Mitä sitten tehdään kun ikää on 40...

Kun saan lapseni ulos kotoa (kyseessä jo aikuinen ipan) alan todella matkustelemaan ja elämään itselleni.Olen tyyppillinen Äiti ensiksi tulee lapset, sitten isäntä ja koira ja sitten vasta minä itse, kun se aika tulee (toivottavasti jo kohta) niin alan todella ajattelemaan mitä minä haluan.

esim kirjoittaa kirjoja ja ostaa ja remontoida mummonmökin. Pieniäkin asioita listalla miljoona. En ole edes kokopäivätöissä, mutta silti vaikea löytää kaikkeen aikaa. Vanhojen huonekalujen metsästys on myös mun intohimo. Ja lasten kanssa puuhailu mm leipominen. Akvaarioharrastus on myöskin. Erilaisten blogien yms seurailu (lähinnä yhteiskunnallisten teemojen joskus myös sisustus)



Eikö sulla ole intohimoja? Mä olen niin kiinnostunut vaikka mistä, että ihan hätää kärsin kun aika ei kaikkeen riitä :)

Ja kuopus vielä alle kouluikäinen, että en ole vielä niin "vapaa" kuin ap.

Lasten kuskaamisten välissä pikapanoja :)

Meille tuli tosin pitkän odotuksen jälkeen se iltatähtikin kun olin 42v joten vauhtia riittää vieläkin - on nyt jo koululainen.



Ihania matkoja kahden miehen kanssa, kipinä on voimissaan ja kiinnostusta riittää yhteisiin asioihin runsaasti! Yksi talo on rakennettu tuon jälkeen ja toista suunnitellaan.... toiveissa myös jossain vaiheessa siirtyminen enemmän tai vähemmän ulkomaille.



On aikaa lukea ja keskustella asioista, seurata maailman menoa.... vaikka työt vie edelleen 8-12h päivästä.



Ihania tapaamisia ystävien ja ystäväperheiden kanssa hyvän ruuan parissa, tämä tulee aina vain tärkeämmäksi!!



n50

Oon siitä lukenut, mutta itse olen vasta 38-vuotias ja parin vuoden päästäkin omat lapset on vielä ihan pieniä, joten oon tuossa elämänvaiheessa vasta viisikymppisenä.



Mutta mua kiinnosti tää ketju, koska itse kyllä odotan, että kunhan lapset kasvaa, niin ehtii taas tehdä töitäkin, harrastaa, sisustaa, viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Mun on vaikea kuvitella, että mulle tulisi tuollaista tyhjyyden tunnetta, mutta tietenkin elämä voi yllättää ja voin olla ihan täysin väärässäkin. Ja ainahan kaikkea voi sattua ja tapahtua.



Mutta nyt pikkulasten kanssa on tylsää se, ettei ehdi tekemään töitä, vaikka sekin olisi todella kivaa (mies tekee paljon töitä, joten minä oon kolmen kanssa kotiäitinä, satunnaista apumiehenä oloa harrastan työkseni). Harrastuksista oon luopunut lähes kokonaan, miehen kanssa ei olla ikinä ehditty harrastamaan yhdessä, lasten kasvaessa sekin olisi ihanaa (Saatiin lapsia pian tutustumisen jälkeen). Kodin sisustaminen on nyt sellaista, että ikinä ei ehdi saada valmista, kun shoppailemaan ei pääse ilman lapsenvahtia ja itsekin haluaisin tehdä sisustustekstiilejä ja -töitä, mutta sellaiselle ei nyt todellakaan ole aikaa.



Eli odotan, että pääsen toteuttamaan itseäni muissakin asioissa kuin tässä lastenhoidossa. Toivottavasti tuo neljänkympin kriisi ei ole tulossa ainakaan kovin kovana. Nyt en ainakaan näe miksi tulisikaan.

KUn ei sitä vauvaakaan tänne enää kuulu. Töissä käyn pakosta, mtuta en saa siitä tyydytystä.



T. 44v

lisätä liikunnan harrastamista, tehdä käsitöitä, kokkailla ja muutenkin elää hitaammin ja laadukkaammin.

Nuorena olin liian ujo ja arka kokeilemaan monia asioita. Nyt kun alkaa olla tuota ikää, niin voisi lopulta uskaltautua vaikkapa autokouluun...ja jos ei sinne, niin pääsisinköhän lentokurssille?



Japanin kielen alkeetkin olisivat aika mielenkiintoiset oppia. Jos haluaa jotakin helpompaa hauskaa, voi aloittaa viron kielen opinnot.



Ja koko avara maailma on matkustamatta. Tähän asti olen kulkenut lähinnä vain täällä Euroopassa. Maailma on täynnä nähtävää.



Suomessakin riittää kohteita. Lapissakaan en ole vielä käynyt.



Tietysti jos työ ja lasten harrastukset vievät kaiken ajan ja voimat, niin sitten pitää vielä odottaa, kunnes lapset ovat niin vanhoja, etteivät tarvitse apuasi.

Lapset on jo tosiaan isoja,toinen täyttää 20 ja toinen 13 tänä vuonna. Olen harkinnut,että ryhtyisin opiskelemaan,tai sitten hankin koiranpennun.

vaikka meilla onkin viela yksi alle kouluikainen kotona. Kai taa on sitten sen 4-kympin kriisi, tai jotain. Ja eikohan se tasta valkene. Mulle (parhaimpina paivina ainakin) tyo on kylla palkitsevaa ja haastavaakin, monesti tosin myos turhauttavaa. Ja lapset ovat suuri ilon lahde, olivat sitten isoja tai pienia. Mutta joo, tuntuu etta kaikki tavoitteet on tavallaan saavutettu (opinnot, tyopaikka, lapset, oma talo) eli mihin tassa nyt sitten oikein "pyritaan" vai osataanko lopettaa pyrkiminen ja vaan nauttia elamasta?

sun elämässä sitten ollut sisältöä ennen lapsia?

Lasten harrastukset vievät illat, toki itsekin on kiva käydä liikkumassa jos jossakin välissä ehtii.



Lähinnä viikonloppuisin jää sitten aikaa joskus käydä vaikkapa miehen kanssa kahdestaan ulkona syömässä tai leffassa tai jossakin, nyt jo pääseekin kun ei tarvitse miettiä lapsenvahtia.



Nykyisin on toki ihan kivaa olla vaan viikonloppuna kotonakin ja syödä jotain hyvää, nauttia viiniä ja katsoa vaikka leffaa. Matkustelu on jo tosi kivaa kun lapset ovat omatoimisia.



Mutta ei tässä kauheasti ehdi sisältöä miettiä, se aika tulee sitten ehkä myöhemmin. nyt tämä on vaan päivästä toisen selviämistä ja jatkuvaa kiirettä.

ja oma, ellet liikaa ole käpertynyt lapsiin ja äitiyteen...

Mulla se juttu on musiikki.

vielä jaloissa pyörii, vaikka olen jo yli 40v.

ja huomata, että eivät vaadi enää kokopäiväistä peräänkatsojaa. Paljon aikaa minulla kuluukin lasten koulu/harrastus/kaverikuvioiden pohdintaan. Mutta aikaa jää silti paljon ja kun ihmisella on vain yksi elämä...



...lähinnä tuntuu siltä, että kaikki on nähty, koettu ja jopa ajateltu valmiiksi...



ap

sua nuorena kiinnosti? Eikö kuitenkin ole parempi, että on kiinnostunut mistä tahansa, kuin ei mistään (muusta kuin lapsista), kuten nyt tilanteesi on?

Sen verran kauan on tätä viimeisintä yritetty. Yrittäminen on hirveän kuluttavaa ja turhauttavaa. Ja jotenkin estää uusien mahdollisuuksien ajattelua.

Kiva vaihe kun lapset jo harrastaa ja saa osallistua innolla niihin hommiin: kuskata, kannustaa ja kustantaa. Miehen kanssa pystyy paremmin yhdessä tekemään juttuja esim. lenkkeilemään, hiihtämään kun lapset voi jo jättää keskenään. Iltasella kiva istuskella telkkarin äärellä, jutella ja suunnitella vaikka tulevia lomamatkoja



Tätä tämä elämä nyt on ja siitä pitää nauttia!

Lapset jo niin isoja, että ovat muuttaneet kotoa pois. Molemmat asuvat omillaan. Toinen jo perheellinen ja toinen opiskelee.

Vietämme paljon aikaa iltaisin miehen kanssa kaksin. Pelaamme, sekstailemme, käymme kävelyillä, syömme hyvin.

Voetämme aikaa myös lasten ja lastenlasten kanssa.

Tämä on elämän parasta aikaa.

Vietämme aikaa myös yksin ilman puolisoa. Ystävien ja omien harrastusten parissa.

Ikää meillä 40v ja 41v.