Millaisella kasvatuksella tulee kiltin tytön syndrooma?

Minä en edelleenkään voi näyttää tunteitani vanhemmilleni jos en halua että he ovat viikon järkyttävän henkkoht. kriisin vallassa.

Kun ekaa kertaa elämässäni 39-vuotiaana (!!) oikeasti möksähdin vanhemmilleni ja kritisoin heitä asiasta joka oli ehkä tyhmä ja lapsellinen kritiikin aihe, mutta ei nyt sentään mitään kovin kamalaa, siitä seurasi noin puoli vuotta kestänyt episodi, jossa vanhempien puolelta peruttiin joulusuunnitelmia ja valvottiin viikkotolkulla öitä eikä puhuttu puhelimessa puoleen vuoteen kuin pakolliset ja olin kuulema kyseenalaistanut koko vanhempieni vanhemmuuden ja KAIKEN.

Meitä on kolme siskosta, jotka on kaikki kasvatettu kynnysmatoiksi. Minä olen rohkea ja vilkas, siskoni ujo ja varautunut, toinen siskoni luova huithapeli. Yhteistä meille kaikille on ylikiltteys, siis se, että emme osaa pitää puoliamme. Tai minulla se ilmenee lähinnä nykyään niin, että pidän aina puoliani verissäpäin ja aggressiivisesti, koska uskon muuten muiden tallovan. Eli normaalisti en osaa suhtautua vieläkään. Äitini vertaili meitä aina toisiimme ja muihin, mikään ei ikinä riittänyt ja koskaan hän ei pitänyt meidän puoliamme ulospäin.

Mun pitäs jo näillä vuosilla päästä pois.. Ei voi missään muualla olla samanlaista katrasta kynnysmattosiskoksia:D

t. huithapeli

tapauksen, jossa tyttöä kuulemma aina kehuttiin kiltiksi tytöksi ja odotettiin olevan kiltti ja avulias koko ajan. Tästä tuli sitten tällainen kiltti tyttö-syndroomainen.



Itse sitten oli niin traumasoitunut asiasta, että ei voinut omia lapsiaan kutsua kiltiksi, etteivät vaan luule, että heidän täytyy olla kilttejä koko ajan. Lapset jotenkin oppivat, että saavat olla ihan minkälaisia vaan ja aina lellitään. Ja heistä kasvoi sellaisia, että ajattelevat vain itseään, eivät oikeen ymmärrä, että omat tekonsa vaikuttavat muihin. Ehkäpä ovat tottuneet siihen, että saavat käyttäytyä muita kohtaan ihan miten vaan.



Joku kultainen keskitie varmaan paras.

5YLXBV xbntigybgwlk, [url=http://whsilzttgcjn.com/]whsilzttgcjn[/url], [link=http://gsfdpfviawem.com/]gsfdpfviawem[/link], http://aamnblenlvhq.com/

Eiköhän se kiltteyden muotoutuminen riipu sekä perimästä (temperamentista) että kasvatuksesta. Kovin itsetietoiselle ja temperamenttiselle tarvitsee varmaan pistää kovemmin rajoja, kun taas hyvin "vaatimatonta" luonnetta kannattaa kannustaa omiin mielipiteisiin jne.



Mutta kun kasvatuksesta puhutaan, niin tosiaan tuttuja juttuja tässä ketjussa oli. Oleellisimpia juttuja on juuri se, että aikuisen ei pidä saada mitään kriisiä lapsen tunteista. Kukaan läheinen aikuinen ei oikein osannut kohdata lapsen (tai kenenkään) negatiivisia tunteita. Toisen ihmisen negatiivisista tunteista loukkaannuttiin, ne siis otettiin henkilökohtaisena loukkauksena sen sijaan, että ymmärrettäisiin niiden olevan sen toisen ihmisen tunteita. Ylipäänsä tunneilmapiiri oli painostava ja estynyt. Ja tosiaan aikuiset oman tunne-elämänsä kanssa lapsen tasolla. Ei esim. otettu omasta ilmaisusta vastuuta, toista kyllä osattiin kritisoida vääränlaisista tunteista, mutta itsessä ei koskaan ollut vikaa.



Selkään en koskaan saanut tai mitään sellaista; ei tarvinnut edes, koska olin niin pakokauhuisen kiltti ettei ollut pelkoa että tekisin mitään väärää. Jos joskus pelkäsinkin tehneeni jotakin väärin (esim. koulussa jokin kielletty juttu johon koko luokka osallistui), käytin yöni itkien ja rukoillen etten ns jäisi kiinni. En edes tiedä mitä pelkäsin niin paljon. Jotenkin vaan tuntui, että pienikin paheksunta muiden ihmisten taholta tuhoaisi minut täysin. Pelkäsin paheksuntaa kuin maailmanloppua.



Selviytymisstrategia elämässäni oli (ja ehkä jollakin tasolla on edelleen) olla mahdollisimman miellyttävä, huomaavainen, sopeutuvainen, ihana ja mukava, varsinainen perseennuolija siis. Opettajat rakastivat minua. Ihme juttu, etteivät hekään osanneet nähdä siitä kiltteydestä sitä toista puolta. Pikemminkin kiltteydestä aina palkittiin. Olin muka niin kauhean fiksukäytöksinen ja muut huomioonottava, vaikka oikeasti vain yritin selviytyä ettei kukaan olisi tykkäämättä minusta (eli tuhoaisi minua).



Joku kuvasi tuolla ylempänä tosi hienosti asiaa näin "Se on vähän niinkuin ettei ole olemassa. Ja sitten yrittää olla olemassa jollakin tavalla- helpoin niistä on kiltteys- miellyttäminen- koska jos olet muuta on annettava toiselle vastusta, mutta ei voi antaa vastutsa kun ei ole itselleen olemassa."



Ydin on juuri tuo, että ei voi antaa muille vastusta jos ei ole itselleen(kään) olemassa. Olemassaolon kokemus tulee mun mielestä juuri siitä, että on kosketus omiin tunteisiin ja hyväksyy ne. Mä aloin ensimmäisen kerran todella olemaan olemassa joskus vähän päälle parikymppisenä, kun ihminen (melko vieras) josta pidin loukkasi minua inhottavalla kommentilla pahasti. Tämä henkilö oli oleellisella tavalla erilainen kuin minun lapsuuteni aikuiset, hän oli niin vahvan oloinen että ensimmäistä kertaa kykenin tuntemaan puhtaasti OMAA tunnettani, valtavaa ITSEPUOLUSTUKSESTA nousevaa tervettä vihaa. Uskalsin vihata tuota ihmistä täysillä, ja silloin tuntui kuin olisin Muumien Ninni joka muuttui näkyväksi. Muutuin tuolloin aivan eri tavalla olemassa olevaksi myös itselleni. Ensimmäistä kertaa tuli sellainen todella vahva olemassaolon kokemus. Se vahvistaa uskoani siihen, että a) ylikiltteyteen liittyy oleellisesti kyvyttömyys puolustautua (tai oikeastaan edes tuntea tarvetta siihen!) b) kykyyn puolustautua tarvitaan tervettä vihaa c) tervettä vihaa ei saa vaientaa paheksuen ja moittien.



Täytyy siis tosiaan erottaa se tunne ja käytös. Voi olla aivan hirveän vihainen, mutta silti ei ole pakko käyttäytyä murhanhimoisesti.

Lisään vielä, että se terve viha on ikään kuin suojaava kilpi, jonka ansiosta ikävät kommentit tai hyökkäykset eivät uppoa kuin kuuma veitsi voihin ja haavoita pitkäaikaisesti. Ennen terveen vihan tuntemista minulla ei ollut muuta mahdollisuutta selviytyä kuin yrittää saada kaikki pitämään minusta, sillä jos joku ei olisi pitänytkään, se olisi haavoittanut täysin suojaamatonta ja heikosti havaittavaa minääni vakavasti, aiheuttaen jopa masennusta. Se on hirveää olla niin suojaton. Se terveen vihan kilpi suojelee omaa olemassaoloani, se liittyy olemassaoloni oikeutukseen. Jos sitä kilpeä ei ole, iskeytyvät negatiiviset hyökkäykset suoraan sisimpääni tuhoten sitä vakavasti.



Tämä liittyy nimenomaan siihen lainaamaani kommenttiin, että jos et ole itsellesi olemassa niin et voi antaa vastusta muille. Ei sinussa ole mitään, mikä sitä vastusta antaisi.



t. edellinen pitkän viestin kirjoittaja