Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusaamisesta asiaa.. (ei meidän lapsi, mutta..)
27.01.2011 |
Olen tässä nyt joutunut pohtimaan koulukiusaamiseen liittyviä asioita viime aikoina monelta kantilta.. ekaluokkalainen poikani tuli kotiin koulusta itkien ja kertoi, että isommat tytöt (4 tyttöä) olivat koulumatkalla vieneet hänen pulkkansa, täyttänyt repun lumella ja heittelemällä luistinkassin pitkin hankia. Ja koska poika kertoi, että kyseessä oli jo kolmas kerta, otin yhteyttä kouluun. Koulu toimi asiassa erinomaisesti ja sen puoleen ei kyllä ole mitään moitittavaa.. Ihmettelinkin, kun nämä tytöt sitten tulivat kotiovelle pyytämään anteeksi, (hienosti muuten toimittu) niin jokaisen lapsen vanhempi puolusteli sitä omaa muruaan, että "eihän se meidän Jonna tuollaista, mutta kun sen Jessican kanssa aina tulee hölmöiltyä.." Ja Jessican äiti samalla laululla, eihän se Jessica..
Toisen kerran kiusaajina toimivat veljeni tyttäret kavereineen. He olivat kaataneet joitain tyttöjä lumihankeen ja antaneet näille toisille tytöille lumipesut ja haukkuneet vielä päälle. Tyttöjen kavereiden äidit syyttävät nyt koko tapahtumasta veljen tyttöjä ja on kieltänyt enää leikkimästä veljen tyttöjen kanssa..
Siis mitä helv..? Kotona ei sitten suostuta ottamaan ollenkaan vastuuta näistä omista lapsista ja heidän tekemisistä, vaan heitetään syyt aina toisten niskoille. Ei voi kun ihmetellä mitä lapsi oppii tuollaisesta? Juu, ei kukaan (tai moni) yksin lähde ketään kiusaamaan ja seurassa tyhmyys tiivistyy, mutta miksi ihmeessä se syy silti pitää yrittää vierittää aina toisen lapsen kontolle? Lapsihan oppii tuossa, että ei joudu ikinä kantamaan itse vastuuta tekemisistään, kun pääsee luistamaan rangaistuksesta, koska se kaveri onkin se oikea "pahis". Eihän meidän pikkuprinsessa mitään tekisi.. Moni äiti yllättyisi, kun tietäisi miten nuokin tytöt siellä "kylillä" käyttäytyy ja minkälaista kielenkäyttöä heiltä kuulee. Ja näin kännykkäaikaan on hirvittävää lukea niitä vi*un läski lehmä -viestejä, kun ei toimitakaan aina niin kuin toinen tahtoo.
Siis vanhemmat, vaikka se lapsi kotona olisi kuinka kiltti, niin uskokaa pois, kaikkea lapsen kertomaa ei kannata uskoa. Ja opettakaa myös, että jos et halua olla kiusaamisessa mukana, niin häivy paikalta ja kerro aikuiselle. Jos hihittelet vieressä kun toista kiusataan, olet siltikin kiusaaja ja yhtälailla syyllinen. Ärsyttää todella paljon, kun vanhemmat eivät näe lastensa läpi. Ja vaikka se pahalta tuntuu, että oma lapsi kiusaamiseen syyllistyy, niin se ei tee vielä sinusta "huonoa vanhempaa", mutta oikealla tavalla tilanteeseen puuttuminen (eli ei syytetä vain niitä toisten lapsia) tekee sinusta ainakin minun silmissäni rohkean ja kaukaa viisaan.
Se, että lapsi joskus kiusaa, ei ole vielä maailman loppu, mutta se, että lapsi ei ymmärrä sitä, että JOKAINEN KIUSAAJA tekee sen OMALLA VASTUULLAAN ja omaa "tyhmyyttään". Ei siinä auta kaveria syyttää pelkästään. Asia on toinen jos joku tyyliin väkivalloin pakottaa lapsesi kiusaamaan, silloin voidaan miettiä sitä syytä kaverissa. Mutta valtaosa näistä kiusaamistapauksista on kyllä ihan yhdessä "sovittuja" juttuja, joista vastuu kuuluu kaikille osallistujille.
Anteeksi vuodatukseni, aihe on vaan nyt niin ajankohtainen, että oli pakko avautua. Mielipiteitä ja keskustelua saisi toki syntyä.
Kommentit (6)
"Ei meidän Jori ainakaan ole tehnyt mitään"
Terkevät lapselleen hallaa... JA osa selittelee ulkopuolisille noin mutta kotona huutaa lapsille kuitenkin. Eli yritetään pitää jotain imagoa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ollenkaan ihme, että omastaan ei uskota tai haluta uskoa, aikuisetkin ovat erilaisia. Meillä tämä aihe on myös tapetilla jälleen ja niitä nyt taas selvitellään. Kunpa lapset olisivat aikuisia parempia, mutta unelmaelämässä vain, fakta on, että tämä on tällaista, jatkossakin, kukaan, ei koskaan, voi kitkeä kiusaamista. Siis täysin.
Silti olemme lapsillemme "velkaa" sen että yritämme poistaa epäoikeudenmukaisuutta. Itse muistan lapsuudesta, kuinka minua pidettiin kovin kilttinä aikuisten keskuudessa. Muistan silti osallistuneeni seiskalla yhden tytö "nörtittelyyn" ja muistan sen vieläkin.
Tämän tytön äiti soitti meille kotiin ja meidän vanhemmat olivat minulle vihaisia. Päälimmäisenä muistan kuitenkin sen, että äitini ei ikinä uskonut, että minä olisin kyennyt kenellekkään tuolla tavoin tekemään ja, että naapurin tyttö on minulle huonoa seuraa. Ja osittain tietysti näin olikin, en olisi kiusannut sitä tyttöä yksin, mutta rehellisyyden nimissä, ei olisi kaverinikaan tehnyt sitä ilman minua. Ap.
Ps. Minulla on tuosta vieläkin paha mieli, siis tuosta kiusaamisesta.
jos vanhemmat puolustavat lastaan, joka on tehnyt kolttosia. Oli sitten kyse töhrimisestä, toisten kiusaamisesta, näpistelystä tai toisen yllytyksestä siihen.
Lapsi saa viestin, että teki mitä vain, voi vain kiistää ja vierittää syyn toisen niskaan. Kiva! Vanhemmat tulevat tarpeeksi pian huomaamaan, että he itse tulevat olemaan ehkei seuraavat mutta jossain vaiheessa lapsensa uhreja. Eihän lapsi opi muuten, mikä on oikein, mikä väärin.
Olen täsmälleen samaa mieltä sen vastaajan kanssa, joka painottaa, että mukana oleminen ja sivusta flegmaattisena katsominen on vähintäin yhtä tuomittavaa jos ei enemmänkin. Kiusaaja ei kiusaa, jos ei hänellä ole näitä mukanahiihtelijöitä. Siinä mielessä alkuperäisen kirjoittajan veljenlasten kaverit olivat häpeämättömämpiä kuin veljenlapset. Sillä he olisivat voineet käyttäytymisellään kyenneet estämään kavereittensa ylilyöntejä.
Siis - jos olivat vain sivustakatsojia...
Monet ovat muuten ne vanhemmat, jotka ovat minulle myöhemmin tulleet kertomaan lastensa aikuistua, että "kyllähän ne töhryt olivat meidän Tiinan tekosia" ja vastaavaa. Hyvä että jossain vaiheessa myönsivät, mutta vähemmän hyvä lapsilleen, jotka nyt ovat aikuisia eivätkö tiedä, mikä on oikein mikä väärin vaan elävät omassa todlelisuudessaan.
että kukin on omasta käytöksestään vastuussa ja jos toiset hölmöilee, on syytä itse vähintäänkin poistua.
Sitten kun se 15 v pamahtaa mittariin ja yhdessä kiusataan tai näpistellään tai hajotellaan ikkunoita, niin yhteistuumaisuuttahan se on tekijöiden osalta, kun kerran yhdessä toimitaan, oli ne roolit sitten pienempiä tai suurempia... Ja sitten siitä joutuu vastuuseen.
Siis ei nämä veljen lasten kaverit olleet sivustakatsojia, osallistuivat itsekin lumipesuihin. Toinen veljen tytöistä oli sivustakiusaaja, joka kyllä kotona sai kuulla olevansa ihan yhtä paha kiusaaja. Ja kotiin tulleessa viestissä oli kerrottu kunkin lapsen osuus, joten pitäisi näiden veljentytön kavereiden vanhemmillekin olla hyvin selvää, että se oma pirpana prinsessa on ihan yhtälailla osallistunut.. Syyllistä etsitään silti näistä veljentytöistä.
Oman lapseni tapauksessa muuten selvitin hyvin tarkkaan myös sen, että mikä on oman lapseni "osuus" tuossa kiusatuksi tulemisessa, eli onko hän tehnyt itse jotain ensin..(tekemättä silti uhrista syyllistä) Eikä ollut mitään tehnyt, tämän myönsivät myös nämä kiusaajat. Silti haluan korostaa, ettei tietenkään ole oikein jos ei vanhemmat koskaan usko mitään mitä oma lapsi sanoo, mutta pitäisi aina nostaa niitä "tuntosarvia" ja kuulostella todella tarkkaan tilannetta. Se oma lapsikaan ei ole pyhimys.
On tietenkin helppoa ummistaa silmänsä vaikeilta asioilta, mutta kyllä minä ainakin haluan opettaa lapsilleni oikean ja väärän eron, vaikka se tarkoittasi sitä, että joskus joutuisin nielemään oman ylpeyteni. Oman lapsenkin käytökseen on lupa pettyä ja se ei silti vähennä rakkauden määrää lastaan kohtaan. Ap
Ei ole ollenkaan ihme, että omastaan ei uskota tai haluta uskoa, aikuisetkin ovat erilaisia.
Meillä tämä aihe on myös tapetilla jälleen ja niitä nyt taas selvitellään.
Kunpa lapset olisivat aikuisia parempia, mutta unelmaelämässä vain, fakta on, että tämä on tällaista, jatkossakin, kukaan, ei koskaan, voi kitkeä kiusaamista. Siis täysin.