaan taitojaan ja lahjakkuuttaan ja vaikka opettaisi kaveriakin. Tai odottaisi häntä jos on hitaampi?

Lapsiesi olisi todellakin syytä harjoitella sosiaalisia taitoja, empatiaa ja ryhmätyötä jottei heistä tule ylimielisiä hattuilijoita.

Meidän lapset on keskinkertaisia talvilajeissa, mutta harrastavat niitä mielellään. Ei heilläkään kamalasti seuraa ole hiihtämään tai luistelemaan, mutta onhan heillä seuraa toisistaan! Ap:n viesteistä ymmärsin, ettei teilläkään ole kyseessä ainoa lapsi. Eivätkö sisarukset viihdy keskenään? Lapset ovat erilaisia ja eri tasoisia monissa asioissa. Opeta niille lapsillesi joustavuutta! Jos kaverit ovat huonompia hiihtämään, niin eikös niiden sinun lastesi parempina tulisi sopeutua kaveriensa taitotasoon? Keksiä sellaista yhdessä liikkumista, jossa kaverit voivat olla mukana? Jos kaverit ei uskalla mäkeen, niin mennä tasaisella? Kuulostaa siltä, että lapsesi eivät osaa sopeutua. Meillä poika oppi lukemaan 3-vuotiaana ja oli ensimmäiset vuodet kavereiden kanssa tietyissä asioissa paljon edellä. Se kuitenkin pikemminkin helpotti kaverisuhteita! Poikamme esim. pelasi kavereiden kanssa lautapelejä, joita eivät normaalisti ilman aikuista pystyneet pelaamaan, koska peleihin liittyi jotain lukemista. Tai luki kavereilleen sarjiksia. Tyttömme taas on tosi taitava leipomaan, vaikka on vasta 5. Hänellä on 7-vuotias kaveri, josta on tosi hauska tulla meille ja tehdä jotain muffinsseja, kun meidän tyttö opastaa. Ei se parempi osaaminen ole ongelma, jos lapsesi osaavat ottaa kavereidensa osaamistason huomioon.

liikunnallisia harrastuksia lapsilla, tai oikeastaan kaikki harrastukset ovat liikuntaharrastuksia.

Hiihdossa nuorempi tytär on esim. koulukavereitaan huomattavasti parempi, koska harjoittelee ja kilpailee säännöllisesti. Hän käykin yleensä hiihtolenkillä joko isänsä tai harkkakavereiden kanssa. Jos hän lähtee esim. koulukaverinsa kanssa, silloin oma vauhti sovitetaan sen hitaamman mukaan. Ei mitään ongelmaa, jo 10v osaa kyllä näin toimia.



Parhaat lähellä asuvat kaverit eivät ole kovin liikunnallisia, mutta kyllä he yhdessä käyvät luistelemassa, laskettelemassa, hiihtämäsä, pulkkamäessä, mitä nyt milloinkin keksivät. Pääasia on kuitenkin ollut se yhdessä oleminen.



Toisaalta ymmärrän ap:n asian, koska eihän se ole kovin kivaa kummallekaan lapselle jos toinen esim. osaa luistella hyvin ja kaveri hädin tuskin pysyy pystyssä. Tai tuo esimerkki hiihtämisestä, ei se ole kivaa yhdessä tekemistä. Silloin ehkä kannattaa unohtaa ne ja tehdä yhdessä jotain muuta. Vaikka lähteä sinne pulkkamäkeen.

Kun ei omalle lapselle löydy juuri sopivan taitoista kaveria. Mitähän ap sitten tykkäisi jos kaverit oiskin parempia ja oma ei pärjäisi niiden mukana? Silloin hän täällä varmaan valittaisi että muut lapset kerskuu taidoillaan.



Hyvä ois ap:n lasten opetella tuleen kaiken taitoisten kanssa. Itse en arvioi lasteni kavereita, olen vaan onnellinen kun heitä on. Tosin en kaikkea suvaitse, esim valhtelua, näpistämisiä tms muuta huonoa käyttäytymistä.

Muaki ihmetyttää miten suurinosa lapsista ja vanhemmista ei liiku ja sitten paheksutaan, jos näin tekee. Näinhän tässä ketjussa on huomattu.



Mä toivon että ne vanhemmat jotka vetelee herneitä nokkaan kun ei säännöllistä liikuntaa harrasteta, huomaavat ne fysikaaliset ongelmat mitä tenavilla tulee olemaan aikuisiällä.



Selkä, jalat, polvet, lonkat, kädet...näissä tulee ilmentymään kuormitus ongelmia ja kipuilua. Tämähän johtuu suoranaisesti siitä ettei niveliä ja lihaksia ole harjoitettu kestämään läpi elämän kulutuksia.



Kömpelyys ja muut motoriset haasteet on korjattavissa harjoittelulla, pointti ei ole tulla parhaaksi vaan liikunnasta osa elämää.



Loppujen lopuksi AP tulee vetämään elämässä pitemmän korren =D

mutta, miksi ette vie lastanne liikunnalisiin harrastuksiin, siellähän kaikki aktiiviliikkujat ovat :)

mitään ja jonka vanhemmilla ei ollut varaa maksaa taitoluistelutunteja ja laskettelureissuja lippuineen.



Juu, tunsin itseni aina ääliöksi ja juntiksi kun minulla ei ollut yhtä hienoja välineitä kuin luokkamme parilla, kolmella johtajatytöllä. Ja he kyllä ilmaisivat sen kovaan ääneen, että ketkä on heidän kavereita ja keiden perheessä on rahaa ja taitojakin tätä myöten.



Kukaan ei harrastanut samanlaisia tylsiä ja halpoja lajeja kuin minä eli maastojuoksua ja luonnonvesissäuintia ja pyöräilyä. Eipä minua sitten huolitukaan näiden parempien perheiden lasten kavereiksi.



Tällä hetkellä käyn triathlonkisoissa ja en todella olekaan huono liikunnassa, kuten lapsena luulin kun en harrastanut trendikästä balettia ja laskettelua yms.



Ja jos oikein haluaisin ilkeä olla niin nämä luokan johtajatytöt on aikamoisia läskiperseitä tällä hetkellä.





Toivottavasti ap löytää lapsilleen tasoistaan seuraa. Muut saavat sitten elää rauhassa ja harrastaa niitä muita lajeja paineitta kun ei ole kukaan haukkumassa vieressä, kuinka huono ja tyhmä on.

Kaikki lapset eivät ole motorisesti lahjakkaita eivätkä kykene noihin suorituksiin vaikka kuinka paljon harjoittelisivat.



Meidän esikoinen on kömpelö. Tykkää talviurheilusta ja on käynyt jo monta talvea luistelu- ja hiihtokouluja omasta halustaan.

Osaa myös lasketella pienessä rinteessä.

Ei hänestä silti olisi kaveria ap:n lapselle talviurheiluun. Ei hän pysty samoihin suorituksiin harrastuneisuudestaan huolimatta.



Vaan voisipa käydä niin, että jos lapset pistettäisiin yhdessä ratkaisemaan matemaattisia/loogisia tehtäviä, ei ap:n urheilijalapsesta olisi mitään iloa tehtävien ratkaisuun ;)

Ihmisillä kun on erilaisia lahjakkuuksia.

Yritetään hyväksyä/sietää toistemme erilaisuutta ilman sarvia ja hampaita :)

Voisiko ajatella, että kaverille joku kokeilu luistimille/suksilla yms.yms. on hieno kokemus? Eikö se yhdessä olo ja hauskan pitäminen ole tärkeintä?



Meillä tyttö harrastaa luistelua ja tykkää mennä kavereiden kanssa koulun jäälle luistelemaan. Ei siellä kisata kuka on paras, vaan leikitään samoja leikkejä kuin sisällä. Ja välillä autetaan kavereita, välillä kaverit pyytää vähän neuvomaan miten niitä piruetteja tehdään. Termari ja eväät mukaan ja välillä lumikinoksiin tekemään lumimajoja :)

Mää voisin kuvitella ap.n esikoisemme luokkakaverin äidiksi. Arghh...



No siellä luistelee sitten yksin ja 5v hiihtää yksin kun kukaan ei ole niin valtavan hyvä. Usko tai älä, kukaan ei oikeasti kaipaa heidän seuraansa.



Just tällaisen perheen poika soitti just omalle pojallemme. Oma poika on juuri uimassa isänsä kanssa. Ajattelin, että taidan vahingossa laittaa pojan puhelimen äänettömälle tälle päivää. Se niiden ulkoilu on aivan käsittämätöntä. Äiti kilpailuttaa lastaan ja koko aika menee siihen, että esitetään, kuinka hänen poikansa on hyvä hiihtämään ja nopeampi ja parempi ja loistavampi.



No on joo, mutta kun pojat haluais mieluummin laskea mäkeä. Ja toiseksi, tästä kaverista on tulossa todella ärsyttävä kakara "mää oon parempi ja nopeampi". Ei sillä oikeastaan enää kovin montaa kaveria olekaan. Enkä taida päästää omaanikaan tänään sen luokse. Ei taida halutakaan.



On todella taitava hiihtämään ja luistelemaan kun on treenautettu ihan vauvasta asti ja hoettu, että sun pitää olla parempi kuin muut.



Mutta surkea leikkimään oikeita leikkejä, olemaan ryhmässä muiden poikien kanssa, leikkimään legoilla, peuhaamaan lumessa.



Ei ole kovin suosittu kaveri. Taidanpa lähteä sulkemaan virran "vahingossa" poikani puhelimesta ennen kuin tulee kotiin.

Kaikki eivät ole motorisesti lahjakkaita ja kaikilla ei ole välineitä. Ja kaikilla ei ole edes mielenkiintoa. Nämä ymmärrän, mutta se mitä en ymmärrä on ettei perheissä panosteta näihin taitoihin. Ja nämä lapset keistä puhun eivät ole köyhistä perheistä, eivätkä yksinhuoltajaperheistä joissa aika voisi olla kortilla, eikä sellaisista perheistä joissa on liuta pikkulapsia, jotka vaikeuttaisivat harjoittelua.



Ymmärrän jos on motorisesti kömpelö, mutta motorisesti lahjakaskaan ei kehity ilman harjoitusta. Ja jo normaalilla motoriikalla varustettu lapsi oppii kun vaan saa riittävästi harjoittelua. Ongelmana on ettei näissä perheissä harjoitella.



Meillä ei haukuta näitä lapsia ja lapsemmekaan eivät hauku, mutta ei näistä lapsista ole seuraa talviaktiviteetteihin. Ja mielellämme lapsemme kaipaisivat seuraa ja me voisimme ottaa lapsia mukaan. En myöskään jotensakin usko että meidän lapset olisivat niin ylivertaisia motoriselta lahjakkuudeltaan, kuin muut. Ok, suht helposti nuo oppivat, mutta silti osaaminen on myös harjoittelun tulos.



Juu ja nämä muut lapset ovat lahjakkaita varmaan muissa asioissa (yksi soittaa ainakin pianoa, mitä lapsemme ei osaa ja vanhimman lapsemme kaveri joka aloittelee vasta laskettelua pärjää pääsääntöisesti paremmin koulussa). Ja tosiaan lapsemme voisivat harrastaa, mutta se hiihto/luistelu/laskettelu jota lapsemme kavereitten kanssa tykkäisivät tehdä on enemmän vapaa-ajanviettoa yhdessä, ei ohjattua säännönmukaista harrastusta. Ne harrastukset lapsiltamme löytyy jo ihan muualta ja saavat sieltä seuraa näihin lajeihin.



t: AP, joka muuten oli lapsena se jonka perhe ei ikinä harrastanut mitään liikunnallista aktiviteettia yhdessä (ja äiti oli se välissä köyhäkin yksinhuoltaja) ja jolla ei ollut hienoimpia väleitä, mutta oli sukset ja luistimet kuitenkin ja ihan hyvin siellä kavereitten kanssa menin.

Esim. se kolmasluokkalainen haluaa mennä hippaa luistimilla, mutta ei se ole oikeasti kivaa eikä tasaväkistä. Samoin se mäenlasku suksilla kavereitten kanssa ei onnistu, kun kaverit eivät voi laskea. Viisivuotiaamme omassa (tasaisessa) pihassamme kaverin kanssa, mutta kaveri ei päässyt hiihtämään lenkkiä, koska ei päässyt pienintäkään nyppylää. Lopputulos että lapsemme hiihti ja kaveri raivosi. Viidesluokkalaisemme tuskin saisi kaveria mukaan hyppimään laskettelurinteisiin, vaan kaverit laskisivat eri reittejä.



Ei kyseessä ole siis lapsillemme kilpailu, vaan tapa viettää aikaa yhdessä. Mutta ongelma on että se yhdessäolo ei onnistu kavereitten kanssa näissä lajeissa, kun taidot ovat niin eritasoiset.



Perheenä esim. jäällä menemme usein hippaa, seuraa johtajaa yms. Ei siellä treenata veri suussa ja tehdä lapsesta voittajaa. Vaan siellä vietetään aikaa ja pidetään hauskaa.



Lapsiemme kilpalajit ovat sitten erikseen, paitsi 5v:llä ei ole kilpalajia. Niissä sitten kilpaillaan. Toisaalta sieltä opitaan lisäksi sitä asennetta että kaveria kannustetaan aina ja toisia ei saa haukkua. Tämän he osaavat.



t: AP

että meillä on muuta menoa.



En jaksa sitä lasta ylivertaisine taitoineen kun meidän muiden lapsista ei ole hänelle vastusta kun äidin mielestä poika on niin hyvä.



Onneksi omilla lapsillamme on paljon tavallisia kavereita. Olkoot tämä poika ylivertainen yksin.



t. kutonen

Meillä on tosi kömpelö perhe. Hyvä kun minäkään pysyn luistimilla pystyssä. Emme ole liikunnallisia pätkääkään. Käymme uimassa ja kävelyllä, niissä harvemmin kaatuu.



Meillä on monta muuta asiaa, jota osaamme varmasti paremmin kuin teidän hikipäänne. Olemme musikaalisia, kuvataiteellisesti lahjakkaita, älykkäitä. Harvemmin sitä kuitenkaan pyydetään lasten kavereita meille laulamaan tai soittamaan, tai maalaamaan tai pelaamaan Trivial Pursuitia.



Ihmiset ovat erilaisia. Harmittaa, että sinunlaiset ihmiset eivät ymmärrä sitä.



Nimim. "Musiikki on pelastanut minut urheilulta"

Meillä lapset käyvät laskettelemassa isän ja äidin kanssa, ilman kavereita. Samoin hiihtämässä käydään koko perheenä, joten ehkä vika onkin siinä, että osa vanhemmista haluaa harrastaa yhdessä lasten kanssa, ei lastensa kavereiden kanssa.

Että kaikilla kavereilla tuntuu iolevan niin paljon eri pallopelien trrenejä, ettei aikaa omaehtoiseen liikkumiseen ole, Lapseni parhaalla ( tai siis aiemmin) kaverilla on esim sunnuntaisin 3 harkat, ainoastaan yhtenä päivänä ei ole mitään. Ja useimmiten on pelejä ja turnauksia, vapaa-aikaa on sit tunti kaksi koko viikonloppuna. Ei jää paljon aika mennä luistelemaan yms, ja useimmiten ei kaverit enää jaksa mennä ulos.

niissä harrastuksissa, joista pidämme. Kun meitä ei vois vähempää hiihto tai luistelu kiinnostaa, niin miksi meidän pitäisi hiihtää ja luistella? Ihan vaan sen takia, että sun kersat sais tasokasta seuraa?



Me rakennellaan mielummin lumilinnaa ja ollaan pulkkamäessä. Onhan siinä ongelmaa, kun muut lapset rakentelevat linnoja niin amatöörimäisesti, että meidän lapsia harmittaa kun ne ei ajattele ollenkaan arkkitehtoonista puolta, saatika lujuutta.

Esim. se kolmasluokkalainen haluaa mennä hippaa luistimilla, mutta ei se ole oikeasti kivaa eikä tasaväkistä. Samoin se mäenlasku suksilla kavereitten kanssa ei onnistu, kun kaverit eivät voi laskea. Viisivuotiaamme omassa (tasaisessa) pihassamme kaverin kanssa, mutta kaveri ei päässyt hiihtämään lenkkiä, koska ei päässyt pienintäkään nyppylää. Lopputulos että lapsemme hiihti ja kaveri raivosi. Viidesluokkalaisemme tuskin saisi kaveria mukaan hyppimään laskettelurinteisiin, vaan kaverit laskisivat eri reittejä. Ei kyseessä ole siis lapsillemme kilpailu, vaan tapa viettää aikaa yhdessä. Mutta ongelma on että se yhdessäolo ei onnistu kavereitten kanssa näissä lajeissa, kun taidot ovat niin eritasoiset. Perheenä esim. jäällä menemme usein hippaa, seuraa johtajaa yms. Ei siellä treenata veri suussa ja tehdä lapsesta voittajaa. Vaan siellä vietetään aikaa ja pidetään hauskaa. Lapsiemme kilpalajit ovat sitten erikseen, paitsi 5v:llä ei ole kilpalajia. Niissä sitten kilpaillaan. Toisaalta sieltä opitaan lisäksi sitä asennetta että kaveria kannustetaan aina ja toisia ei saa haukkua. Tämän he osaavat. t: AP

Tuttujen oikeasti urheilevilla lapsilla on treenejä käytännössä joka päivä, kisoja viikonloppuisin ja "luppoaikana" kilpalajia tukevia muita treenejä kuten taitoluistelijalla telinevoimistelua ja jääkiekkoilijalla punttisalia. Ei heillä ole aikaa eikä edes halua lähteä jonkun amatöörin kanssa jäälle leikkimään hippaa.

Ja jos lapsillenne tapa viettää aikaa yhdessä on osoittaa omaa erinomaisuuttaan niin ei ihme, että ette saa kavereita mukaan. Minä ainakin kieltäisin lastani tekemästä mitään sinun lastesi kanssa, sen verran äitikeskeiseltä vaikuttaa elämänne.

Tämän tosin olen juuri huomannut täällä meilläpäinkin. Ei ole kovin montaa perhettä missä perheen yhdessäoloaikaa toteutettaisiin liikunnan kautta. Taidamme sitten olla aikamoista vähemmistöä, sentään toisen yhtä hullun perheen tunnen. Siis oikeastiko moni vastaaja ei ymmärrä että liikunta voisi olla kivaa yhdessäoloa perheelle ja lasten taidot karttua siinä ohessa?



Hiihtolenkkejä tehdään lasten kanssa logiikalla että aikuinen lenkkeilyttää koiraa ja lapset hiihtävät, samalla jutellaan. Luistellessa leikitään juuri niitä hippoja, seuraa johtajia, jäämiestä, kapteeni käskee, peiliä ja pujottelurataa yms. ja vähän pelataan jääkiekkoa. Lasketellessa nautitaan vauhdista ja säistä. Lisäksi kesäisin vietämme aikaa rannalla pelaten lentopalloa tai jalkapalloa sen pelkän makoilun sijasta. Tottakai uimme myös, mutta sielläkin harjoitutetaan lapsia leikin varjolla (pienimmän kanssa leikimmä delfiinejä, isommat etsivät aarteita jne). Iltaisin saatamme kesällä pelata koko perheen kanssa pesäpalloa ja välillä jompi kumpi aikuisista esikoisen kanssa sählyä.



t: Se AP vielä kerran