Mieheni katkera ex :(
Ollaan oltu reipas vuosi yhdessä ja kun tavattiin oltiin kumpikin varattuja ja huonossa suhteessa. Rakastuttiin silmittömästi heti ja meille oli alun alkaenkin selvää, että meillä on yhteinen tulevaisuus.
On kumpikin erottu ja mieheni ex ei tiedä, että tapasimme jo ennen eroa. Ensin ero oli hänellekin (ex-naiselle) ok ja mieheni oli hänelle varsin avokätinen avioeron osituksessa, koska heillä on 20 yhteistä vuotta takana. Nyt hän on tuhlannut valtavat summat rahaa (kymmeniä tuhansia) ja kinuaa lisää ja mieheni ei tietenkään anna, vaan on kehoittanut naista myymään erossa saamansa osakkeet ja kiinteistöt. Ilmeisesti tämä raha-asia on aiheuttanut hirveän vihan ja katkeruuden tämän ex-naisen taholta ja hän olisi halunnut sittenkin jatkaa vielä yhdessä. Meille tulee vauva ja olen muuttamassa mieheni luo ja pelkään, että tämä ex alkaa tehtailemaan esim. perättömiä lastensuojeluilmoituksia joko minun lapsestani tai meidän tulevasta.. :(
Olemme normaali pari/perhe ja en haluaisi mitään muuta kuin viettää rauhallista perhe-elämää mieheni kanssa, mutta nyt olen alkanut tosissani miettiä uskallanko muuttaa vai alkaako sitten joku vuosikausien kiusaaminen hänen ja sukunsa taholta?
Tämän ex-naisen joku sukulainen soitti miehelleni pe ja kertoi tekevänsä mieheni elämästä mahdollisimman pahan.
Kommentit (152)
Vakaasti uskon, että me ollaa loppuelämämme yhdessä, en ole koskaan tuntenut näin ja siksi en ole mennyt naimisiinkaan.
Ex-vaimohan se on se, jolla ne miehet vaihtuu joka viikonloppu. Ehkä jotkut "suree" niinkin, itse toimisin erilailla..mutta tämä on varmaan taas teidän mielestä ihan oikeutettua käytöstä ex-vaimolta :)
Jos se liiton vastanmäki kestää 10vuotta, niin eikö se ala olemaan joo hiukan puuduttavaa?
En todellakaan ajatellut noin, että tuon kaiken haluan itselleni, aika sairas ajatuksenakin. Myönnän kyllä, että tämän miehen halusin heti ensitapaamisesta lähtien ja tunne ja teot olivat molemmin puoliset. Miksi teidän joidenkin päähän ei mahdu, että liitto ei ole ollut vuosikausiin kunnossa, vaan syyllistätte miestä ja minua? Tämän takia eroja tulee.. haluaisitteko itse olla pakosta avioliitossa? Kaikilla meillä on yksi elämä ja jokainen on siinä oman onnensa seppä, eikö niin? Toki pitää kantaa vastuu, eikä toimia täysin itsekkäästi, mutta kyllä jokainen on ansainnut elää elämänsä onnellisessa suhteessa tai liitossa
Tuota, miksi avioiduitte tahoillanne aikoinaan? Miksi rikkoa ihmisten liitot niinsanotun "oman onnen| vuoksi? Voiko se olla onnea, jos murskaa muut alleen, niiden muiden tunteista piittaamatta?
mutta ku se oma napa on niin paljon rakkaampi!mitäpä sitä välittämään muiden kärsimyksestä! voi tuota itsekkyyden määrää!
toivottavasti sinutkin lempataan samalla tavalla!
miksi teillä on koko ajan tuli persuuksissa?
Ja miltähän siitä nyt olemassaolevasta lapsestasi mahtaa tuntua, kun hän on ollut vain hätävara suurta rakkautta ja rakkaudenhedelmää odotellessa?
Poikaystäväsi ex-vaimon käytös ei muuten kuulu sinulle mitenkään...
Ollaan oltu reipas vuosi yhdessä ja kun tavattiin oltiin kumpikin varattuja ja huonossa suhteessa. Rakastuttiin silmittömästi heti ja meille oli alun alkaenkin selvää, että meillä on yhteinen tulevaisuus.
On kumpikin erottu ja mieheni ex ei tiedä, että tapasimme jo ennen eroa. Ensin ero oli hänellekin (ex-naiselle) ok ja mieheni oli hänelle varsin avokätinen avioeron osituksessa, koska heillä on 20 yhteistä vuotta takana. Nyt hän on tuhlannut valtavat summat rahaa (kymmeniä tuhansia) ja kinuaa lisää ja mieheni ei tietenkään anna, vaan on kehoittanut naista myymään erossa saamansa osakkeet ja kiinteistöt. Ilmeisesti tämä raha-asia on aiheuttanut hirveän vihan ja katkeruuden tämän ex-naisen taholta ja hän olisi halunnut sittenkin jatkaa vielä yhdessä. Meille tulee vauva ja olen muuttamassa mieheni luo ja pelkään, että tämä ex alkaa tehtailemaan esim. perättömiä lastensuojeluilmoituksia joko minun lapsestani tai meidän tulevasta.. :(
Olemme normaali pari/perhe ja en haluaisi mitään muuta kuin viettää rauhallista perhe-elämää mieheni kanssa, mutta nyt olen alkanut tosissani miettiä uskallanko muuttaa vai alkaako sitten joku vuosikausien kiusaaminen hänen ja sukunsa taholta?
Tämän ex-naisen joku sukulainen soitti miehelleni pe ja kertoi tekevänsä mieheni elämästä mahdollisimman pahan.
Eli onko vaimolla elamanhallinta jotenkin lipsunut? Rahankaytostahan tassa piti olla kysymys. Usein tosin rahaan ladataan myos paljon tunteita... No. Toivottavasti selviaa.
Vauva tietysti vie ajatukset muualle, mutta kyllahan se kasvaessaan tietysti jossain vaiheessa kuulee totuuden. Mutta se on sitten sen ajan murhe.
Mies ei tainnut hoitaa eroa sittenkaan ihan mallikkaasti? Vai onko miehen oma suku tukenanne? Vai vain sinun vanhempasi? Lapsella on hyva olla isovanhemmat ainakin.
Tulee vahan painajaismainen tunnelma tuosta avauksesta... Ei ihan helppo asetelma.
Vakaasti uskon, että me ollaa loppuelämämme yhdessä, en ole koskaan tuntenut näin ja siksi en ole mennyt naimisiinkaan. Ex-vaimohan se on se, jolla ne miehet vaihtuu joka viikonloppu. Ehkä jotkut "suree" niinkin, itse toimisin erilailla..mutta tämä on varmaan taas teidän mielestä ihan oikeutettua käytöstä ex-vaimolta :)
juu niinhän se tietenkin on,että ex-vaimo on kauhea kotka ja huora.sinä itse ihanuus!
olet kuvottava!
Olen oikeasti korkean moraalin nainen ja kunnioitan toisten suhteita.. on minuakin monta kertaa miehet, joilla sormukset sormessa yrittäneet ja minusta se on ollut vastenmielistä. Veikkaanpa, että moni joka täällä minua haukkuu ja parjaa pelkää oman suhteensa puolesta.. ja silloin se on kyllä todella heikoissa kantimissa. Rakastunut ja suhteensa arvokkaana kokeva ei petä, koska silloin on menetettävää.
Länsimaissa ns.korkea moraalikäsitys on peräisin RAAMATUSTA!korkeana moraalina ei pidetä sitä,että seurustelee ja makaa naimisissaolevan miehen kanssa.siis olitpa ateisti tai uskovainen,suomalainen moraalikäsitys poikkeaa omastasi.mitä jos minä tulen rikkomaan liittosi!jos vain tunnen niin VOIMAKKASTI ETTÄ HÄN SEON..
No en siis tiedä, kun ei ota selvää mistä katkeruus kumpuaa. Rahat on tuhlattu reilussa puolessa vuodessa, joten aikaholtitonta, kun puhutaan todella suurista summista.
Oli miten oli meille syntyy kohta vauva ja sillä on kummatkin isovanhemmat, veljet, sisar sekä rakastavat äiti ja isä, eli kaikki hyvin.
Itse olen se ex-vaimo.
Mieheni jätti minut nuoremman naisen takia. Erosimme ja olin tietenkin katkera kun kaikki tuli minulle puun takaa.
Jatkoin elämää ja mies alkoi käydä aina kylässä muka lasten takia. Alkoi puhua, ettei uusi elämä olekaan niin ihanaa.
Eksyimme välillä sänkyyn ja oli hauskaa ja joskus puhuimme yhteen paluusta. Mutta uusi tyttöystävä kai vaistosi jotain ja kas, hän oli yllätysraskaana:)
Meillä oli myös omaisuusongelmia, koska en ollut uskonut, että mies jää tuolle tielleen. Omaisuus jaettiin vielä kerran uusiksi. Mies joutui käymään luonani sen vuoksi ja taas eksyimme joskus sänkyyn. Uusi tyttöystävä oli tietenkin mustis ja kuulin kiertoteitä, että minä olen se hirveä kotka, joka kiusaan heitä. Mies inhoaa minua ja ei ikinä haluaisi nähdä minua, mutta minä vainoan heitä.
öööö..mies itse roikkui oven takana ja ruinasi takaisin:)
Lemppasin miehen lopulta kokonaan ulos ja siitäkös alkoi parjauskampanja ja sota siitä omaisuudesta.
Asiat menivät lopulta niin, että minä muutin muualle ja aloitin oman elämän. Mies erosi tästä tyttöystävästään kun ei jaksanutkaan alkaa enää pikkuvauvaelämää uudestaan ja tämä tyttöystävä on vieläkin katkera minulle, vittumaiselle exälle :)
...että tunteita tulee ja menee.parisuhdetta ei rakenneta tunteitten päälle,sillä jos näin teemme,loppu on pian käsillä.olet kovin nuori ja lapsekas,halusit karkkia ja menit ja otit..tuliko mieleesi kertaakaan ,että teet syntiä??ajattelitko miltä täst exästä TUNTUU???ITSEMINULLA 21 V KOOSSA SAMAN MIEHEN KANSSA JA TUNTEITA MAHTUNUT KOKO SKAALA!me olemme sitoutuneet toisiimme ja luvanneet olla yhdessä,ja tiedätkö-SIINÄ ON OLLUT SIUNAUS!!
Meillä on niin tuhma ja villi jokapäiväinen seksielämä, että jos vaihtelua haluu niin senkuin menee sinne ex-vaimoa kokeilemaan, en koe mitään uhkaa :)
että tämä on provo!!
ei noin pahaa,ilkeätä,itsekästä,röyhkeää ihmistä soisi olevankaan!!
ja niin kovin lapsellinen olet!
että tämä on provo!!
ei noin pahaa,ilkeätä,itsekästä,röyhkeää ihmistä soisi olevankaan!!
ja niin kovin lapsellinen olet!
Tässä on sulle se kaipaamasi asiallinen vastaus. Olet saanut paljon kritiikkiä ja ilmeisesti kuitannut sen vain oman suhteensa puolesta pelkäävien loanheitoksi, mutta jos pystyt hetkeksi asettumaan muiden kuin itsesi asemaan, niin ymmärrät varmaan miksi avioliiton ulkopuoliset suhteet herättävät vahvoja tunteita. Niillä aiheutetaan niin paljon tuskaa ja ongelmia niin monille ihmisille.
Lienee selvää, ettei miehesi ole mitään taloudellisesti velkaa exälleen jos ositus on tehty, eikä teidän pidä sietää myöskään mahdollista liiallisuuksiin menevää uhkailua. Minulle tuli kuitenkin aloituksestasi sellainen olo, että et juuri pohdi tilannetta muiden kuin itsesi kannalta. Mietit omia ongelmiasi ja murehdit sitä, miten SINULLE käy. Jos yrität hetken kuvitella, miltä ex-vaimosta ehkä tuntuu, voit paremmin ymmärtää hänen käytöstään. Sinun ei tarvitse hyväksyä sitä, mutta ainakin todennäköisesti lakkaat pitämästä itseäsi tämän tarinan kaltoinkohdeltuna uhrina.
Pitkästä liitosta eroaminen on kipeää ja raadollista, eikä tuskaa mitenkään vähennä se, että on jo pitkään mennyt huonosti. Tunneside puolisoon on silti totta kai vahva ja elämänmuutos erossa suuri. Kaikki eivät eron kipeyttä tajuakaan ennen kuin siitä on kulunut vähän aikaa. Tätä surua saatetaan sitten joskus purkaa vähän irrationaalisilla keinoilla. Niin kauan kun kyse on vain jostain rahan kinuamisesta, en näe että ex-vaimosta pitäisi poliisille ilmoitella.
Ei ole sinänsä muiden asia puuttua siihen, koska esim. lapsi laitetaan alulle, eli onnea teille raskaudesta. En silti ihmettele, jos onnenne kestävyyttä epäillään. Miehesi on ihminen, joka pystyy kuukausia pettämään ja valehtelemaan vaimolleen, jonka kanssa hän on aikanaan avioitunut luvaten suvun edessä ikuista uskollisuutta. Hän lienee siis ollut häneen silloin ihan yhtä rakastunut kuin sinuun nyt. Ja kun liitossa on ollut ongelmia, hän on ratkaissut ne raukkamaisesti eli pettämällä. Pisteet pariterapian yrittämisestä, mutta kyllä pitäisi erota ennen kuin lähdetään uusiin suhteisiin.
Vaikka hän nyt lyhyen tuntemisenne jälkeen tietenkin näkeekin sinut "elämänsä rakkautena eikä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa", on oletettavaa, että hän ratkaisee teidänkin liitossanne väistämättä esiin tulevat ongelmat samalla tavalla. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka kaunis tai haluttava olet.
Ei ole provo. Myönnän kyllä, että olen hieman huvittuneena seurannut reaktioita :)
Ja nyt tiedän, että:
- Olen tietämättäni toiminut vastoin kaikkia
normeja ja lakeja tämän suhteen aloituksessa
- Erota ei saa
- Varsinkaan eronneen kanssa ei saa aloittaa
suhdetta, koska toipumisaika voi olla kesken.
- Uusioperheet eivät ole ihmisiä ollenkaan, vaan
pahan tuotosta.
- Meidän suhde ei kestä, koska ollaan oikeasti
onnellisia ja halutaan kaikille hyvää.
Ja vaikka mitä muuta..
Enkä ole paha, ilkeä, itsekäs enkä röyhkeä, vaan kaikkea muuta. Olen kiltti, rakastava, empaattinen ja otan aina muut huomioon.
Tai muuten vaan herännyt järkytyksestään ja tajunnut mitä hänelle LAIN mukaan kuuluu. Varattuun sotkeutuminen on aina riski, jokainenhan sen tietää.
ymmärtämään miksi uuteen suhteeseen pitää tehdä heti (1-3 vuoden sisällä) vauva. Aivan käsittämätöntä!
Saa syntyä keskelle kunnon sotkua - ja sisarusten väleihin tuo vaikuttaa vuosikymmeniä.
t. eräs uusperheen uhri
Parisuhteen alkamista siihen kunnes avioero olisi ollut täysin ohi. Sen jälken olisitte alkaneet pikkuhiljaa tapailla ja lapsille sinut oltaisi esitelty vuoden päästä erosta.
Aikuisen tulisi jaksaa odottaa, laittaa hetkeksi omat tarpeet ja toiveet syrjään kun huomaa ettei aika ehkä ole kaikkein otollisin uudelle parisuhteelle (avioliittoa ei vielä ole mitätöity). Näin miehen (ja sinun) olisi täytynyt toimia jo pelkästään lastensa takia.