Sikapiikkiä ei olisi pitänyt antaa lapsille!! Lukekaa!
Kommentit (219)
MAHAHAAAAAAA!
T: Äiti jonka perheessä ei ketään rokotettu ja joka sai suu väärällään perustella päätöstä.
Huom. Sunnuntai suomalainen tai iltalehti eivät ole mitään lääketieteellisiä julkaisuja, vaan samat paskalehdet haluavat otsikoita ja lukijoita itselleen, jotka nämä lapsensa hengen- ja terveyden vaarantaneet idiootit haluavat väkisin uskoa totena. Uskovat kaiken muunkin olevan pelottavaa propagandaa.
Samat paskalehdet uutisoivat kovasti sikaflunssan vaarallisuudesta ja kehottivat ihmisiä piikille. Samaa mieltä olen, paskajournalismia eikä tuo piikile kehotus tullut mistään lääketieteellisestä julkaisusta. Eihän sikapiikkiä edes oltu lääketiteellisesti testattu ennen kuin suomessa ja kansalaisilla.
Minulla kesti huonoa oloa parisen viikkoa, esikoinen sairasti kaksi päivää, mies yski viikon verran ja kuopus sairasti viikon. Minä ja lapset siis riskiryhmää ja tällä selvittiin.
Ei ollut ollenkaan yhtä paha kuin peruskausi-influenssa.
Lapsellisia ja ala-arvoisia kommentteja antaa THL:n lääkäri.
'Vuosi sitten oli vallalla tieto, että sikainfluenssa on vaarallinen juuri nuorille. Silloin ei ollut vielä aihetta epäillä rokotteeseen liittyvän vakavia haittavaikutuksia", Kilpi kertoo.'
Mikä on se uusi tutkimustieto, joka on nyt viimeksikuluneen vuoden aikana muuttanut Kilven mielipiteen? Mitään tutkimuksia rokotteen mahdollisista haittavaikutuksista ei ole uutisoitu ja rokotusten yhteydestä narkolepsiaan ei ole vielä mitään näyttöä, ainoastaan ajallinen yhteys.
Kilven kommenttien perusteella näyttää siltä, että THL:llä on ollut täsmälleen samat tiedot kuin nyt käytössään silloin, kun nuo päätökset rokottaa mylös lapset pandemrixillä tehtiin. Miksi silloin niitä tietoja ei uskottu ja miksi hurskastellaan nyt? Siis mitään uutta tutkimustietoa ei Pandemrixin haittavaikutuksista ole kuluneen vuoden aikana tullut. Suositukset perustuvat siis suosituksia antavien lääkäreiden tuntemuksiin. Ei hyvää päivää.
siellä ole sairastuttu narkolepsiaan pilvin pimein. Oikeasti, MISTÄ thl olisi voinut tietää?
siellä ole sairastuttu narkolepsiaan pilvin pimein. Oikeasti, MISTÄ thl olisi voinut tietää?
MISTÄ thl olisi voinut tietää?
Ei mistään. Silti THL esiintyi ja antoi ohjeita kuin olisi tietänyt jotain. Olisi kannattanut olla hiljaa ja antaa viisaampien kommentoida. Esim niiden, jotka eivät tuota rokotetta lapsille suositelleet.
Jätin molemmat lapset rokottamatta.
Tieto vaikutti niin epämääräiseltä.
Tuliko heille hyvä mieli jotka syyllistivät ne jotka jättivät lapsensa rokottamatta? Minullakaan ei ollut kristallipalloa ja siksi jätin lapseni rokottamatta. Sain kuulla läheisiltä ystäviltä kuinka olen vastuuton erikoisuudentavoittelija.
Kuitenkin päätös oli minullekin vaikea, eihän kukaan äiti halua lapselleen ongelmia tahallaan aiheuttaa. En kuitenkaan sorru arvostelemaan niitä jotka lapsensa rokottivat!
Enpä antanutikaan. Jätin molemmat lapset rokottamatta.
Tieto vaikutti niin epämääräiseltä.
lastemme lääkäri sanoi, että ei kannata rokotuttaa lapsia, eikä aikuisia.
niin vahva tunne siitä että tuo rokote ei ole hyväksi että jätin sen antamatta vaikka sainkin lievää syyllistystä siitä syystä kokea läheisiltä. Mutta kiva huomata että kannatti luottaa omaan vaistoon tuosta asiasta huolimatta yleisestä mielipiteestä. Tämä kyllä kannustaa pitämään oman pään jatkossakin eikä seuraamaan massaa.
eli niillä vanhemmilla,jotka rynnivät ja etuilivat jonojen ohi,ja röyhkeästi vaativat saada piikkin etunenässä lapsilleen,vaikkeivät kuuluneet riskiryhmään. harmi vaan,että se ahneus saattaa kostautua heidän lapsilleen.
no,jos heidän lapsensa sairastuu esim. narkolepsiaan,toivottavasti nuo vanhemmat miettivät tekosiaan,omaa röyhkeyttään ja syyllistävät itseään koko loppuelämänsä ajan.
onnea heille mietintöihin.
ja muut vanhemmat pilkkasivat ylihysteeriseksi...
Meidän lapset oli ainoat, jotka ei koulussa vauhkoina jonottaneet rokotetta, vaan ilmoitin, että ei anneta, koska asiallista tietoa ei kerran ole tarjolla.
2
eli niillä vanhemmilla,jotka rynnivät ja etuilivat jonojen ohi,ja röyhkeästi vaativat saada piikkin etunenässä lapsilleen,vaikkeivät kuuluneet riskiryhmään. harmi vaan,että se ahneus saattaa kostautua heidän lapsilleen. no,jos heidän lapsensa sairastuu esim. narkolepsiaan,toivottavasti nuo vanhemmat miettivät tekosiaan,omaa röyhkeyttään ja syyllistävät itseään koko loppuelämänsä ajan. onnea heille mietintöihin.
niin vahva tunne siitä että tuo rokote ei ole hyväksi että jätin sen antamatta vaikka sainkin lievää syyllistystä siitä syystä kokea läheisiltä. Mutta kiva huomata että kannatti luottaa omaan vaistoon tuosta asiasta huolimatta yleisestä mielipiteestä. Tämä kyllä kannustaa pitämään oman pään jatkossakin eikä seuraamaan massaa.
Jotenkin vaan en luottanut rokotukseen joka on kehitetty niin pikaseen ja ilman varmuutta yhtään mistään, turvallisuudesta tai toimivuudesta. Ketään meidän perheestä ei rokotettu.
otti sitten rokotteen tai ei. Kukaan ei varmaan halunnut lapselleen mitään tautia.
Meni vain hysterian ja lauman mukana.
Ne jotka ajatteli jätti rokottamatta.
viime vuonna, niin tänä talvena sikainfluenssalta suojautuakseen pitäisi rokottaa uudelleen. (Ja enää rokotetta ei anneta.) Influenssa-rokotteet ovat kausittaisia ja otettava joka vuosi uudelleen.
En ottanut rokotetta viime talvena, koska olin raskaana ja ajattelin ettei yksi kausi ole sen arvoinen. Tutkimaton rokote ja niin moni arkisempikin asia, tuote ja lääke on raskaana kielletty. Painostettiin kyllä monelta suunnalta ja pidettiin itsekkäänä, kun en suojaa lasta.