MIKSI lapsille ei pidä kertoa, että avioeron aiheutti toinen nainen?

varmaan lapsille, jos mitään ei selitetä. Ensin isi ja äiti rakasti toisiaan niin paljon, että lapsiakin tehtiin ja sit hups vaan, ei enää rakastettukaan. Ja nyt sitten rakastetaan näitä uusia taas niin hirveesti ja hups vaan?



Kyllä minusta jollain lapsen käsityskyvylle sopivalla tasolla pitäisi selittää, että miksi se yhdessäolo ei enää suju. Ja sitten sanoa, että isä/äiti tapasi jonkun toisen, jonka kanssa nyt halua sitten olla ja jota rakastaa.

Uskon, että liitossa täytyy olla ongelmia, jotta ihminen lähtee hakemaan "tyydytystä" muualta. on se sitten henkistä tai fyysistä tyydytystä. Ja kuka nämä aikaisemmat ongelmat on aiheuttanut??? Ehkä kumpikin, ehkä toinen?? Mutta uskottomuus ei siltikään ole mielestäni hyväksytty teko, en tarkoita sitä.



Toiseksi, mielestäni vanhempien välinen suhde EI KUULU LAPSILLE! Kaikki asiat vain ei kuulu lapsille! mitä siitä hyödyt että kertoisit sen lapsille mitä isä teki? Jos kerrot, koen minä sen enemmänkin kostona miehellesi. Lapsia ei pidä ottaa vanhempien suhteen välikappaleiksi.



Koen itse hyvin ahistavana kun äitini on kertonut minulle aika tarkastikkin, mitä hänen ja isäni suhteessa kävi. On hyvin ristiriitaista, koska hän on kuitenkin minun isäni, eikä asia ole millään tavalla lapsen vika. Asian voi kertoa myös sievästi, ja jos lapsi kyselee tarkemmin, olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen jos minulle olisi sanottu että nämä ovat äitin ja isin välisiä asioita, ja olemme pahoittaneet toistemme mieliä omilla teoillamme tms.



Eli kaikki asiat ei vain kuulu lapsille.

No, ihan oli kyllä tavallisen naimisissa olevan naisen kirjottama tuo kommentti. Kyllä mun mielestäni sinne tavallisen arjenkin keskelle kuuluu parisuhteen hoitaminen. Jos ukolle tulis tarve lähteä "aidan toiselle puolelle" niin kyllä mä uskon että silloin suhteessa on jotain väljähtänyt. Parisuhde on parisuhde, ei kämppissuhde. Jos siitä parisuhteesta jotain puuttuu (seksiä / hellyyttä / keskusteluyhteys /arvostus / yhteiset hetke jne) niin silloin se vieras rupeaa houkuttamaan. Miehen tahdosta on sitten kiinni lähteekö houkutuksen matkaan, mutta ketään ei väkisin viedä.

Jos ei halua lapsille kaunistella totuutta niin ei pidä itselleenkään kaunistella.

Kunnossa olevaa liittoa ei pysty ulkopuolinen hajottamaan.

voihan kertoa ihan alusta saakka sitten. Että ensin meni jotain vikaan äidin ja isin suhteessa ja siitä johtuen isi ei enää rakastanut äitiä, vaan rakastui toiseen.

Eiköhän se ihan noin mene eli suhteessa on taatusti jotain vikaa, ei rakkautta, jos toista pettää!

Kyllä tekin joskus vielä huomaatte ettei siinä liitossa välttämättä ole ollut mitään normaalia arkea kummempaa vialla. Vastuu pettämisestä on toki miehen, mutta moraalisia valintoja joutuu toinenkin nainen tekemään. Itse en toiseksi naiseksi lähtenyt, kyllä minulla olisi siinä petoksessa olltu melkein yhtä suuri osa kuin miehellä koska naimisissa olevaksi tiesin.

En peräänkuulluta syyllisiä tai sitä, miten lapsille erosta tulee kertoa, vaan kysyn yksinkertaisesti sitä, että MITEN se, että kertoo isän rakastuneen toiseen naiseen - MITEN se kaatuu omien lasten niskaan viime kädessä

kyseleepi ap

Olen monesta eri ketjusta lukenut että "kertominen kaatuu omien lasten nilkkaan". Mutta kukaan ei perustele vastaustaan. Mitä tarkoitatte tällä? Ymmärrän, että toista naista ei kannata syyttää avioerosta, koska jos lapset tykkäävät siitä toisesta naisesta, aiheuttaa tämä tieto ristiriitaisuutta ja syyllisyyttä lapsissa. Mutta eihän tämä ole "kaatumista lasten nilkkaan".

kun ei se kertomisen halu lähde siitä, että halutaan antaa lapsille jotain. Vaan kysehän on siitä, että halutaan tehdä selväksi isän syyllisyys.



Aikuisten asioita ei pidä kaataa lasten niskaan, vaan lapsilla on oikeus olla lapsia myös avioeroperheissä. Aikuisten pitää osata käsitellä eronsa niin, että lapsia ei samalla sotketa siihen tunnemylläkkään. Lapsilla on ihan riittävästi omiakin murheita erossa. Ei heidän pidä tarvita käsitellä sen lisäksi vielä aikuistenkin erokriisejä.

Siksi, jottei lapsi luule, että ero johtui hänestä! Aikuiset eivät usein tajua lasten ajatuskulkuja. Lapsi tosissaan voi pohtia, johtuiko jokin kauheus (jonkun kuolema, ero) hänestä. Ja jos salataan ja hyssytellään, luulo helposti vain vahvistuu. On ihan asiallista kertoa, niin kuin joku tuolla sanoikin, että isä rakastui toiseen naiseen (tai lapsen kehitystason mukaan tietysti, alkoi tykätä toisesta) ja haluaa asua tämän kanssa. Ei siinä sitä tarvitse selitellä, millainen isin ja äidin liitto sitten oli.

äidillä ei ole tarvetta osoittaa isän syyllisyyttä. Eli äiti on jo sujut eron kanssa, eikäole kyse mistään niskaan kaatamisesta, vaan faktan kertomisesta.

Onko tämä tilanne eri? Saako sitten lapsille kertoa, että isä lähti, koska rakastui toiseen?

ap

kun ei se kertomisen halu lähde siitä, että halutaan antaa lapsille jotain. Vaan kysehän on siitä, että halutaan tehdä selväksi isän syyllisyys. Aikuisten asioita ei pidä kaataa lasten niskaan, vaan lapsilla on oikeus olla lapsia myös avioeroperheissä. Aikuisten pitää osata käsitellä eronsa niin, että lapsia ei samalla sotketa siihen tunnemylläkkään. Lapsilla on ihan riittävästi omiakin murheita erossa. Ei heidän pidä tarvita käsitellä sen lisäksi vielä aikuistenkin erokriisejä.

totta kai normaali ihminen sanoo lapselle, ettei hän ole syyllinen eroon.

Mutta av:lla ollaan sitä mieltä, ettei saa osoittaa sormella sitä henkilöä, jonka perässä isä otti eron (tai miten ikinä se ero on tapahtunutkaan). Eli ihmiset ovat siis sitä mieltä, että erosta pitää syyttää sitä, että "näin vain pääsi tapahtumaan", eikä ketään henkilöä.

Minä siis kysyn argumentteja tälle väitteelle.

ap

Siksi, jottei lapsi luule, että ero johtui hänestä! Aikuiset eivät usein tajua lasten ajatuskulkuja. Lapsi tosissaan voi pohtia, johtuiko jokin kauheus (jonkun kuolema, ero) hänestä. Ja jos salataan ja hyssytellään, luulo helposti vain vahvistuu. On ihan asiallista kertoa, niin kuin joku tuolla sanoikin, että isä rakastui toiseen naiseen (tai lapsen kehitystason mukaan tietysti, alkoi tykätä toisesta) ja haluaa asua tämän kanssa. Ei siinä sitä tarvitse selitellä, millainen isin ja äidin liitto sitten oli.

Ja vastata sitten niihin kysymyksiin - ei syyttelemällä sen enempää itseään kuin ex-puolisoakaan, vaan niinkuin asiat ovat.



Itse en ole (vielä) eronnut, ja vietin lapsuusaikani yh-äidin perheessä, jossa miehet vaihtui. Mitään selityksiä sille ei koskaan saatu, että miksi yksi mies katosi ja toinen tuli tilalle, tai miksi naapurin Tiina raivosi rappukäytävässä. Tajusin asiat vasta sitten isompana. Äiti piti meitä lapsia typerinä ja luultavasti uskoi, ettemme me välitä ja että me kyllä sopeudumme, eikä sen ole niin väliksi kertooko meille omaan elämäämme vaikuttavia asioita vai ei.



Samanlaista puhetta olen kuullut monen muunkin eroperheessä kasvaneen jo aikuistuneen lapsen suusta. Heille ei kerrottu mitään, yhtenä päivänä vain isä oli poissa ja lapset joutuivat kyläilemään isän (ja tämän uuden naisystävän) luona joka toinen viikonloppu. Jos lapset sattuivat kysymään, miksi isän piti muuttaa pois, vastaukset olivat luokkaa "no iskän nyt vaan piti". Vasta isompina lapset tajusivat, että saattoi jotenkin olla jotain tekemistä isän poismuuton kanssa sillä pikkuveljellä tai -siskolla, joka syntyi reilut puoli vuotta sen jälkeen kun iskä muutti kotoa.

No, ihan oli kyllä tavallisen naimisissa olevan naisen kirjottama tuo kommentti. Kyllä mun mielestäni sinne tavallisen arjenkin keskelle kuuluu parisuhteen hoitaminen. Jos ukolle tulis tarve lähteä "aidan toiselle puolelle" niin kyllä mä uskon että silloin suhteessa on jotain väljähtänyt. Parisuhde on parisuhde, ei kämppissuhde. Jos siitä parisuhteesta jotain puuttuu (seksiä / hellyyttä / keskusteluyhteys /arvostus / yhteiset hetke jne) niin silloin se vieras rupeaa houkuttamaan. Miehen tahdosta on sitten kiinni lähteekö houkutuksen matkaan, mutta ketään ei väkisin viedä.

Jos ei halua lapsille kaunistella totuutta niin ei pidä itselleenkään kaunistella.

Kunnossa olevaa liittoa ei pysty ulkopuolinen hajottamaan.

voihan kertoa ihan alusta saakka sitten. Että ensin meni jotain vikaan äidin ja isin suhteessa ja siitä johtuen isi ei enää rakastanut äitiä, vaan rakastui toiseen.

Eiköhän se ihan noin mene eli suhteessa on taatusti jotain vikaa, ei rakkautta, jos toista pettää!

Kyllä tekin joskus vielä huomaatte ettei siinä liitossa välttämättä ole ollut mitään normaalia arkea kummempaa vialla. Vastuu pettämisestä on toki miehen, mutta moraalisia valintoja joutuu toinenkin nainen tekemään. Itse en toiseksi naiseksi lähtenyt, kyllä minulla olisi siinä petoksessa olltu melkein yhtä suuri osa kuin miehellä koska naimisissa olevaksi tiesin.

Naimisissa kyllä olen, mutta toiseksi naiseksi en lähtenyt vaikka ei omassa liitossakaan aina kaikki täydellistä ole! Samaa mieltä olen että parisuhdetta tulee hoitaa arjen keskelläkin, mutta jokaisessa pitemmässä suhteessa tulee myös niitä huonompia hetkiä silti. EI niitä ratkaista hyppäämällä uuteen vuoteeseen ja uuteen suhteeseen! Samat ongelmat seuraavat siihen uuteenkin suhteeseen. Oma suhteeni voi hyvin ja minun omatuntoni on puhdas :) Kyseisen miehen avioliittokin työn jälkeen kukoistaa ja mies on myöhemmin minua siitä kiittänytkin etten suhteeseen lähtenyt silloin. Hän hetken heikkouksissa olisi siihen lähenyt ja pilannut sen kaiken mitä hänellä on nyt. Mielummin olen tuolle miehelle arvostettu ystävä kuin hetken pano, kukin kuitenkin tavallaan.

Ap:n kysymykseen taas, en minäkään ymmärrä miksi lapsille ei ikätason mukaisesti ja asiallisesti syyttelemättä voi kertoa miksi vanhemmat eroavat. Jos mies rakastui toiseen naiseen niin kyllä se fakta pitää voida kertoa faktana. Mitä järkeä salaillakkaan? Pelottavampaa se monesti lapsille on os mitään syytä ei eroon ole.

Ja vastata sitten niihin kysymyksiin - ei syyttelemällä sen enempää itseään kuin ex-puolisoakaan, vaan niinkuin asiat ovat.

Itse en ole (vielä) eronnut, ja vietin lapsuusaikani yh-äidin perheessä, jossa miehet vaihtui. Mitään selityksiä sille ei koskaan saatu, että miksi yksi mies katosi ja toinen tuli tilalle, tai miksi naapurin Tiina raivosi rappukäytävässä. Tajusin asiat vasta sitten isompana. Äiti piti meitä lapsia typerinä ja luultavasti uskoi, ettemme me välitä ja että me kyllä sopeudumme, eikä sen ole niin väliksi kertooko meille omaan elämäämme vaikuttavia asioita vai ei.

Samanlaista puhetta olen kuullut monen muunkin eroperheessä kasvaneen jo aikuistuneen lapsen suusta. Heille ei kerrottu mitään, yhtenä päivänä vain isä oli poissa ja lapset joutuivat kyläilemään isän (ja tämän uuden naisystävän) luona joka toinen viikonloppu. Jos lapset sattuivat kysymään, miksi isän piti muuttaa pois, vastaukset olivat luokkaa "no iskän nyt vaan piti". Vasta isompina lapset tajusivat, että saattoi jotenkin olla jotain tekemistä isän poismuuton kanssa sillä pikkuveljellä tai -siskolla, joka syntyi reilut puoli vuotta sen jälkeen kun iskä muutti kotoa.

Tai että typerää salatakaan. Taas se ikä.. Mutta kyllä aika pienelle jo voi kertoa, ihan syyttämättä, että isä rakastui toiseen ja se toinen rakastui isään ja he haluavat asua yhdessä. Eihän se ole syyttämistä vaan tosiasia. Miksi ihmeessä pitäisi kertoa, että näin vaan pääsi tapahtumaan. Haitallista suorastaan opettaa lapselle, että ihmissuhteissa asiat vaan tapahtuvat ja lipsahtavat ja ihmisillä itsellään ei ole tekemistä asioiden kanssa eikä vastuuta. Ihmiset tekevät valintoja ja nyt tässä tilanteessa on näin.

Ap, kuulostaa hyvältä, että olet jo sujut, osaat varmasti kertoa asian luontevasti ja ilman katkeruutta.

äidillä ei ole tarvetta osoittaa isän syyllisyyttä. Eli äiti on jo sujut eron kanssa, eikäole kyse mistään niskaan kaatamisesta, vaan faktan kertomisesta.

Onko tämä tilanne eri? Saako sitten lapsille kertoa, että isä lähti, koska rakastui toiseen?

ap

kun ei se kertomisen halu lähde siitä, että halutaan antaa lapsille jotain. Vaan kysehän on siitä, että halutaan tehdä selväksi isän syyllisyys. Aikuisten asioita ei pidä kaataa lasten niskaan, vaan lapsilla on oikeus olla lapsia myös avioeroperheissä. Aikuisten pitää osata käsitellä eronsa niin, että lapsia ei samalla sotketa siihen tunnemylläkkään. Lapsilla on ihan riittävästi omiakin murheita erossa. Ei heidän pidä tarvita käsitellä sen lisäksi vielä aikuistenkin erokriisejä.

Lasten iästä, kypsyystasosta jne. Ja mä en edelleenkään ymmärrä mitä lapsi sillä tiedolla varsinaisesti tekisi. Mitä hän siitä irti saisi?

En ymmärrä mikä hinku äidillä on kertoa tuollaista lapselle.

Vaan rehellisyydestä. Jos ero on johtunut juuri siitä, että isä rakastui toiseen. Muuten isä ja äiti eivät olisi eronneet toisistaan. Eivät ainakaan tänä vuonna.

Enkä vieläkäään peräänkuuluta sitä, mikä on se oikea tieto, mikä lapsille pitää kertoa. Vaan peräänkuulutan perusteluita sille väittelle, että tiedon kertominen on lapsille vahingollista. Näin kun on usein väitetty.

ap

äidillä ei ole tarvetta osoittaa isän syyllisyyttä. Eli äiti on jo sujut eron kanssa, eikäole kyse mistään niskaan kaatamisesta, vaan faktan kertomisesta. Onko tämä tilanne eri? Saako sitten lapsille kertoa, että isä lähti, koska rakastui toiseen? ap

kun ei se kertomisen halu lähde siitä, että halutaan antaa lapsille jotain. Vaan kysehän on siitä, että halutaan tehdä selväksi isän syyllisyys. Aikuisten asioita ei pidä kaataa lasten niskaan, vaan lapsilla on oikeus olla lapsia myös avioeroperheissä. Aikuisten pitää osata käsitellä eronsa niin, että lapsia ei samalla sotketa siihen tunnemylläkkään. Lapsilla on ihan riittävästi omiakin murheita erossa. Ei heidän pidä tarvita käsitellä sen lisäksi vielä aikuistenkin erokriisejä.

Lasten iästä, kypsyystasosta jne. Ja mä en edelleenkään ymmärrä mitä lapsi sillä tiedolla varsinaisesti tekisi. Mitä hän siitä irti saisi? En ymmärrä mikä hinku äidillä on kertoa tuollaista lapselle.

Toiset tuntuvat olevan tarkkana, mikä totta onkin ettei saisi antaa sellaista valheellista kuvaa että syy on yksiselitteisesti jonkiun ihmisen harteilla.

Eiköhän se ihan noin mene eli suhteessa on taatusti jotain vikaa, ei rakkautta, jos toista pettää!

On kyllä ihan helkkarin kova tarve näillä joillain pistää päänsä piiloon ja etsiä syytä mistä tahansa muualta kuin itsestä.

Mikähän mussa on vikana, kun pidän itsestäänselvyyksinä seuraavia:

- jos alan harkitsemaan suhdetta varattuun mieheen, pidän itseäni kodinrikkojana ja tekoani moraalittomana, itsekeskeisenä, vastuuttomana jne. Suorastaan anteeksiantamattomana erityisesti miehen lasten näkökulmasta, kukaan kun ei pakota edes haaveilemaan perheellisestä miehestä.

- valtaosa pettäjistä pettää tasan siksi, koska tulee houkutteleva tilaisuus ja oma itsehillintä ei ole parhaasta päästä.

- moni pettää jopa siksi, että tieten tahtoen etsii sopivaa kumppania petokseen. Ja näissä kummassakaan tilanteissa petetyllä ei ole osaa eikä arpaa petokseen.

Älkää akat syytelkö petettyjä osapuolia IKINÄ. Joka ikinen kerta syy on tasan pettäjissä itsessään, koska ensinnäkin jokaisessa suhteessa on muutakin kuin tähtihetkiä (jotkut eivät jaksa muuta kuin niitä tähtihetkiä) ja toisekseen, jos suhde voi oikeasti erittäin huonosti, sitä ei lähdetä pelastamaan tai purkamaan pettämällä, vaan hieman toisella tavalla. Pettäjä haluaa vain raukkamaisesti turvata oman selustansa kotona ja silti vähän nauttia vapauden tuomista pikku piristyksistä.

avioeroon ole yhtä syytä, mutta kai aina on yksi yksittäinen triggeri, joka sai aikaan lopullisen päätöksen. Se voi olla toisen osapuolen ahdistus, mutta se voi olla se viimeinen nyrkinisku, se voi olla kolmas osapuoli.

Väkivaltaisessakin liitossa on varmasti monta syyllistä ja syytä mielenterveysongelmista ja läheisriippuvuuksista lähtien, miksi se päättyy eroon. Mutta se lienee hyväksyttävää, että lapsille kerrotaan vain yksi selitys? Miksi sitten kolmannen osapuolen vaikutusta ei saa kertoa?

ap

Toiset tuntuvat olevan tarkkana, mikä totta onkin ettei saisi antaa sellaista valheellista kuvaa että syy on yksiselitteisesti jonkiun ihmisen harteilla.

voihan kertoa ihan alusta saakka sitten. Että ensin meni jotain vikaan äidin ja isin suhteessa ja siitä johtuen isi ei enää rakastanut äitiä, vaan rakastui toiseen.

Eiköhän se ihan noin mene eli suhteessa on taatusti jotain vikaa, ei rakkautta, jos toista pettää!

ei pidä paikkansa. Kyllä se on pettäjän pään sisällä eikä suhteessa vika hyvin usein. Toki joskus voi olla suhteessakin, mutta suurin osa pettämisistä selittyy nimenomaan pettäjän (ja tätä vikittelevän henkilön) omista HENKILÖKOHTAISISTA ongelmista.

Tämä on ihan peruspsykologiaa, kaunistelua on tuo suhteen syyttäminen. Pettäjän on helpompi perustella tekonsa sillä, että suhteessa on vikaa, kuin sillä että hänellä itsellään on kehityskriisi tms.

Koska ei ole olemassa mitään "kolmannen osapuolen vaikutusta", avioliitto päättyy jos se ei ole kunnossa. Niin kuin moni on sanonut niin väliin ei pääse jos suhde on kunnossa, sun mies on ehkä rakastunut siihen naiseen ja sitä kautta tajunnut teidän jutun olevan jotain muuta kuin mitä hän elämältään haluaa, mutta ei se sen naisen vika ole. Onko sinusta reilua ilmaista lapsille että eronne johtuu tästä naisesta - jos hän on lasten isän "elämän rakkaus" ja he ovat ikuisesti yhdessä niin aiheutat lapsille turhia paineita ja syylliyyden tuntoja kun he vierailevat isänsä ja hänen uuden naisen luona - lapset kun eivät haluaisi loukata myöskään äitiään, mutta tulevat tämän naisen kanssa näkemään väkisinkin. Yritä AP päästä oman katkeruutesi yli ja nähdä asia lastesi kannalta. Jos aiot heille ruveta osoittamaan syyllisiä olet todella julma - aikuisten väliset suhteet eivät todellakaan kuulu lapsille eikä heidän tarvitse tietää kaikkea. Lasten kuuluu tuntea olonsa turvalliseksi eikä syylliseksi eikä heidän kuulu kuulla katkeroituneen äidin selityksiä. Jos sinun on aivan pakko kertoa lapsille totuus niin kerro ihmeessä se niin kuin asia on: äiti ja isi eivät enää rakasta toisiaan niinkuin naimisissa rakastetaan, mutta lapsia molemmat rakastavat ja isi rakastaa uutta naisystävää myös. Et taida pystyä tuohon, edes lastesi vuoksi, säälittävää.

avioeroon ole yhtä syytä, mutta kai aina on yksi yksittäinen triggeri, joka sai aikaan lopullisen päätöksen. Se voi olla toisen osapuolen ahdistus, mutta se voi olla se viimeinen nyrkinisku, se voi olla kolmas osapuoli.

Väkivaltaisessakin liitossa on varmasti monta syyllistä ja syytä mielenterveysongelmista ja läheisriippuvuuksista lähtien, miksi se päättyy eroon. Mutta se lienee hyväksyttävää, että lapsille kerrotaan vain yksi selitys? Miksi sitten kolmannen osapuolen vaikutusta ei saa kertoa?

ap

Toiset tuntuvat olevan tarkkana, mikä totta onkin ettei saisi antaa sellaista valheellista kuvaa että syy on yksiselitteisesti jonkiun ihmisen harteilla.

Pettäjän on helpompi perustella tekonsa sillä, että suhteessa on vikaa, kuin sillä että hänellä itsellään on kehityskriisi tms.

Ei ole muuten yksi eikä kaksi kertaa, kun on tuttavapiirissä parisuhteeseensa tyytyväinen ihminen pettänyt ja jättänyt, myöhemmin selittänyt, että suhde oli huono "eihän siihen muuten olisi kolmatta mahtunut". Kumma vaan, että aiemmin ennen pettämistä ei ikinä sanoneet olevansa tyytymättömiä, vaan suhteet olivat kunnossa...