Kehitysvamma johtaa yhä useammin aborttiin

ja sitä että menee se siinä kuin muutkin lapset, kaikki lapsethan tarvitsevat apua enemmän tai vähemmän.

Surullisinta on minusta keski-ikäisten ja sitä vanhempien vammaisten tilanne. Vain harva vammainen pystyy asumaan täysin itsenäisesti, suurin osa kaipaa päivittäin apua. Vammaiselle on hyvin vaikea se tilanne, kun omat vanhemmat ei enää jaksakaan ja vammaisen on pakko siirtyä laitokseen. Monella ymmärrys on lapsen tasoa ja hylätyksi tulemisen tunne on valtava. Vielä yksinäisempää on sitten kun vanhemmat kuolevat. Laitoksissa on vaikka kuinka paljon ikääntyneitä vammaisia, joita kukaan ei käy katsomassa. Ei esim. ole sisaruksia tai sisarukset asuvat kaukana ja vaivautuvat paikalle hyvin harvoin jos ollenkaan.

tehdä päätös sen perusteella, kokeeko jaksavansa vammaisen lapsen kanssa vai ei.

on niin vaikea, ettei siitä kukaan ulkopuolinen voi sanoa mitään. Päätti perhe tehdä abortin tai ei, he ovat oman tilanteensa ainoat todelliset asiantuntijat ja heidän lähipiirinsä tulee tukea heitä päätöksessä, hyväksyä se.

En osaa sanoa mitä tekisimme, en osaa spekuloida enkä teoretisoida tällä asialla.

että perheet abortoivat lapsia sen perusteella että hoitohenkilökunta antaa ymmärtää sen olevan parempi ratkaisu.



Meistä kukaan ei voi sanoa vaikeavammaisen puolesta, onko hänen elämänsä elämisen arvoista. Tiedän, että moni asettaa itsensä jumalaksi ja kuvittelee että voi luokitella puhe- ja liikuntakyvyttömän lapsen elämänilottomaksi raadoksi.



En tiedä mitä tekisin, mutta jos odottaisin downia, en tekisi yhtään mitään muuta kuin alkaisin harjoitella tukiviittomia, mutta jos lapsella olisi jotain todella vakavaa, en pysty etukäteen sanomaan mitä tekisin.



t. vammaistyössä 12 vuotta

että perheet abortoivat lapsia sen perusteella että hoitohenkilökunta antaa ymmärtää sen olevan parempi ratkaisu.

Mitä olen kuullut, niin kommentit sairaalassa sikiötutkimusyksikössä eivät kannusta raskauden jatkamiseen ja vielä syntymän jälkeenkin voi joutua kuulemaan kummastelua valinnastaan, jos siis lapsen päättää pitää. Päätös kumpaankaan suuntaan ei varmasti ole helppo ja vanhempien päätöstä pitää kunnioittaa.

onko lapsi vammainen vai terve joten sen jälkeen ei todellakaan enää abortoida tervettä lasta vahingossa!

ei tarkempia kromosomeja. Todellisuudessa kaikki pahimmat vammat jäävät sikiötutkimuksissa huomaamatta eikä mikään tutkimus takaa tervettä lasta

koska sikiöllä todettiin niskaturvotusta turhan paljon. Päätös jo pelkästä punktioon menosta tuntuu ylivoimaiselta, koska siihen liittyy keskenmenoriski. Olen koittanut miettiä, olisinko valmis keskeytykseen mikäli lapsella todetaan kromosomihäiriö, enkä todellakaan tiedä vastausta. Välillä ajattelen, että jos kyseessä olisi down, en tekisi keskeytystä. Välillä taas ajattelen, että en kuitenkaan voi tietää vamman astetta ja elämä voisi muodostua kohtuuttoman raskaaksi koko perheelle.



On helppoa spekuloida tilanteella, jossa ei itse ole ollut - on joko terveitä lapsia tai vammainen lapsi on syntynyt ns. yllätyksenä. Ne omat tunteet saattavat kuitenkin heitellä puolesta ja vastaan, rationaalisen ja irrationaalisen välillä, eikä päätös sitten olekaan yksiselitteisen helppo.



Tässä vaiheessa voi tietenkin kysyä, onko mitään järkeä osallistua seulontoihin, jos oma kanta keskeytykseen ei ole selvä. Tieto lisää tuskaa ja tavallaan olisi "helpompaa" antaa kohtalon päättää, kun arpa on heitetty ja raskaus on alkanut. Ja kaiketi ne vaikeimmat päätökset liittyvät lieviin tai keskivaikeisiin vammoihin, tuskin moni tieten tahtoen haluaa jatkaa raskautta jossa lapsen ei kertakaikkiaan selviä hengissä esim. kohdun ulkopuolella.



Aika moni vihjailee näissä keskusteluissa, että keskeytys liittyisi lähes rodunjalostusoppien mukaisiin ihanteisiin täydellisestä ihmisestä. Minusta aika sydämetön ja suppeakatseinen näkökulma. Eiköhän raskaudet keskeytetä pelon vuoksi: elääkö lapsi vain hetken syntymän jälkeen, kärsiikö hän kipuja, joutuuko hän olemaan perheestä erossa esim. sairaalassa, jääkö sisarus tarvitsemaansa huomiota ja läheisyyttä vaille jos vamma on vaikeahko ja vaatii paljon voimavaroja, miten käy parisuhteelle ja sitä myöten koko perheelle, miten minä selviän henkisesti, murrunko sairaan lapseni kärsimyksen edessä.



Empatia olisi toivottavaa näissä tilanteissa, en kertakaikkiaan ymmärrä ketä tuomitseminen ja tuomitseminen nimenomaan oman mututuntuman perusteella palvelee. En ole koskaan kuullut kenenkään vanhemman kertovan, että keskeytin vammaisen lapsen elämän, koska minun idylliini ei sovi erilainen lapsi.

Geneettisissä keskeytyksissä ei aina ole kyse siitä, tulisiko sikiön elämä olemaan elämisen arvoista. Usein ei tule olemaan mitään elämää, raskausaikana pystytään tutkimaan jos sikiöllä ei ole esimerkiksi lainkaan mahdollisuuksia elää kohdun ulkopuolella.



Minä en lähtisi tuomitsemaan keskeytyksen kokeneita, enkä kehitysvammaisen lapsen tietoisesti synnyttäneitä vanhempia. Se on jokaisen perheen henkilökohtainen asia, eikä sitä kevein perustein tehdä kumpaankaan suuntaan.

Ja vastaus ap:n kysymykseen on kyllä, abortoisin. Vaikk veli onkin rakas, on häollut raskas taakka perheessämme.

ajatellen muita lapsia, omaa jaksamistani ja sitä että perheessä on jo sairas lapsi, kyllä tekisin abortin, ihan miettimättä. Koska jos alkaisin sitä miettiä sen enemmän, sitä kauemmin sitä venyttäisin ja voisi olla etten tekisi koko aborttia ja siitä kärsisi syntyvän lapsen lisäksi myös koko perhe ja yhetinen hyvinvointi.

Mulla kaveri, jolle abortti Downin takia, mutta mitään Downia ei ollutkaan...Muistaakseni kirjoitan siitä blogissa abortti.blogspot.com - Kadun aborttiani. Keskustelua abortista ja elämästä.

T. aborttibloggari

Kuinkas se sitten abortin jälkeen tutkittiin? en taida uskoa tuota juttua.

lapsia ja aikuisia melkein 30 v.

Nuorena ja naivina olin sitä mieltä, että en missään nimessä tekisi aborttia.



Mutta työkokemuksen lisäännyttyä ja seurattuani perheiden elämää vuosikymmenien ajan, on mielipide muuttunut radikaalisti.



Ja lapsivesipunktio ei todellakaan takaa tervettä lasta.

kehitysvamma ei ole sama kuin kuolemantuomio. Vaivaa siitä toki voi olla mutta ei saa olla semmonen kermaperse, ettei kestä lainkaan sairaita ihmisiä.

kehitysvamma ei ole sama kuin kuolemantuomio. Vaivaa siitä toki voi olla mutta ei saa olla semmonen kermaperse, ettei kestä lainkaan sairaita ihmisiä.

Puhu vasta sitten kun asia on omakohtainen ja sinulla on kokemusta asiasta.

Saatiin tietää lapsen sydänviasta rakenneultrassa ja 21 trisomiasta lapsivesipunktion jälkeen rv 24. Ei tehty aborttia.

jatkuvasti tulee juttuja äideistä joille sanottu että lapsi kehitysvammainen ja silti syntynyt terve lapsi.

kehitysvamma ei ole sama kuin kuolemantuomio. Vaivaa siitä toki voi olla mutta ei saa olla semmonen kermaperse, ettei kestä lainkaan sairaita ihmisiä.

Puhu vasta sitten kun asia on omakohtainen ja sinulla on kokemusta asiasta.

Jotain siinäkin oppii ja näkee kun työkseen vammaisia hoitaa ja omaisia kuuntelee.

nähnyt, kuinka uupuneita äidit ovat ja muut sisarukset oireilevat vielä aikuisena, ettei heille jäänyt aikaa.

Minäkin olen tehnyt työtä ja olen tosiaan sitä mieltä, että ymmärrän jos joku tekee abortin.

kehitysvamma ei ole sama kuin kuolemantuomio. Vaivaa siitä toki voi olla mutta ei saa olla semmonen kermaperse, ettei kestä lainkaan sairaita ihmisiä.

Puhu vasta sitten kun asia on omakohtainen ja sinulla on kokemusta asiasta.

Jotain siinäkin oppii ja näkee kun työkseen vammaisia hoitaa ja omaisia kuuntelee.

varma.

juuri siksi, että en halua tietää. En usko, että pystyisin tekemään aborttia. Mutta ymmärrän hyvin jos toiset tekee. Tunnen perheen, jossa on down-aikuinen.



Mutta toisaalta mietin, että mikään ei takaa lapsen terveyttä. synnytyksessä voi tulla hapenpuutetta ja punktiossa terveeksi todettu lapsi voi ollakin siksi pahasti cp-vammainen. Tai lapsi voi sairastua aivokalvontulhedukseen ja siksi tulla cp-vammaiseksi.

tai saada rokotteesta vaikean narkolepsian.

tai mitä vaan.