Kuule sanottavan, että "vauva aika on ihanaa", oliko/onko sinun mielestäsi?

Ja niin on myös taaperoaikakin. Ei olla ikinä oikeen heräilty öisin, sairastamiset,hampaat sun muut ei ole menoa haitannut meillä. Tutin vieroittaminenkin kävi yllättävän helposti.

Omituisia ajatuksia. Eihän kaikki elämäntilanteet ja vauvat ole edes samanlaisia. Itse nautin nyt pikkukoululaisesta sata kertaa enemmän kuin vauva-ajasta, mutta en hoksannut että siitä on jotain vikaa. Jos nyt saisin vauvan ja vauva olisi terve ja ns. helppo, niin varmasti osaisin nauttia enemmän kuin esikoisesta, jonka kanssa kaikki oli niin uutta. Kun yhteen juttuun tottui, lapsi oli jo seuraavassa hetkessä taas erilainen ja tuli eri probleemat.

Eli jos nautin vauva-ajasta, vihaan lapsiani sen jälkeen?

Vauva oli terve eikä itkenyt paljon, eikä mulla ollut mitään suorituspaineita. En tehnyt mitään mitä ei huvittanut, nautin vain vauvasta ja olin onnellisempi kuin koskaan.



Toisen vauvan vauva-aika oli rankkaa. Ensimmäinen helppo vauva oli kasvanut haastavaksi uhmaikäiseksi, eikä aikaa siitä pienestä vauvasta nauttimiseen oikein ollut. Koko ajan oli riittämätön olo, aina laiminlöi jommankumman lapsensa tarpeita. Väsynyt ja ahdistunut. Oli lisäksi syyllinen olo, kun ajattelin että kuopukseni joutuu jäämään täysin vaille sitä ihanaa ensimmäistä elinvuottaan ja olemaan jatkuvasti huonommassa asemassa kuin esikoinen aikanaan oli.

Saa olla "lomalla" töistä ja keskittyä lapsiin. Ei haittaa vaikka yöt menis huonosti kun kotona ei tarvi niin skarppina olla kuitenkaan.



Sitten taas kun lapsi vähän kasvaa niin alkaa se arjen pyöritys. Työntekoa, lasten hoitoon kuskailua, sairastelua.



Vielä 4kk äitiyslomaa jäljellä ja kauhulla jo ajattelen sitä kun pitää osittaisesti alkaa työnteot. Mielummin jatkaisin tätä :)

En muutenkaan ole erikoisen lapsirakas.

Ikäeroa edelliesen 7 v. joten nautin vauva-ajasta erittäin paljon :)

Ekan kanssa oli ihan kivaa, vähän oli epävarmuutta, vähän oli turhia paineita olla täydellinen äiti. Tietenkin oli myös huonoja hetkiä, mutta noin päällisin puolin oli tosi onnellista aikaa.



Toisen kanssa oli jo tosi ihanaa, osasi jo nauttia ja relata ihan eri tavalla. En ottanut enää turhia paineita hyvästä äitiydestä. Vaikka vauva valvottikin välillä, ei se haitannut kun sai päivällä sitten nukkua vauvan kanssa eikä tarttenut olla ihan siinä tervimmässä kunnossa. Nautin siitä ajasta ihan titetoisesti, sillä tiesin että työhön paluu koittaa sitten.

Toisen kanssa osasin jo ihan eri tavalla etsiä kontaktia muihin äiteihin ja käydä äiti-lapsi piireissä.



Mutta vauvat ovat erilaisia ja äidit myös, yksi nauttii toinen ei, mikäs siinä.

lapsella oli koliikki. Mutta jo hiukan ennen sen loppua aloin nauttia.

Ainakin näin aikuistuvien lasten myötä olen kaiholla muistanut aikaa, jolloin lapset oli ihan pieniä.



Minulla oli ja on edelleen helpot lapset. Ennen ihmettelin myös sanontaa "pieni lapsi polkee syliä, iso sydäntä", mutta enää en. Aiemmin pystyin itse vaikuttamaan (=helpottamaan) lapsen pahaan oloon, nyt joudun välillä sydän verta vuotaen seuraamaan sivusta, miten lapsi pärjää. Joka asiaan ei pysty puuttumaan vaikka haluaisi, se on lapsen itse ne käytävä läpi.

meillä olisi varmasti enemmän lapsia, jos ne saisi suoraan 1-vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo vauva-aika on ollut tosi raskasta ja uuvuttavaa, kaikkea muuta kuin ihanaa. Jotenkin on ollut vaikea ymmärtää, miten se jonkun mielestä on niin ihanaa aikaa. Mutta olemme tosiaan erilaisia :).

Tämä!

Se väsymys... Se oli jäätävän kovaa.

Joo ja ei. Sehän riippuu ihan tosi paljon siitä millainen vauva on ja myös siitä vanhemmasta. Useimmilla on varmaan sekä ihanaa että kamalaa, välillä väsyttää ja on yksinäisyyttä, epävarmuutta, on uuden edessä. Sitten toisaalta saa olla rauhassa kotona ja hoitaa omaa rakasta vauvaa. 

Todella paljon helpompi kuin teiniaika

Nautin siitä että sai olla pois työelämästä. Sen jälkeen palasin uutta intoa täynnä.

Sekä että. Väsyttävää aikaa, mut myös ihanaa <3 Varsinkin näin jälkikäteen :)

lapset 15-22v

Esikoisen kanssa oli kaikenlaista epävarmuutta, olin aika nuori äiti eikä rahaakaan liiaksi. Ihan uuden edessä. Kuopuksen kanssa osasi olla rennompi, mutta oli myös se esikoinen siinä hoidettavana eli ei ehtinyt nautiskella vauva-ajan kiireettömyydestä. En osaa pitää sitä erityisen ihanana aikana, mutta en myöskään kamalana. 

Hankalinta oli ekan kanssa, helpointa kuopuksen. Silloin oikeasti osasi nauttia joka hetkestä ihan eri tavalla, toki oli rauhallisin vauvakin.

Vierailija kirjoitti:

Sekä että. Väsyttävää aikaa, mut myös ihanaa <3 Varsinkin näin jälkikäteen :)

lapset 15-22v

Komppaan, ja korotan: pienet lapset, pienet murheet. (Disclaimer koska nykyaika ei universaali totuus)

Kun se vauva sai jalat alleen, sitä alkoi haikeana muistella aikaa kun se oli ihan pieni ja pötkötteli vaan... Nyt kun vauvat on jo isoja lapsia, ei ole kyllä vauva-aikaa ikävä.