Voiko isovanhemmilta pyytää lapsenhoitoapua?
Meille tulossa esikoinen. Molemmat isovanhemmat asuvat 200-300 kilometrin päässä. Ovat eläkkeellä ja kaikki neljä kuusikymppisiä. Kyseessä ensimmäinen lapsenlapsi.
Olemme joutuneet muuttamaan työn perässä toiselle paikkakunnalle eikä meillä ole täällä juurikaan tuttuja.
Kehtaammeko tulevaisuudessa edes toivoa, että isovanhemmat joskus auttaisivat meitä lastenhoitopulmissa? Millainen apu olisi mielestänne sopivaa?
Tuttavilla toinen mummo hoitaa lapset arkipäivät kokonaan? Toisessa tuttavaperheessä puolestaan isovanhemmat eivät osallistu lasten elämään millään tavalla. Olen kuullut, että nykyään isovanhemmat eiväät halua lapsenpiioiksi vaan haluavat käyttää eläkepäivänsä omiin harrastuksiinsa / matkailuun.
Mieheni mielestä meidän pitäisi reippaasti kysyä vaan, että millä lailla kukin mummuista ja papoista haluaa osallistua. Minä hiukan arastelen.
Kommentit (30)
Meidän perheelle kanssa yksi tämmöinen, kiitos!
Hei ihana kysymys!Olen itse (9kk.,2.2v,2.6v ja 4v)mummi ja on todella ollut ihanaa aikaa 4 lapsenlapen hoitaminen.Toisaalta minusta tuntuu että olen liiankin innokas niitä hoitamaan.Asun punkaharjulla ja ajan punkaharju-espoo-mikkeli väliä tämän tästä.Sitä paitsi vanhempienkin pitää saada omaa parisuhdeaikaa jotta jaksavat eteenpäin. jos vanhemmat voi hyvin niin silloin lapsetkin voivat.Olen yrittänyt omille lapsille myös tätä toitottaa,ettei se ole lapsilta pois vaan päinvastoin

Vierailemme puolin ja toisin ehkä noin kerran kuussa. Omat vanhempani ovat aina valmiita vahtimaan lapsia, jos töiltänsä ehtivät. Appivanhemmat taas haluavat vain katsoa lapsia. Eli eivät syötä, ei hoida, ei vaihda vaippoja. Meillä ollessaan vanhempani auttavat esim ruuan laitossa ja ehdottavat välillä, että lähtisimme miehen kanssa vaikka syömään kahdestaan. Appivanhemmat ovat meillä kuin lomalla. Kaikki pitää tehdä heille valmiiksi. Appi saattaa jotain pientä hommaa tehdä, mutta anoppi vain makaa sohvalla vaatimassa palvelua. Olemme pyytäneet heitä vahtimaan lapsia pari tuntia joskus, mutta anoppi on todennut että jokainen hoitaa lapsensa itse. Tarvitseeko edes sanoa, että mieheni sisaruksineen olivat lapsena ajoittain täysin heitteillä? Anoppi ja appiukko olivat omissa oloissaan ja lapset kotona ilman ruokaa, koska eivät tajunneet että lapsille pitää tehdä ruokaa. Kyse oli ala-asteikäisistä lapsista tuolloin.

Sano sille anopille, että meillä ei nyt palvelua ehdi tarjoileen, kun ei ole lastenhoitoapua...
Mielestäni pitäisi voida. Meillä toisten isovanhempien (80km välimatkaa) harrastukset ja oma elämä tuntuu sotkeentuvan pahasti jo siitä että pyytää kahville kerran kuukaudessa. Toisen puolen mummi on aina käymässä ja hoitoapua tarjoamassa (asuu kyllä parin kilsan päässä) :) Enemmän tarjoaa apuaan kun kehtaa vastaan ottaa! Muttei onneksi kuitenkaan tyrkytä itseään :)
Siksi olenkin tyhmä ja vaikea miniä, kun en jaksa appivanhempien pillin mukaan pomppia.
Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Anoppi ei ole meidän perheen eteen laittanut tikkuakaan ristiin, joten en ole myöskään hänelle mitään velkaa.
25
Isovanhempien elämä tuntuu menevän heti sekaisin päiviksi, jos erehdymme pyytämään hoitoapua. Olemme miettineet, että ovat muutenkin alkaneet mökkiytyä ja kotoa lähtemisestä on tullut todella vaikeaa. Esimerkiksi kauppaan lähtö iso operaatio. Vaikka luulisi, että kuusikymppiset olisivat elämänsä vauhddissa. Mutta kun jäivät työelämästä, elämän piiri supistui nopeasti ja kaikenlainen reagointi muuttui äkkiä vaikeaksi.
jos tulee sairaustapaus tai vaikka työmatkaesteitä. Pitkän välimatkan takia ei ole järkevää natista viikoittaista "isovanhempien osallistumista" lastenlasten elämään.
Ennen isovanhemmat kokivat, että heidän tehtävänsä on olla osana lastenlasten elämää. Nykyään isovanhemmat elävät minäminä-elämää, johon lasten perheiden auttaminen ei kuulu.