Mieheni katkera ex :(
Ollaan oltu reipas vuosi yhdessä ja kun tavattiin oltiin kumpikin varattuja ja huonossa suhteessa. Rakastuttiin silmittömästi heti ja meille oli alun alkaenkin selvää, että meillä on yhteinen tulevaisuus.
On kumpikin erottu ja mieheni ex ei tiedä, että tapasimme jo ennen eroa. Ensin ero oli hänellekin (ex-naiselle) ok ja mieheni oli hänelle varsin avokätinen avioeron osituksessa, koska heillä on 20 yhteistä vuotta takana. Nyt hän on tuhlannut valtavat summat rahaa (kymmeniä tuhansia) ja kinuaa lisää ja mieheni ei tietenkään anna, vaan on kehoittanut naista myymään erossa saamansa osakkeet ja kiinteistöt. Ilmeisesti tämä raha-asia on aiheuttanut hirveän vihan ja katkeruuden tämän ex-naisen taholta ja hän olisi halunnut sittenkin jatkaa vielä yhdessä. Meille tulee vauva ja olen muuttamassa mieheni luo ja pelkään, että tämä ex alkaa tehtailemaan esim. perättömiä lastensuojeluilmoituksia joko minun lapsestani tai meidän tulevasta.. :(
Olemme normaali pari/perhe ja en haluaisi mitään muuta kuin viettää rauhallista perhe-elämää mieheni kanssa, mutta nyt olen alkanut tosissani miettiä uskallanko muuttaa vai alkaako sitten joku vuosikausien kiusaaminen hänen ja sukunsa taholta?
Tämän ex-naisen joku sukulainen soitti miehelleni pe ja kertoi tekevänsä mieheni elämästä mahdollisimman pahan.
Kommentit (152)
jos huoraa naimisissa olevan miehen kanssa??sinä rikoit perheen ja se on huono asia ja nyt saat niittää sitä mitä kylvät.kuule näin se vaan menee.vai oli miehesi huonossa suhteessa???niinhän ne kaikki sanoo että pääsee hämeen alle.ja tyhmiä muijia riittää.no.nauti nyt.
Varaudu siihen että sinustakin tulee melko pian katkera ex. Sitä nimittäin saa mitä tilaa.
hyi sinuakin kun menit rikkomaan toisten pitkän liiton! hyi ällö,että piti heti vielä mukulakin vääntää! toivottavasti ex riivaa teitä pitkään ja hartaasti!
Ensin olemassaoleva avioliitto valmiiksi. Sitten vasta uutta putkeen. Jookosta? Ei tuu paha mieli, ainakaan noin paljoa.
exäni on tehnyt lukuisia lastensuojeluilmoituksia, kaikki aiheettomia. Ei niitä tarvitse pelätä. Pian ne siellä lastensuojelussa huomasivat, että kiusaa se ex vain ilmoituksillaan teki. Älä lähde mukaan riitoihin, anna miehesi hoitaa riidat exänsä kanssa, oysyttele niiden ulkopuolella vaikka kuinka kiehuisi. Nimittäin, jos menet puuttumaan niihin, niin kahtakauheampi rumba alkaa.
niin puolet kuuluu sille ex-vaimolle. Jos ovat sovussa eronneet, niin ehkä on tyytynyt vähempään tmv. varsinkin jos esim. miehellä yritys jolle 50% pois "myyminen" ex-vaimolle voisi viedä taloudellisiin ongelmiin, ex on saattanut ajatella ettei pyydä siitä osuuttaan jne.
Nyt kun teille lapsi tulossa, se muuttaa oleellisesti palettia. Ja siksi ex-vaimokin lienee "herännyt". Jos ajatellaan että 20-v naimisissa olleilla on yhteistä omaisuutta eri muodoissa (olkoon kiinteistöjä, osakkeita, rahaa, metsää, kultaa, MITÄ tahansa) niin aina sitä ei "kannata" "jakaa virallisesti" eron jälkeen. Eli jaetaan suurpiirteisesti sun, mun, yhteinen jne. Ja tämä siksi, että olettamus on että yhteiset lapset kuiten kaiken joskus perivät. Mutta sitten jos toinen saa uuden kumppanin kanssa lapsia, tulee hänelle yksi perillinen lisää TÄSSÄ VAIHEESSA on järkevää tehdä kunnolla omaisuuden jako, jotta "vanhan liiton" omaisuus on jaettu kuten pitää ja näin taataan ettei "uuden liiton" vaimo/lapsi aikanaan saa mitään ylimääräisiä perintöjä jotka kuuluvat oikeasti vanhan liiton lapsille.
Sanotaan nyt vaikka vene: toinen pitää sen kokonaan koka toinen ei ole veneilystä kiinnostunut, siinä vaiheessa kun on pelko että "puolet veneestä" ex:än kuoleman jälkeen valuu ties kenelle --> halutaan ositus suorittaa loppuun.
AP:n ei kannata olla kovin sinisilmäinen miestään kohtaan. Hän on ilmeisesti n. 50-vuotias jolla pitkä liitto lapsineen takana. Ex-vaimolle saattaa oikeasti kuulua paljon enemmän mitä mies AP:lle on kertonut.
Kerropa seuraavan kerran se niille viranomaisille niin tajuavat tilanteen hullunkurisuuden!
Voihan olla, ettet ihan kaikkia kuvioita tiedä.
Ositus on siis tehty? Siitä on luultavasti sitten kirjalliset sopimukset? Jos se on oikein tehty, ei luulisi miehen exän kauheasti sitten voivan siitä valittaa. Oletko varma, että miehesi on ollut rehellinen ja avokätinen, kuten sanot? Mihin se ex on niin paljon rahaa tuhlannut? Onko heillä sopimus sen 16v elatuksesta?
Sinuna ehkä en vielä muuttaisi yhteen miehen kanssa, vaan antaisin hänen hoitaa edelliset asiansa ja sotkunsa ensiksi alta pois. ja pysy itse asialinjalla, älä mustamaalaa tai hauku ketään. Jos joku uhkailee tms, tee ilmoitus poliisille. Lastensuojeluilmoituksísta ei kannata välittää, jos ne ovat aiheettomia, se selvinnee pian, ja silloin ne tekevät hallaa lähinnä niiden tehtailijalle.
Muuttakaa yhteen ja perustakaa perhe omilla ehdoillanne ja omaa tahtianne.
Älä ole ex-vaimon kanssa missään tekemisissä, ja miehesikin kannattaa pitää yhteydenpito minimissään. Etenkin, jos avioero on jo selvä, mitäpä noita enää vatvomaan.
Aiheettomat lastensuojeluilmoituksen on aiheettomia lastensuojeluilmoituksia, kyllä se lastensuojelussa huomataan hyvin nopeasti. Etenkin jos osaatte itse epäillä miltä suunnalta ilmoitus on tullut.
Jos uhkailua tulee, selvittäkää ylittyykö laittoman uhkauksen raja ja tehkää tarvittaessa rikosilmoitus.
Älkää puhuko ex-vaimosta pahaa hänen lapsilleen, mutta älkää myöskään kaunistelko hänen tekemisiään jos pelaa rumasti.
Jos itse pysytte asiallisina ettekä provosoidu mistään, tilanne varmasti rauhoittuu tai olette ainakin vahvoilla jos viranomaiset joutuvat setvimään asioita välilllänne.
Onnittelut vauvasta! Älä huolehdi asioista etukäteen.
Lapsiakin pitää olla miljoona heti.
Oli miten oli, taitaa olla isompi yhteiskunnallinen ongelma. Eli saako tehda ihan mita vaan ilman seuraamuksia, vai, jatkaa samaan malliin ja vaikeuksien koittaessa, syyttaa muita omien toimiensa seuraamuksista?
Vallallahan on ideologia, jonka mukaan saa tehda mita lystaa ja jos joku valittaa, se on valittajan ongelma. Viis aiemmista sopimuksista, varsinkaan perheiden kohdalla ne eivat pade.
Mutta jos siita tehdaan yleisesti hyvaksyttava linja, ei kai kenellakaan voi olla valittamista. Pitaisi vaan pikkuhiljaa paattaa, mihin suuntaan perhekysymyksissa lahdetaan. JOs on kaikki avointa, niin sitten on kaikki avointa ja kukaan ei voi vaatia erityiskohtelua sen suhteen.
Vähän hutera tuo "mieheni"-ilmaus, kun mies on ison osan ajasta ollut ihan muualla naimisissa, ettekä vieläkään edes asu yhdessä...
Au-äiti sinä lähinnä olet.
Jos et nyt kauheasti muunnellut tuohon yksityiskohtia (tai sit joku muukin on samassa tilanteessa).
Voin kertoa, että rakas ystäväni (siis kusipääukkosi entinen VAIMO) todellakin tietää suhteenne alkuajan ja voin kertoa, että ette tule pääsemään tulevaisuudessa helpolla...
Vaikka kyse on ystävästäni, melkein jo hirvittää hänen ja sukunsa puheet.
Mutta petturit saakoon palkkansa ;)