Pohdintaa: kumpi parempi, erota kun vauva-aikana vai vasta myöhemmin

Jos ihan vauvasta asuu vain toisen kanssa, käy toisella, oppii siihen ja se on normaalia arkea.



Jos taas ehtii tottua siihen että molemmat ovat kotona ja yhtäkkiä toista ei enää näy, on lapsen se vaikea käsittää. Vielä vanhemmalla lapsella taas omat ajatuksen erosta ja eron syystä tuottavat vaikeuksia sopeutua tilanteeseen.

Tätä olen miettinyt pitkään. Mediassa on paljon puhuttu, kuinka erot pikkuvauva-aikana ovat vahingollisempia lapselle, kuin että vanhemmat "sinnitelisivät" 2-3 vuotta, jotta lapsi saisi kasvaa kahden vanhemman kanssa.

Itse mietin eroa koko vauvan ekan ikävuoden, sillä suhde veteli viimeisiään jo raskausaikana. Päädyin kuitenkin yrittämään vielä yhdessä. Osaksi omaan laiskuuttani, sillä mies on kyllä isänä hyvä ja hänestä on apua lapsen kanssa.

Nyt mietin edelleen eroa (lapsi 1v 3kk), mutta se tuntuu jo paljon vaikeammalta lapsen takia. Poika on varsinainen isän poika ja huutelee aina isän perään, vaikka minä hänen ensisijainen hoitajansa olenkin ollut. Kyseli tätä kovasti koko 5pv kun isänsä oli matkalla.

Ero tullee ennemmin tai myöhemmin, parisuhteemme on vaikea, enkä halua lapsen joutuvan tällaista katsomaan loppuelämäänsä. Se olisi takuulla haitallisempaa, kuin ero. Omat vanhempani erosivat ihan liian myöhään...

ja rehellisyyden nimissä, olisi ollut helpompaa ja parempi erota jo, kun kuopus oli vauva. Mutta tämä siis vain kuopuksen kannalta. Muiden osalta en osaa arvioida.

eikä riepottelua kahden "kodin" välillä, jolloin aivojen kehitys on kesken ja häiriintyy.



Nykyään on vain niin hyvä sanoa että "kaikki sujuu loistavasti" kun puolustuskyvytöntä lasta retuutetaan niin kuin aikuisille itselleen on paras ja lapsen paras unohdetaan. Ja lapsi maksaa tästä.



Ihan vihaksi pistää ihmisten itsekkyys!



3 ensimmäistä vuotta ovat perusturvallisuuden ja mielenterveyden perusta, ei eroa silloin. Kyllä aikuisten pitäisi pystyä laittamaan lapsensa edelle.



Tämän maailman arvot ovat nykyään ihan sekaisin.

Toisaalta kannattas muistaa et hyvät miehet on harvassa, ja se lapsi ei ole mikään plussa sulle, tässä suhteessa. Ja tosi raskasta on olla yksin.

Lapselle ei ole kehittynyt vielä kiinteää suhdetta. Onhan se nyt paljon traumaattisempaa erota lapsen ollessa 3-6 vuotias kun ei vielä aivotkaan riitä käsittelemään asiaa. Lapsi tietää vain että se toinen vanhempi yhtäkkiä katoaa kotoa.



Meillä lapset 1,5 ja 3 vuotiaat eivätkä edes muista millaista oli kun isä asui meillä. Heille on täysin luontevaa ja normaalia että taloudessa ei ole kuin yksi vanhempi.

hoitaa vanhempien välit niin, ettei tarvitse erota ollenkaan. Kuka dille alkaa tehdä lapsia ja kruunaa sen sitten eroamalla, kun on niin kuluttavaa ja raskasta olla lapsiperhe eikä ole aikaa parisuhteelle ja diipa daapa? Pitäisi asennoitua niin, että tää on nyt tätä ja sitä kestää pari vuotta ja sitten helpottaa oleellisesti. Ei toista tarvitse palvoa eikä sen navasta tarvitse syödä kaviaaria, arjen huomaavaisuus ja välittäminen on se, mihin kannattaa keskittyä.

hoitaa vanhempien välit niin, ettei tarvitse erota ollenkaan. Kuka dille alkaa tehdä lapsia ja kruunaa sen sitten eroamalla, kun on niin kuluttavaa ja raskasta olla lapsiperhe eikä ole aikaa parisuhteelle ja diipa daapa? Pitäisi asennoitua niin, että tää on nyt tätä ja sitä kestää pari vuotta ja sitten helpottaa oleellisesti. Ei toista tarvitse palvoa eikä sen navasta tarvitse syödä kaviaaria, arjen huomaavaisuus ja välittäminen on se, mihin kannattaa keskittyä.

Uskoisin, että moni eronnut nainen ja äiti allekirjoittaa sanomasi ja on ehkäpä _muutaman_ kerran sanonut ääneenkin asian sille aviomiehelle, joka lähti.



Ei siis mikään uusi viisaus.



Kopsaapa tekstisi jonnekin miesten keskustelupalstalle niin tekstisi menee hyötykäyttöön. Täällä se aiheuttaa lähinnä kiukkua.

Mies ei maksa laskuja ja kaikki kaatuu mun niskaani. En jaksa olla aikuinen kolmen ihmisen edestä. Rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan on jo ihan kuolleita, en pysty rakastamaan enkä kunnioittamaan miestä, joka ei ole vastunntuntoinen aikuinen. Kotona vaikeaa on kaikki: niin miesten kuin naisten työt, ellen sitten minä tee niitä kaikkia. Pariterapiasta ei ole mitään apua ja mies valehtelee tai "muistaa omaksi edukseen" siellä asian jos toisenkin. Kaiken lisäksi selvisi tässä parin kuukauden aikana, että kolme vuotta sitten mies huijasi minua pitkäjaksoisesti raha-asioissa. En jaksa enää. En päivääkään. Lapsi on 11 kuukautta. En halua enää ainuttakaan valhetta.

Olen seurannut kahta erolasta, toinen oli 4 ja toinen 2 v. Se vanhempi on saanut jotain pahoja traumoja ja kehittynyt vähän pelokkaaksi ja minusta hieman älyllisestikin epätasapainoiseksi. Nuorempi ei onneksi näytä kärsineen niin paljon, on reippaampi ja iloisemman oloinen.

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:42"]

Pienen lapsen kanssa helpompaa. Tottuu alusta asti kahteen kotiin jne. Mitä vanhempi, sitä vaikeampaa. Miksi aina kehotetaan väkisin sinnittelemään huonossa suhteessa? Sen takia vanhemmatkin ovat usein huonompia vanhempia; kun on huono olla. Se heijastuu kaikkeen.

[/quote]

Tää on niin totta! Oispa munkin vanhemmat eronneet eikä olleet yhessä vaan meijän lasten takia (kyllä sen huomaa vaikka vanhemmat kuinka yrittäis)

Niin ehkä kannattais miettiä niiden lasten tekemistä ees kerran... Mut av mammojenhan mielestä niitä lapsia pitää tehä, mitä enemmän sen parempi.

kaikkein viisaiten vanhemmat toimisivat kun ymmärtäisivät, että lasten syntyminen ja pikkulapsiaika on hyvinkin sitovaa ja rasittavaa ja vaatii molemmilta vanhemmilta paljon, mutta onneksi se on myös varsin rajallinen, muutaman vuoden mittainen. Kannattaa siis asennoitua niin, että tämä on nyt tätä ja se loppuu aikanaan ja sitten helpottaa. Jos ei pysty omista tottumuksistaan yhtään tinkimään ja lisäksi tiuskii toiselle, että mikset sinä koskaan tai vaihtoehtoisesti miksi sinä AINA..., niin ongelmissa ollaan. Jos siihen pisteeseen joudutaan eikä itse siitä selviä puhumalla, kannattaa ottaa apua. Eroaminen on kuitenkin monelle ilmeisesti helpompaa.

Lyhyesti sanoen siis mielestäni nykyään ollaan itsekkäämpiä ja annetaan helpommin periksi.

Nosto, alkaa olla ajankohtaista meillä..

Up

Kolmas lapsi ja rakkaus on kuollut... Kuulemma kaiken kruunaa ettei ole 3kk saanut pillua (harvakseltaan jtn muuta mihin väsymykseltä jaksanut..

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 13:12"]Eroaminen on kuitenkin monelle ilmeisesti helpompaa.

Lyhyesti sanoen siis mielestäni nykyään ollaan itsekkäämpiä ja annetaan helpommin periksi.
[/quote]

Tämä. Se, millaisen mallin tuo antaa vielä lapsille on aika karmaisevaa.

Pienen lapsen kanssa helpompaa. Tottuu alusta asti kahteen kotiin jne. Mitä vanhempi, sitä vaikeampaa.

Miksi aina kehotetaan väkisin sinnittelemään huonossa suhteessa? Sen takia vanhemmatkin ovat usein huonompia vanhempia; kun on huono olla. Se heijastuu kaikkeen.

Itse en kyllä ymmärrä miksi lapsi hankitaam ja sitten erotaan heti. Lapsi kärsii jossain vaiheessa joka tapauksessa, koska KUKAAN ei halua avioerovanhempia. Jokainen lapsi haluaa ja ansaitsee yhteinäisen perheen.
Hirveetä katsoa vierestä kun lapset kulkevat matkatavaroiden kanssa viikon välein äidillä ja isällä. Ne lapset tulee hankkia siten, että kumpikin vanhemmista haluaa sen lapsen ja sitoutua siihen, että pidetään se yksi yhtenäinen perhe. Joskus on tietysti pakko ottaa avioero, mutta nykyisin avioerot suurimmaksi osaksi johtuvat joko pettämisestä tai siitä, kun jompi kumpi "ei jaksa" lapsiperhe-elämää. Se on sitä nykypäivän aikuisten ihmisten suurta heikkoutta.
Lapset eivät edes aina edes ymmärrä käsitettä "koti" koska heillä ei ole sitä. On vain äidin koti ja iskän koti. Missä on lapsen koti.