Oletko luovuttanut munasoluja, miksi tai miksi et?

En käynyt lapsettomuushoidoissakaan, kun se olisi vaatinut sen saman hormonit+punktio -toimenpiteen. Minua on elämäni aikana leikelty ja tökitty ihan tarpeeksi.

ekalla kerralla oli rahat ihan loppu ja silloin markka-aikana siitä sain ihan tuntuvan korvauksen. Olin töissä isossa konttorissa ja mun pomon suhtautuminen asiaan oli ihan mieletön. Omistajapariskunnalla oli ollut lapsettomuushoitoja ja lähettivät joka kerta kukkia kotiin, aina kysyivät tuloksia, halailivat = sain käsityksen että olin maailman paras ihminen. 50 hengen toimistossa olikin yllättävän paljon ihmisiä, joilla oli raskauden suhteen ongelmia ja yhtäkkiä mun luovutus olikin yleistä tietoa ja se minkälaisia viestejä kollegoilta sain oli sanoinkuvaamatonta. Seuraavat 2 krt tein ihan vaan sen takia että mulla oli mahdollisuus auttaa hyvin pienellä vaivalla. Hormoonit eivät muhun niin hirveesti tehonnut, punktio sattui mutta eipä kestänyt kauaa ja tietty siitä sai silloin 5 pv sairasloman, palkallisen tietenkin. Mä lisäksi käyn säännöllisesti luovuttamassa verta, olen tehnyt elinsiirtosopimuksen. Mä INHOAN ihmisiä, jotka puhuvat tavalla mitä yllä on kirjoitettu. Tarkoittaa ettei olla yhtään tutkittu asiaa oikeasti. On vaan kovat mielenpiteet vailla totuuden häivää. Jos jokainen tuntisi edes yhden ihmisen, joka ei voi saada lasta ilman luovutettua munasolua, siis oikeesti tuntisi eikä vaan tietäisi, uskoisin että luovuttavien määrä olisi paljon, hyvin paljon korkeampi.

Olet niin oikeassa. Auureen ääneen julkistetaan asioita, joista ei tiedetä järjen häivääkään.

Sinä olet todella hyvä ja kypsä ihminen, tekisin itse samoin, jos munasoluni vielä kelpaisivat.

Olen miettinyt luovuttamista noin vuoden ja kävin klinikalla juttelemassa asiasta.



Syy miksi luovutan? Joka kuukausi, munasolujani menee vessanpöntöstä alas, miksi siis en luovuttaisi?

Oma ajatus on, että vaikka lapsi syntyy minun munasolustani, itse en kuitenkaan kanna lasta mahassa, en ole hänen äiti, muuten kuin geneettisesti. Äiti on se, jossa se kasvaa.

Ja vahinko lapsia syntyy paljon, mutta nämä lapset jotka syntyvät tavalla, joka jo tulee maksamaan monta tuhatta euroa, ei varmasti voi syntyä huonoon perheeseen, koska heillä LAPSEN SAANTI EI OLE ITSESTÄÄNSELVYYS. Lasta on luultavasti yritetty jo useita, ellei kymmeniä vuosia.

Miksi siis en antaisi mahdollisuutta heille, joilla ei itsellään esim. toimi munasolut.



Näin minä ajattelen asian.

Olen ammatiltani opettaja. En kestä sitä ajatusta, että 10 vuoden kuluttua ärsyttävää oppilasta katsoessani joutuisin toteamaan, että katson "peiliin".

uuden lain myötä



Aiemmin harkitsin

Itse olen saanut omat lapseni (2 kpl) lapsettomuushoidoilla (tosin omilla sukusoluilla) ja tajuan sen tuskan. Ajattelin aina, että kun omat lapset on hankittu, on muiden auttamisen vuoro. Mutta esikoisen tekoon meni 5 vuotta ja kuopuksen 3. Olen nyt 37-vuotias, joten enää en voi auttaa.



En käsitä, miten sukusolut olisivat omia lapsiani. Omat lapset ovat ennen kaikkea tunneyhteys, ei pelkkä geneettisyys, ja sen lisäksi nämä sukusolut hedelmöittyvät ja kehittyvät ihan muualla kuin minussa. En usko, että yksikään luovutetulla sukusolulla alkunsa saanut lapsi tulisi syyllistämään naista, joka mahdollisti hänelle elämän. Niin kuin ei tulisi kukaan, joka on saanut esim. siirtoelimen.



Ne, jotka pelkäävät, että heidän "lapsiaan" kohdeltaisiin huonosti, voisivat miettiä hetken, minkälaiset perheet hakeutuvat ensinnäkin hoitoihin ja sen lisäksi vielä luovutetuilla sukusoluilla. Siihen nimittäin tarvitaan rahaa ja melkoista vakaumusta ja itsetutkiskelua - aivan toisin kuin jokin kännipano jossakin. Lapsettomuudesta kärsivät eivät tietenkään ole automaattisesti hyviä vanhempia, mutta todennäköisyys tälle on kuitenkin huomattavasti korkeampi.



Harmittaa, kun en voi auttaa. Miehen kanssa oltaisiin autettu erästä tuttavaa luovuttamalla meidän ylimääräiset alkiot (olin raskaana), mutta sitä emme saaneet lain mukaan tehdä tuolloin, joten tuttava pääsi munasolujonoon. Ja sitten tarvitsimmekin niitä itse toisen lapsen yritykseen...



Ihan hyvä, kun on tällaisia rajoituksia, niin ei tule tehtyä hätiköityjä ja typeriä ratkaisuja. Tuttavillakin lapsi on kuitenkin puoliksi oma, kun siinä on käytetty miehen spermaa ja vain munasolu on luovutettu. Sekin voi olla jollekulle tärkeää.

ja pyrin luovuttamaan uudestaan. Pyydettiinkin jo, mutta aion olla nyt itsekäs ja tehdä omat lapset ensin ja mennä sitten luovuttamaan loput munasolut, jos ehdin, ennen kuin ikä tulee vastaan.



Munasolut kun eivät ole uusiutuva luonnonvara. Toimenpide ja hormonihoidot eivät tunnu missään. Ja se, kuinka klinikalla näkee tunteita laidasta toiseen, saisi luovuttamaan uudestaan ja uudestaan.



Eikä mua haittaa, jos joskus joku tulisi pimpottamaan ovelle ja katsomaan, minkälainen olen. En myöskään opettajana pelkää kohtaavani luovutettua munasoluani.

En koskaan, ikinä ikinä ikinä anna munasolujani muille. En halua että kukaan muu koskaan kasvattaa minun biologisia lapsiani, en usko että kukaan muu voi turvata heille sellaista tulevaisuutta kuin he ansaitsevat.



Kun katson omia lapsiani sydän meinaa pakahtua. Olisin kauhuissani jos jossain olisi oma biologinen lapseni jonkun toisen hoivissa.



Jos joku ei voi saada biologisia lapsia luonnostaan tai tietyn puolison kanssa, mikä pakko siihen on kinuta muilta munasoluja ja keinoputki-kikkailuja avuksi? Vaihtakaa puolisoa tai adoptoikaa. Maailmassa on paljon perheettömiä, ei toivottuja lapsia. Tarjotkaa heille kodit. Älkää olko itsekkäitä ja lisääntykö vastoin luontoa.

että jossain on biologisesti minun lapsi, kenties minun näköinen ja omien lasteni näköinen ja en tuntisi häntä enkä saisi olla mitenkään hänen elämässään mukana.



Ohi aiheen, mutta jos olisi kärsinyt lapsettomuudesta, en olisi myöskään koskaan halunnut tehdä lasta jostain spermapankista (olettaen että lapsettomuuden syy miehessäni). Siinäkin vaivaisi se ajatus, että lapsi on biologisesti minun ja jonkun toisen miehen lapsi.



Adoptioon sen sijaan olisin valmis. Siinä molemmat vanhemmat on samalla viivalla.