Vein lapsen aamulla kerhoon ja eikös siellä yksi mamma
tyytyväisenä kertonut kuinka mukavaa on tuoda lapsi kerhoon. Hän kun oli eilen mahataudissa ja lapsella on niin paljon energiaa kun äiti ei jaksanut leikkiä eikä ulkoilla kun oksensi koko päivän.
Jäin miettimään että oliko järkeä tuoda se lapsi kerhoon, sehän todennäköisesti levittää sitä oksennustautia. Ei nyt sentään alkanut oksentaa siellä kerhossa.
Nyt sitä odotellaan mahataudin iskemistä :(
Kommentit (51)
Meidän kerhoon toi äiti kerran lapsen jonka ääni oli ihan paineessa ja tyttö hyväkun pystyi puhumaan ja huomasi että hänellä oli kurkku tosi kipeä mutta kun hänellä ei ollut kuumetta niin toi kuitenkin!! Äiti oli kotona pienemmän kanssa ja todellakin olisi voinut pitää tytön kotona ihan tytön itsensäkin takia.
Silloin ette saisi tauteja. Lapsi voisi vaikka webbikameran välityksellä seurata kerhoa.
Kouluun ja töihin on pakko mennä. Aina ei voi odottaa ,että on viikko kulunut sairastumisesta. Mutta mihinkään mamma-, perhe- tai päiväkerhoon EI OLE pakko mennä. Myöskään kyläilemään ei ole pakko mennä juuri edellisenä päivänä oksentaneiden. Tämä on yllättävän monelle epäselvää.
esikoisella aikanaan parikin kuukautta kestäviä tosi pahoja yskiä (yski juuri niin kuin oksentamaisillaan). Nyt vuoden ikäinen kuopus taas on nuhassa "jatkuvasti", myös meille on sanottu, että on ihan normaalia ja voi elää ihan normaalisti lapsen voinnin mukaan. Kuumeisia lapsia ei tietenkään ole viety mihinkään.
Jos taas kuuntelisin av-mammoja, niin meilläkin olisi pysytty neljän seinän sisällä kuukausia.
Kouluun ja töihin on pakko mennä. Aina ei voi odottaa ,että on viikko kulunut sairastumisesta. Mutta mihinkään mamma-, perhe- tai päiväkerhoon EI OLE pakko mennä. Myöskään kyläilemään ei ole pakko mennä juuri edellisenä päivänä oksentaneiden. Tämä on yllättävän monelle epäselvää.
niin lapsikaan ei saa mennä kerhoon? Miksei? Ihan samalla tavalla perheessä isä sairastuttaa muita töissä ollessaan.
myös harrastavat sekä kyläilevät OMAN voinnin mukaan, kuten kaikki luokkatoverinsakin.
Rennompi ote, tyytyväisempi perhe!
En sano etten ymmärrä, mutta nyt kun tiedän enemmän niin tekisin toisin, ja luultavasti emme sairastaisi yhtään enempää :)
Eli kyllä lapset on koulussa ihan OMAN voinnin mukaan, ei perheenjäsenten!
Vapaaehtoisiin kerhoihin tai kyläilemään en lähtisi, jos kodissamme olisi oksennettu edellisnä päivänä (ilman selvää muuta syytä). Koulusta tai töistä pois olemiseen tuo ei ole riittävä syy, mutta ei-välttämättömiin minusta on.
Minä minä minä ja mun lapset saadaan mennä ja tehdä. Norovirus kiertää juuri nyt pahimmillaan ja mammat vie lapsensa kyläilemään ja kerhoilemaan, kiitos kovasti. On se niiiiiiiiiiiin kauheeta pitää se kerholainen kotona yhden päivän varoiksi.
Sinänsä outo ajatus jos joku perheestä sairastaa että muidenkin pitäisi pysyä kotona ettei mahdollisesti tartuta muita. Sen ymmärrän että sairaan pitäisi pysyä kotona, mutta että terveenkin...
Ei hyvää päivää teitä mammat, kaikkea te keksitte vaatiakin. Ja sitten ihan tuohtuneena täällä vaahtoatte.
Eipä tulisi mieleenkään viedä lasta kerhoon tartuttamaan muita. Vaikka vaikuttaisi miten terveeltä. Se saattaa puhjeta jopa vähän myöhemmin kuin muilla.
Kyllä, on se itsekästä viedä lapsi kerhoon jos muu perhe sairastaa oksutautia. Se lapsi kuskaa sitä tautia sinne. Ei teistäkään varmaan mukavaa olisi jos joku tahallaan tulisi tartuttamaan sen taudin teihin.
Mua hämmästyttää, että se äiti lähti ylipäätään minnekään juuri edellisenä päivänä oksentaneena. Kyllähän nyt ihan perusasioihin kuuluu pitää sairaudesta yksi "vapaa"päivä, ja mahataudissa ainakin voimat menevät siinä määrin, että yleensä ei edes tee mieli lähteä minnekään.
Itse olen sairastanut nyt kolme viikkoa putkeen influenssaa, ja pari viikkoa oli melkein 40 asteen kuume, nyt on jäljellä päänsärkyä ja nuhaa. En sitten vienyt lastani harrastuksiin, kun en olisi jaksanut ja kyennyt ja kun myös jokainen olisi nähnyt kilometrien päähän, että olen kävelevä tautipesäke. Tänään vein lapseni harrastukseen. Ensimmäisen kerran siis ulkomaailmassa lasten kanssa. Tuli kyllä ehkä tunne, että olisi pitänyt jo pari päivää sitten lähteä ja että päänsärky ja väsymys on johtunut siitä, kun en ole saanut raitista ilmaan enkä mitään virikkeitä ulkomaailmasta.
Lapseni oksensi eräänä aamuna pari kuukautta sitten. Ei oksentanut sen jälkeen, ei yöllä eikä seuraavana päivänäkään. Emme silti vieneet harrastuksiin eikä kerhoon seuraavana päivänä. Mutta sitä seuraavana vietiin. Ei kai sitä karanteenia voi odotella ikuisuuksiin. Ei oksentanut enää sen jälkeen eikä kukaan muu perheenjäsenkään.
Sinänsä outo ajatus jos joku perheestä sairastaa että muidenkin pitäisi pysyä kotona ettei mahdollisesti tartuta muita. Sen ymmärrän että sairaan pitäisi pysyä kotona, mutta että terveenkin... Ei hyvää päivää teitä mammat, kaikkea te keksitte vaatiakin. Ja sitten ihan tuohtuneena täällä vaahtoatte.
Vaahtoaminen on tietenkin ymmärrettävää siinä vaiheessa, kun on 1-2 pientä lasta kotihoidossa. Silloin voi vielä elätellä illuusiota linnoittautumisesta taudeilta turvattuun kotipesään.
Mutta kyllä ne luulot karisevat lasten mennessä päiväkotiin - tai viimeistään kouluun. Taudit tulevat ja menevät, se on vain elämää. En minäkään nyt ehdoin tahdoin menisi esim. oksutautia jostain "hakemaan". Mutta jos sitä haluaa viimeiseen asti välttää, on paras tosiaan jättää ne kerhot kokonaan väliin eikä vaatia muita jäämään kotiin siksi, kun naapurin kissa on sattunut vähän aivastamaan.
aina siellä joku tauti kiertää. Eilenkin kaupassa yksi matami kehui kassalla, ettäoli koko aamun oksentanut, mutta oli pakko lähteä vauvalle ruokaa ostamaan. Koko kassahihta on nyt saastunut, ja käyttämänsä kärryt!
iso kanisteri desinfioivia pyyhkeita joilla voi vetaista karryn kahvan ja omat katensa.
t.ulkosuomalainen
niin teidän pitää vältellä kaikkia taudin sairastaneita ja heidän perheenjäseniään KAKSI VIIKKOA. Ei siinä mikään yksi toipumispäivä riitä!
Että järki käteen nyt, mammat.
Jättääkö joku oikeesti lapsen viemättä tarhaan jos jollain perheessä sattuu olemaan vatsatauti? Ei meillä ikinä ole ollut niin että kaikki perheenjäsenet olisivat sairastuneet.
Eipä tulisi mieleenkään viedä lasta kerhoon tartuttamaan muita. Vaikka vaikuttaisi miten terveeltä. Se saattaa puhjeta jopa vähän myöhemmin kuin muilla. Kyllä, on se itsekästä viedä lapsi kerhoon jos muu perhe sairastaa oksutautia. Se lapsi kuskaa sitä tautia sinne. Ei teistäkään varmaan mukavaa olisi jos joku tahallaan tulisi tartuttamaan sen taudin teihin.
Tässä tapauksessa muu perhe ei sairastanut, vaan äiti. Ja jopa se ap:n terve lapsi on saattanut saada jostain flunssan, jota tartuttaa ennen kuin on sairastunut siihen. Joku lapsi on voinut kyläillä paikassa missä onkin ollut vatsatautia, niin vaikka todennäköisesti vatsatauti tarttuu, niin ei kai sitä odottaessa pidetä lapsi pois joka paikasta? Tällä tavoin eläen lapsi ei oikeasti pääsisi paljon minnekään kun on vaarassa olla tautien kantaja, kun on ollut tekemisissä jonkun kanssa jolla ollut joku tauti.
Ei kai elämää voi elää niin että odottaa aina jotain tapahtuvaksi? Eikö olisi parempi elää tätä hetkeä?
Ärsyttäähän se pienten lasten kanssa kun sairastavat, mutta luultavasti he sairastaisivat kuitenkin. Aina jostain jokin virus tarttuu (se ei paljoa vaadi). Ja kun lapset sairastavat, niin ajan myötä saavat vastustuskyvyn. Kun on vastustustkykyä niin eivät saakaan joka tautia ja silloin äitien ei tarvitse stressata että taas joku tartutti heidän kullannuppunsa...
Eli tähän ongelmaan aika tuo ratkaisun. Samalla se aika tuo perspektiiviä näille ylihysteerisille mammoille.
Ajattelevatko ihmiset ihan oikeasti noin?????????
Että pitää muut perheen jäsenet eristää muista ihmisistä, jos joku perheestä on sairas????????????
Voi herran tähen sentään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eihän koko maailma voi pysähtyä, jos yksi on sairas!
Kyllä se kuulkaa on niin, että jos ei lapsi itse ole sairas, niin kyllä silloin voi tulla kerhoon ja tarhaan jne. Sitten ei, jos itse on sairas. Kyllä te tiukkis äitit sitten sen ymmärrätte, kunhan se perhe siitä kasvaa....
eipä olis meidän perheestäkään kukaan liikkunut talon seinien ulkopuolelle koko talvena, jos kaikki pitäisi eristyksissä pitää niin kauan, kuin yksi on sairas!
Sitä paitsi: ap:n tapauksessahan äiti oli ollut EILEN sairas! Ei siis äitikään enää....
Voi lapsi kullat, kyllä teillä on vielä oppimista lapsista ja elämästä yleensäkkin!
No, elämänkokemusta tulee elämällä ja viisaus karttuu iän mukana.
:)
taudeista kyläilemään myös ja päästätte toisiin perheisiin vierailuille?
Tää on niin ärrrrsyttävää ja itsekästä kuin voi olla!! Senkin läskit pässit!
Järkevällä välttelyllä saa yllättävän paljon vältettyä TURHAA sairastelua.
taudeista kyläilemään myös ja päästätte toisiin perheisiin vierailuille?
Kun lapsen kaveri on tulollaan kylään, pitäisikö soittaa hänen vanhemmilleen ja varmistaa, ettei perheestä kukaan vain ole kipeänä?
Just
...ja siirretään vierailuja. Vaikka kuinka olisi sovittu. Nykyään käsken omien lasten myös kysyä tietyistä taloista onko tauteja ennen kuin annan heidän lastensa tulla kylään, samoin ennen kuin päästän omia sinne.
Voin myös kysyä kylään haluavalta lapselta, onko tauteja...
Eipähän tarvi sitten turhia harmitella jonkun itsekkään vuoksi.
perheessä on mahatautia. Todella itsekäs äiti sillä lapsella.