Lue keskustelun säännöt.
Loukkaannuimmeko turhasta? Nimiasiaa...
10.02.2011 |
Meillä ja yhdellä ystävistäni on molemmilla tytöt, ystäväni tyttö on kuukauden nuorempi meidän tyttöä. Meillä oli jo ennen vauvojen syntymää puhetta nimistä ja kerroimme mitkä nimet melko varmasti tulisi, jos saisimme tytöt. Ystäväni nimivaihtoehto tytölle oli tuolloin aivan eri kun meidän.
Me annoimme tytöllemme "kaavailemamme" nimen, koska se on meille molemmille mieleinen ja sopii sisarusten nimiin eikä ole mitenkään älyttömän suosittu. Emme siis halua lapsillemme ns.suosituimpia nimiä, sellaiset on niin minulla kuin miehelläni ja kumpikaan emme ole siitä pitäneet. Nyt sitten pari viikkoa sitten tämä ystäväni tyttö sai nimen ja hänen ensimmäinen ja viimeinen nimensä on sama kun meidän tytöllä. Keskimmäinen nimi on eri, mutta tytöillä on siis sama kutsumanimi.
En sano, etteikö ystäväni olisi saanut tätä nimeä antaa, mutta ollaan lievästi sanottuna ihmeissämme, koska ollaan paljon tekemisissä ja lisäksi ystäväni tietää, ettemme haluaisi lapsemme nimeä löytyvän lähipiiristä. Tietysti lapsille voi tulla lempinimet, joilla kutsutaan, mutta ainakin meillä on tarkoitus kutsua tyttöä ihan omalla nimellä eikä varta vasten keksiä mitään lempinimeä.
Toisaalta pitäisi varmaan olla otettu, että valitsemamme nimet miellyttää muitakin, olo vaan on silti enemmänkin loukattu kuin imarreltu.
Lähipiirissä on mielipiteitä puolesta ja vastaan tässä asiassa, minua ihmetyttää eniten, että miksi ystäväni vaihtoi miettimänsä nimet kun kertoi aikanaan, että ne ovat hänen suosikkejaan.
Kommentit (42)
Tuo joka oli mennyt koulutukseen tmv. ja oli ollut 6 kaimaa paikalla (vaikka tietenkin sattumaa oli) niin usein kyse ei ole "vain" sattumasta.
Eri piireissä annetaan lapsille samantyylisiä nimiä. Jos kasvaa ikänsä tavallisessa keskiluokkaisessa kylässä/lähiössä niin oma nimi voi olla siellä erikoinen. Mutta sitten kun kasvaa aikuiseksi ja elinpiiri laajenee, voikin yhtäkkiä olla kaimoja ympärillä kun löytää "kaltaisiaan". Eli kasvaa vaikka kylän/lähiön ainoassa "hippiperheessä" tai ainoassa suomenruotsalaisessa perheessä, mutta aikuisena sitten valitsee lapsuudenperheen vaikutuksesta vaikkapa taidealan tai menen ruotsinkieliseen yliopistoon tmv. ja siellä sitten kaimoja onkin enemmän vert. se lapsuuden kasvupaikka :)
mutta luulenpa, että makuasiat ei aina mene noin.
Opiskelin merkonomiksi ryhmässä, johon jouduin siksi että valitsemaani suuntautumisvaihtoehtoa ei toteutunut. Olen maatalosta kotoisin, toinenkin samanniminen oli, mutta muut olivat joko akateemisten tai yrittäjien perheistä. Yhtä lailla maalta kuin maaseutukeskuksista, yksi pääkaupungista. Yhteistä nimittäjää en oikein saa keksittyä
t. se joita oli 7 samassa luokassa (siis ekassa viestissä oli vähän huonosti ilmaistu, saman nimisiä oli siis 6 minun lisäkseni)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni kävi parisen vuotta sitten niin, että mieheni siskon ollessa raskaana, hän pohti minun kanssani kerran ihan muuten vaan nimiasiaa siltä varalta, että vauva olisi poika.
Koska meillä oli mieheni kanssa siinä vaiheessa vasta yksi tyttö, tulin sanoneeksi hänelle, mikä lapsen nimeksi olisi tullut, jos hän olisi ollut poika.
Miehen sisko sanoi suunnilleen että aijaa, ei hän ainakaan juuri siitä nimestä niin välittänyt ja jatkoimme rupattelua nimistä kaikessa rauhassa.
Muutaman kuukauden päästä aihe poikien nimet nousi yllättäen taas esille ja taas miehen sisko sanoi, ettei hän ainakaan pitänyt hirveästi siitä nimestä, jota me olimme kaavailleet omalle lapselle, jos hän olisi ollut poika. Eikä siinä minun puolestani mitään, makuja on monenlaisia.
Kun laskettuun aikaan oli enää noin kuukausi, niin miehen sisko otti aiheen itse puheeksi kanssani kahden kesken ja sanoi lähestulkoon kirjaimellisesti minulle näin: "mä oon miettiny niitä poikien nimiä aika paljon ja jotenkin mä tykkään nimestä "xx" (se, joka meidän lapselle olisi tullut, jos olisi ollut poika); mä oon aina jotenkin tykänny siitä nimestä...".
Sanoin siihen ihan spontaanisti, että sehän on sama nimi, joka meidän "XxX:lle" olisi tullut jos olisi ollut poik. En tarkoittanut sitä millään pahalla; mikäs minä olen estämään sitä, minkä nimen hän ja miehensä päättävät lapselleen antaa, vaikka omituiseltahan se kieltämättä kuulosti sen jälkeen, mitä hän aiemmin oli minulle sanonut.
Ilmeisesti hän kuitenkin tulkitsi sanani niin, että "kielsin" häntä antamasta kyseistä nimeä mahdolliselle poikalapselleen. No, poikahan sieltä sitten tulikin ja kastetilaisuudessa paljastettu nimi oli lopulta aivan eri kuin tuo "xx".
Eniten minua hämäsi koko jutussa se, että hän loppupeleissä sanoi pitäneensä kyseisestä nimestä "aina", vaikka oli kahdesti aiemmin sanonut minulle aivan päinvastaista. Itselleni on tuosta keskustelun aiheesta jäänyt melko hämäävä kuva, ei voi mitään...
T. Rv 38+3 menijä