riittääkö ulkomaisille vadelmille että kiehahtaa kerran kermassa?
siis se tokso vai mikä niissä saattaa olla
meille painotettiin kun olin koulussa että pitää aina keittä ulkomaalaiset pakastevadelma koska niiden kasteluvedessä saattaa olla jotain.
riittääkö että ne laittaa kiehuvaan kermaan?
jälkiruokaa syö 3 aikuista (joista yksi raskaana) ja taapero.
Kommentit (10)
Mikähän vika niissä oikeen on? Herkullisia ne ainakin on. Syömme ne aina ihan ilman keittelyä, tuoreena jopa pensaasta viljelmillä.
Suomeen on tuotu pakastevadelmia joiden kasvuaikaan on käytetty kasteluvetenä ulosteilla saastunutta vettä.
evira kertoo näin
Ulkomaiset pakastevadelmat
Elintarviketurvallisuusvirasto suosittelee käyttämään ulkomaisia pakastevadelmia vain kunnolla kuumennettuina. Eri puolilla maata on esiintynyt toistuvasti norovirusepidemioita, joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista.
Elintarviketurvallisuusvirasto kehottaa kuluttajia ja suurtalouksia tarkistamaan hankkimiensa pakastevadelmien alkuperän ja ruokamyrkytysten välttämiseksi nauttimaan ulkomaiset vadelmat vasta riittävän kuumentamisen jälkeen. Ulkomaista alkuperää olevat pakastevadelmat tulee kuumentaa vähintään 2 minuutin ajan 90 asteessa.
Elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava pakkauksessa, jos alkuperämaan pois jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan. Pakastetut ulkomaiset marjat voivat olla Suomessa pakattuja, joten pelkkä elinkeinonharjoittajan nimen tarkistaminen ei riitä ilman alkuperämaan tarkistamista.
Virukset pääsevät marjoihin saastuneen veden välityksellä. Pakastaminen säilyttää virukset hengissä ja tartuntakykyisinä. Jos marjat käytetään sulatuksen jälkeen sellaisenaan tai ainoastaan niitä lievästi kuumentaen, eivät virukset tuhoudu.
Virusten tutkiminen elintarvikkeista on äärimmäisen hankalaa eikä elintarvikelaboratorioissa ole saatavilla rutiininomaisia menetelmiä virusten todentamiseen marjoista. Menetelmän kehittely jatkuu koko ajan.
Myös muiden ulkomaisten pakastemarjojen kuumennusta suositellaan jos niitä tarjoillaan riskiryhmiin kuuluville kuten vanhuksille, lapsille tai henkilöille, joiden vastuskyky on heikentynyt.
Ihan vastuutonta luottaa siihen että kaikki tajuaa jotakin keitellä. Ei joka mummo ja pappa lue jotain Eviran ohjeita.
riittää. Se luki ihan selvästi tuossa Eviran ohjeessa.
riittää. Se luki ihan selvästi tuossa Eviran ohjeessa.
Mä kiehauttaisin tilkassa vettä ja sitten sen marjamössön laittaisin sinne kermaan.
Tämä kiehautusohje koskee myös kotimaisten firmojen marjoja, kun niissä voi silti olla ulkolaisia marjoja joukossa.
ja lukeeko pussissa, että pitäisi keittää ennen käyttöä? Mielestäni pitäisi lukea, jos ne täytyy keittää ennen käyttöä. Minusta vatut menevät pilalle jos niitä keitetään.
Ihan vastuutonta luottaa siihen että kaikki tajuaa jotakin keitellä. Ei joka mummo ja pappa lue jotain Eviran ohjeita.
Niinkin, että loppuu kotimaistenkin, itse poimittujen marjojen käyttö tuoreena, jos ekinokokki pääsee tännekin leviämään. Taannoin uutisoitiin noista tuontikoirien rokotuksista, ja muistelen että virossa olisi jo kys. loista.
Mikähän vika niissä oikeen on? Herkullisia ne ainakin on. Syömme ne aina ihan ilman keittelyä, tuoreena jopa pensaasta viljelmillä.