Perheen työnjako

jos on yksi lapsi ja sekin koululainen niin kai sen naisenkin jotain sentään pitää tehdä!

joka silmät seljällään kuuntelee siellä kahvipöydässä juttuja synnytyksistä...

Juup, olen itsekin synnyttänyt pari kertaa ja osallistun keskusteluihin innokkaasti :D Ei, en ole parikymppinen, enkä todellakaan ensimmäisessä työpaikassani.

Tiedän, että kahvipöytäkeskustelut ovat kevyttä rupattelua ja liiotteluakin, muttta eiköhän se jotain naisten asenteistakin kerro. Ja tulihan se tässäkin keskustelussakin ilmi, että varsin epätasaista tuntuu olevan.

En tarkoita, että kotityöt olisivat pelkkiä kotona sisällä tehtäviä töitä, onhan vaikka auton korjaaminenkin yhteisen hyvinvoinnin edistämistä. Mutta sitä en itse sietäisi, että toinen makaa illat sohvalla tai on joka ilta omilla menoillaan (harrastukset, illanvietot, jne.) ja toinen tekisi kaiken. Tottakai työnjako voi olla se, että nainen tekee kaikki naisten työt ja mies miesten työt, se ei ollut mun pointti, vaan se, että molemmat tekee jotain yhteisen hyvän eteen!

mutta minusta kotihommat eivät automaattisesti kuulu kokonaan sille, joka hoitaa kotona yhteistä pientä lasta. Jos on kotona vaikka työttömänä ja toinen "tuo pätäkkää" niin sitten tuo on perustellumpaa.

Toki on järkevää, että hoitovapaalla oleva hoitaa lasta päivän ja illalla työssäkäyvä on lapsen kanssa ja kotona oleva hoitaa kotityöt...mutta ei hoitovapaalla oleva ole mikään ylläpidettävä, jota työssäkäyvä elättää, kun on kyse yhteisestä lapsesta.

itse olen hoitovapaalla ja kotona 11kk lapsemme kanssa. Mielestäni tässä tilanteessa on selvä asia että minä hoidan lapsen ja kotihommat kun mies tienaa murkinaa pöytään ja pätäkkää lainanmaksuun. Sitten kun olemme molemmat taas työelämässä niin kotihommiin osallistuu molemmat. Silti kotihommia teen nytkin niin että lapsi tulee ensin ja sit kotihommat.

Yleensä mun mies on sellanen et ei se esimerkiksi mitään oma-aloitteisesti tee, vaan pitää pyytää tekemään. Sit tekee pullikoimatta ja heti. Ei mua haittaa jos joutuu pyytämään kunhan homma vaan hoituu. Ei tulis mieleenkään et työelämään palattuani hoitaisin yksin omakotitalon ja pihahommat.

ei vaan yksinkertaisesti suostu tekemään juuri mitään kotihommia. Joskus tosi harvoin tekee jonkun yhden jutun, kun tarpeeksi pyydän/käsken.

ei vaan yksinkertaisesti suostu tekemään juuri mitään kotihommia. Joskus tosi harvoin tekee jonkun yhden jutun, kun tarpeeksi pyydän/käsken.

Tätä minä vaan en voi ymmärtää. Miksi naiset sietävät tätä? Puolison pitäisi olla kumppani, jonka kanssa yhdessä sovitaan asioista niin, että molemmilla on hyvä olla.

että en itse kestä likaa tai sotkua kovinkaan kauaa :P ja haluan suoda jälkikasvulle puhtaan kodin.

ei vaan yksinkertaisesti suostu tekemään juuri mitään kotihommia. Joskus tosi harvoin tekee jonkun yhden jutun, kun tarpeeksi pyydän/käsken.

yleensä nää ominaisuudet on puolisossa huomattu jo seurusteluvaiheessa ja jos ne on päättänyt hyväksyä, niin miksi sitten naiset haukkuu miehiään esim. työpaikalla. Musta olis kamalaa, jos mun mies haukkuis mua työpaikallaan jatkuvasti.

ennen ku äijäni tekis jotain....

yleensä nää ominaisuudet on puolisossa huomattu jo seurusteluvaiheessa ja jos ne on päättänyt hyväksyä, niin miksi sitten naiset haukkuu miehiään esim. työpaikalla. Musta olis kamalaa, jos mun mies haukkuis mua työpaikallaan jatkuvasti.

ne perheet, joissa on oikeasti tasa-arvo kotitöiden suhteen (ainakin lasten syntymän jälkeen) ovat vähemmistössä.



Mites kun miehellä ja naisella on ihan eri käsitykset vaadittavasta siisteystasosta tai pakollisista kotitöistä? Naiset usein olettaa että sitten mennään naisen mielen mukaan? Onko reilua? No usein sitten ajaudutaan tilanteeseen että se, jota sotkut häiritsee (=usein nainen) sitten siivoaa useinmiten.

Mies auttaa, kun pyydetään, muttei oma-aloitteisesti tee eikä älyä. Mitäs teet? Otat eron ja rikot kahden lapsen kodin vai? Nojuuei, pikkuisen rajaa idealismiinkin hei.

Eli ihminen tekee elämässään jatkuvasti kompromisseja, sinäkin jos olet aikuinen etkä mustavalkoisesti ajatteleva teini.

Minä siedän sen, että mies tekee ehkä noin 35% talouden töistä ja minä kannan päävastuun - koska mies on lapsille hyvä isä ja minullekin hyvä kumppani. Enkä tulisi yksinhuoltajana toimeen.

Yleensä miehen tuo ominaisuus ei NÄY vielä, kun ei ole lapsia. Lapsettoman pariskunnan vähät työt on helppo jakaa tasan.

Mutta kun lapsia syntyy ja äiti on hoitovapaalla, hän helposti luisuu siihen, että kotonaolonsa vuoksi tekee enemmän kodin töitä. Siinä mies oppii muutaman vuoden aikana helposti "apulaisen" rooliin, josta ulospääsy voi olla mahdotonta, jos ei halua ryhtyä nalkuttavaksi akaksi ja riidellä vuosikausia.

ne perheet, joissa on oikeasti tasa-arvo kotitöiden suhteen (ainakin lasten syntymän jälkeen) ovat vähemmistössä. Mites kun miehellä ja naisella on ihan eri käsitykset vaadittavasta siisteystasosta tai pakollisista kotitöistä? Naiset usein olettaa että sitten mennään naisen mielen mukaan? Onko reilua? No usein sitten ajaudutaan tilanteeseen että se, jota sotkut häiritsee (=usein nainen) sitten siivoaa useinmiten.

Ap:n mielestä näistäkin pitäisi voida keskustella ja neuvotella. Molempien pitäisi viihtyä yhteisessä kodissa, mutta joskus molemmat joutuvat tekemään kompromisseja. Joskus naistenkin (tai sen siivousintoilijaosapuolen) voisi olla hyvä oppia hieman relaamaan. Sovitaan esimerkiksi, että kerran viikossa tehdään perussiivous ja pääsääntöisesti tavarat laitetaan omille paikoilleen, mutta maailma ei kaadu, jos jotain tavaroita jää välillä lojumaan tai pöydässä on pieni tahra. Tähän tyyliin siis. Jokainen pari sitten miettii omalla kohdallaan, missä se heidän perheensä kultainen keskitie menee.

eli ilmoitin miehelle, että hotellielämä kotona on nyt loppu. Mies palkkasi siivoojan, joka kerran viikossa laittaa huushollin kuntoon. Näin tasa-arvoisesti hän organisoi kotityönsä.

itse olen hoitovapaalla ja kotona 11kk lapsemme kanssa. Mielestäni tässä tilanteessa on selvä asia että minä hoidan lapsen ja kotihommat kun mies tienaa murkinaa pöytään ja pätäkkää lainanmaksuun. Sitten kun olemme molemmat taas työelämässä niin kotihommiin osallistuu molemmat. Silti kotihommia teen nytkin niin että lapsi tulee ensin ja sit kotihommat.



Yleensä mun mies on sellanen et ei se esimerkiksi mitään oma-aloitteisesti tee, vaan pitää pyytää tekemään. Sit tekee pullikoimatta ja heti. Ei mua haittaa jos joutuu pyytämään kunhan homma vaan hoituu. Ei tulis mieleenkään et työelämään palattuani hoitaisin yksin omakotitalon ja pihahommat.

Meidän perheessä asuu kaksi tasa-arvoista aikuista ihmistä. Molemmilla on hommia, joita tekee mielellään, ja myönnän, että ne noudattelevat jossain määrin sukupuolirooleja.

Niin meilläkin. Meillä on lisäksi talossa pitkä remontti, jota mies tekee monena päivänä viikossa iltaisin ja viikonloppuisin. Kiireisinä aikoina joka päivä, rauhallisempina vähemmän. Käytännössä minä hoidan keittiön täysin (kun olen kotona, mies kyllä kokkaa ja siistii, jos olen pois) ja pyykkihomman. Meillä polttopuihin kuluu aika paljon aikaa, ne ovat lähinnä miehen juttu. Pihatöitä kesä/talvi tehdään suunnilleen yhtä paljon.

Oleellista on, että päivittäinen/viikottainen työmäärä on molemmille kohtuullinen.

TÄmä on minustakin se pointti. Ei meistä kumpikaan edes kehtaisi lojua sohvalla, jos toisella on paljon hommaa, jossa voi auttaa.

Meillä siivous on se, josta kumpikaan ei tykkää. Käytännössä mies inhoaa imurointia vähemmän, minä taas järjestelyä, homma menee noin päin.

Mies auttaa, kun pyydetään, muttei oma-aloitteisesti tee eikä älyä. Mitäs teet? Otat eron ja rikot kahden lapsen kodin vai? Nojuuei, pikkuisen rajaa idealismiinkin hei. Eli ihminen tekee elämässään jatkuvasti kompromisseja, sinäkin jos olet aikuinen etkä mustavalkoisesti ajatteleva teini. Minä siedän sen, että mies tekee ehkä noin 35% talouden töistä ja minä kannan päävastuun - koska mies on lapsille hyvä isä ja minullekin hyvä kumppani. Enkä tulisi yksinhuoltajana toimeen. Yleensä miehen tuo ominaisuus ei NÄY vielä, kun ei ole lapsia. Lapsettoman pariskunnan vähät työt on helppo jakaa tasan. Mutta kun lapsia syntyy ja äiti on hoitovapaalla, hän helposti luisuu siihen, että kotonaolonsa vuoksi tekee enemmän kodin töitä. Siinä mies oppii muutaman vuoden aikana helposti "apulaisen" rooliin, josta ulospääsy voi olla mahdotonta, jos ei halua ryhtyä nalkuttavaksi akaksi ja riidellä vuosikausia.

Ymmärrän toki että emme elä ideaalimaailmassa. Ehkä näissä perheissä olisi kuitenkin keskustelun paikka. Nalkuttamisen sijaan nainen voisi sanoa rauhallisesti, että minä olen nyt jaksamiseni rajoilla ja kaipaan sinun apuasi, että perheemme voisi paremmin tms.

Myönnän että minun on helppo paasata asiasta, koska tämä on perheessämme aina ollut luontevaa, mies on myös oman osansa hoitovapaista pitänyt.

Ap

Mies auttaa, kun pyydetään, muttei oma-aloitteisesti tee eikä älyä. Mitäs teet? Otat eron ja rikot kahden lapsen kodin vai? Nojuuei, pikkuisen rajaa idealismiinkin hei. Eli ihminen tekee elämässään jatkuvasti kompromisseja, sinäkin jos olet aikuinen etkä mustavalkoisesti ajatteleva teini. Minä siedän sen, että mies tekee ehkä noin 35% talouden töistä ja minä kannan päävastuun - koska mies on lapsille hyvä isä ja minullekin hyvä kumppani. Enkä tulisi yksinhuoltajana toimeen. Yleensä miehen tuo ominaisuus ei NÄY vielä, kun ei ole lapsia. Lapsettoman pariskunnan vähät työt on helppo jakaa tasan. Mutta kun lapsia syntyy ja äiti on hoitovapaalla, hän helposti luisuu siihen, että kotonaolonsa vuoksi tekee enemmän kodin töitä. Siinä mies oppii muutaman vuoden aikana helposti "apulaisen" rooliin, josta ulospääsy voi olla mahdotonta, jos ei halua ryhtyä nalkuttavaksi akaksi ja riidellä vuosikausia.

Ymmärrän toki että emme elä ideaalimaailmassa. Ehkä näissä perheissä olisi kuitenkin keskustelun paikka. Nalkuttamisen sijaan nainen voisi sanoa rauhallisesti, että minä olen nyt jaksamiseni rajoilla ja kaipaan sinun apuasi, että perheemme voisi paremmin tms. Myönnän että minun on helppo paasata asiasta, koska tämä on perheessämme aina ollut luontevaa, mies on myös oman osansa hoitovapaista pitänyt. Ap

,-)))

Kyllä kuule on. Monta, monta kertaa. Mies aina hiukan terästäytyy, mutta kun ei ole tottunut vastuunkantajan rooliin, ei oma-aloitteisesti ota asioita tehdäkseen, vaan tyytyy siihen pikku apulaisen rooliin.

Ja kun asiasta on sanottu rauhallisesti moneen kertaan, mies alkaa jo ärsyyntyä. "Mitä sä vielä multa odotat, mähän sitä ja tätä..." "Aina sä nalkutat samasta..."

Joten siinä JÄÄ tosiaan kaksi vaihtoehtoa: lähteä tai kestää. Jatkuvan riitelyn olen ainakin henkilökohtaisesti jättänyt jo pois vaihtoehdoista.

Mä luulen, että meillä se mies, vaikka töissä käykin ja minä kotona olenkin, tekee enmmän loppupeleissä hommia kun minä. Ruoanlaittoa en häneltä vaadi, koska sitä ei oikeasti osaa (niin mukavaa kuin se olisikin).



Mutta jahka tulee töistä, niin ei rojahda sohvalle, vaan jää koka päivä lasten kanssa pihaan jatkamaan ulkoilua, kun minä menen laitteleen ruokaa rauhassa, tekee mielellään mun inhokki hommat (viemäärin pesu, pyykkine ripustus) ja minä teen hänen inhokkihommat (tiskaus,wc:n pesu) ja muuten jaetaan kotityöt melko tasapuolisesti :)



Ja mun mies ei ole mikään suht kunnollinen, vaan täydellinen (ja silti en anna kotitöistä laistaa) :)

lapset pois jaloista. Ärsyttävintä on, kun teet kotitöitä, mies makaa sohvalla ja lapset pyörii mun jaloissa.



Tästä sitten toinen ääripää on kälyni, joka tekee jääkaapin oveen tehtävälistan, josta työt jaetaan tasan. Veljeni oli ehdottanut, että vaimo tekisi suurimman osan, mutta ei käy ja se on vaan toisen orjana pitämistä. Vaimo on kotona päivät, veli töissä ja ei ole lapsiakaan. Näinkin hyvin jotkut naiset osaa ajaa asiansa.