Eikö äitiydessä mikään yllättänyt sinua, joka

LAsten kasvatus on paljon helpompaa ja hauskempaa kuin luulin. Luulin että tämä olisi vaikeaa, aiheuttaisi riitaa ja toraa, olisi tylsää mutta onkin kaikkea muuta. Avioliitto on noussut kukoistukseen lapsien myötä - lehtien jutuista luulin että aina käy huonosdti parisuhteelle!

Mulla tosin se suurin ylläri oli ihan ekan kanssa. Ja ei ollut kyse siitä, ettenkö ollut varautunut. Olin kaikkialta lukenut parisuhteesta vauvan tultua taloon, isän syrjimisestä, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta jne. Olin viettänyt runsaasti aikaa kummilapsieni kanssa ja kuunnellut heidän vanhempiensa käsityksiä asioista, nähnyt maailman helpoimpia vauvoja ja sitten niitä kaiken aikaa itkeviä kitisijöitä. Juu, olin varautunut. Ja silti kaikki menikin ihan uusiksi!



Ei oman lapsen tuloon voi varautua kaiken kattavasti. Minun kriisini oli se, että olin vauvani kanssa kaikessa väliinputoaja. Kaikki ei ollut euforista onnea mutta ei synkkyyttäkään. Vauva ei valvottanut kaikkia öitä, heräili vain kolmen tunnin välein enkä itse saanut jostain syystä nukuttua. En siis voinut oikein valittaa väsymystäkään, kun lähipiirissä oli koliikkia ja vauva, joka heräili 30 min. välein koko ajan. En voinut valittaa alakuloakaan, kun lähipiirissä oli synnytyksen jälkeistä masennusta, jota hoidettiin lääkkeillä. En voinut kehua helppoa vauvaani, kun lähipiirissä oli vauvoja, jotka nukkuivat 12 h heräämättä. Vauvani oli aina hyväntuulinen kylässä tai vieraiden sylissä, ei siis ollut kovin uskottavaa nurista vatsakivuista, joita vauva muka huusi pitkin päivää... Ei ollut kovinkaan paljon vertaistukea, kun itse olin se tukija ja muilla asiat joko huonommin tai paremmin...



Etukäteen ei voi tietää, minkälaisen roolin äitinä tai isänä ottaa. Todella paljon merkitsee myös se vauvan temperamentti sekä lähipiirin odotukset. Mieheni oli todella osallistuva isä, silloin kun oli paikalla, mutta vauvan ekat 6 kk teki todella paljon töitä eikä juurikaan osallistunut yöheräilyihin. Olin täysin kiinni vauvan rytmissä ja harmitti, kun mieheltä ei tullut tukea äitiyteeni. Mies kyllä huomasi väsymykseni mutta etsi netistä vain liudan asioita, joita minä mahdollisesti tein väärin ja luuli, että se tukeminen oli juuri tuota. Isän ja äidin roolimme sekä miehen ja vaimon roolit olivat tuossa vaiheessa hakusessa, eivätkä missään nimessä jämähtäneet paikoilleen ennen kuin vauva oli vielä paljon isompi. Kun mies jäi isyyslomille (vauva siis jo 6 kk) sekä myöhemmin kesälomille ja isäkuukaudelle sekä hoitovapaalle, roolit muuttuivat ja alkoivat sitten vähitellen ajautua omiin uomiinsa. Mutta sekin oli prosessi, joka piti käydä hitaasti läpi.



Toiseen lapseen olimme taas varautuneet kaikin tavoin. Roolit eivät sitten enää niinkään muuttuneet. Ehkä siksi kun odotimme niin kovasti niiden muuttuvan ja olimme jo pohtineet, miten ne voisivat muuttua. Toinen lapsemme oli heti alkuun sairas, ja meillä olisi voinut olla vaikka mitä kriisiä, mutta oudosti vain asiat suttaantuivat ja vauvasta tuli tosi helppo (nukkui 3 kk:n iästä lähtien yöt läpeensä, kun ei tarvinnut enää herätellä).



Yleensä ei voi varautua kaikkeen. Jos vauvan hoidossa ei oikeasti mikään yllätä, ei kyse voi olla siitä, että se äitiys ja isyys on niin uomassaan vaan siitä, että ei osaa tulkita vauvaansa. Jokaisella vauvalla on erilainen temperamentti eikä niitä voi eikä pysty hoitamaan samalla tavalla, ellei ihannoida 50-luvun sairaalan tapaa hoitaa vauvoja...



On myös huolestuttavaa, jos oma parisuhde tai äitirooli ei millään tavalla muutu, vaikka perheeseen on tullut uusi parisuhde ja perhedynamiikka on selvästi muuttunut. Eikö se kerro omaa karua kieltään siitä, että vauvaa pidetään projektina, joka ei saa muuttaa elämässä mitään ja johon ei yritetäkään luoda kontaktia vaan jota koulutetaan kiivaasti omille tavoille välittämättä siitä, mitä se vauva itse tarvitsee?



Aina se muutos tai yllätys ei ole negatiivista. Mutta jotain ylläriähän uuden perheenjäsenen pitäisi tarjota.

Tottakai tiesin, että elämä muuttuu. Olen nähnyt lapsiperhe elämää sivusta, joten kyllä mulla oli aika realistinen käsitys siitä. Miehelläni oli lapsia edellisestä liitosta joten hän oli sen jo kokenut, joten ei yullut yllätyksenä hänellekään.

Ehkä unen puute alkuun vaikutti enemmän kuin kuvittelin, olin itsekin väsynyt sektion ja 5 iikkoa kestänyt antibioottikuuri synnytyksen jälkeen ei parantanut asiaa.

Ehkä ystävääni laitanen sanon " ainoa asia mikä yllätti, oli pienten lasten jatkuva sairastelu"

Tottakai tiesin, että elämä muuttuu. Olen nähnyt lapsiperhe elämää sivusta, joten kyllä mulla oli aika realistinen käsitys siitä. Miehelläni oli lapsia edellisestä liitosta joten hän oli sen jo kokenut, joten ei yullut yllätyksenä hänellekään.

Ehkä unen puute alkuun vaikutti enemmän kuin kuvittelin, olin itsekin väsynyt sektion ja 5 iikkoa kestänyt antibioottikuuri synnytyksen jälkeen ei parantanut asiaa.

Ehkä ystävääni laitanen sanon " ainoa asia mikä yllätti, oli pienten lasten jatkuva sairastelu"

mä en ollut edes lapsia pitänyt sylissä saati yhtäkään vaippaa melkein edes nähnyt kun sain ekani...ei ollut siis mitään mitä odottaa joten varauduin pahimpaan...mut tää onkin ihan sika helppoo! vauva nyt 3 kk ja aina sairaalasta lähtösin herännyt kerran yössä sen 22-09 aikana...silloinkin vaan pullo suuhun ja 2 min ja kuorsaus jatkuu :D ekan 1,5 viikkoa olin kotona mutta heti sen jälkeen vaunuillut tuolla kaupungilla lähes päivittäin...shoppaillut ja kahvitellut ystävien kanssa, vaunut siinä mukana ja toinen vetää sikeitä lähemmäs koko ajan...ja siis ku mä olin odottanut jotain ihan muuta! nooh ehkä sit seuraavan kanssa;)

mä en ollut edes lapsia pitänyt sylissä saati yhtäkään vaippaa melkein edes nähnyt kun sain ekani...ei ollut siis mitään mitä odottaa joten varauduin pahimpaan...mut tää onkin ihan sika helppoo! vauva nyt 3 kk ja aina sairaalasta lähtösin herännyt kerran yössä sen 22-09 aikana...silloinkin vaan pullo suuhun ja 2 min ja kuorsaus jatkuu :D ekan 1,5 viikkoa olin kotona mutta heti sen jälkeen vaunuillut tuolla kaupungilla lähes päivittäin...shoppaillut ja kahvitellut ystävien kanssa, vaunut siinä mukana ja toinen vetää sikeitä lähemmäs koko ajan...ja siis ku mä olin odottanut jotain ihan muuta! nooh ehkä sit seuraavan kanssa;)

Veikkaanpa, että sinäkin vielä yllätyt, kun vauvasi vähän kasvaa, alkaa saada hampaita, oppia liikkumaan jne. Toivottavasti nämäkään eivät sekoita hyväunisen vauvasi rytmejä, mutta silti en vielä kolmen kuukauden hurjalla kokemuksella uskaltaisi retostella kuinka helppoa on.

Ap:n kysymykseen. Veikkaan, että useimmat näitä kaikentietäviä kommentteja suoltavat eivät tiedä yhtään mistä puhuvat. Äitiys yllättää kaikki, tavalla tai toisella.

Siis koko ajan ihmisen elämässä tapahtuu yllättäviä asioita ja pitää olla valmis muutoksiin. Eikai se elämä ennen lapsen saantiakaan ole ollut yllätyksetöntä, suunnitelmien mukaista? Kyllä mun elämääni on ainakin mahtunut sattumia, nopeita muutoksia, erilaisia ennaltaarvaamattomia tilanteita, sairauksia , onnettomuuksia, uusia ihmisiä, maita, kokemuksia. Ihminen on sopeutuva eläin. Koko elämähän on yhtä yllätystä, mutta niinhän se pitää ollakin.

kaikentietävät viisaat, jotka paasaavat "olisi pitänyt ajatella etukäteen" olipa aiheena lapsen sairastelu, huono nukkuminen tai puolison työttömyys. Kaikkeen ei voi varautua.



Sitten joskus tulevaisuudessa kun joku valittaa puolison omaishoitajana toimimisen raskautta, niin samat ääliöt mesoaa "olisit ajatellut asiaa ennen kuin menit naimisiin, nih".



Minulle oli yllätys esikoisen synnyttyä, miten paljon koko elämä muuttui myös henkisesti. En osannut ajatella sitäkäään, miten pitää koko ajan olla valppaana. Kuopuksen aikaan kaikki oli luonnollista, ainoastaan se yllätti, miten kotitöiden määrä lisääntyi taas.

että aika monet kuitenkin saavat lapsensa ikävälillä 25 - 30, jolloin ei välttämättä ole vielä kovin paljon kokemuksia elämän muista isoista muutoksista, takapakeista, kriiseistä jne. Luulen, että nyt 35-vuotiaana osaisinkin ihan eri tavalla suhtautua, jos tulisi jotain uutta ja yllättävää (vaikkakaan en edelleenkään muutoksista nauti).



MInusta pointti on se, että elämää eletään ja otetaan vastaan se, mikä tulee, ja yritetään sitten siinä tilanteessa tehdä ne parhaat mahdolliset ratkaisut. Ne eivät kuitenkaan aina välttämättä ole niitä ihanteellisia ratkaisuja.



ap