Olemme yrittäneet vauvaa 10 kiertoa mutta tämä on
ensimmäinen kierto, jolloin imetys on loppunut. Onko tämä nyt tavallaan ensimmäinen joka ns. lasketaan? Ajattelin, että mistä lähtien voi ruveta laskemaan kiertoja ja mistä lähtien voidaan ruveta puhumaan sekundäärisestä lapsettomuudesta.
Kommentit (11)
Onko sulla ollut ovulaatio kuitenkin normaalisti?
imetin viela esikoista(9kk) kun olin uudelleen raskaana. Eli uskon etta se laskeminen aloitetaan siita kun on jaanyt ehkaisy pois. Imetys ei ole ehkaisykeino.
Näyttää vain lh-huipun, käsittääkseni?
lapsi oli lopettaessani 1 v 2 kk. Kiertoni oli siinä vaiheessa ollut säännöllinen 8 kk:n ajan.
Vikaa löytyi vasta vähitellen: ensin kaiken piti kunnossa, mutta hoitojen aikana miehen siittiöissä paljastui vikaa, joka ajan mittaan vielä paheni. Myös oma FHS-arvoni oli ikään nähden hieman koholla (olin tuolloin n. 32 v). Emme ilmeisesti olleet mikään tyyppitapaus, koska ensimmäinen raskaus alkoi muutaman kuukauden yrityksestä, mutta toista lasta emme saaneet hoidoista huolimatta.
Alkuvaiheessa ennustetta pidettiin erinomaisena ja ensimmäinen gyne lähinnä tuhahteli kysymykselleni raskaaksi tulemisen ongelmista ja kehotti yrittämään kotona vielä puoli vuotta. JÄlkikäteen olen harmitellut, ettemme menneet yksityiselle tutkimuksiin saman tien.
Arveletko, että lopulta syynä olivat miehen siittiöt? Vaí tuo fsh arvo, eikö siihen voi mitenkään vaikuttaa?
ap
ehkäpä kumpi vain meistä olisi voinut onnistua, jos kumppanin solut olisivat olleet priimaa ;)
FSH-tasoon ei voi vaikuttaa mitenkään, arvo kuvaa munasarjojen toimintakykyä ja samalla munasolujen laatuakin. Se oli minulla silloin normaalin rajoissa, mutta yläkantissa. Emme jääneet toistamaan hoitoja kovin monta kertaa (kerran raskaus alkoi, mutta meni kesken), joten voi olla, että sinnikkäämpi yritys olisi palkittukin.
Olemme sittemmin olleet tyytyväisiä yhden lapsen vanhempia, joten asia ei jäänyt painamaan.
Oma tapauksemme on silti varmasti ääriesimerkki. Useimmat spontaanisti raskaaksi tulleet kyllä saavat toisen lapsen ilman hoitojakin, vaikka raskaaksi tulo kestäisikin kauemmin kuin ensimmäisellä kerralla.
t. 10
Imetysasiaan en osaa vastata, mutta meillä oli lapsettomuutta ennen ensimmäistä raskautta. Viisi vuotta vierähti, ennen kuin onnistui.
Synnytyksen jälkeen ei ehkäisyä ja nyt uudelleen raskaana, kolme vuotta meni tällä kertaa...
Meillä syynä lapsettomuuteen lääkärien mukaan miehen hitaasti liikkuvat ja vähäiset siittiöt, sekä itsellä oleva PCO.
Tutkimuksiinhan suositellaan menemään vuoden jälkeen, jos tulosta ei kuulu. Ikä vaikuttaa myös tutkimuksiin pääsyssä, en muista oliko "ikäraja" 30 vuotta, vai 35 vuotta, kun suositus oli hakeutua jo ennen vuoden yrittämistä tutkimuksiin ja mahdollisesti hoitoihin.
Jos kunnallinen terveydenhuoltopuoli ei ota asiakkaakseen helpolla, tai jonot ovat kovin pitkät, voi aina hakeutua yksityiselle puolelle tutkittavaksi. Kulut ovat luonnollisestikin hieman korkeamman tällä tavoin.
Me yritettiin myös uutta raskautta kun vielä imetin. Jossain vaiheessa imetin enää öisin ja uusi raskaus ei alkanut. Ei alkanut myöskään menkat. Onko sinulla alkanut?
Raskaaksi tulin sitten ekojen menkkojen jälkeen heti.
En puhuisi lapsettomuudesta jos ei imetyksen aikana ala raskaus. Ala laskemaan kiertoja vasta kun et imetä enää ollenkaan.
kuukaudet lasketaan vasta imetyksen lopettamisesta. Omassa tapauksessamme olisi silti pitänyt hakeutua tutkimuksiin jo aikaisemmin kuin vuoden päästä imetyksen lopettamisesta, koska vikaa sitten löytyikin. Yksityisellä puolella hedelmällisyysklinikalla voi toki teettää tutkimukset koska vain, yrityskiertojen määrästä riippumatta.
Kuinka paljon imetit päivässä viimeisinä kuukausina?? Toivottavasti vielä vastaat!
ai niin, ja mikä oli se muu ongelma joka teillä oli? ei oo pakko vastata tähän mutta jos ekaan kysymykseen..
Prolaktiinia erittyy kun imetät ja prolaktiini estää progesteronin erityksen, joka on välttämätön raskauden alkamisen kannalta. Joten lähtisin laskemaan vasta siitä lähtien kun et ole imettänyt.