Onko Tuija Brax seonnut?
Tuija toteaa tänään Hesarissa, että koskaan ei ole rikollisuus pienentynyt rangaistuksia koventamalla. Kuitenkin Suomen vankiloissa 70 %:a vangeista on rikoksen uusijoita. Minun mielestäni rikokset todellakin vähenisivät jos tuo sakki pysyisi kiven sisällä, jos heistä kerran 70 %:a tekee heti uuden rikoksen.
Tuija myös muutti lakia niin, ettei varkauksista joudu enää linnaan vaan selviää sakoilla ja korvauksilla. Koska tekijöillä ei ole koskaan rahaa niin he voivat jatkaa varastamistaan niin paljon kuin huvittaa, koska koskaan vapaus ei mene ja tämän takia varkaudet ovatkin räjähtäneet käsiin. Meillä on suorastaan idiootteja päättämässä asioistamme, sääli :(
Kommentit (11)
ja päätökset ihan käsittämättömiä, josko olisi joku mielisairaus tai masennus iskenyt ja lääkkeet lihottaa ja päätöset tuon mukaisia. Kyllä noihin virkoihin pitäisi saada henkilöitä, joilla pää pelaa. New York on hyvä esimerkki siitä kuinka rikollisuus on piemepää kuin ikinä, koska poliiseja lisättiin ja rangaistuksia kovennettiin niin, ettei uusijat enää uusi rikoksia kune eivät pääse vapaaksi.
vai väitätkö että esim Usassa jossa saa ihan käsittämättömän pitkiä vankeusrangaistuksia ei olisi rikollisuutta?
En ole AP, mutta esim Detroitissa on enää 11 %:a valkoihoisia ja kaupungista on tullut mustien temmellskenttä, jossa mikään ei toimi ja kaikki tuhotaan. Siellä tosiaan on rikollisuus vaan kasvanut. New Yorkissa taas luvut ovat nyt matalampia kuin koskaan, pudonneet murto-osaan ihan 90-luvun tasostakin.
Tilastojen mukaan Jenkeissä laskee rikollisuus kovaa vauhtia, mutta kun maahan tulee uutta rikollista kaikilta rajoilta niin sekään ei auta. Pelkästään karibian alueelta ja Meksikosta tulee rikollista niin kovalla syötöllä, että siihen ei auta yhtään mikään.
on mamuilla ainakin
En ole AP, mutta esim Detroitissa on enää 11 %:a valkoihoisia ja kaupungista on tullut mustien temmellskenttä, jossa mikään ei toimi ja kaikki tuhotaan.
Missä olet ollut historiantunnilla? USA:n mustat ovat suurelta osin valkoisten maahan tuomien ORJIEN jälkeläisiä. Myös USA:n valkoiset ovat "mamuja". Intiaanit ovat USA:n alkuperäisväestö.
Ja aiheesta:
Yksi ihminen, oikeusministeri, ei todellakaan pysty sanelemaan vankeusrangaistusten pituutta. Laista päättää eduskunta.
Kenen rahoilla ne vangit muuten vankilassa kakkujaan istuvat? Aivan oikein, meidän veronmaksajien. Ai niin, mutta AV white trash'hän elää itsekin yhteiskunnan varoilla.
perästä kuuluu:) Vankiloita suljetaan, koska eihän niitä tarvita, koska avovankilat ym. pannat ovat nykypäivää.
No tässä on nyt ihan se sama asia kyseessä, kuinka mielenterveysasiakkaat/potilaat voivat/joutuvat kuntoutumaan ja hoitamaan asiansa nykyään itsenäisesti.
No eipä siinä mitään muuta, ongelmat nyt alkavat tulevaisuudessa vain lisääntymään!
on mamuilla ainakin
En ole AP, mutta esim Detroitissa on enää 11 %:a valkoihoisia ja kaupungista on tullut mustien temmellskenttä, jossa mikään ei toimi ja kaikki tuhotaan.Missä olet ollut historiantunnilla? USA:n mustat ovat suurelta osin valkoisten maahan tuomien ORJIEN jälkeläisiä. Myös USA:n valkoiset ovat "mamuja". Intiaanit ovat USA:n alkuperäisväestö.
Ja aiheesta:
Yksi ihminen, oikeusministeri, ei todellakaan pysty sanelemaan vankeusrangaistusten pituutta. Laista päättää eduskunta.Kenen rahoilla ne vangit muuten vankilassa kakkujaan istuvat? Aivan oikein, meidän veronmaksajien. Ai niin, mutta AV white trash'hän elää itsekin yhteiskunnan varoilla.
Unohditko, että jenkkeihin muuttaa uusia mamuja joka vuosia ihan mielettömästi. Suurin osa vailla mitään koulutusta ja suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Osa karkoitetaan kylläkin. Karibian alueen mustat ovat enemmän pohjasakkkaa kuin sukulaisensa Afrikassa.
vai väitätkö että esim Usassa jossa saa ihan käsittämättömän pitkiä vankeusrangaistuksia ei olisi rikollisuutta?
En ole AP, mutta esim Detroitissa on enää 11 %:a valkoihoisia ja kaupungista on tullut mustien temmellskenttä, jossa mikään ei toimi ja kaikki tuhotaan. Siellä tosiaan on rikollisuus vaan kasvanut. New Yorkissa taas luvut ovat nyt matalampia kuin koskaan, pudonneet murto-osaan ihan 90-luvun tasostakin.
amerikkalaiset mamuja vai kenties kaikki amerikkalaiset poislukien alkuperäisväestö eli intiaanit? Vai viittaatko siihen orjakulttuuriin eli "mamujen" pakkoroudaamiseen Afrikasta?
ja jatkuvasti pukkaa outoa lakiehdotusta, mistä ihmeestä kysymys?
ja jatkuvasti pukkaa outoa lakiehdotusta, mistä ihmeestä kysymys?
Miksi av-mammat kuvittelevat että ministeri on yksin vastuussa oman alansa lakiehdotuksista? Tai että jos Astrid Thors vaihdettaisiin, Suomen maahanmuuttopolitiikka muuttuisi?
Siis ettei varkaudesta joudu linnaan. Se nyt ei kuitenkaan ole mikään vakava rikos. Eri asia on viedä toisen henki tai toimintakyky, raiskaaminen, pahoinpitely jne.
vai väitätkö että esim Usassa jossa saa ihan käsittämättömän pitkiä vankeusrangaistuksia ei olisi rikollisuutta?